Katkelma kirjoituksessa olevan romaanin puolivälistä. Pääasiassa miljöötä. Kertokaa mitä mieltä olette...
Firebird syöksyi tuulisten katujen lävitse. Syksyinen myrsky puhalsi harmaita pilviä taivaalle sirottaen kaupunkiin paistavan auringon valon. He suuntasivat kohti erästä satamassa sijaitsevaa telakkaa. Globaali lämpeneminen oli tehnyt selvää jälkeä napajäätiköistä ja useiden rannikkokaupunkien pysyvänä ongelmana oli tulve. Sama ilmiö, joka oli ollut vuosisatojen ajan sen oikean ja alkuperäisen Venetsian ongelma oli tullut kaikkien rannikkokaupunkien yhteiseksi piirteeksi. Kosteus aiheutti homevaurioita ja ihmiset hylkäsivät tulvivat rakennukset. Sähkö ja vesi katkaistiin näihin rakennuksiin ja ne unohdettiin lahoamaan. Pimeinä, sokkeloisina ja kaiken mahdollisen valvonnan ulkopuolisina ne olivat täydellisiä piilopaikkoja kaikelle mahdolliselle ja melkoiselle osalle mahdotonta. Mikäli vain jaksoi kahlata likaisessa tulvavedessä.
Nakszynski pysäytti Firebirdin lähelle vesirajaa. Hän laittoi käsijarrun päälle, vapautti vaihteen ja astui ulos autosta. "Täällä ollaan. " hän huokaisi alistuneesti. Tommi kiipesi vaivalloisesti ulos omalta istuimeltaan ja haistoi ilmaa. Ilmassa haisi meri-ilman raikkaus ja lahoavan kaupungin homeinen lemu. Niihin sekoittui hapettuvan metallin terävämpi tuoksu.
"Venetsia. Enpä olisi uskonut että joutuisin käymään täälläkin. " Tommi huokaisi ja katseli katuja huuhtovaa vettä. Venetsia kaupungissa ei yleensä ollut kovinkaan syvä, mutta se riitti sulkemaan koko alueen kelvottomaksi joutomaaksi. Meren ja tekniikan mittelyssä meri voitti aina. Kyse oli vain ajasta ja vaivasta.
"Synkeää seutua. Täällä pitää olla varovainen. " Jerzy varoitti ja istui takaisin autoon.
"Etkö sinä tule? "
"En. Minun pitää käydä tapaamassa erästä toista ihmistä "
"Ketä? "
"Fu Manchua. " Jerzy vastasi autosta. "Sitä paitsi minun pitää ajatella ulkoasuani myös. " hän lisäsi. Vaikka Jerzy tiesi olevansa vapaata riistaa kenelle tahansa pyssyä heiluttavalle riehujalle, hän ei ollut muuttanut ulkomuotoaan. Hän pukeutui yhä valkoiseen pukuun ja käytti yhtä valkoista lierihattua. Kokonaisuuteen antoi väriä raudanharmaa solmio ja kyseiset vaatteet eivät olleet todellakaan prässättyjä. Nakszynskin käytössä hienoimmatkin vaatteet nuhjaantuivat pelkiksi arkiasusteiksi, mutta hän sai perunasäkinkin näyttämään käytännölliseltä ja hyväksyttävältä vaatteelta.
"Missä se mainitsemasi mahdollinen apuri majailee? Tämä sentään on aika suuri alue täynnä sokkeloita. "
"Kookkaassa telakkarakennuksessa. Laivakatua ja Venetien risteyksessä. Olen sitten ilmoittanut sinusta hänelle, joten älä ole huolissasi vaikka kohtaisitkin jotain omituista. " Jerzy huusi ja käänsi autonsa ympäri. Hän kytki vaihteen ja lähti ajamaan takaisin keskikaupunkia kohti.
"Voi sen noinkin. " Tommi mutisi itsekseen ja katsoi veden peittämää katua. Kaukaisuudessa kadut sulautuivat säälimättömään mereen ja nostokurkien ruumiit kurkottelivat kuolleina kohti taivasta. Venetsia oli kuollutta seutua. Inhimillisen sivilisaation lopullinen romahduspaikka. Hiljaisesti kiroten Tommi astui vetiselle kadulle ja alkoi askeltaa eteenpäin. Hän käytti keppiä tukenaan ja tunnusteli jokaisen askeleen huolella. Puuska liikutti aallokkoa ja hän horjahti kylmässä vedessä. Tommi kahlasi tiensä ensimmäiseen risteykseen ja katsoi katukylteistä suuntaa. Vesi ulottui puoliväliin sääriä, mutta aallokko nosti veden ajoittain polviin asti.
Satamakatu johti nimensä mukaisesti kohti syvempää aluetta ja lopuksi merta ja Venetie kulki rannan suuntaisesti. Tommi katseli tietä eri suuntiin löytääkseen kookkaan telakkarakennuksen. Valitseminen oli vaikeaa, sillä kookkaita telakkarakennuksia oli useita. Kaikki niistä olivat enemmän tai vähemmän romahtamispisteessä. "Vitut. " hän murahti ja kääntyi risteyksestä vasemmalle. Säännöllisyyksien löytäminen oli keino selvittää kaikki mysteerit. Muutaman minuutin kahlaamisen jälkeen Tommi arveli löytäneensä oikean rakennuksen. Terästikkaat oli ruuvattu talon seinään kiinni ja kapea reunus kulki seinustalla. Työ ei ollut mitään ammattimaisen rakentajan luomaa, mutta se oli lujaa. Tommi kiipesi vaivalloisesti natisevat tikkaat ylös ja kirosi heikkoa jalkaansa. Vaikka luodinreikä oli paranemassa hyvin, lihas ei ollut todellakaan täysissä voimissaan. Piirre, joka vaikeutti nopeaa liikkumista liiallisessa määrässä. Vaivautumatta vääntämään lahkeitaan kuiviksi hän kiersi rakennuksen etuovelle. Karkeasti koottu reunus natisi uhkaavasti ja Tommi pelkäsi sen pettävän. Pudotus ei olisi kohtalokas, mutta se kastelisi hänet kokonaan ja kylmässä ilmassa se olisi kohtalokasta. Hänen jalkansa tuntuivat uuniin työnnetyiltä kalikoilta. Hallin ovet olivat pysyvästi suljetut, mutta niihin rakennettu pienempi ovi oli jäänyt raolleen. "Kiitos Jeesus. " Tommi huokaisi ja veti oven kokonaan auki.
Firebird syöksyi tuulisten katujen lävitse. Syksyinen myrsky puhalsi harmaita pilviä taivaalle sirottaen kaupunkiin paistavan auringon valon. He suuntasivat kohti erästä satamassa sijaitsevaa telakkaa. Globaali lämpeneminen oli tehnyt selvää jälkeä napajäätiköistä ja useiden rannikkokaupunkien pysyvänä ongelmana oli tulve. Sama ilmiö, joka oli ollut vuosisatojen ajan sen oikean ja alkuperäisen Venetsian ongelma oli tullut kaikkien rannikkokaupunkien yhteiseksi piirteeksi. Kosteus aiheutti homevaurioita ja ihmiset hylkäsivät tulvivat rakennukset. Sähkö ja vesi katkaistiin näihin rakennuksiin ja ne unohdettiin lahoamaan. Pimeinä, sokkeloisina ja kaiken mahdollisen valvonnan ulkopuolisina ne olivat täydellisiä piilopaikkoja kaikelle mahdolliselle ja melkoiselle osalle mahdotonta. Mikäli vain jaksoi kahlata likaisessa tulvavedessä.
Nakszynski pysäytti Firebirdin lähelle vesirajaa. Hän laittoi käsijarrun päälle, vapautti vaihteen ja astui ulos autosta. "Täällä ollaan. " hän huokaisi alistuneesti. Tommi kiipesi vaivalloisesti ulos omalta istuimeltaan ja haistoi ilmaa. Ilmassa haisi meri-ilman raikkaus ja lahoavan kaupungin homeinen lemu. Niihin sekoittui hapettuvan metallin terävämpi tuoksu.
"Venetsia. Enpä olisi uskonut että joutuisin käymään täälläkin. " Tommi huokaisi ja katseli katuja huuhtovaa vettä. Venetsia kaupungissa ei yleensä ollut kovinkaan syvä, mutta se riitti sulkemaan koko alueen kelvottomaksi joutomaaksi. Meren ja tekniikan mittelyssä meri voitti aina. Kyse oli vain ajasta ja vaivasta.
"Synkeää seutua. Täällä pitää olla varovainen. " Jerzy varoitti ja istui takaisin autoon.
"Etkö sinä tule? "
"En. Minun pitää käydä tapaamassa erästä toista ihmistä "
"Ketä? "
"Fu Manchua. " Jerzy vastasi autosta. "Sitä paitsi minun pitää ajatella ulkoasuani myös. " hän lisäsi. Vaikka Jerzy tiesi olevansa vapaata riistaa kenelle tahansa pyssyä heiluttavalle riehujalle, hän ei ollut muuttanut ulkomuotoaan. Hän pukeutui yhä valkoiseen pukuun ja käytti yhtä valkoista lierihattua. Kokonaisuuteen antoi väriä raudanharmaa solmio ja kyseiset vaatteet eivät olleet todellakaan prässättyjä. Nakszynskin käytössä hienoimmatkin vaatteet nuhjaantuivat pelkiksi arkiasusteiksi, mutta hän sai perunasäkinkin näyttämään käytännölliseltä ja hyväksyttävältä vaatteelta.
"Missä se mainitsemasi mahdollinen apuri majailee? Tämä sentään on aika suuri alue täynnä sokkeloita. "
"Kookkaassa telakkarakennuksessa. Laivakatua ja Venetien risteyksessä. Olen sitten ilmoittanut sinusta hänelle, joten älä ole huolissasi vaikka kohtaisitkin jotain omituista. " Jerzy huusi ja käänsi autonsa ympäri. Hän kytki vaihteen ja lähti ajamaan takaisin keskikaupunkia kohti.
"Voi sen noinkin. " Tommi mutisi itsekseen ja katsoi veden peittämää katua. Kaukaisuudessa kadut sulautuivat säälimättömään mereen ja nostokurkien ruumiit kurkottelivat kuolleina kohti taivasta. Venetsia oli kuollutta seutua. Inhimillisen sivilisaation lopullinen romahduspaikka. Hiljaisesti kiroten Tommi astui vetiselle kadulle ja alkoi askeltaa eteenpäin. Hän käytti keppiä tukenaan ja tunnusteli jokaisen askeleen huolella. Puuska liikutti aallokkoa ja hän horjahti kylmässä vedessä. Tommi kahlasi tiensä ensimmäiseen risteykseen ja katsoi katukylteistä suuntaa. Vesi ulottui puoliväliin sääriä, mutta aallokko nosti veden ajoittain polviin asti.
Satamakatu johti nimensä mukaisesti kohti syvempää aluetta ja lopuksi merta ja Venetie kulki rannan suuntaisesti. Tommi katseli tietä eri suuntiin löytääkseen kookkaan telakkarakennuksen. Valitseminen oli vaikeaa, sillä kookkaita telakkarakennuksia oli useita. Kaikki niistä olivat enemmän tai vähemmän romahtamispisteessä. "Vitut. " hän murahti ja kääntyi risteyksestä vasemmalle. Säännöllisyyksien löytäminen oli keino selvittää kaikki mysteerit. Muutaman minuutin kahlaamisen jälkeen Tommi arveli löytäneensä oikean rakennuksen. Terästikkaat oli ruuvattu talon seinään kiinni ja kapea reunus kulki seinustalla. Työ ei ollut mitään ammattimaisen rakentajan luomaa, mutta se oli lujaa. Tommi kiipesi vaivalloisesti natisevat tikkaat ylös ja kirosi heikkoa jalkaansa. Vaikka luodinreikä oli paranemassa hyvin, lihas ei ollut todellakaan täysissä voimissaan. Piirre, joka vaikeutti nopeaa liikkumista liiallisessa määrässä. Vaivautumatta vääntämään lahkeitaan kuiviksi hän kiersi rakennuksen etuovelle. Karkeasti koottu reunus natisi uhkaavasti ja Tommi pelkäsi sen pettävän. Pudotus ei olisi kohtalokas, mutta se kastelisi hänet kokonaan ja kylmässä ilmassa se olisi kohtalokasta. Hänen jalkansa tuntuivat uuniin työnnetyiltä kalikoilta. Hallin ovet olivat pysyvästi suljetut, mutta niihin rakennettu pienempi ovi oli jäänyt raolleen. "Kiitos Jeesus. " Tommi huokaisi ja veti oven kokonaan auki.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.