Vihaan itseäni monesta syystä. Vaikka ne syyt eivät ole edes hyviä! Minusta tuntuu koko ajan että kaiki on päin persettä vaikka ei olisikaan. En osaa olla että kaikki olisi ihan hyvin. Jos kaikki on hyvin, keksin tietämättäni asioita joilla arvostelen ja vertaan itseäni muihin. En jaksa enää! Vaikka kuinka ajattelen että kaikki on hyvin, olen surullinen silti.
Olen nyt 17w. tyttö ja tuntuu että nuoruuteni menee eikä minulla jää mitään hienoa muisteltavaa. Vaikka en keksi mitä vielä haluaisin tehdä toisin, ajattelen sitä asiaa vain koko ajan että miksen voi olla sellainen kuin haluaisin. Enkä edes tiedä millainen haluaisin olla. Tämä saattaa kuullostaa sekavalta, mutta toivottavasti edes joku tajuaa mitä tarkoitan.
Onko kellään samanlaisia ajatuksia kuin minulla ja mitä olette tehneet? Tulen kohta hulluksi tämän asian kanssa koska mietin sitä ihan koko ajan ja jos en mieti, tunnen että joku asia vaivaa koko ajan.
Olen nyt 17w. tyttö ja tuntuu että nuoruuteni menee eikä minulla jää mitään hienoa muisteltavaa. Vaikka en keksi mitä vielä haluaisin tehdä toisin, ajattelen sitä asiaa vain koko ajan että miksen voi olla sellainen kuin haluaisin. Enkä edes tiedä millainen haluaisin olla. Tämä saattaa kuullostaa sekavalta, mutta toivottavasti edes joku tajuaa mitä tarkoitan.
Onko kellään samanlaisia ajatuksia kuin minulla ja mitä olette tehneet? Tulen kohta hulluksi tämän asian kanssa koska mietin sitä ihan koko ajan ja jos en mieti, tunnen että joku asia vaivaa koko ajan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokainen meistä vertailee, kadehtii ja uneksii itsestään hiukan erilaisena kuin mitä oikeasti olisi. Mutta miksi? Ehkä siksi, että ihmiset mieltyisivät meihin eivätkä "kärsisi" huonoista ominaisuuksistamme.
Mutta joskus täytyy itselleen vain myöntää, ettei voi saada kaikkea. Kaikkien ihmisten hyväksyntää ei voi kukaan saada osakseen, eikä myöskään kaikkia kykyjä/lahjakkuuksia joita ihmisiltä löytyy. Täytyy tyytyä sen sijaan siihen, mitä on. Se on ainoastaan asenteesta kiinni, tyytyykö itseensä täysin.
Musta tuntuu aivan samalta.Ainakin luulen ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu.Mutta minähän olen aina väärässä.Olen sinua hieman nuorempi,kuukauden päästä 16.Joka hetki on semmonen olo että asiat olisi voinu tehdä paremmin ja että elämä menee ihan hukkaan.Joka hetki kun tuntuu paremmalta,keksin jotain negatiivista itsestäni tai elämästä yleensä.
Pelottaa että koko nuoruus menee pilalle ja että alan nauttia elämästä vasta eläkeiässä.Olen paska ihminen enkä muuksi muutu.Tästä ei nyt kyllä sinulle ollut mitään apua,olen pahoillani kun tulin aukomaan päätäni.
Helpottavaa tietää, että joku muu ajattelee samalla tavalla. Miksei voi vain unohtaa kaikkea ja nauttia? Miksi se on niin helvetin vaikeaa.
..mullekkin jos keksit vastauksen.Ei oo elämä helppoo.
On se että sitä ei ole. Ehkä mekin voidaan vielä joku päivä hyväksyä se. Toivottavasti.
perkelettäkö työ valitatte? Terveitä nuoria ihmisiä , työssä/koulussa käyviä, itellä ei töitä, ei koulua ollut vuoteen. >:(
Ja kenenköhän vika se on? Miksi aina ihmiset vertailevat että jos toisella menee mielestään huonosti, täytyy keksiä jotain mikä on omassa elämässä huonommin. Opiskele ja hanki töitä! Ei ole oikopolkuja.
et kuule oo todellakaan yksin! Mulla on ihan samoja ongelmia ja oon samanikänen. oon yrittäny aatella että iästä tää vaan johtuu ja menee ohi, mutta en enää jaksa itekkään siihen uskoo :(
Miten sulla menee kavereiden kanssa?
Tiiän että sulle pitäs vastata että kyllä se siitä ja oot ainutlaatunen ja näin..mutta tuntuu vaan et ei kannata ku itellä ei auta.
Oon kokeillu montaa typerää asiaa..pahimpana varmaan viiltely, mutta älä siihen ala! Siitä saa hetkeks apua, mutta se arpien piilottelu ja se pidättäytyminen siitä on ihan kauheeta! Ku järki sanoo ettei auta vaikka viiltää ja mieli tekis silti. Oon aika hyvin onnistunu onneks irti pääsemään.
Tuntuu koo ajan että joutuu muille esittään :( Ne harvat joille oon oikeen itteni näyttäny on vetäytyny samantien...en tiiä enää itä tekisin.
Mutta tsemppiä sulle! Meitä on ainaki kaks täällä samassa jamassa:) Kyllä me tästä vielä selvitään..jotenki.
Miulla oli tuossa 16-vuotiaana samantapaisia tunteita kuin sinulla nyt. Kaikki tuntui menevän päin persettä, mikään ei ollu niin kuin halusin, eläminenkin tuntui turhalta, itemurhaakin yritin.. Se säväytti, lähellä kuolemaa käyminen sai miut miettimään asioita. En MISSÄÄN NIMESSÄ tarkoita että nyt kokeilet itsaria, se helpottaa, ei todellakaan!! Jos mahdollista, pyri puhumaan ajatuksistasi jollekin ystävälle, se voi auttaa.
Miuta auttoi huomattavasti kun tapasin nykyisen kihlattuni. Hänen avullaan pääsin kuopasta ylös. TSEMPPIÄ SIULLE, selviät kyllä! :)
Nyt 2 vuotta, tuon tilanteen jälkeen mietin että mitä muistoja minulle on jäänyt tuosta "nuoruudesta".. se oli yhtä helvettiä!! eli ei kovin hyviä muistoja, mutta muistoja nekin. Ehkä tulevaisuus tuo tullessaan parempia muistoja :) onnea ja jaksamista tulevaisuuteen!!
Kuten eräs artisti (Jonna)laulaa:
"Jos ei kunnolla tunne ihmisiä,
Ei niitä välttämättä aina täysin ymmärrä..
..Kaikki lähtee itsestä, Sua ei voi mikään estää,
Vaik joku ei sua kestä, Älä anna suutas pestä..
..Ketä kiinnostaa teeskennellä, Mua on ainakin turha käskeä, Ketä kiinnostaa mielistellä,
Olen onnellinen tälläisenä.."