Ensimmaista kertaa eksyin tanne palstalle nyt. Avomiehellani on 2 vuotias rottis uros joka ei ole koskaan tottunut olemaan yksin. Nyt olemme kuitenkin muuttaneet yhteen ja aluksi koira oli viikot miehen vanhempien luona, eli voisko sanoo mummolassa ;) Eilen jatimme haukun ekaa kertaa sitten yksin hetkeksi aikaa uuteen huusholliin ja tana aamuna huomasin verta lattialla kun koira on niin syonyt toista takajalkaansa. Ilmeisesti stressista. Vaikuttaa kylla normaalilta ja iloiselta muuten. On syonyt normaalisti ja leikkinytkin takapihalla. Miten teilla muilla on haukut sopeutunut uusiin elamantilanteisiin ja muuttoihin? Mina olen enaa heinakuun toissa ja jaan sitten aitiyslomalle mutta olisihan se nyt hyva oppia olemaan uudessa huushollissa yksin.
Vastaukset 3
- Donna kakkonen
Ihan ensimmäiseksi, veisin kiiruusti tohtorille, jos on omaa jalkaansa syönyt niin että verta tulee..
Tuntuu ja kuullostaa että sillä on jotain mikä kutiaa ja kalvaa sitä.
Yleensä stressaantunut koira syö jotain muuta muttei itseään.
Aloittakaa siitä, ja sitten jatkoa...
T:Onnea matkaan- känkkä
ai yleensä stressantunut koira syö muuta kuin itseään... vähintään yhtä usein ne myös kalvavat itseään kun ovat stressaantuneita! monet nyppivät karvojaan pois tai rapsuttavat kylkensä verille. tai niinkuin äskeisessä kerrottiin kalvaa jalkaansa kunnes menee verille! ei millään pahalla mutta halusin nyt vaan kertoa mitä tiedän.. =)
Tuosta koiran yksin olosta voisin sanoa,että kannattaa aloittaa niin että koira on alussa vain pienen hetken yksin,ja sitten vähitellen pidentää aikaa.
Itse laitan aina radion soimaan,kun koirat jäävät keskenään kotia. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731939Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661219- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu21978- 89695
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa107679Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 57629
- 58580