UFO ABDUKTIO HELSINGISSÄ!

Arska

Levähtäessäni Kolmen Sepän Patsaalla olevalla puistopenkillä
tunsin yht´äkkiä vajoavani tilaan, jossa näkökykyni heikentyi merkittävästi.
Havahduin kahden sinisen humanoidin seistessä edessäni. He tunnustelivat
olkapäitäni ja hetkessä tunsin leijuvani ilmassa.
Leijuin alukseen, jossa vilkkui sinisiä valoja. Maatessani aluksessa näin ikkunoiden ulkopuolella vilahtelevat tähdet
liikkuessamme valonnopeudella. Pian kaikki pimeni.
Muistini alkaessa palata tajusin seisovani Kisahallin kulmalla ja humanoidien ottaneen viinakassini, ilmeisesti tarkempaa analyysiä varten.

15

1454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marcel

      Aika uskomattomaltahan tuo tuntuu. Keskellä kaupunkia. Olen kyllä lukenut vastaavista tapauksista PULTRA -lehdestä joskus. Kertoivat humanoidien kuuluvan ns. Sinivuokko -rotuun ja käyttäytyvän väkivaltaisesti. Usein ottavat monta litraa näytteitä. Normaalisti 0,75 litraa valkoista tai punaista nestettä. Tapauksen yhteydessä joiltakin saattaa tulla myös ylä- tai alakautta kiinteämpi otos ulos. Jättävät sen usein kuitenkin koskemattomaksi. Muistin pyyhkiminen aiheuttaa valtavan päänsäryn.
      Eräiden tietojen mukaan seuraavat UFO -aallot ajoittuisivat uuden vuoden aattoon ja Vapun tienoille. Voi kun kokisi joskus jotakin sellaista.

      • sivusta seuraaja.

        Olen kuullut että kun näistä kokemuksista kertoo julkisesti saattaapi eräänä päivänä seistä ovellasi Miehet mustissa.


    • ihmeellistä! =)

      Vuodesta toiseen, niin kauan kuin rajatietopalstat ovat olleet. Sama vitsi toistuu ja toistuu ja toistuu.
      Toivottavasti et kuitenkaan ole sama henkilö jota tuo juttu jaksaa kiehtoa ja naurattaa aina vaan?
      Voit mennä tällä sivustolla yli kahden vuoden taakse ja sieltä löydät sen. Pikku vivahde - eroin mutta siniset miehet, alus ja vilkkuvat valot, todella nerokasta!

      No nyt otsikko oli jo sellainen että tiesi mitä tuleman pitää. Keksikää välillä jotain ihan uutta, älkää aina lainailko samaa, plees. Alkaa muistuttaa liikaa "kauniilta ja rohkeilta".

      • Marcel

        Minua harmittaa kun näihin kertomuksiin tulee aina tuo sama vastaus. Muka aiemminkin nähty... ei mitään uutta. Mielestäni nämä eivät ikinä SELVIÄ ellei niistä kerrota julkisesti. Kyllä tämä on todellinen ilmiö, josta kannattaa puhua vuodesta toiseen. Ettei vaan olisi takana joku salaliitto, jonka takana ovat Kauniiden ja Rohkeiden kannattajat. Eräässäkin tapauksessa mies vietiin kun vaimo vain katseli tuota TV -sarjaa ikään kuin noiduttuna.


      • Lauri-Leena Luukannel-Kimble
        Marcel kirjoitti:

        Minua harmittaa kun näihin kertomuksiin tulee aina tuo sama vastaus. Muka aiemminkin nähty... ei mitään uutta. Mielestäni nämä eivät ikinä SELVIÄ ellei niistä kerrota julkisesti. Kyllä tämä on todellinen ilmiö, josta kannattaa puhua vuodesta toiseen. Ettei vaan olisi takana joku salaliitto, jonka takana ovat Kauniiden ja Rohkeiden kannattajat. Eräässäkin tapauksessa mies vietiin kun vaimo vain katseli tuota TV -sarjaa ikään kuin noiduttuna.

        .. samaa mieltä "Marcel"'in kanssa; niistä ON jaksettava puhua, kunnes saadaan viranomaisetkin uskomaan käsittämättömyyksiin.

        PS. Menen USA:han jossa asennetaan päähäni Transmetan siru. Näette sen jälkeen minut - niin halutessanne - 'shääärmiltä'.


      • Marcel
        Lauri-Leena Luukannel-Kimble kirjoitti:

        .. samaa mieltä "Marcel"'in kanssa; niistä ON jaksettava puhua, kunnes saadaan viranomaisetkin uskomaan käsittämättömyyksiin.

        PS. Menen USA:han jossa asennetaan päähäni Transmetan siru. Näette sen jälkeen minut - niin halutessanne - 'shääärmiltä'.

        Olen lukenut kirjasi: Kuolemaa ei ole - eikä tule! Se piti paikkansa, sillä elän yhä. Olen myös kuullut päähäsi asennettavasta sirusta. Asiasta luennoi muistaakseni eräs herra nimeltä Juha Ah Kranni. Anteeksi... siruni pätkii. Olen myös lukenut kirjan: Uhojen aravoitus, kirj. Erkki von DannyKen. Toisaalta kirjasi: Univekkulin lapasia oli helpposelkoinen. Sittä kävi helposti ilmi että avaruusaluksen voi nähdä mikäli sattuu olemaan USA:n ilmavoimissa korkeassa asemassa, Mensan jäsen, NASA:n johtoryhmään kuuluva, kiltti jo koulussa, kalanmaksaöljynsä nauttiva, tupakoimaton lääkäri-insinööri, jolla on hyvämaineinen menneisyys ja joka ei syö minkäänlaisia nappeja. Hänellä on myös aina noin puoli miljoonaa kaveria seurassaan.
        Onnea tulevalle sirullesi. Olen itse tyydyttynyt omastani, eikä se kuulemma vanhemmitenkaan ala vuotamaankaan. Kannattaa joskus sijoittaa myös itseensä. Pattereiden vaihto viikottain peräaukon kautta, on sekin hauskaa. Kun asennutat sirun, hankit itsellesi laatuaikaa. Asennutin omani Virossa. Firman nimi oli muistaakseni... muistaakseni... muist... Surisevat Siruset. Kolmen päivän takuu, ilman kilometrirajoitusta. Nyt taitaa patterit lopp..........!


    • Tarja

      No on jutuilla tasoa.

    • ...

      ensi kerralla juomaan hieman vähemmän, ettei tarvitse joutua valkotakkisten viemäksi. eikä kukaan vie viinoja, joita oma elimistösi ei ole antanut sinun ahtaa sisällesi.

      • UFOjen kaveri

        Tiedemiehet ovat galaksispektrometrian avulla selvittäneet että Andromedan tähtisumussa on jäätynyttä etanolia. Sieltä tuli kerran alus jonka kapteeni tuli minun kotiin ja tarjosi viinaa. Sitä oli niin paljon että en muista paljoa siitä vierailusta. Muistan vain nussineeni kapteenin ufovaimoa hervottomasti. Aamulla oli pää kipeä niinkuin kaikilla ufoilijoilla.


      • Marcel
        UFOjen kaveri kirjoitti:

        Tiedemiehet ovat galaksispektrometrian avulla selvittäneet että Andromedan tähtisumussa on jäätynyttä etanolia. Sieltä tuli kerran alus jonka kapteeni tuli minun kotiin ja tarjosi viinaa. Sitä oli niin paljon että en muista paljoa siitä vierailusta. Muistan vain nussineeni kapteenin ufovaimoa hervottomasti. Aamulla oli pää kipeä niinkuin kaikilla ufoilijoilla.

        Pakko kysyä, että kumpi pää, enkä edes tiedä mikä on sukupuolesi? Ja oliko kapteenin vaimo mies? Kuinka kykenit jäsentesi ollessa hervottomia? Oletko edelleen UFO-kapteenin kaveri?
        Laitetaanko jäätyneeseen etanolipaukkuun vielä jäitä?
        Kun osaa kysellä oikeita kysymyksiä voi UFO -kokemuksesta saada enemmän irti.


    • finne

      Pitääkö kirjoittaa, jos ei osaa ottaa asioita vakavasti?

    • zapata

      Ihan sama homma mulle kävi Turussa. Mä vaan huomasin hortoilevani sekavana Suomen Joutsenen satamapaikan läheisyydessä, paitsi, että Suomen Joutsenta ei enää ollu siinä! Ne siirsi mua myös ajassa!

      • joutsen

        eilen illalla pimeällä väylällä liikkui valaistu
        esine.Jos se oli Suomen Joutsen?


    • aaro l

      muulle on syötetty nanoja siis robooteja

    • Huumoria olla pitää

      Ihan hauska :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      89
      8283
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4728
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4381
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2595
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1468
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1142
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe