Neuvoja kaipaa

Olen pahoillani koiranne vuoksi - itse olen tämän asian käynyt elämäni aikana jo kolme kertaa läpi. Ja sitä vaikeampaa on luopua koirastaan kun oma lapsi tai joku muu läheinen ihminen sitä itkee. Toiseksi edellisen koirani tullessa siihen vaiheeseen ettei mitään ollut tehtävissä lapseni oli 5 vuotias. Äkiksiltään joudun lähtemään eläinlääkäriin että jospa hyvinkin olisi vielä jotain apua - ei ollut vaan jouduin tekemään raskaan päätöksen heti paikan päällä.

Vielä tänäkin päivänä sydämeen pistää minkä reaktion se sai aikaan omassa äidissäni, joka itki minulle (oli vihainen)ettei hän saanut edes hyvästellä... Ajattelin ettei lapseni ymmärtänyt täysin tai surrut asiaa niin kuin me aikuiset. Kunnes vuoden päästä lapseni järkytti minua itkemällä eräänä päivänä, että hän pelkää minun kuolevan, koska koiramme kuoli, hänen ukkinsa ja isomummonsa kuolivat kaikki (viimeisen vuoden sisällä) - miksi kaikki kuolee... Huh, en ollut tajunnut lapsen ajatuksia.

No viime kesänä tyttäreni oli 15 v. ja meillä oli pitkään puhuttu siitä että koskaan ei tiedä milloin joudumme luopumaan rakkaasta koirastamme, koska hän oli sairastellut viimeiset 3 vuotta. Oli käyty isoja leikkauksia läpi, söi kortisoonia, ajoittain kipulääkkeitä, oli erikoisruokavaliolla, nivelreuma vaivasi (isokokoinen rotu)ja toisinan ei jaksanut lähteä lenkille.

Tämänkin koiran vuoksi jouduin akuutisti lähtemään eläinlääkärille jossa tuomio oli tyrmäävä - ei ollut mitään tehtävissä. Pyysin eläinlääkäriä kotiin nukuttamaan, ja kerroin että tyttäreni ottaa asian hyvin raskaasti - sovimme että hän tulee tunnin päästä kotiimme. Olin tämän asian miettinyt jo aiemmin, että koirallani on oikeus kuolla omassa rakkaassa kodissaan tuttujen hajujen keskellä pää minun sylissäni.

Tytär järkyttyi ja juoksi pois minun ja koiramme luota - hänkin sanoi minua tappajaksi ja nimitteli vaikka miksi. Yritin rauhoitella tytärtä ja pitää jopa väkisin sylissä. Eläinlääkäri tuli sen rytäkän aikana, ja totesi, että jos hän antaisi meille aikaa vielä tunnin ja tulisi sitten uudelleen. No sen tunnin aikana tytär vihdoin ja viimein hyväksyi ajatuksen, mutta hän pyysi että veisin hänet kesämökille jossa hän haluaa olla yksin.

Hain sitten myöhemmin tyttäreni mökiltä pois - hän oli itkunsa itkenyt ja surrut pahimmat tuskat pois. Eikä hän enää minulle vihainen ollut - piti vain saada olla yksin omien ajatusten kanssa.

Minä suosittelisin sinulle samaa - haluaisiko tyttösi mennä siksi aikaa jonkun läheisen ihmisen luo? Nukuttaisitte vaan kotona koska lasta lohduttaa se, että se rakas lemmikki saa nukahtaa kotona omistajansa sylissä. Ja koiraa haudatessa lohdutta sekin, että sen ympärille laitetaan esim. vaikka torkkupeitto tai sängynpäällyspeitto lapsen sängystä. Meillä meni torkkupeiton lisäksi jopa tytön sukat (?!?) hautaan mukaan koska kaveri niin rakasti tyttäremme sukkia (eli söi niitä).

Aina se on raskasta ja yhtä helvetin tuskaa - mutta muistot saa nauramaan monellekkin asialle - ja uusi tulokas täyttää sen tyhjän aukon jonka edellinen uskollinen kaveri jättää. Ja kaikki on taas tulevaisuudessa edessä...kyllä eläinhullu ihminen on hullu!

ymmärtää asian(joskus ulkopuolisen selostettua on helpompi asia hyväksyä) ..enkä lopettaisi koiraa salaa. Se vaan tuntuisi pahemmalta pitemmän päälle tyttärestäsi. Yritä olla jämpti tyttäresi suhteen ja sanoa asia ennakolta milloin on lopetus ja haluaako tulla jättämään hyvästit kaverilleen...ellei hän voi olla muualla. Kerro miksi olet siihen päätynyt ellei kuuntele kirjoita lappu ja anna se vain hänelle tee selväksi ettei ole muuta keinoa enään huolehtia koirasta.

on kenties helpompikin kirjeen välityksellä kertoa tytölle kaikki mitä omaakin mieltäsi kaivertaa ja saa sitten yksin ollessaan lukea sen niin moneen kertaan että varmasti ymmärtää että sen koiran parasta tässä ajatellaan eikä koiteta tytölle surua aiheuttaa. Mitä pikimmin sitä parempi koiran kannalta että pääsee sinne koirien taivaaseen ilakoimaan, ettei tarvitse kärsiä kivuista täällä. Tsemppiä kovasti sinulle ja tyttärellesi, näinä vaikeina aikoina. Kyllä se surukin sitten aikanaan helpottaa.

Muistan itse että meillä ensimmäinen koira lopetettiin silloin kun olin itse 14-vuotias. Koiran lopettaminen otti todella koville. Toisaalta tiesin kyllä koiran tilanteen erittäin hyvin ja ymmärsin että koiralle parempi että se lopetetaan. Koita selittää tyttärellesi miksi koira lopetetaan ja ota tytär mukaan eläinlääkärille ja anna lääkärin selittää koiran tilanne. Ethän pitkitä koiran kärsimystä vaikka tyttäresi ei vielä ymmärräkään että lopettaminen on parempi vaihtoehto.

Meidän 15-vuotias koiratyttömme lopetetaan varmaan syksyllä, vanhempieni päätöksellä. Itse olen jo yli 2-kymppinen, mutta silti tuntuu pahalta koko ajatus.
Itse en halua eläinlääkäriin lähteä, hyvästelen ennemmin koiran kotona, ja koska isäni menee todennäköisesti koiran mukaan, se riittää minulle. Tiedän itsestäni, että en kykene menemään mukaan eläinlääkärin luo...

Toisaalta ajattelin myös, että en halua olla kotona silloin, kun isäni tuo koiran ja hautaa sen...jotenkin olisi helpompaa olla muualla.

Paras vaihtoehto olisi, kun koira kuolisi luonnollisesti, vaan sitä ei taida tapahtua.