EIpä mene jakeluun

On se vaan kummallista kun ei tajuta että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja jossain vaiheessa voi olla järkevää asua vuokralla. Tottakai omistusasuminen on järkevää pitkässä juoksussa.

Vaikka tulotaso ei päätä huimaakaan niin loppujen lopuksi vuokriin käytetty kymppitonni tai kaksi ei elämää pitkässä juoksussa muuksi muutu. Ei kaikkea voi rahassa mitata.
3317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei vuokralla asumisessa olekkaan mitään pahaa, mutta nämä ikänsä vuokranantajalle(jotkut useita satojatuhansia € maksaneet) ovat hyvin katkeria jos jollakin on oma/pankin omistama talo!
Täälä vuokralaiset huutelee koroista, mutta eivät itse tajua, ettei ne vuokratkaan kovin pitkään samana pysy, jos meinaan asuvat uudemmissa vuokrataloissa jossa myös rakennuttaja on ottanut lainaa!

Äänestä
  • Itse asuin viimeksi vuokralla vuonna 2000 ja sitten päätin ostaa oman, enkä ole hetkeäkään katunut sitä päätöstä! Tuolloin vuokrani oli vähän yli 500e (isosta kaksiosta). Vähän aikaa sitten näin naapuriani, jolla oli samanlailnen kaksio (peilikuvana) ja hän kertoi, että nyt vuokra on hänellä yli 700 euroa! Joten mielestäni aika kova nousu VUOKRISSAKIN!

    Äänestä

  • Jussipaita kirjoitti:

    Itse asuin viimeksi vuokralla vuonna 2000 ja sitten päätin ostaa oman, enkä ole hetkeäkään katunut sitä päätöstä! Tuolloin vuokrani oli vähän yli 500e (isosta kaksiosta). Vähän aikaa sitten näin naapuriani, jolla oli samanlailnen kaksio (peilikuvana) ja hän kertoi, että nyt vuokra on hänellä yli 700 euroa! Joten mielestäni aika kova nousu VUOKRISSAKIN!

    Vuokranantajaksi osuu lähes aina uskovainen mummo joka ei halua tehdä voittoa vaan perii vuokraa ainoastaan yhtiövastikkeen määrän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijä. kirjoitti:

On se vaan kummallista kun ei tajuta että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja jossain vaiheessa voi olla järkevää asua vuokralla. Tottakai omistusasuminen on järkevää pitkässä juoksussa.

Vaikka tulotaso ei päätä huimaakaan niin loppujen lopuksi vuokriin käytetty kymppitonni tai kaksi ei elämää pitkässä juoksussa muuksi muutu. Ei kaikkea voi rahassa mitata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu