Kun tässä on osunut silmään, että muutamat sättääjät ovat päätyneet siihen viimeiseen ratkaisuun elämänsä suhteen, niin olen jäänyt miettimään mikä osuus sätillä on näihin ratkaisuihin vai onko ollenkaan. Itse en heitä kaikkia tunne edes sätistä, saati sitten muista yhteyksistä, joten en voi tietää, tiedän toki sen, että osa heistä on ollut todella aktiivisia sättääjiä.
Onko sättien anonyymius muuttanut meidän ihmisten asenteita ja käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan? Ajatellaan että se toinen nicki on vain kirjaimia ruudulla ja unohdetaan, että siellä todellakin on aito ihminen takana.
Jokaisella on toki se oikea elämä ruudun takana, mutta välttämättä ei sitä sosiaalista verkostoa joka auttaisi kun on vaikeaa ja kaikki eivät edes osaa ongelmistaan puhua kasvokkain. Tähän sätit eräällä tavalla tarjoavat loistavan mahdollisuuden – voi keskustella murheistaan ilman että muut tunnistavat.
Mutta voiko sätistä sitten löytää todellista keskusteluapua? Mielestäni voi, mutta toki siinäkin piilee omat haittapuolensa. Yksi suurimpia haittoja on ehkä se, että sitten sättiin jää koukkuun ja se oikea elämä näppäimistön ja ruudun ulkopuolella kaventuu entisestään. Voiko sitten sätti/nettiaddiktio ajaa ihmisen sille viimeiselle rajalle, mistä ei enää jaksa nousta? Ei vaikka olisi niitä läheisiä ihmisiä ympärilläkin? Entä jos sättääjä onkin niin empaattinen itse, että hän saa kannettavakseen liian suuren kuorman muiden ongelmia ja lyhistyy sitten itse sen kuorman alle?
Epäilen kuitenkin, että sätti ei ole ainoa syy, mutta kuinka suuri merkitys tällaisella virtuaali ”perheellä” on sättääjän jaksamiseen? En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että näiden suru-uutisten rinnalla tuntuu aika pieneltä ongelmalta se, että toimiiko sätti vai onko se nurin. Ehkä olisi tärkeämpää ottaa se läheinen ihminen kainaloon, soittaa sille ystävälle josta ei ole kuulunut mitään vähään aikaan.
Toivon, että jokainen sättääjä kohdallaan muistaisi sen, että sen nickin takana on ihminen joka kuitenkin voi hakea juuri sinusta sitä juttuseuraa että jaksaisi taas seuraavaan päivään.
Toivon kaikille teille, joiden läheiset ovat poistuneet joukostamme lopullisesti voimia jaksaa surunne kanssa.
Onko sättien anonyymius muuttanut meidän ihmisten asenteita ja käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan? Ajatellaan että se toinen nicki on vain kirjaimia ruudulla ja unohdetaan, että siellä todellakin on aito ihminen takana.
Jokaisella on toki se oikea elämä ruudun takana, mutta välttämättä ei sitä sosiaalista verkostoa joka auttaisi kun on vaikeaa ja kaikki eivät edes osaa ongelmistaan puhua kasvokkain. Tähän sätit eräällä tavalla tarjoavat loistavan mahdollisuuden – voi keskustella murheistaan ilman että muut tunnistavat.
Mutta voiko sätistä sitten löytää todellista keskusteluapua? Mielestäni voi, mutta toki siinäkin piilee omat haittapuolensa. Yksi suurimpia haittoja on ehkä se, että sitten sättiin jää koukkuun ja se oikea elämä näppäimistön ja ruudun ulkopuolella kaventuu entisestään. Voiko sitten sätti/nettiaddiktio ajaa ihmisen sille viimeiselle rajalle, mistä ei enää jaksa nousta? Ei vaikka olisi niitä läheisiä ihmisiä ympärilläkin? Entä jos sättääjä onkin niin empaattinen itse, että hän saa kannettavakseen liian suuren kuorman muiden ongelmia ja lyhistyy sitten itse sen kuorman alle?
Epäilen kuitenkin, että sätti ei ole ainoa syy, mutta kuinka suuri merkitys tällaisella virtuaali ”perheellä” on sättääjän jaksamiseen? En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että näiden suru-uutisten rinnalla tuntuu aika pieneltä ongelmalta se, että toimiiko sätti vai onko se nurin. Ehkä olisi tärkeämpää ottaa se läheinen ihminen kainaloon, soittaa sille ystävälle josta ei ole kuulunut mitään vähään aikaan.
Toivon, että jokainen sättääjä kohdallaan muistaisi sen, että sen nickin takana on ihminen joka kuitenkin voi hakea juuri sinusta sitä juttuseuraa että jaksaisi taas seuraavaan päivään.
Toivon kaikille teille, joiden läheiset ovat poistuneet joukostamme lopullisesti voimia jaksaa surunne kanssa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tämä oli ajattelevainen ja lämmin kirjoitus.
Meistä chattaajista useampi saisi ajatella
näin.
On totta, ettei jotkut joskus jaksa huomioida
ruudun toisessa päässä olevan jonkun, joka ei sillä
hetkellä kestä räävitöntä ilkeilyä/pelleilyä yms.
Toisaalta taas jotkut ovat elämäänsä niin katkeroituneita
ja pettyneitä, etteivät tule chatteihin muutakuin
purkaakseen kiukkuaan ja ahdistustaan.
Heille on ihan sama kestääkö joku heitä, vai ei.
Onneksi joskus löytyy myös "virtuaali olkapäitä"
Aina ne ei ole oikeassa elämässä kaikilla
tavoitettavissa.
Chateissa lämpöä ja läheisyyttä etsii myös salaa ja
piilossa, ne jotka eivät usko kelpaavansa livemaailmassa,
koska siellä tuijotetaan vain ulkoisiin seikkoihin.
Samaa vaatimustasoa esitetään usein chateissakin.
Mutta siellä vähemmän kaunis ja huonosti menestyväkin,
voi hetken ainakin olla piilossa ja tulla kohdelluksi ihmisenä.
Kun sieltä sitten astuu kovaan livemaailmaan,
missä todellisuus tulee silmille, eikä sinua
pidetä enää minään.
Sillä voi olla sitten ikäviäkin seurauksia.
Ollaan siis huomaavaisempia chateissakin.
Sillä kaikki eivät kaipaa vain seksiä, vaan
ainostaan juttukumppania tai lämpöä ja läheisyyttä.
Tosi hyvin kirjoitettu ja pisti ajattelemaan....
...mielenkiintosia ajatuksia aamutuimaan, hyvä ja ajatuksia herättävä kirjotus.
Erittäin tärkeä aihe nykypäivän yhteiskunnassa jossa tuntuu mm median ylläpitämä hype vaativan oman edun tavoittelua, ja toisen IHMISEN unohtamisen.
Toisaalta painotetaan ystävyyden ja kontaktien tarpeellisuutta, mutta samanaikaisesti eletään pinnallisuuudessa ja kvartaalitaloudessa joka luo paineita..
Elämän eri osa-alueilla ja kontakteilla on aina vaikutusta siihen mihin ratkaisuun pieni ihminen päätyy silloin kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Ei pelkästään chatilla ole vaikutusta siihen lopettaako ihminen elämänsä vai ei, mutta se ns 'viimeinen niitti' saattaa tulla sieltä.
Toivottavasti kaikki muistavat vastuunsa, keskustelevat sitten livenä tai chatissä ystäviensä tai tuntemattomien kanssa.
Tilannetajun toivoisi tosiaan olevan kohdallaan jotta ymmärtäisi milloin on kyse siitä hädästä joka todella vaatii empatia-taitoja.
Taas olet samoilla linjoilla. Vaadit muita toimimaan jollakin tietyllä tavoin sinua kohtaan kohdistaen kaiken yleiselle tasolle.
Ja annat samanaikaisesti ymmärtää, että itse toimisit niin. Empaattisesti. Käytät edelleen toisten tunteita hyväksesi. Saavuttaaksesi jotain??
on se asia,joka usein puuttuu.Ihmisillä on vain suuri tarve saada itse jotakin ja elämä on täynnä odotuksia ja vastuu omasta onnestaan annetaan toisen ihmisen vastuulle.Unohdetaan se tärkeä asia , että vastoinkäymiset ovat asioita joista voi oppia itse ja siksi arvokkaita asioita.Ne ihmiset jotka hakevat vain hetken viihdytystä toisista, valehtelemalla ja pettämällä voidaan välttää kun ei liiku oman mielikuvansa varasssa vaan osaa rohkeasti tehdä oikeita kysymyksiä ja siten ottaa vastuuta omasta elämästään.Ihminen joka vältää kertomasta omasta itsestään oleellisia asioita ei voi olla hyvällä tai rehellisellä asialla ja kuitenkin on jo vaatimassa toista osapuolta intiimimpään suhteesee.
Rakkaudella Kalle Aaltonen
Miten tämä muikun purkaus liittyi aloittajan tekstiin? Ei sitten niin mitenkään.
On se kumma kun tuo yksi jaksaa aina höpöttää noista pettämisistä ja muista siihen liittyvistä asioista.
Ettei olisi itse ollut pettämässä jotain ja nyt yrittää "kiillottaa kilpeään" kiiltävämmäksi?
Mene ja tiedä. Tienneekö tuo itsekään.
sinun juttusi tähän liittyy????
Kalle Aaltonen
PS eikö juuri pettymykset toisten taholta usein johda itsemurhiin.
oikeita, toisista välittäviä ihmisiä, empaattisia. Hahah, salli mun nauraa! Sätti on täynnä pellejä, toisten kiusaajia - suurimmalle osalle tavoite on oma, hetken huvi - vähät muista ja muitten tunteista. Eli ei koskaan kannata sätissä ruveta henkilökohtaisuuksia asioitaan purkamaan - turpiin tulee ja kovaa!
Niin no......me ollaan chatissa tutustuttu ja ollaan ny menossa naimisiin...no kuka teki ja mitä ? :)
Hyvää kesää kaikille kumminkin.
Oikeassa olet, mutta vain osittain.
Kyllä täältä löytyy muutakin kuin,
kuvailemias törttöjä.
Tosin niin harvoin!
Mutta varauksellahan näissä pyöria kannattaa,
ettei pettyisi.
Ihmiset nyt vaan ovat petoja toisilleen,
niin kurjaa kun se onkin.
Hiukan samanlaista asiaa kirjoittelin jo tuolla aiemmin, "chat uudistukset"-viestiketjussa--samalla nikillä.
Niin, chatista varmaan voi löytää keskusteluapua joksikin aikaa, ns. "pikkumurheisiin".(jokainen toki kokee murheet ja myös ilon erilailla). Itse olen kuitenkin 100%:sti sitä mieltä, että siinä vaiheessa jos elämä ajautuu pisteeseen jolloin itsetuhoajatukset tm. ikävät ajatukset heräävät-- EI chat/chattaajat voi enää auttaa.
Tällöin on unohdettava koko chat, ja käännyttävä oikean ammattiauttajan puoleen.
On aivan eriasia kirjoitella ongelmistaan, ja elämän merkityksettömyydestä tms. jonkun chattaajan kanssa "sähköisesti", kuin istua kasvotusten elävän ihmisen, terapeutin tm. vastaavan, kanssa!!!
Kenties jokainen tajuaa ettei chatissa voi nähdä ketään. Et näe ilmeitä, et mitään...Kaikki on vain kirjoitettua tekstiä.
Tiedän, että ammattiauttaja näkee ihmisen ilmeestä, ulkoasusta, puheesta melko paljon siitä missä tilassa ko. avunhakija oikeasti on. Mutta miksi se on niin vaikeaa myöntää itselleen ettei kaikki ole nyt ihan "kohdallaan"??? Miksi ei voi myöntää että on vaikkapa täysin yksin, elämältä puuttuu sisältö eikä se ole mielekästä???? Miksi ei voi myöntää itselleen olevansa koukussa chattiin, tai päihteisiin???? Miksi ei voi hyväksyä, ja antaa periksi asialle että "jollen tee jotain muutosta, päädyn lopulta hautaan"???
EI ole häpeä hakea apua esim. mielenterveystoimistoista, psykiatrisilta poliklinikoilta...kenties sitä kautta myös psykiatrisesta sairaalasta.
Ja haluan edelleen sanoa, chat-riippuvuus on aivan sama kuin mikä tahansa riippuvuus. Oli kyse alkoholista, peleistä tai chatista. Kaikille löytyy "yhteinen sävel"..
1)ongelmaa ei myönnetä
2)keksitään verukkeita, selitellään
3)toistuvia lupauksia--"en enää huomena"...
4)valehdellaan, ollaan oikeassa "valheiden viidakossa"..
jne..jne..
Mitä tehdä????
1) Miettiä, hyväksyä se ettei nyt vaikkapa chattaily ole enää "omissa käsissä". Se hallitsee koko elämää, olet voimaton sen suhteen. Ei voi sille enää mitään, että chattiin on vain päästävä---(vrt. viinaa on saatava...)
2) Oman voimattomuuden myöntäminen, ongelman/riippuvuuden hyväksyminen on ainoa keino päästä "uusille urille". Tämä saattaa vaatia joskus todella paljon. Se ottaa koville, joillain jopa niin ettei enää kestä/jaksa---ja sitten kuullaan näitä suru-uutisia, valitettavasti.
3) Kun tämän em. on hyväksynyt ja myöntänyt..Täytyy vielä eräs asia hyväskyä päästäkseen alkuun uudenlaisen elämäntavan "harjoittelussa"..
Se on se, että YKSIN en voi ongelmalleni mitään, ET vaikka kuinka niin uskot, kuvittelet ja lupailet itsellesi.
4) Tarvitset tukea, nimenomaan ulkopuolista. Ja silloin täytyy luopua entisestä. Ajatellaan alkoholistia joka on kenties ollut viikon raittiina, ja palaa ryyppykavereiden luo..Kuinka kauan uskotte että ko. hlö. kykenee olemaan raittiina siinä samassa paikassa/tilanteessa jossa aiemmin on ryypännyt???? Ei kauaa..
Ja aivan sama "teoria" pätee chattaamiseen. Palaat chattiin oltuasi viikon poissa, ja pian huomaat taas olevasi aivan samassa pisteessä minkä vuoksi kertaalleen jo päätit chattailyn lopettaa...
Varmaan on useita jotka tulevat "tyrmäämään" tämänkin viestin "jonninjoutavana soopana" ja kääntävät asian niin, että minähän se taidankin olla itse kaikkein suurimmissa vaikeuksissa...
Mutta, itse tiedän tilanteeni..ja ymmärrän kyllä että saan viestiini hyvinkin "hyökkääviä" vastauksia.
Se on itseasiassa ihan selvää-- tottakai sitä omaa minäänsä koettaa suojella vaikka millä keinoin, ja selitellä, haukkua, syyttää toista omista ongelmista(verukkeita ja selityksiä löytyy miljoonia)---näkemättä/ kykenemättä tai haluammattakaan avata silmiään ja katsoa itseään peiliin--ja sisimpäänsä.
No niin, ei muuta kuin oikein hyvää kesää kaikille!!! Olkaa varovaisia, mutta eläkää silti "täysillä"...Vain sinä itse voit asettaa ja tietää omat rajasi. Jos et, toivon että luet vaikkapa uudelleen tämän viestin.
PS: EN syytä, moiti, pilkkaa ketään. Enkä halua provosoida millääntapaa ketään. Vaikkakin, tiedän että moni näin tämän viestin sisällön kokeekin...
että suurin syy on, se että ihmiset odottavat jotain sisältöä chatista ja pettyvät monta kertaa.
Onko siinä eroa kun monet töistä tullessaan itsahtavat tv ääreen ja vasta väsymyksen tullessa mennään nukkumaan, toistuen vuodesta toiseen melko samanlaisena.chatissa jos on vain ilman mitään odotuksia, saat vuorovaikutusta ja todella hyviä ihmissuhteita, jotka toimii.Muuten kirjoitus on kyllä ihan aikuisen oikeasti hyvin kantaa ottava.
Rakkaudella Kalle Aaltonen
Hei! Itse ajauduin sättiin "surua karkuun kai" pari vuotta sitten, lähiomaisen kuoltua (sairauteen kylläkin) Oman suruni keskellä tuijottelin seinään, ja jotenkin ajatukset sai pois sätissä. Ihania olkapäitä koin saaneeni sinä aikana montakin, kiitos siitä kaikille. Lienen työstänyt oman suruni ja kaipuuni ihan normaali-ihmisen tavoin, enkä edes kokenut mitään ammattiapua kaipaavani. Aika alkoi parantaa, kuten sanotaan, ja sättikin sai toisenlaista pohjaa, muuttuen harmittomaksi ajankuluksi, keskustelupaikaksi jne. Nyt on ollut pidempään jo havaittavissa jopa kyllästymistä... Siitä huolimatta haluan tässä samalla kiittää kaikkia teitä, jotka jaksoitte olkapäänäkin olla, kiittää myös Teitä muutamia, joista olen kokenut saaneeni pidempiaikaisia ystäviä... Olen sitä mieltä, että normaali terve ihminen kyllä tuntee rajansa, myös sätin suhteen, eikä se muutu koko elämäksi. Siis samaa mieltä kanssasi olen, chat ei "pelasta" sen enempää kuin "tuhoakaan" ketään.
Tosiaan..tuo Realistin kirjoitus sopisi erittäin hyvin Suomi24:sen etusivulle...ikäänkuin muistuttamaan elämän tosiasioista
Mukavaa huomata,että täälläkin on oikeasti järkeviä ihmisiä