Punkit vaarallisia?

Hei

Mitä tavalliset punkit aiheuttavat kissalle?
Kuinka kiireesti ne pitää poistaa?
Kissamme ehkä sai 1-2 punkkia juhannuksen aikaan. Toinen kai saatiin pois, mutta toista ei vielä.
Poistetaanko ne pihdeillä tai onko jotain apteekin lääkettä, millä ne voi häätää?
3391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puutiaiset ovat 2 -5 mm:n pituisia, litistyneitä, soikeita punkkeja. Verta imettyään naaraat muuttuvat pallomaisemmiksi ja saattavat olla jopa puolitoista senttisiä. Toukkamuodot ovat vain noin 1 mm:n mittaisia, myös ne imevät verta. Urokset ovat naaraita pienempiä ja imevät verta yleensä vain pienistä eläimistä.

Aikuiset puutiaiset odottavat mielellään heinikossa sopivaa isäntäeläintä, johon ne sitten tarttuvat. Naaras imee isännästään verta noin kahden viikon ajan, minkä jälkeen se pudottautuu maahan, munii ja kuolee. Toukkamuoto kuoriutuu kahden viikon päästä, joskus tosin vasta usean kuukauden kuluttua. Parina seuraavana kesänä toukkamuoto imee verta pienistä jyrsijöistä ja kehittyvät nymfimuodon kautta aikuisiksi. Koko elinkierto kestää yhteensä kolme vuotta. Keväällä kuoriutuvista toukista kehittyy kesäaktiivinen kanta ja syksyllä kuoriutuvista syysaktiivinen eli puutiaisen esiintymisessä on touko-kesäkuun ja elo-syyskuun piikit.

Puutiaiset levittävät monia eläin- ja ihmistauteja, mm. borrelioosia. Jos puutiaisia on eläimessä paljon, voivat ne aiheuttaa anemiaa ja heikkoutta.

Puutiainen tulisi aina poistaa ns. punkkipihdeillä mahdollisimman aikaisin, jottei mahdollisia taudinaiheuttajia pääse siirtymään isäntäeläimeen. Puutiaista ei saa poistaa sormin, sillä puutiaista puristettaessa taudinaiheuttajat siirtyvät helpommin. Myöskään vanha keino, jossa puutiainen yritetään tukehduttaa voilla tai vastaavalla, ei ole tehokas; puutiainen ei pysty irrottautumaan kesken imemisen, vaikka itse haluaisikin. Puremakohta kannattaa aina puhdistaa, jotta mahdolliselta tulehdukselta vältyttäisiin.

Äänestä
  • Minä olen aina käyttänyt koirissa ja kissoissa... jopa lapsessa kerran olevaan punkkiin. rasvaa. rasva hierotaan hyvin paperilla punkkiin.. pyörivin liikkein ja jonkuu hetken päästä kun sitä on hieronut rasvalla se irtoaa.. ja tähän mennessä ainakin ihan kokonaan. puhdistaminen on tietenkin tärkeää sen jälkeen. samoin omat kädet =) mies taas käyttää punkkipihtejä jotka ovat hänen mielestään paremmat. mutta tuota rasvaa en tuomitse koska sillä itse olen saanut ne kokonaan aina irti =)

    Äänestä

  • emäntä72 kirjoitti:

    Minä olen aina käyttänyt koirissa ja kissoissa... jopa lapsessa kerran olevaan punkkiin. rasvaa. rasva hierotaan hyvin paperilla punkkiin.. pyörivin liikkein ja jonkuu hetken päästä kun sitä on hieronut rasvalla se irtoaa.. ja tähän mennessä ainakin ihan kokonaan. puhdistaminen on tietenkin tärkeää sen jälkeen. samoin omat kädet =) mies taas käyttää punkkipihtejä jotka ovat hänen mielestään paremmat. mutta tuota rasvaa en tuomitse koska sillä itse olen saanut ne kokonaan aina irti =)

    Nykyään ei suositella rasvan käyttöä punkin poistossa, koska silloin punkki "oksentaa" ja näin levittää uhriinsa esim. borreliabakteerin helpommin kuin pihdeillä poistettaessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aamu kirjoitti:

Hei

Mitä tavalliset punkit aiheuttavat kissalle?
Kuinka kiireesti ne pitää poistaa?
Kissamme ehkä sai 1-2 punkkia juhannuksen aikaan. Toinen kai saatiin pois, mutta toista ei vielä.
Poistetaanko ne pihdeillä tai onko jotain apteekin lääkettä, millä ne voi häätää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu