hätävarjelu

laissa mainitaan , että ihmistä joka käyttää voimakeinoja itsensä puolustamiseen ei saa tuomita väkivallanteosta .

miksi siis hyvin vähäpätöisissä asioissa jotka menevät oikeuteen, yleiset oikeusasvustajat eivät suostu asiakkaan vaatimuksista huolimatta etsimään lakikirjasta hätävarjelua koskevaa lakipykälää ?

miksi syyttäjämme teettää rahallisia oikeudenkäyntikuluja ihmisille vähäpätöisissä asioissa ?

pahimmillaan valtio on ainut joka tienaa oikeudenkäynneistä . tuolloin oikeudenkäynnit ovat laillinen tapa varastaa ihmisiltä .
7327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jospa oikeudessa käsiteltävissä asioissa ei olekaan hätävarjelua, vaan puhdasta pahoinpitelyä.

En löydä jutussasi yhteyttä vähäpätöisyyteen.
En myöskään ymmärrä väitettäsi, että valtio on ainut, joka tienaa oikeudenkäynneissä. Eiköhän ne ole yksityiset asianajajat, jotka tienaavat. Päinvastoin oikeudenkäynti tulee valtiolle vain maksamaan.

Olen sitä mieltä, että vähäiset asiat tulisi hoitaa muualla kuin oikeudessa. Esim. sakkomenettelyin, mutta tähän on esteenä yleensä se, että asinomistajalla on vaatimuksia.

Äänestä
  • Jospa oikeudessa käsiteltävissä asioissa ei olekaan hätävarjelua, vaan puhdasta pahoinpitelyä.
    JOS OIKEUTEEN MENEVÄSSÄ JUTUSSA EI OLE SILMIN-NÄKIJÖITÄ JA TODISTEETKIN JÄÄ YHTEEN NAARMUUN JA VÄHÄISEEN TURVOTUKSEEN JOTA EI OLE EDES HAVAINTOHETKELLÄ VALOKUVATTU TODISTEEKSI SANOISIN ASIAN OLEVAN VÄHÄPÄTÖINEN .

    En löydä jutussasi yhteyttä vähäpätöisyyteen.
    En myöskään ymmärrä väitettäsi, että valtio on ainut, joka tienaa oikeudenkäynneissä. Eiköhän ne ole yksityiset asianajajat, jotka tienaavat. Päinvastoin oikeudenkäynti tulee valtiolle vain maksamaan.
    MIKÄLI AISANOMISTAJA SAA SYYTTÄJÄN AJAMAAN ASIAANSA SAMALLA KUN SYYTETTY KÄYTTÄÄ JULKISTA OIKEUSAVUSTAJAA . TUOLLAOIN KAIKKI ULKOPUOLISET HENKILÖT OVAT VALTION PALKKALISTALLA . OIKEUDENKÄYNTIKULUILLA PEITETÄÄN POLIISIN , TERVEYSKESKUKSEN , SYYTTÄJÄN, ASIANAJAJAN SEKÄ OIKEUDEN KULUT JA SAKKO JÄÄ NÄIN VALTIOLLE PUHTAAKSI TULOKSI .

    Olen sitä mieltä, että vähäiset asiat tulisi hoitaa muualla kuin oikeudessa. Esim. sakkomenettelyin, mutta tähän on esteenä yleensä se, että asinomistajalla on vaatimuksia.
    ASIANOMISTAJALLA OLI TÄSSÄKIN JUTUSSA VAATIMUKSIA JOITA EI VOITU TODISTAA SAATI PERUSTELLA HARKINNANVARAISUUDELLA . VAATIMUKSET OLIVAT KONKREETTISIA KORVAUKSIA KULUISTA JOITA EI SITTEN KUITENKAAN OLLUT TULLUT . OIKEUS ON TIETENKIN OIKEAPAIKKA VIEDÄ ASIAA VARSINKIN SILLOIN KUN PERUSTEET OVAT VÄÄRÄT JA MYÖS KIISTETYT , MUTTA TURHAA KOSKA ILMAN VILPITTÖMYYTTÄ ASIA OLISI ALUNPERIN OLLUT NIINPIENI ETTEI VAATIMUKSET YLITTÄNEET OIKEUDENKÄYNTIKULUJA . TUOLLOIN OLISI TULLUT EDUKKAAKSI KAIKILLE OSAPUOLILLE SOPIA ILMAN OIKEUTTA KULUISTA .

    Äänestä

  • M kirjoitti:

    Juttua ei voi määritellä sillä perusteella vähäiseksi, jos jutulla ei ole silminnäkijöitä tai että vammoja ei ole valokuvattu. Sinällään yksi naarmu ja vähäinen turvotus kielivät, että teko saattaisi olla lievä pahoinpitely. Lievä pahoinpitely voi olla esitutkintalaki 2 §:n mukaan vähäinen vain jos sitä kokonaisuudessaan on pidettäävä vähäisenä ja lisäksi siihen on sidoksissa se, että asianomistajalla ei ole vaatimuksia.

    Saakos ne kaikkiin tarkoittamiisi "vähäisiin" juttuihin maksuttoman avustajan. Ei.

    Minä näkisin näiden valtion virkamiesten osallistumisen prosessiin vain kuluiksi valtiolle ja hyvin usein sakkorahat jää saamatta ja niistäkin lopulta tulee vain kuluja, kun sakko muunnetaan vankeudeksi ja tuomittu joutuu istumaan päiväsakkonsa. Eli nämä ovat vain menoja.

    Pikkujutut kannattaa tietenkin sovitella ilman oikeudenkäyntiä, mutta tekijän asenne on usein, ettei maksa mitään ja asianomistaja vie usein sisuuntuneena jutun käräjille.

    Äänestä

  • pöllyttäjä kirjoitti:

    MISTÄ NAARMUT OVAT TULLEET JA MILLÄ SINÄ SEN ARVIOIT ONKO NAARMU VÄHÄINEN VAI ISO . SIKSIPÄ OLISI ASIALLISTA VALOKUVATA NAARMU . JOS LÄÄKÄRI MAINITSEE NÄHNEENSÄ NAARMUN , MUTTA EI MAINITSE ONOK SE ISO TAIKKA PIENI , VOIMME VAIN ARVUUTELLA KUINKA ISO TÄMÄ NAARMU ON OLLUT. TARVITTIINKO NAARMUUN EDES LAASTARIA JA MISSÄ AJASSA NAARMU PARANI NÄKYMÄTTÖMÄKSI. JÄIKÖ PYSYVÄ HAITTA ?

    AVUSTAJIIN SEKÄ AVUSTAJIEN MAKSUIHIN ON OLEMASSA SÄÄNTÖJÄ JOIDENKA PERUSTEELLA MÄÄRITELÄÄN SE , ETTÄ MAKSAAKO AVSUTAJA JA KUINKA PALJON . TUOSSAKIN ON VÄÄRINKÄYTÖKSEN MAHDOLLISÚUS RIKOSILMOITUKSEN TEKIJÄLTÄ . ILMOITUKSEN TEKIJÄ VOI TARKOITUKSENMUKAISUUDELLA ETSIÄ TILANNETTA JOSSA SYYTETYLLE TEHDÄÄN MAHDOLLISIMMAN SUURET KULUT . ELI KÄYTÄNNÖSSÄ HAASTETAAN RIITAA , KÄYDÄÄN PÄÄLLE JA OTETAAN NOKKAAN JONKA JÄLKEEN PAISUTELLAAN ASIAA SITEN , ETTÄ SYYTETYN PITÄÄ KÄYTTÄÄ MAKSULLISTA AVUSTAJAA SEKÄ DELEKOI SYYTETYLLE OIKEUDENKÄYNTIKULUJA VAIKKA TÄMÄ EI OLISI LAIN MUKAAN SYYLLISTYNYT MIHINKÄÄN .

    VALTIOLLE MENOJA JOKA VOI OTTAA OMANSA TAKAISIN VEROILLA . VALRTIOLLE MENOJA JOTKA MENEVÄT VALITTUJEN IHMISTEN VELKAVOLVOON.

    EI KANNATA MAKSAA JOLLEI TUNNE OLEVANSA VASTUUSSA MAKSAA JA OIKEUDENKÄYNTIIN LÄHDETÄÄN HAKEMAAN OIKEUTTA .

    No nythän tämä meni saivarteluksi. Puhumme vähän eri asiasta. Näkemyksesi on hyvä, varsinkin kun sen perustelet. Älä "kiusaa" enää kirjoittamaan(tämä kommentti oli leikkiä).

    Äänestä

  • pöllyttäjä kirjoitti:

    No nythän tämä meni saivarteluksi. Puhumme vähän eri asiasta. Näkemyksesi on hyvä, varsinkin kun sen perustelet. Älä "kiusaa" enää kirjoittamaan(tämä kommentti oli leikkiä).

    tässäkin jutussa tarjottiin korvauksia ( rahaa ) välittömästi seuraavana päivänä naarmujen jälkeen siltikin, että vääryyttä kärsinyt osapuoli oli itse tehnyt väärin, mutta ne eivät kelvanneet ja asian oli mentävä oikeuteen jolloin oli edukasta kieltäytyä kaikesta yhteistyöstä . asian vuoksi jouduttiin jopa muuttamaa uhkailujenvuoksi, mutta sitäkään ei poliisi ottanut tosissaan ja poliisi itse syytteli epäiltyä naarmuttajaa herrastelusta .

    loppujenlopuksi meidän oikeusjärjestelämä herrastelee itse alistaen päätelmillään ihmisiä.

    Äänestä

  • pöllyttäjä kirjoitti:

    No nythän tämä meni saivarteluksi. Puhumme vähän eri asiasta. Näkemyksesi on hyvä, varsinkin kun sen perustelet. Älä "kiusaa" enää kirjoittamaan(tämä kommentti oli leikkiä).

    ei noissa oikeudenkäynneissä valttämättä ole kyseessä suivaannuksissa vaadittu raha koska korvauksista ei ole päästy sopuun .

    oikeuteen voidaan lähteä hakemaan leimaamista .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

M kirjoitti:

laissa mainitaan , että ihmistä joka käyttää voimakeinoja itsensä puolustamiseen ei saa tuomita väkivallanteosta .

miksi siis hyvin vähäpätöisissä asioissa jotka menevät oikeuteen, yleiset oikeusasvustajat eivät suostu asiakkaan vaatimuksista huolimatta etsimään lakikirjasta hätävarjelua koskevaa lakipykälää ?

miksi syyttäjämme teettää rahallisia oikeudenkäyntikuluja ihmisille vähäpätöisissä asioissa ?

pahimmillaan valtio on ainut joka tienaa oikeudenkäynneistä . tuolloin oikeudenkäynnit ovat laillinen tapa varastaa ihmisiltä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu