Kuulin tällaisen jutun ex-poikaystävältäni, tämä oli sattunut hänelle itselleen.
Eli: Hänen kaverinsa äiti oli löytynyt hirttäytyneenä kotoaan makuuhuoneessa. Tietenkin koko perhe oli valtavan järkyttynyt tapahtuneesta, pikkusisko oli mennyt shokkiin. Exäni jäi kaverinsa tueksi yökylään, paikalle oli tarkoitus tulla vielä muitakin tyyppejä. (Exäni oli siis 20-vuotias tämän tapahtuessa...) Yöllä talosta alkoi kuulua outoja ääniä, askelia, oven narahduksia yms. He olivat käyneet tarkistamassa oliko joku tullut, sillä he odottivat erästä kaveriaan. Olohuoneessa television virtavalo oli vilkkunut kummallisesti, ja oli kai niitä ruvennut siinä vaiheessa vähän pelottamaan. He istuivat siellä kaverin huoneessa, yläkerran vessasta kuului jotain ääniä, joku räpsytteli valoja. Oli kuulemma siinä vaiheessa molempia pelottanut jo aika lailla. Joskus yöllä sieltä huoneessa, josta tämä äiti oli löytynyt, alkoi kuulumaan outoja ääniä. Ne olivat menneet katsomaan, ja makkarin suljetun oven alta oli hohtanut jotain kirkasta valoa. Exän kaveri oli mennyt aivan sekaisin ja hokenut, ettei äiti satuta ketään... Aamulla kun he olivat menneet katsomaan, makuuhuoneessa ei näkynyt mitään, mikään valo ei ollut päällä mikä olisi selittänyt asian. Kaverin isä ja sisko eivät siis olleet kotona kun tämä tapahtui...
Olin itsekin tämän jutun kuullessani vähän epäuskoinen, mutta kun hän kertoi tätä, itselläkin valui ihan vettä silmistä ja meni kamalasti kylmiä väreitä, hänellä myös. Aika hirveää!

Vastaukset 4
Vanhimmat
vaan jokin ilkeän henkivallan edustaja, jotka usein "kuolleina" esiintyvät. Kun ihminen kuolee, se ei näyttäydy omaisilleen.
Oho, sinäpäs nyt tiedät kaiken henkimaailmasta. Alappa siinä sitten todistamaan, että jonkun omainen, joka on ilmestynyt jollekkin, ei olekaan hänen omainen.
Todista.
Miksei muka omainen voisi kummitella?
mutta Jeesus Kristus, Jumalan Poika tietää. Kuuntele, mitä sanottavaa Hänellä sinulle on.