Edellinen ilta oli kulunut saunoessa ja juomia maistellessa tuttavapariskunnan tykönä.Niinpä sen illan sexileikit jäivät leikkimättä.
Heräsin aamulla siihen kun aurinko oli lämmittänyt makuuhuoneemme ja selkäni oli hikinen.Avasin silmäni ja näin vaimoni selän.Peitto oli valahtanut lattialle,ja kun katsoin alemmas,näin jotain ihanaa:Vaimoni kiinteä ja herkullisesti pyöreä peppu oli edessäni,aivan käsieni ulottuvilla.Hän oli laittanut edellisenä iltana kivat kiihoitavat stringit päälleen.
Katselin pari minuuttia tätä sexikästä näkyä,ja kyrpäni totesi myös tilanteen,se alkoi jäykistymään.
Sivelin kädelläni vaimoni selkää,ensin lapaluista,siirtyen pikkuhiljaa alemmas,ja kohta olin pakaroissa.En puristellut,sivelin vain hiljaa ja varovaisesti.
Sileät pakarat olivat lämpimät,ja siirryin reisien sisäpinnalle.Vieläkin lämpimämmät.Sitten siirryin itse lähemmäs vaimoani että voisin paremmin hyväillä hänen kivaa peppuaan.Menin siten hänen taakseen että sain kuljeteltua kieltäni vaimoni ristiselässä,pakaroissa,reisissä,mutta en koskenut hänen vittuunsa vielä ollenkaan.Nyt huomasin että hän oli herännyt.Hän sanoi unisesti huomenta.
Nyt kun hän oli hereillä,käänsin hänet hellästi vatsalleen,jalat hieman levitettyinä,ja perse hiukan koholla.Kyrpäni oli jo aivan kovana,ja olisin halunnut panna häntä saman tien,mutta halusin jotain muuta ensin.
Nyt hieroin kevyesti hänen pilluaan takakautta.Tunsin miten märkä vaimoni oli,ja hän hyrisi unisella äänellään,ja paineli peppuaan minua vasten.Tunsin kuinka klitoris oli kovana ja pyysi lisää hyväilyjä.
Hetken kuluttua vaimoni nousi kokonaan nelin kontin,ja tarttui kyrpääni.Runkkailimme toisiamme,välillä hän otti pussini käteeni ja puristeli niitä,toisinaan kovempaa ja toisinaan vaan hivellen.
Pian vaimoni jäti kyrpäni rauhaan ja laskeutui kyynärpäidensä varaan niin että hänen perseensä oli edessäni.Runkkailin häntä nopeammin ja kovemmin.Kohta käänsin hänet selälleen,ja levitin hänen reitensä aivan auki.
Vaimoni hymyili raukeasti ja nipisteli nännejään.Siirsin stringien etumuksen pois edestäni ja siinä oli hänen läpimärkä pillunsa aivan edessäni.
Laskeuduin hänen jalkojensa väliin ja levitin häpyhuulia,mikä ihana naisen lämmin ja kostea tuoksu!Nuolin ensin huulilta,sitten välillä aivan peräaukon luota ylös klitorikseen asti.Vaimoni huohotti hiljaa ja jännitteli vartaloaan.Pikkuhiljaa rupesin keskittymään vain klitorikseen.Se oli paisunut,ja sain sen varovaisesti huulieni väliin.
Aloitin rytmikkään imemisen,ja aivan kohta tunsin vaimoni orgasmin,koko kroppa jännittyi,pillu supisteli ja vaimoni päästeli eläimellisiä huokauksia.
Kohta hänen orgasminsa jälkeen käänsin hänet taas nelinkontin ja painoin kyrpäni hänen litimärkään vittuunsa.Se oli ihanan lämmin ja märkä
Aloitin työntelyt,ja vittu litisi aina kun työnsin kullini pohjaan asti.Montaa kertaa en kestänyt työntää kun tunsin että lastini lähtisi pian.Kun vaimoni huomasi tämän,hän tarttui taas kiveksiini ja puristi,nyt tosi lujaa.
Enempää en tarvinnut:muutama raivoisa viimeinen työntö ja lastini singahti liikkeelle.Kaluni turposi vielä,tuntui kuin orgasmi olisi lähtenyt päästä asti ja jatkunut varpaisiin.
Makoilimme hetken päällekkäin,hyväilin hänen hikistä selkäänsä,vaihdoimme hyvänhuomenen suudelman,ja pikkuhiljaa nousimme ja menimme suihkuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.