Helsingin hätäkeskus

Jo pidemmän aikaa on mediassa ollut juttuja, että hätäkeskusuudistus Helsingissä on fiasko.
Nyt eräs toimittaja vasta jutun murjaisi, että poliisin perustutkinnon suorittaminen antaa pätevyyden hätäkeskuspäivystäjän työhön, jonka vuoksi Poliisikoulusta ilman vakanssia jääneitä poliiseja aletaan rekrytoimaan tehtävään.

Vertaus on samaa luokkaa kuin, jos 3-pyöräisellä ajamaan oppinutta lasta alettaisiin tyyräämään formulan rattiin.
122877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllähän sinne on mennyt koulusta väkeä jo vaikka kuinka kauan ja muihinkin hätäkeskuksiin. Antaahan koulutus nykypäivänä siihen pätevyyden.

Äänestä

aina, mitä lehdissä kirjotetaan. Hätäpuheluihin ei vastata, vasta koulutksen jälkeen.

Äänestä

Kyllä tuo Poliisikoulu tuntuu ihmetalolta, kun se antaa heti pätevyyden tehtävään, kuin tehtävään.
Muissa ammateissa vasta valmistunut on vain noviisi, jolla menee useita vuosia ennen kuin voidaan edes puhua pätevästä.

Äänestä
  • Eli ammattikoulusta paperit saaneella levyseppähitsaajalla, sairaanhoito-oppilaitoksesta valmistuneella sairaanhoitajalla, yliopistossa opiskelleella arkkitehdillä jne. ei olekaan pätevyyttä ko ammattien hoitamiseen...Eikös pätevyys ja perustiedot/-taidot eri ammatteihin/tehtäviin tule nimenomaan koulujen penkeiltä..?! Kokemus ja sitä myötä taidot kyllä kehittyy vasta työvuosien karttuessa...

    Äänestä

  • yop kirjoitti:

    Eli ammattikoulusta paperit saaneella levyseppähitsaajalla, sairaanhoito-oppilaitoksesta valmistuneella sairaanhoitajalla, yliopistossa opiskelleella arkkitehdillä jne. ei olekaan pätevyyttä ko ammattien hoitamiseen...Eikös pätevyys ja perustiedot/-taidot eri ammatteihin/tehtäviin tule nimenomaan koulujen penkeiltä..?! Kokemus ja sitä myötä taidot kyllä kehittyy vasta työvuosien karttuessa...

    Tietysti näistä instansseista valmistuneet ovat ns. muodollisesti päteviä.
    Kun hätäkeskuksissa on näitä muodollisesti päteviä, niin kuinkahan monta ihmistä Suomessakin kuolee, kun hätäkeskuspäivystäjä ei ollutkaan työhänsä rutinoitunut ja kokenut. Ensialkuun tulee mieleen kaksi kuolemaa Pohjanmaalta, kun autot lähtettiinkin toiseen kuntaan. Ja nythän aletaan käräjillä selvittelemään sitä Hämeenlinnan moottoritien tapausta.

    Pitää muistaa, että silloin kun ihmisellä on hätä, voi olla kyse elämästä ja kuolemasta ja jos joku tyrii kokemattomuuttaan, voi se maksaa hengen.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    No mitäs kautta sitä rutiinia sitten haetaan, jos ei työn kautta? Eikö sairaanhoitaja voi virheellään aiheuttaa potilaan kuolemaa? Mitä mielestäsi voitaisiin tehdä, jotta vastaavilta tapauksilta vältyttäisiin tulevaisuudessa? Koulua lisää, vaikkapa pari vuotta. Sekään ei estä päivystäjää tekemästä virhettä, jonka johdosta hoitoyksikkö lähetetään väärään kuntaan. Kyseisen virheen voi ihan yhtälailla tehdä kokenutkin päivystäjä. Hälytyskeskuksen piiriin saattaa kuulua kolmekin kuntaa, jossa on samannimiset kadut ja päivystäjä voi kiireessä/väsyneenä unohtaa kysyä mitä kuntaa soittaja tarkoittaa, tai kuulee sen väärin. Etenkin, jos kaksi kuntaa on aivan lähiaikoina liitetty häken piiriin ja päivystäjä on rutiinilla hoitanut vanhamuotoista piiriä jo kymmenen vuotta.

    Äänestä

  • Kalle Kehveli kirjoitti:

    Helsingin hätäkeskuksen kriisi johtuu monesta syystä. Aiemin pääkaupunkia palvelleen kunnallisen hätäkeskuksen taso oli huomattavasti parempi ja se on tietysi se johon nykyisen valtion hätäkeskuksen palvelutasoa verrataan.

    Valtion hätäkeskus on tuonnut tullessaan huomattavasti pidemmät vastausviiveet avunpyytäjien soittoihin, joka kaikissa hätätilanteissa on tietysti erittäin merkittävä asia palvelutason kannalta.

    Toinen vakava heikentyminen on tapahtunut riskinarvioinnissa, joka on hätäkeskuksen ydintehtävä, joka on romahtanut. Tämä merkitsee, että kentällä asiakkaita palvelevat hädän ammattilaiset ovat varatumpia ja niiden määrä ei riitä samalla tavalla kuin aikaisemmin.

    Nämä edellä mainitut ongelmat johtuvat siitä, että häke-uudistuksessa poliisitutkinnon suorittaneista tuli muodollisesti päteviä myös sosiaali-, terveys- ja pelastustehtävien käsittelyyn, joihin heillä ei oikeasti ole mitään valmiuksia. Muut toimialat eivät ole vaatineet, että sairaanhoitajien tai palomies-sairaankuljettajien tulisi olla muodollisesti päteviä toimimaan hätäkeskuksessa perustutkintonsa kautta. Näiltä osin laki pitää muuttaa välittömästi!!!

    Tämän lisäksi Hätäkeskusken tietojärjestelmät ovat työn tekemisen kannalta hitaita ja kankeita sekä epävarmoja. Muun muassa hälytysten perillemeno on päivittäin epävarmaa!!!

    Kun kaikki tämä yhdistyy hätäkeskuslaitoksen johdon huono yhteistyö muiden yhteistyökumppaneiden kanssa, huono henkilöstöjohtaminen oma henkilöstön kanssa, huono kyky ratkaista ongelmia missä tahansa asiassa on lopputuloksena täysi kaaos.

    Onneksi eduskunta ja ministeri on nyt puuttunut asiaan ja nyt ilmeisesti ongelmat ratkaistaan ulkopuolisin voimin, kun eivät itse pystyneet tai halunneet. Pikaratkaisuja ei kuitenkaan voida tehdä, koska varsinaisen ammattitutkintokoulutuksen mitoitus on täysin pielessä ja kestää vuosia ennen kuin poliisit pelkällä poliisin koulutuksella on saatu pois hätäkeskuksesta. Varmasti on myös niin, että valtion hätäkeskuslaitoksen itselleen ansaitsema imago nykyaikaisena työpaikkana on saanut vakavan kolauksen, jota ei korjata julkisivukorjauksilla, vaan ryhtymällä opettelemaan tämän päivän keinoja henkilöstön hyvinvoinnin johtamiseen.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Tietysti näistä instansseista valmistuneet ovat ns. muodollisesti päteviä.
    Kun hätäkeskuksissa on näitä muodollisesti päteviä, niin kuinkahan monta ihmistä Suomessakin kuolee, kun hätäkeskuspäivystäjä ei ollutkaan työhänsä rutinoitunut ja kokenut. Ensialkuun tulee mieleen kaksi kuolemaa Pohjanmaalta, kun autot lähtettiinkin toiseen kuntaan. Ja nythän aletaan käräjillä selvittelemään sitä Hämeenlinnan moottoritien tapausta.

    Pitää muistaa, että silloin kun ihmisellä on hätä, voi olla kyse elämästä ja kuolemasta ja jos joku tyrii kokemattomuuttaan, voi se maksaa hengen.

    pätevyys pitää hakea? Vielä pitkään ennen hätäkeskusuudistusta hätäkeskuspäivystäjäksi saattoi hakea kuka tahansa suoraan pystymetsästä. Muutaman sellaisen tunnenkin...

    Beagle boy esittää melko absurdin ajatuksen:
    Oletetaan, että eletään aikaa, jolloin minkäänlaista hätäkeskusta tai vastaavaa ei ole perustettu. Mistä sinne työntekijät tehdään, kun koulutuksesta suoraan valmistunut ei ole mielestäsi pätevä? Kouliintuneet ja kokeneet päivystäjät kun ovat itsekin joskus olleet niitä vastavalmistuneita epäpäteviä päähän potkittuja luontokappaleita.

    Itse en ole uuden hätäkeskusuudistuksen ylin ystävä. Näppäräähän se on saada kaikki apu samasta numerosta. Totta kuitenkin on, että menee vielä vuosia, ennen kun hätäkeskuksissa työskenteleville tulee vankka rutiini sekä poliisitehtävien että pelastuslaitoksen tehtävien välittämiseen.

    Näistä asioista mitään tietämättömien on täällä helppo soimata muita.

    Minkä alan ehdoton ammattimies sinä olet...?

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Tietysti näistä instansseista valmistuneet ovat ns. muodollisesti päteviä.
    Kun hätäkeskuksissa on näitä muodollisesti päteviä, niin kuinkahan monta ihmistä Suomessakin kuolee, kun hätäkeskuspäivystäjä ei ollutkaan työhänsä rutinoitunut ja kokenut. Ensialkuun tulee mieleen kaksi kuolemaa Pohjanmaalta, kun autot lähtettiinkin toiseen kuntaan. Ja nythän aletaan käräjillä selvittelemään sitä Hämeenlinnan moottoritien tapausta.

    Pitää muistaa, että silloin kun ihmisellä on hätä, voi olla kyse elämästä ja kuolemasta ja jos joku tyrii kokemattomuuttaan, voi se maksaa hengen.

    Lakiperusteisesti poliisin perustutkinto tai hätäkeskuspäivystäjän ammattitutkinto ovat ainoat mahdollisuudet joiden kautta voi viran hätäkeskuksesta saada. Sijaisella ei tarvitse olla noita, mutta hätäkeskukset eivät pääsääntöisesti muita ota töihin edes sijaisiksi. lähinnä oikeusturvaan liittyvien asioiden takia.

    VT3:n tapauksessa asiaa käsitteli rutinoitunut pitkän häkekurssin suorittanut henkilö, jolla työkokemusta useita vuosia hätäkeskuksesta. mm. Helsingistä ja muualta. Eli ei voi puhua aloittelijasta tms.

    Hätäkeskuksessa olemme valitettavasti ilmoittajien tietojen varassa, ja ihmiset muistavat kotiosoitteensakin väärin puhumattakaan maanteillä liikkuvista ulkopaikkakuntalaisista, jotka eivät tiedä edes tietä millä kulkevat tai paikkakuntaa tai mitään muutakaan. Näitä tulee vastaan lähes joka työvuorossa. Kestää siis hiukan selvitellä missä ko. tilanne on. Paikannukseen kun harvoin on silti perusteita.

    Äänestä

  • Luuriapina kirjoitti:

    Hätäkeskuspäivystäjien pätevyys paranee koko ajan. Uskon, että vaikka nyt tuntuu vaikealta, tilanne on jo puolen vuoden päästä huomattavasti parempi. Tekniikkaa saadaan kehitettyä niin, että työt sitäkin kautta helpottuvat. Kun samalla myös vanhojen päivystäjien ammattitaito kehittyy, tulos on lopulta hyvä. Toivottavasti vielä palkkaukseen saadaan parannus!!!

    Äänestä

miksi Helsinki ei lait HÄKEN TILOJA JOhONKIN Vnhaan varastoon? mARKUS GRÖNHOL EI OO PÄTEVÄ JOHTAJA- SUOSII VAIN POLLAREITA1 JA MITEN KÄVI- hII- HAA111

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Beagle Boy kirjoitti:

Jo pidemmän aikaa on mediassa ollut juttuja, että hätäkeskusuudistus Helsingissä on fiasko.
Nyt eräs toimittaja vasta jutun murjaisi, että poliisin perustutkinnon suorittaminen antaa pätevyyden hätäkeskuspäivystäjän työhön, jonka vuoksi Poliisikoulusta ilman vakanssia jääneitä poliiseja aletaan rekrytoimaan tehtävään.

Vertaus on samaa luokkaa kuin, jos 3-pyöräisellä ajamaan oppinutta lasta alettaisiin tyyräämään formulan rattiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu