vastoinkäymiset

kun ne on lähetetty taivaasta, niistä selviää. Kun ne on aiheuttanut itse, niihin kaatuu - sanotaan kiinalaisessa sananlaskussa. Pettymys parisuhteessa. Lähetetty taivaasta - vai itse aiheutettu?
8648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun valitsin kerran uskottoman miehen. En syytä taivasta siitäkään, kun hän ei oppinut uskolliseksi. En viitsi itseänikään syyttää, kun annoin hänen mennä menojaan... On sillä taivaalla suurempiakin huolia kun minun muinoiset mieshuoleni.
Nyt kun ei ole miestä, niin ei ole enää huoliakaan:))

Äänestä
  • ne äijät meidän tielle tipauttaa:)

    Äänestä

Niin en osaa sanoa mistä se pettymys parisuhteeseen luikertelee ja saa koko hyvän asian kaatumaan ja siinä ei sitten auta mikään. Olin 25 vuotta aviossa ja siitä 10 tein vaikka mitä, jotta me vaan pysyisimme yhdessä ja rakastaisimme.Yritin rakastaa kahden edestä. Ei onnistunut. Nyt minulla on sellainen viikonlopun ilo, mutta juuri juhannuksena ajattelin, että en tiedä onko minusta enää tähänkään. Molemmalla on niin paljon vanhoja mörköjä mukana, että tuntuu välillä ihan mahdottomalta. No ei ole tarkoitus mitään yhteistä pesää perustaakaan, mutta taitaisi olla viisainta olla vain ihan itsekseen. Ei taida minussa olla ns. parisuhteen aineksia vaan ihan yksin elävän mummin ainekset :-)

Äänestä
  • Vanhat möröt ja pettymykset vaikuttaa uuteenkin parisuhteeseen. Olin 18v naimisissa ja kaksi lasta tehtiin. Uskottomuuteen ja väkivaltaan kaatui se liitto. Nyt olen ollut ns kunnon miehen kanssa 17 v, avoliitossa7 v, ja hänen vanhat möröt vaikuttaa koko suhteeseen.Hän meni naimisiin nuorena, vaimo oli " kultturelli" ja jäi kotiin kun mies ja poika lähtivät erämaavaellukselle kanootin kans. Vaimosta tuli alkoholisti, ero ja 3 v erosta hän teki itsemurhan. Poika jäi isälle jo erossa. Vaimo oli puhumaton ja aina vihainen ja poika on samanlainen. Mies on ollut aina raivoraitis, eikä ymmärrä viinankäyttöä ollenkaan.
    Itse elin eron jälkeen 2 lapsen kanssa pienellä palkalla ja meni pitkään ennenkuin löysin tämän "kunnon miehen " En voi tarjota kotona ruokajuomia, kun tulee sukulaiset kylään. Hän ei anna minun ottaa mitään, koska pelkää, että käy samoin kuin entisen vaimon kanssa. Kaljapullon olen neuvotellut saunan jälkeen, että voin juoda kerran viikossa, mutta sekin haisee niin pahalle hengityksessä, että mökötys on heti päällä. Olen eläkepäätöksen saanut ja valtiolla työskennellyt 37v ja kuvittelin, että nyt elämä alkaa. Lapset on maailamalla, rahasta ei pula, mutta tämä mörkö. Mies on viellä työelämässä, itse polion takia pääsin eläkkeelle. Hän sanoo, ettei ole mitään yhteistä enään sen jälkeen,jos lähden tyttäreni perheen kanssa ulkomaanmatkalle (2v ihana Ville) Muut naistuttavat pääsevät harrastamaan vaikka mitä, mutta minä en.
    Hoidan tässä palkatta järjestön raha-asioita ja kirjanpitoa. Työntekijöitä 60. Ostan/teen ruuat, siivoan. Puutarhaa on ja kasvihuone, joka onkin minulle ainoa rentoutuspaikka, jossa voin olla yksin ajatusteni kanssa.
    Mies haluaaa sexiä kerran päivässä ja on puhumaton muuten. Polkee kuntopyöräällä, lenkkeillee, opiskellee englantia , katsoo videoitaa jne ... (hän on työssä , jossa on iso palkka ja paljon vapaata)
    En tiedä mitä tehdä! Mitenpääsen hänestä eroon? Tuntuu niin vaikealle alkaa se lähtö. Minulla on oma asunto , mutta siellä vuokralaiset. Pelottaa yksinolo ja kaikkien tavaroitten muutto. OLen itse hankkinut lähes kaiken mitä tässä talossa on. Tunttuu niin tyÖläälle. VAI REVINKÖ VAIN TILAA ITSELLENI JA OPETTELEN SANOMAAN EI!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Vanhat möröt ja pettymykset vaikuttaa uuteenkin parisuhteeseen. Olin 18v naimisissa ja kaksi lasta tehtiin. Uskottomuuteen ja väkivaltaan kaatui se liitto. Nyt olen ollut ns kunnon miehen kanssa 17 v, avoliitossa7 v, ja hänen vanhat möröt vaikuttaa koko suhteeseen.Hän meni naimisiin nuorena, vaimo oli " kultturelli" ja jäi kotiin kun mies ja poika lähtivät erämaavaellukselle kanootin kans. Vaimosta tuli alkoholisti, ero ja 3 v erosta hän teki itsemurhan. Poika jäi isälle jo erossa. Vaimo oli puhumaton ja aina vihainen ja poika on samanlainen. Mies on ollut aina raivoraitis, eikä ymmärrä viinankäyttöä ollenkaan.

    Hyvänen aika näitä tositarinoita, kuten sinunkin tarina on. Miten ihmeessä useat meistä naisista alistuvat EDELLEEN tämän tyylisiin kuvioihin miehen määräysvallan alle, tänäkin päivänä, tässä ajassa?
    Kyllä sinä jaksathänestä irroittautua, alat hengittää vapaasti ja tehdä mitä haluat! Mikä sinua pitää kiinni siinä ns. "kunnon miehessä"? Eihän hän ole ollenkaan kunnollinen sinua kohtaan, olkoonkin iso palkka jne. Hänhän on tyranni,alistaja, ahdasmielinen aivoton seksihirviö. Miksi sinun pitäisi häntä totella? Ei sinun tarvitse hänen edellisen huonon avioliiton takia olla sijaiskärsijä niin, että et voi elää vapaasti. Ethän alistunut eka liitossasikaan. Lähde hyvä ihminen, sano asuntosi vuokralaiset irti ja muuta omaan kotiisi, nauti lapsistasi, ihanasta lapsenlapsestasi!! Yksi suuri asia on erottaessa tiedostettava: on opittava olemaan yksin! Jos alkaa kaihota heti kaveria, niin sitten päätyy hyvin nopeasti uuteen epätyydyttävään suhteeseen.
    Minä olen tämän totuuden itselleni tajunnut, olen tuhat kertaa ennemin yksin, itsellinen, pienipalkkainen ja lapsenlapsestani nauttiva ihan hyvännäköinen mummo, kuin jonkun alistajan hymytön, alavireinen orja.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Vanhat möröt ja pettymykset vaikuttaa uuteenkin parisuhteeseen. Olin 18v naimisissa ja kaksi lasta tehtiin. Uskottomuuteen ja väkivaltaan kaatui se liitto. Nyt olen ollut ns kunnon miehen kanssa 17 v, avoliitossa7 v, ja hänen vanhat möröt vaikuttaa koko suhteeseen.Hän meni naimisiin nuorena, vaimo oli " kultturelli" ja jäi kotiin kun mies ja poika lähtivät erämaavaellukselle kanootin kans. Vaimosta tuli alkoholisti, ero ja 3 v erosta hän teki itsemurhan. Poika jäi isälle jo erossa. Vaimo oli puhumaton ja aina vihainen ja poika on samanlainen. Mies on ollut aina raivoraitis, eikä ymmärrä viinankäyttöä ollenkaan.
    Itse elin eron jälkeen 2 lapsen kanssa pienellä palkalla ja meni pitkään ennenkuin löysin tämän "kunnon miehen " En voi tarjota kotona ruokajuomia, kun tulee sukulaiset kylään. Hän ei anna minun ottaa mitään, koska pelkää, että käy samoin kuin entisen vaimon kanssa. Kaljapullon olen neuvotellut saunan jälkeen, että voin juoda kerran viikossa, mutta sekin haisee niin pahalle hengityksessä, että mökötys on heti päällä. Olen eläkepäätöksen saanut ja valtiolla työskennellyt 37v ja kuvittelin, että nyt elämä alkaa. Lapset on maailamalla, rahasta ei pula, mutta tämä mörkö. Mies on viellä työelämässä, itse polion takia pääsin eläkkeelle. Hän sanoo, ettei ole mitään yhteistä enään sen jälkeen,jos lähden tyttäreni perheen kanssa ulkomaanmatkalle (2v ihana Ville) Muut naistuttavat pääsevät harrastamaan vaikka mitä, mutta minä en.
    Hoidan tässä palkatta järjestön raha-asioita ja kirjanpitoa. Työntekijöitä 60. Ostan/teen ruuat, siivoan. Puutarhaa on ja kasvihuone, joka onkin minulle ainoa rentoutuspaikka, jossa voin olla yksin ajatusteni kanssa.
    Mies haluaaa sexiä kerran päivässä ja on puhumaton muuten. Polkee kuntopyöräällä, lenkkeillee, opiskellee englantia , katsoo videoitaa jne ... (hän on työssä , jossa on iso palkka ja paljon vapaata)
    En tiedä mitä tehdä! Mitenpääsen hänestä eroon? Tuntuu niin vaikealle alkaa se lähtö. Minulla on oma asunto , mutta siellä vuokralaiset. Pelottaa yksinolo ja kaikkien tavaroitten muutto. OLen itse hankkinut lähes kaiken mitä tässä talossa on. Tunttuu niin tyÖläälle. VAI REVINKÖ VAIN TILAA ITSELLENI JA OPETTELEN SANOMAAN EI!

    sanasi saattaisivat sisältää ratkaisun avaimet. Shokkihan se miehellesi aluksi olisi, jos vaatisit itsellesi "oikeuksia". Tekeehän miehesikin asioita, joista pitää, miksi et sinä saisi harrastaa, matkustaa, naukata lasin viiniä hyvän ruuan kanssa. Miehesi on jo iso poika, jonka lienee aika kohdata mörkönsä silmästä silmään. Toivon sinulle rohkeutta valitsemallesi tielle, oli se sitten mikä hyvänsä. Tuntuu, ettet noinkaan voi jatkaa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Vanhat möröt ja pettymykset vaikuttaa uuteenkin parisuhteeseen. Olin 18v naimisissa ja kaksi lasta tehtiin. Uskottomuuteen ja väkivaltaan kaatui se liitto. Nyt olen ollut ns kunnon miehen kanssa 17 v, avoliitossa7 v, ja hänen vanhat möröt vaikuttaa koko suhteeseen.Hän meni naimisiin nuorena, vaimo oli " kultturelli" ja jäi kotiin kun mies ja poika lähtivät erämaavaellukselle kanootin kans. Vaimosta tuli alkoholisti, ero ja 3 v erosta hän teki itsemurhan. Poika jäi isälle jo erossa. Vaimo oli puhumaton ja aina vihainen ja poika on samanlainen. Mies on ollut aina raivoraitis, eikä ymmärrä viinankäyttöä ollenkaan.
    Itse elin eron jälkeen 2 lapsen kanssa pienellä palkalla ja meni pitkään ennenkuin löysin tämän "kunnon miehen " En voi tarjota kotona ruokajuomia, kun tulee sukulaiset kylään. Hän ei anna minun ottaa mitään, koska pelkää, että käy samoin kuin entisen vaimon kanssa. Kaljapullon olen neuvotellut saunan jälkeen, että voin juoda kerran viikossa, mutta sekin haisee niin pahalle hengityksessä, että mökötys on heti päällä. Olen eläkepäätöksen saanut ja valtiolla työskennellyt 37v ja kuvittelin, että nyt elämä alkaa. Lapset on maailamalla, rahasta ei pula, mutta tämä mörkö. Mies on viellä työelämässä, itse polion takia pääsin eläkkeelle. Hän sanoo, ettei ole mitään yhteistä enään sen jälkeen,jos lähden tyttäreni perheen kanssa ulkomaanmatkalle (2v ihana Ville) Muut naistuttavat pääsevät harrastamaan vaikka mitä, mutta minä en.
    Hoidan tässä palkatta järjestön raha-asioita ja kirjanpitoa. Työntekijöitä 60. Ostan/teen ruuat, siivoan. Puutarhaa on ja kasvihuone, joka onkin minulle ainoa rentoutuspaikka, jossa voin olla yksin ajatusteni kanssa.
    Mies haluaaa sexiä kerran päivässä ja on puhumaton muuten. Polkee kuntopyöräällä, lenkkeillee, opiskellee englantia , katsoo videoitaa jne ... (hän on työssä , jossa on iso palkka ja paljon vapaata)
    En tiedä mitä tehdä! Mitenpääsen hänestä eroon? Tuntuu niin vaikealle alkaa se lähtö. Minulla on oma asunto , mutta siellä vuokralaiset. Pelottaa yksinolo ja kaikkien tavaroitten muutto. OLen itse hankkinut lähes kaiken mitä tässä talossa on. Tunttuu niin tyÖläälle. VAI REVINKÖ VAIN TILAA ITSELLENI JA OPETTELEN SANOMAAN EI!

    Viestisi lukeminen ei jätä vaihtoehtoja.
    Pakkaa kimsusi ja lähde OMAAN ELÄMÄÄSI! Minä lähdin, enkä hetkeäkään ole katunut.

    Jos haluat vielä testata, lähde matkalle. Tuskin kunnolliselta lupaa heltiää, mutta ehkä hän tajuaa, että olet tosissasi. En suuria odottaisi, mutta onhan se mahdollisuus käytettäväksi, suuntaan tai toiseen.

    ILOA JA ONNEA ELÄMÄÄSI!

    Äänestä

  • Kannattaa ensin siivota ne möröt pois kaapeista ja mielestä ja vasta sitten ruveta miettimään uutta suhdetta. Kukaan muu ei pölyjä siivoa, ei edes siihen pysty. Ja harva haluaa toimia toisen terapeuttina.Olet jo miettinyt, onko tämä viikonloppusuhdekaan kantava. Eikö sen pitäisi nyt olla se, josta saisit voimaa ja iloa ja voisit sitä myös hänelle vilpittömästi tuottaa? Mikähän on suhteen oikea pohja? Olisiko välittäminen toisesta (oman itsensä kunnioittamisen ohella) ja rehellisyys molemmille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

venla kirjoitti:

kun ne on lähetetty taivaasta, niistä selviää. Kun ne on aiheuttanut itse, niihin kaatuu - sanotaan kiinalaisessa sananlaskussa. Pettymys parisuhteessa. Lähetetty taivaasta - vai itse aiheutettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu