Ihmettelen minäkin

soskujen tapaa hoitaa asioita =ei hoideta, vaan laiminlyödään velvollisuuksia.

En tietenkään yleistä väitettä koskemaan jokaista sosiaaliviranomaista, mutta niistä joiden kanssa itse olen ollut tekemisissä, vain muutaman voi sanoa olleen tehtäviensä tasalla.

Kärsivällisyyttä tässä työssä vaaditaan joskus kohtuuttomasti, odottelua odottelun perään ja voin kyllä ymmärtää myös biojen turhautumisen, kun jokaikistä palaveria, neuvottelua ja paperia pitää odotella.
Kaikista pahinta on sovittujen aikojen peruminen mitä ihmeellisimmistä "syistä", siis soskujen taholta.
Tulipahan nyt sekin sanottua.
6420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

samantapaisia kokemuksia myös täällä, sinnikkyys palkitaan useimmiten.Älkää antako periksi vaan ottakaa yhteyttä niin monta kertaa että jotain tapahtuu!

Äänestä

Tuli mieleen tuosta tapaamisen peruuntumisesta, että meille tulon sossu perui kun "oli niin huono ilma(lumisadetta)".
Mietin vain tuolloin, että onkohan se meille sopiva syy jättää sinnepäin menemättä... ;o)

Äänestä

Joskus joutuu vastausta esim. sähköpostiin odottamaan pitempään. Kiireisiä näyttävät olevan, mutta kun ehtivät, vastaavat joskus hetikin.

Olemme kai onnekkaita, kun olemme saaneet ihan järki päässä olevat sosiaalityöntekijät, jotka tulevat muuten hyvin biosuvunkin kanssa toimeen :)

Apua olemme heiltä saaneet aina kun olemme pyytäneet. Turhaan emme tietenkään ole hakeneetkaan. Eivät he kyllä juuri oma-aloitteisesti kysele, mitä kuuluu. Toisaalta olemme sanoneetkin, että me kyllä pidämme lapsen puolta myös siten, että pyydämme apua kun sitä tarvitsemme. En arastele pyytää apua tarvittaessa, vaikeaa se olisi heilläkin ruveta avuntarvetta jostain riviemme välistä lukemaan. Näin on kaikin puolin helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Kaikki apu ei todellakaan ole rahaa meidän tilillemme, yhtä tärkeää on henkinen tuki ja perheen ulkopuolisen näkemykset tilanteesta. Kyselen myös siitä, mahtaako äiti tykätä/tykätä huonoa jostain jutusta, kun hänet paremmin tuntevat.

Kyllä minusta tuntuu, että tekevät työtään niin hyvin kuin heidän resurssinsa riittävät. Työntekijöitä vain tarvitsisivat lisää.

Äänestä
  • lastensuojelussa toimivien, lukemattomien sosiaaliviranomaisten sijaisten,
    ammattitaidon ja ammatillisen pätevyyden perään?

    Äänestä

Ne palaverit järjestetään, niin että varmasti eivät sovi, esim. yövuorojen välissä puolilta päivin, niin kuin olisi liian vaikea järjestää se turhanpäiväinen palaveri, jossa kukaan ei viisastu ja muutenkin asian vierestä, pari päivää myöhemmin. Itse käyn viisvuorotöissä ja viikolla on vapaita, niin en vaan jaksa tajuta miten ne saa nämä aikansa sopimaan vain ja ainoastaan tuohon yövuorojen keskelle. Ja se odottelukin on tosiaan rassaavaa, varmaan myös sijareille, menee kuukausi vähän toistakin ennen kuin soskut sen palaverin järjestää. Hyvä ettei töistä pidä kesken kaiken, on sitäkin tullut kokeiltua, lähteä palaveeraamaan.

Äänestä
  • itse olen törmännyt suoranaiseen valehteluun, mitä pidän erittäin ikävänä jatkoa ajatellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaktus kirjoitti:

soskujen tapaa hoitaa asioita =ei hoideta, vaan laiminlyödään velvollisuuksia.

En tietenkään yleistä väitettä koskemaan jokaista sosiaaliviranomaista, mutta niistä joiden kanssa itse olen ollut tekemisissä, vain muutaman voi sanoa olleen tehtäviensä tasalla.

Kärsivällisyyttä tässä työssä vaaditaan joskus kohtuuttomasti, odottelua odottelun perään ja voin kyllä ymmärtää myös biojen turhautumisen, kun jokaikistä palaveria, neuvottelua ja paperia pitää odotella.
Kaikista pahinta on sovittujen aikojen peruminen mitä ihmeellisimmistä "syistä", siis soskujen taholta.
Tulipahan nyt sekin sanottua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu