Ostimme kerrostalo osakkeen puoli vuotta sitten. Ostotilanteessa emme käyneet kellaritiloissa, koska ne eivät ole meille ns. tärkeät (ei ole niin paljoa tavaraa että kellaria tarvitsis) ja luotimme myyjän sanaan että siellä on komero ja kylmäkellari. Nyt kuitenkin olemme ottaneet kellarissa olevan komeron ns. käyttöön ja siellä on voimakas haju. Haju on vieläkin voimakkaampi jos menee kylmäkellari -tiloihin (on kokemusta aiempien talojen kylmäkellareista ja niissä ei tätä hajua ole ollut). Mistä voisi olla kyse? Haju muistuttaa lähinnä maakellarin hajua, ja tarttuu vaatteisiin jo pikaisella visiitillä kellariin. Jos kyseessä on home, niin onko myyjä velvollinen hinnan alennukseen näin jälkikäteen (ja entä jos myyjä ei tiennyt asiasta)?
Kerrostalon kellari
Homettako?
21413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan ekana pitää kysyä, että mikset käynyt kellarissa? Ei ainakaan mikään piilevä 'vika', jos kerran heti hajun havaitsee.
Toisekseen kellaritila ei kuulune kauppaanne - kellari on yhtiön yhteisiä tiloja, jonka kunnossapitokin kuuluu yhtiölle.
Kyllä se kellarikin kuuluu kauppaan, kuten myös piha, rappukäytävä jne.. Eihän asunto-osakeyhtiöstä osteta asuntoa vaan tietty määrä osakkeita, jotka oikeuttavat tietyn, yhtiöjärjestyksessä määritetyn asunnon hallintaan.
Myyjän korvausvastuu voi siis tulla kysymykseen, jos ostamienne osakkeiden arvo on merkittävästi huonompi kuin mitä kaikki kaupan muut olosuhteet huomioonottaen oli oletusarvona. Tällaisissa tapauksissa puhutaan lähinnä ns. taloudellisesta virheestä. Kysymys on siitä, mitä kellaritilojen saneeraaminen tulee maksamaan ja mikä on teidän osuutenne kustannuksista.
Ostajalla on myös selonottovelvollisuus ja se seikka, että kellaritiloja ei ole tarkastettu kaupanteon yhteydessä, voi aiheuttaa sen, että mahdolliset vaatimukset hinnanalennuksen suhteen eivät menesty.