Se oli saapunut hiipien ja vähän kerrallaan. Eräänä yönä se vain istui rintani päällä eikä lähtenyt millään, vaikka vaihdoin asentoani lakkaamatta. Aiempina öinä olin aistinut sen läsnäolon, mutta vasta nyt se oli kokonainen ja täysi. Tuijotin sen valtaviin lamppusilmiin.
– No, hyvä. Mitä sinä tahdot? kysyin hikisten huulieni raosta.
Se mulkoili minua patsaan ilmeettömyydellä. Vihreä kylmyys hytisytti sieluani, missä ikinä sielu sitten sijaitsikin. Puristin silmäni kiinni. Smaragdinen hehku valaisi tajuntani suljettujen luomienkin läpi. Silloin tapasin apeuden, joka tuli ja jäi.
Yö yön jälkeen toistelin itselleni:
– Kyllä se siitä.
Joka kerran lause muuttui yhä merkityksettömämmäksi. Se lahosi ruskeiksi suikaleiksi, joita jäytävät toukat ruokkivat petoa luonani. Apeus ei koskaan sanonut mitään. Se ei välittänyt, vaikka työnsin käteni sen ruumiin lävitse suojelemaan vilunyppyistä rintaani. Luulen, ettei sen turkki edes kostunut suolavedestä, jota valui jostakin. Toisinaan hihitin typerille mullosilmille. Eihän mitään niin rumaa olisi pitänyt ottaa vakavasti.
Kun viikon valvominen kirkui kasvojeni takana, päätin tehdä jotain. Soitin kolmeen lehti-ilmoitukseen kyselyni. Kaikki olivat jo varattuja. Puhelinluettelon Keltaisilta Sivuilta löytyi sopiva osoite, ja lähdin ostamaan itselleni kissaa. Ei se paljon maksanut: lopetusuhan alla, riepuparka. Kissa ei pitänyt parkettilattiasta ja koko päivän se taiteili perässäni pitkin mattoja. Mitätön ääni mieleni laitamilla kuiskutti, etten toki niin helpolla pääsisi. Joka tapauksessa, sen päivän jälkeen opin nukkumaan peto rinnallani. Milloin mikäkin.
___________
Kommenteilla saa taas viskellä. Mikäli ei aivan ylitsepääsemättömältä tunnu, lukisin mielipiteitä myös alempaa löytyvästä pätkästäni otsikolla "Kaikkea kanssa!" Kiitos.
– No, hyvä. Mitä sinä tahdot? kysyin hikisten huulieni raosta.
Se mulkoili minua patsaan ilmeettömyydellä. Vihreä kylmyys hytisytti sieluani, missä ikinä sielu sitten sijaitsikin. Puristin silmäni kiinni. Smaragdinen hehku valaisi tajuntani suljettujen luomienkin läpi. Silloin tapasin apeuden, joka tuli ja jäi.
Yö yön jälkeen toistelin itselleni:
– Kyllä se siitä.
Joka kerran lause muuttui yhä merkityksettömämmäksi. Se lahosi ruskeiksi suikaleiksi, joita jäytävät toukat ruokkivat petoa luonani. Apeus ei koskaan sanonut mitään. Se ei välittänyt, vaikka työnsin käteni sen ruumiin lävitse suojelemaan vilunyppyistä rintaani. Luulen, ettei sen turkki edes kostunut suolavedestä, jota valui jostakin. Toisinaan hihitin typerille mullosilmille. Eihän mitään niin rumaa olisi pitänyt ottaa vakavasti.
Kun viikon valvominen kirkui kasvojeni takana, päätin tehdä jotain. Soitin kolmeen lehti-ilmoitukseen kyselyni. Kaikki olivat jo varattuja. Puhelinluettelon Keltaisilta Sivuilta löytyi sopiva osoite, ja lähdin ostamaan itselleni kissaa. Ei se paljon maksanut: lopetusuhan alla, riepuparka. Kissa ei pitänyt parkettilattiasta ja koko päivän se taiteili perässäni pitkin mattoja. Mitätön ääni mieleni laitamilla kuiskutti, etten toki niin helpolla pääsisi. Joka tapauksessa, sen päivän jälkeen opin nukkumaan peto rinnallani. Milloin mikäkin.
___________
Kommenteilla saa taas viskellä. Mikäli ei aivan ylitsepääsemättömältä tunnu, lukisin mielipiteitä myös alempaa löytyvästä pätkästäni otsikolla "Kaikkea kanssa!" Kiitos.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Huh! Pelottavan tuntuinen otus tuo tuollainen "apeus", joka hiiviskelee toisten asunnoissa ja muuta sen kaltaista. En haluaisi tutustua!
Kissa, riepuparka tuli tarpeeseen yksinäisyyteen tarinan hahmolle. Molemmat saivat jotain toistensa seurasta, molemmat pelastivat toisensa joltain tuholta.Kuvauksesi kissasta joka inhoaa parkettilattiaa oli maukas ja varmaan myös voisi olla hyvin todellinenkin.
Luin tarinan monta kertaa ja pidin siitä, tuon kaltaista hirviötä ja sen vastavoimaa, petoa itsekkin, olet kuvannut mielestäni hyvin.
... ei ole paljon sanottavaa. Kiitos. Mukavaa, että pidit.
... voisin vaikka liimailla tätä tarpeeksi lyhyttä juttua puhelinpylväisiin, tai heitellä alas kuumailmapallosta, niin ajattelen.
Kuumailmapallo kuulostaa ihmeen ihanalta, mutta puhelinpylväätkin käyvät mainiosti. Tätä lähempänä laajempaa levitystä minun aivoistani turskahtanut juttu ei ole koskaan ollut. (Internettiä ei todella voi laskea miksikään). Nauratat minua, ei pahalla, ei ollenkaan.
viilaat överiksi. En oikein jaksanut lukea. Josko saisit hieman lukijaläheisemmäksi.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä naukaistaan 5
T. ®Sherlokki © 2006
on näin pikkuinenkin, luulisi sen välipalanälkäänsä lukevan. Kummallinen milelikuvitukseni saattaa kyllä joskus "vetää överiksi", myönnetään. Millä tavalla lukijaläheisemmäksi tätä pitäsi muokata, jotta esimerkiksi sinä lukisit helpommin? Tarkoitatko, että minun pitäisi sananmukaisesti lähestyä lukijaa eli puhutella tätä, vai että minun pitäisi selitellä henkilökohtaisia ajatusmaailmojani tarkemmin, jotta petosymboliikka yms. avautuisi kaikille helpommin? Ei tämä minun hupsu pätkäni ole mielestäni niin kovin vaikeatajuinen. Jospa vähän vielä lisää ohjeistaisit, jotta voisin hyödyntää mielipidettäsi paremmin seuraavaa kertaa varten (?). Kommentista kiitokset!
Jotenkin jäin liian ulkopuoliseksi, enkä sukeltanut tarinaan. Vika voi myös olla minussa. Ohjeistamimen tarinan osalta tässä ei ole soveliasta.
T. ®Sherlokki © 2006
Ulkopuolisuus voi johtua siitä, että "Kumppani" on melkolailla sellainen oma juttuni. Se ei tietenkään ole mikään selitys, mutta en kai pahemmin kirjoittaessani ajatellut muita kuin itseäni. Ensi kerralla sitten.