Pelkään lopun elämäni

siru*

Lapsesta saakka "tiesin" että kaikki se, mitä vähätellään ja pidetään taikauskona, on totta. Mikään ei saanut minua vakuuttumaan, ettei uskomukseni ole totta. Olin utelias, harrastin magiaa. Sekoitin valkoista ja mustaa keskenään. Lisäksi sekoitin vahingossa perustietoa elementeistä ja ilmansuunnista. Se oli väärin ja siitä rangaistiin. Elin helvetissä, aivan yksin. Opin todella pelkäämään voimia, mutten päässyt niistä irti millään.

Lähes kymmenen vuotta olen kokenut selvää läsnäoloa, ja tiedän, että jokin kanava minun ja henkimaailman välillä on jäänyt auki. Olen aivan yksin tunteitteni ja pelkojeni kanssa. Nämä pelot muistuttavat itsestään ilman varoitusta, mutta olen pyrkinyt unohtamaan kaiken, ja poistamaan mielestäni uskomukset. Uskottelen itselleni, ettei mitään henkiä ole olemassakaan, vaikka tiedän olevan. Näiden vuosien aikana olen päässyt eroon pelottavista tapahtumista, lähes kaikesta "oudosta", harhanäyistä jne. ja pystyn elämään lähes normaalia elämää lukuunottamatta ympärilläni pyörivistä hengistä.

Pelkään, etten koskaan pääse niistä kokonaan eroon. En voi keskustella kenenkään kanssa näistä asioista, ja epäilen että alan pikkuhiljaa sairastua mielenterveysongelmiin. Mitä voisin tehdä, että saisin elää rauhassa? Olen surullinen niiden henkilöiden puolesta, jotka kerran sekaantuvat magiaan, sillä minä tiedän, että on parempi elää tietämättömänä, kuin tietää.

Olen hävittänyt magiaan liittyvät kirjani, mutta en polttanut niitä. Onko polttaminen vain uskomus irti pääsemisestä, vaiko totta? Unohtavatko henget minut lopulta, vai täytyykö minun itse tehdä asioille jotakin?

Jokin on vialla.

147

11608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huh huh

      varaa aika psykologin juttusille näin ensi alkuun

      • 22244

        ...että psykologeista on tässä hyötyä. Ei ole.

      • psykologi
        22244 kirjoitti:

        ...että psykologeista on tässä hyötyä. Ei ole.

        voi sitten kirjoittaa lähetteen psykiatrille. Mikään manaaja nyt tuskin kuitenkaan on avuksi.

    • pelokas77

      jotta saisit tukea nykymaailmaan etkä eläisi mielikuvitusmaailmassasi, joka tosin sinulle on varmasti todentuntuinen.

      • siru*

        hyvin asiallisista kommenteistanne, kummatkin! Luulin, että tämä palsta ei ole vähättelyä varten, vaan täällä on samaa kokeneita. Menkää pelleilemään vaikka vitsipalstalle! Pahoitin mieleni.

      • Noita-Nainen.
        siru* kirjoitti:

        Tuo on aika tyypillinen "tavisten" suhtautumistapa asiaan. Itse ymmarran sinua taysin - siita voit olla varma.

        Itseni ymparilla on "pelottelevien henkien" lisaksi liikkunut myos henkia, jotka muuten vain lietsovat negatiivista energiaa esim. kiroilemalla jatkuvasti. (Mutta nuo jalkimmaiset lahinna saalittavat, eivat pelota.)

    • Isis

      Ajatus on energiaa.
      Ja Luot itse oman todellisuutesi.. Kaikki magiassakin perustuu ajatukseen ja sen synnyttämiin negatiivisiin ja positiivisiin energioihin.
      Kun pelkäät ja ajattelet negatiivisia asioita vedät niitä samalla puoleesi.
      Esimerkiksi käy se, kuinka unessa hirviöitä ja pimeyttä ajattelemalla juuri ne pelottavimmat ja rumimmat hirviöt sitten ilmestyvät hetkessä eteesi.
      Sama pätee myös magiaan.

      Magian harjoittamisessa A ja O on se, että heittää negatiiviset tunteet nurkkaat. Pitää toimia ja tehdä asioita rakkaudesta, ei pelosta tai vihasta.

    • siilityttö55

      Sanoisin olet herkkä ihminen ja et koskaan pääse eroon tästä läsnä olosta, mutta ota se toinen ovi joka on positiivinen sinulle. olen kokenut samaa mitä sinäkin, ja kokenut että olen yksin näiden asiain kanssa. Kukaan ei ymmärrä ympärilläsi, (kun eivä näe sitä minkä sinä näet)Minua auttoi Jeesuksen rakkaus.

      • siru*

        usko jumalaan voi auttaa. Mutta en halua peloissani rukoilla apua jokainen kerta erikseen. Uskon kumpaankin, hyvään sekä pahaan, joten minun täytyisi tulla hyvin uskovaiseksi, etten enää pelkäisi pahan voimaa. Ja siihen en halua ryhtyä. Olen vieläpä sitä mieltä, että paha on voimakkaampi kuin hyvä, ja lähellämme enemmän kuin hyvä.

      • sinulle tosiaan parempi

        ettet yritä hakea apua myöskään vähään aikaan eri uskonnoista sillä silloin sinulla on vain uusi rituaali käsitellä pelkojasi ja nyt olet liian herkkä kaikille vaikutuksille.

        Itse uskon sekä pahaan että hyvään, jonka voi valita tässä elämässä. Pahuus on meissä kaikissa orastavana siemenenä (kuten hyväkin) mutta sille ei pidä antaa valtaa vaan antaa ennemmin hyvälle mahdollisuus.

        Ja itse Jumala on hyvä ja toivoo että mekin näkisimme elämässä vallitsevan hyvän ja tekisimme hyvää...muulle ei kannata antaa valtaa. Ja tähän et tarvitse mitään uskontoja tai magiaa hyvä positiivinen mieli saa aikaan paljon hyvää.

        Kokeile mene positiivisena joku päivä ole iloinen/säkenöivä ja huomaat kuinka päivä vastaa takaisin ilolla. Ja tee sama toisinpäin niin näet myös miten todellisuus tuo ikävät kasvot esiin. Pelko lietsoo myös lisää pelkoa ja viha vihaa etc.

      • Noita-Nainen.
        siru* kirjoitti:

        usko jumalaan voi auttaa. Mutta en halua peloissani rukoilla apua jokainen kerta erikseen. Uskon kumpaankin, hyvään sekä pahaan, joten minun täytyisi tulla hyvin uskovaiseksi, etten enää pelkäisi pahan voimaa. Ja siihen en halua ryhtyä. Olen vieläpä sitä mieltä, että paha on voimakkaampi kuin hyvä, ja lähellämme enemmän kuin hyvä.

        Paha on voimakkaampi kuin hyva, jos sille antaa VALLAN!

        Siksi esim. poltergeist-ilmiot vain VAHVISTUVAT, jos olet peloissasi ja neuroottinen.

        Pimea energia ruokkii itseaan. (joku jo asiasta mainitsikin)

        Todellista RAKKAUTTA ei mikaan paha voima voita koskaan.

      • Noita-Nainen.
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        Minulle itselleni on joskus sanottu, etta "pimeisiin ilmioihin" kannattaa suhtautua kuin "pahoihin ihmisiin", eli olla mielellaan valittamatta koko asiasta mahdollisimman hyvin.

        Mutta toki ymmarran erittain hyvin sen, etta kun oikein "kunnon sirkus pyorii ymparilla", eivat rauhoittuminen ja valinpitamattomyys tule ensimmaisena mieleen. Niihin tulisi kuitenkin pyrkia.

        On tietenkin hyvä keino olla välittämättä, jos pystyy. Joskus se on kuitenkin mahdotonta, niinkuin itsekin totesit.

        Minua kummastuttaa, että olen koko elämäni kokenut yliluonnollisia tai muulla tavalla outoja asioita, mutta koskaan en niihin nähtävästi totu. Pelkään niitä, sillä ensinnäkin on hyvin vaikeaa saada muut uskomaan tällaisiin asioihin ja niiden kanssa täytyy elää yksin, ja toiseksi en ymmärrä miksi juuri minulle tapahtuu näitä asioita. En koe itseäni mitenkään erikoisena, lahjan saaneena ihmisenä (tosin ainahan voi olla jotain piilokykyjä..), joten automaattisesti tulee mieleen paha, kiusaava henkimaailma.

    • Kristallikuu

      Voita pelkosi kohtaamalla se uudelleen. Käytä sitä itseään vastaan. Häädä henget samalla tavalla kuin ne kimppuusi saitkin.

      • siru*

        Vieläkö kerran minun pitää uskaltaa? Vielä viimeisen kerran, häätäisin henget ulos elämästäni, pois läheisyydestäni ja talostani...? Ehkä niin on parasta, kiitos hyvästä neuvosta. Koska en halua enää muistaa mitään, haluan päästä eroon kaikesta, pelkään tietenkin "avata uusia kanavoita" sinne suuntaan.. :(

        Onko nämä hengenhätistämiset vain oman mielikuvituksen hätistämistä pois niistä asioista, vai toimiiko se oikeasti jollain maagisella tavalla? En tiedä mihin uskoa.. Tiedän toki, että jotkut voivat saada yhteyden henkiin (ainakin uskon niin), mutta mikä ihmeen keino on tarpeeksi kova henkimaailmaa vastaan? Tuskin henget uskovat vain maallikon pyyntöä?

        Monet noidat harrastavat astraalimatkustamista. Siinä siirrytään keskittymällä astraalitasolle. Myös henget ovat astraalitasolla joten sinun kannattaa yrittää tätä keinoa ja keskustella henkien kanssa asiasta.

    • Qadesha

      Jopa luonnossa eläinten kesken vallitsevat niille sopivat "järkevät" lait, eli jos yksi ryhmän eläimistä alkaa temppuilla ja oikutella ylenmäärin, se häädetään pois muiden systeemeitä sotkemasta. Jos jokin olio, eläin ihminen tai mikä hyvänsä tekee vain pahaa, se ei lopulta voi olla oikein missään, koska se ei saa mistään mitään tukea temppuiluilleen. Silloin sen on pakko lannistua ja päättää tehdä muutos itseensä, koska harvat oliot yksin viihtyvät kumminkaan.

      Jos oletetaan että on olemassa pahoja henkiä, niiden pitää menestyäkseen tietenkin luoda itselleen otolliset olosuhteet. Jotkut sanovat että pahat henget ravitsevat itseään ihmisten pelkotuntemuksilla. Mihinkään erinomaisen merkilliseen ne eivät välttämättä pystykään, muuhun kuin pelottelemaan. Jos ihminen ei suostu niiden mieliksi pelkäämään, niiltä jää ravinto saamatta ja ne luovuttavat ja poistuvat paikalta.

      Tuollainen läsnäolon tunne on minullekin tuttu, koin sitä lähinnä kun asuin talossa jossa oli jonkinmoista kummittelu- tai poltergeistoimintaa. Asia korjaantui heti kun muutin pois.

      Mutta mikäli ei voi lähteä tai henget kipittävät perässä, niin on olemassa mm. seuraavanlaisia menettelytapoja jotka saattavat auttaa:

      - Tuntee öhkömönkiäisiä kohtaan rakkautta. Rakkauden energia on kuulema sen verran vahva, että pelosta aterioivat oliot inhoavat sitä ja poistuvat. Jos tuntuu ettei itse osaa tai pysty rakastamaan, sitten voinee toki rukoilla jotakuta lemppariolentoaan suojaamaan, jotain Jeesusta tai boddhisatvaa tai mitä näitä onkaan. Voi vaikka tapiseerata kammionsa kuvilla näistä ihmisistä.

      - Polttaa valkeaa kynttilää joka on asetettu merisuolaröykkiöön. Mieheni sai tällä konstilla vähäksi aikaa loppumaan kummittelun joka meillä liittyi isävainaaltani saamaani huonekaluun.

      - Keskittyy visualisoimaan tiettyjä värejä ympärilleen: kultaa, hopeaa, violettia ja turkoosinsinistä. Näiden pitäisi puhdistaa ympäristöä. Ajattelin itse niitä kun kärsin kummittelusta, ja visualisointi tuntuikin auttavan, kunnes sitten päästin pelkoni liian suureksi ja ilmiö vain jatkui. - Ei kuulema ole sattumaa että niin moni yhdistää mustanvärisiin vaatteisiin hopeakoruja - musta vetää puoleensa kaikenlaisia energioita, mutta hopea suojelee pahalta...

      Ennen kaikkea ei saa missään tapauksessa lähteä sellaiseen tappiomentaliteettiin että "olen jo hävinnyt". Periaatteessa jokaisella olennolla maailmankaikkeudessa on oikeus omaan elämäänsä johon eivät toiset olennot saisi tulla sörkkimään. Käytännössähän tietenkin ihmisetkin rassailevat toistensa rajoja minkä ehtivät. Miksei sitten hengetkin. Mutta kaikille pitää tehdä selväksi että minä en uhriksenne suostu - ei vihalla tietenkään, vaan tyyneydellä ja rakkaudella joka voi kohdistua vaikkapa pelkkään olemassaoloon sinänsä.

      Toivottavasti ei nyt ollut ihan sekavia ajatuksia näin ex tempore...

      • siru*

        Kirjoitit pitkästi, kiitos. Kokeilen tuota valkoista kynttilää merisuolassa.

    • siru*

      Lisään, että en asu yksin, eikä nämä henget ole talossa olevia, vaan ns.perässäni tulevia. Myös edellisessä asunnossani henget olivat läsnä minua. Mieheni ei henkiä tunne lähellään. Tunnen selvästi läsnäoloa välillä, mutten aina. Aivan kuin jokin tulisi ja menisi, välillä ilmapiiri on selvästi kevyemmän tuntuinen, välillä raskas, kuin kotona olisi tungosta. Miksi ne tulevat välillä lähelleni? Eikä se liity mitenkään omiin ajatuksiini, vaan saatan vaikka kaikessa rauhassa katsoa tv:tä tai olla suihkussa, kun yhtäkkiä tuntee, kuin joku seisoisi vieressä ja katselisi.

      • ja ne on pahoja

      • Magus Lupus

        Minuakin vaivasi henkien läsnäolo nuoruuden magiakokeiluista saakka. Yritin rukoilemista, uskoontuloa, elämänpiirin vaihdosta, psykoterapiaa, mielialalääkitystä... mutta mikään ei auttanut. Välillä henget jättivät minut tosin rauhaan jopa useiksi kuukausiksi, mutta palasivat taas. Toisinaan tuntui siltä, että henkiä on koko talo täynnä, varjomaisina, näkökentän laidoilla ja selän takana. Ahdisti, koska tykkään omasta rauhasta ja koko ajan tuntui siltä kuin kotini olisi ollut täynnä kutsumattomia epämieluisia vieraita. Varsinkin sängyssä ennen nukahtamista saatoin kuulla näiden henkiolentojen keskustelevan välillä kuiskien, välillä huutaen jotain epämääräistä metallisella ja konemaisella äänellä.

        No, sitten kävi niin että hengistä riippumattomista syistä, itse asiassa aviokriisin seurauksena, menin psykoosiin ja jouduin (tai pääsin) hoitoon sairaalaan pariksi viikoksi. Ja ihme ja kumma: sen jälkeen henget eivät ole kiusanneet minua. Söin sairaalassa ollessani lääkkeitä (rauhoittava nukahtamislääke), mutta sen jälkeen en ole ottanut mitään lääkitystä vaikka lääkärit olisivat halunneet määrätä minulle antipsykoottista lääkettä. Tunsin kuitenkin psykoosin jälkeen oloni kerrassaan mainioksi, paremmaksi kuin vuosikausiin ja uskon sen johtuvan siitä, että jokin portti tai henkikanava meni minussa silloin psykoosin aikana lukkoon. Toivottavasti pysyvästi, sillä aikaa on kulunut jo kolmatta vuotta eikä minulla ole ollut mitään havaintoa hengistä eikä muutenkaan ole ahdistanut eikä masentanut. Tämä vain esimerkkinä siitä, että pelätty psykoosi voi olla joskus myös positiivinen asia.

      • siru*
        Magus Lupus kirjoitti:

        Entä jos nuo henkien tuntemiset olivat vain merkkiä alkavasta psykoosista kohdallasi? Uskon toki sinua, mutta ajattelin vain, sillä psykoosissahan esiintyy kuuloharhoja, ja kerroit kuulleesi henkien kuiskivan. (Itse en usko, että hengistä lähtisi mitään ääniä.) Minulla on aivan samoja tuntemuksia kuin sinulla, ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon! Mutta mistä nyt tähän hätään psykoosin hommaan...? ;)

        Saanko vielä kysyä, että kuinka pääsit hoitoon psykoosiin sairastuttuasi? Kävelitkö itse sairaalaan vai mitä?

        Voi tietysti olla, että henkien läsnäolon tunteminen oli merkki alkavasta psykoosista, mutta aika pitkään se psykoosi antoi odottaa itseään, sillä kärsiä henkien läsnäolosta 15 vuotta ennen psykoosin puhkeamista. Niistä tuli jo niin tavallisia tuttavuuksia, että hyvinä päivinä ne eivät liiemmin häirinneet minua, mutta väsyneenä ja stressaantuneena kyllä. Lisäksi henkimaailman todellisuuden tuntemiseen liittyi paljon jännittäviä ja ehkä positiivisiakin asioita. Tunsin itseni jotenkin erikoiseksi kun sähkölaitteet käyttäytyivät usein oudosti lähelläni, katuvalot sammuivat kun kuljin niiden ali, ilmapallot pamahtelivat rikki, hyllyistä ja pöydistä kuului voimakasta kopsahtelua jne. Siitä tuli jo vähän kuin erikoinen vitsi kaveripiirissäni.

        Äänien kuuleminen saattoi suoremmin liittyä alkavaa psykoosiin, sillä niitä aloin kuulla samoihin aikoihin kun avioliittoni alkoi mennä karille, eli noin vuosi ennen kuin vaimoni salasuhde paljastui (jälkeenpäin kuulin että salasuhde oli alkanut samoihin aikoihin kun aloin kuulemaan ääniä).

        Pääsin hoitoon, koska eräänä yönä kuvittelin yhtäkkiä muuttuneeni olemattomaksi ja hyppäsin taksista ulos vauhdissa (no, vauhtia oli ehkä vain 20 kmh). Käyttäydyin niin sekavasti ja itsetuhoisesti, että minut toimitettiin psykiatriseen päivystykseen.

        hämmästyttävän paljon samantapaisia kokemuksia kuin minulla. Silloin, kun olin vielä kiinni magia- asioissa (siis halusin olla), outoja asioita tapahtui minullekin. Sähköllä toimivat valokyltit olivat minun erikoisuuteni (syttyivät ja sammuivat yleensä tietyn katseen vaikutuksesta).

        Kerroitko jo, miten kaikki kohdallasi alkoi? Kertoisitko, teitkö jotakin "väärin"? Vai yrititkö edes päästä eroon magiasta ja oudoista tapahtumista koskaan? Itse halusin kaikesta eroon, kun alkoi tapahtumaan liian konkreettisia ja pelottavia asioita, jotka eivät olleet enää magia- tasolla, vaan muuttuivat todeksi.

        En uskonut löytäväni samaa kokenutta, Magus Lupus!

        Erikoista tosiaan. Tavallaan mukava kuulla, että joku toinenkin on kokenut samaa, mutta toivon totisesti, että pystyt irtautumaan henkimaailman vaikutuksesta nopeammin ja kivuttomammin kuin minä. En kylläkään osaa valitettavasti neuvoa miten.

        Minulla kaikki alkoi kohta rippikoululeirin jälkeen. Tapasin siellä kaverin, joka oli kiinnostunut magiasta aj okkultismista. Olin itsekin ollut kiinnostunut aiheesta jo jonkin aikaa, lähinnä kauhukirjallisuuden, sarjakuvien ja elokuvien vaikutuksesta. Tuo kaveri lainasi minulle joitakin magiaa käsitteleviä kirjoja, lähinnä Siitoinin tuotantoa ja teosofista kirjallisuutta. Kävin myös ostoksilla rajatiedon kirjakaupoissa. Olin itse asiassa vähän skeptinen koko henkimaailman suhteen, koska minulla ei ollut vielä siinä vaiheessa ollut minkäänlaisia yliluonnollisia kokemuksia joitakin dejavu-ilmiöitä ja enneunia lukuunottamatta ja nekin selitin mielen temppuiluksi tai kuvitteluksi.

        Rupesin kuitenkin ihan kokeiluluontoisesti tekemään huoneessani rituaaleja lähinnä niiden Siitoinin kirjojen perusteella ja kokeilin myös spiritismiä. Kävin myös teosofisen seuran tilaisuuksissa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

        Sitten aivan yllättäen eräänä yönä heräsin siihen, että huoneestani kuului hirveä rysähdys, aivan kuin hyllyni olisi kaatunut. Säpsähdin hereille ja kun kurotin kohti valokatkaisijaa, näin sängyn jalkopäässä (siellä missä hyllyni oli) todella pitkän mustan hahmon, joka erottui selvästi vaikka huone oli täysin pimeä. Tietysti pelästyin kamalasti ja halusin huutaa, mutta jostain syystä ääntä ei lähtenyt minusta. Sytytin nopeasti valot ja olento oli kadonnut. Myös hylly oli paikallaan, eikä sieltä ollut edes tippunut mitään.

        Ensimmäinen reaktioni oli, että olin mennyt kokeiluissani liian pitkälle. En enää käynyt teosofisessa seurassa ja palautin kirjat kaverilleni. Annoin hänelle myös ostamani kirjat. Yritin unohtaa koko asian ja toivoin asioiden palaavan normaaliksi. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kuvailemiani ilmiöitä (lamppujen sammumista jne) alkoi esiintyä yhä enenevässä määrin ja aloin aistia henkien läsnäolon.

        Vaikka minua tietysti pelotti, en missään vaiheessa kokenut, että henget ja ilmiöt olisivat varsinaisesti pahansuopia. Pikemminkin koin ne samanlaisina kiusallisina, mutta melko harmittomina rauhanhäiritsijöinä kuin kärpäset. Koska halusin niistä kuitenkin tietysti eroon, otin yhteyttä rippikoulun isosiin ja heidän kanssaan kävin Evankeliumiyhdistyksen kokouksissa, joissa puolestani rukoiltiin. Yritin itsekin rukoilla ja jossain vaiheessa tulin puoleksi vuodeksi uskoonkin, mutta sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta henkien kannalta.

        Lppulta pelkoni alkoi hälvetä ja totuin henkien olemassaoloon moneksi vuodeksi. Aloin taas hankkia rajatiedon kirjallisuutta ja ajattelin, että jos en kerran pääse hengistä eroon, ainakin voin oppia lisää niistä. Kokeilin joskus myös joitakin karkotus- ja puhdistusrituaaleja, mutta niistä ei ollut mitään apua. No, ainakin tästä on ollut se hyöty että olen lukenut hyllymetreittäin alan kirjallisuutta ja oppinut samalla yhtä sun toista.

        Jos haluat keskustella henkilökohtaisesti, sähköpostiosoitteeni on [email protected]

        Olen lapsuudesta lähtien lueskellut kaikenlaista teosofista kirjallisuutta, ja vaikken itseäni enää teosofiksi nimittäisikään, niin kuvittelin aina tietäväni yhtä sun toista siitä "lahkosta". Mikään kirja ei ole ikinä kehottanut tekemään mitään riittejä, eikä yksikään tapaamani teosofi ole myöskään moisia harjoittanut. Paremminkin kyse on aina ollut pelkästä "viisauksien" hölöttämisestä ja muusta harmittomasta keuhkoamisesta että oliko Lemuriaa vai ei, juurirodut pälä pälä yms.

        Sen vuoksi minua todella ihmetyttää miten ihmeessä sait kytkettyä teosofian samaan soppaan mukaan jonkinlaisen Siitoin-magian kanssa. Haluaisin että näille asioille tehdään selvä ero, koska muutenhan ulkopuoliset luulevat että ne ovat yksi ja sama asia.

        Vähän sama kuin että olisit harrastanut kutomista ja mehiläisenhoitoa, ja saatuasi mehiläisiltä pahoja patteja antaisit ymmärtää että kutominenkin liittyi siihen. :P

        Mutta jos tosiaan tulit tuntemaan tosi hurjia mustamaagisia teosofeja, niin olisin tosi kiinnostunut moisista kummajaisista kuulemaan... (En sen vuoksi että olisin kiinnostunut pahuudesta, vaan todellakin ihmetyttää mimmoista porukkaa olet kohdannut.)

        olen ehdottomasti kiinnostunut keskustelemaan kanssasi lisää sähköpostin välityksellä. Vastaan viestiisi myöhemmin tänään.

      • Magus Lupus
        Qadesha kirjoitti:

        Kaverilta lainaamissani Siitoinin kirjoissa oli liitteenä luettelo Turun Hengentieteen seuran (jonka johtajana Siitoin toimi) myymästä kirjallisuudesta. Siitoinin kirjojen, mustan raamatun yms lisäksi kaupan oli paljon teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, mm. Blavatskyä, Ervastia, Steineria jne. Joissain kirjoissaan Siitoin myös mainitsee teosofian opinnoistaan. Eli siitä yhteys.

        En väittänytkään, että teosofia olisi välttämättä millään tavalla liittynyt outoihin kokemuksiini, mutta pidän sitä silti yhtenä mahdollisuutena. Harjoittavathan teosofit mm. spiritismiä eli vainajahenkien kutsumista. Kävin mm. tilaisuudessa jossa joku nainen toimi kanavana kuolleiden säveltäjien hengille ja soitti taitavasti pianolla näiden kappaleita.

      • Magus Lupus
        siru* kirjoitti:

        olen ehdottomasti kiinnostunut keskustelemaan kanssasi lisää sähköpostin välityksellä. Vastaan viestiisi myöhemmin tänään.

        Jään mielenkiinnolla odottelemaan postiasi. Mukavaa vaihtaa ajatuksia jonkun sellaisen kanssa, jolla on ollut samanlaisia kokemuksia.

      • siru*
        Magus Lupus kirjoitti:

        Jään mielenkiinnolla odottelemaan postiasi. Mukavaa vaihtaa ajatuksia jonkun sellaisen kanssa, jolla on ollut samanlaisia kokemuksia.

        sähköpostiisi.

      • -Q-
        Magus Lupus kirjoitti:

        Kaverilta lainaamissani Siitoinin kirjoissa oli liitteenä luettelo Turun Hengentieteen seuran (jonka johtajana Siitoin toimi) myymästä kirjallisuudesta. Siitoinin kirjojen, mustan raamatun yms lisäksi kaupan oli paljon teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, mm. Blavatskyä, Ervastia, Steineria jne. Joissain kirjoissaan Siitoin myös mainitsee teosofian opinnoistaan. Eli siitä yhteys.

        En väittänytkään, että teosofia olisi välttämättä millään tavalla liittynyt outoihin kokemuksiini, mutta pidän sitä silti yhtenä mahdollisuutena. Harjoittavathan teosofit mm. spiritismiä eli vainajahenkien kutsumista. Kävin mm. tilaisuudessa jossa joku nainen toimi kanavana kuolleiden säveltäjien hengille ja soitti taitavasti pianolla näiden kappaleita.

        >Harjoittavathan teosofit mm. spiritismiä eli vainajahenkien kutsumista. Kävin mm. tilaisuudessa jossa joku nainen toimi kanavana kuolleiden säveltäjien hengille ja soitti taitavasti pianolla näiden kappaleita.

        Ai niin, tuota ilmiötä en muistanutkaan - mikä ei tietysti ole ihme kun en moisessa toiminnassa ole mukana ollutkaan kuin ehkä kerran. Tämä ryhmä tosin ei ollut nimenomaan teosofeja, mutta "luennon" pitäjä taisi tosiaan kanavoida jotain "henkeä" (en moista oikeastaan usko, eiköhän puhunut vaan omana itsenään).

        Spiritismissä taitaa se ouija-lauta olla aika tärkeä, mutta noissa kaikenmaailmaan henkisissä ryhmissä Suomessa missä kanavointia harjoitetaan kai enempi käytetään joko kynää ja paperia tai sitten ihan vaan omaa suutaan...? Luulen että muutamakin kanavoija loukkaantuisi jos heitä sanoisi spiritisteiksi.

        Oma näkemykseni toki on että ainakin 99 % kaikesta mahdollisesta kanavoinnista ja spiritismitouhustakin tulee aina ihmisestä itsestään...

        Mutta todellakin pelkkää teosofista kirjallisuutta lukemalla ei välttämättä koe vielä yhtään mitään erikoisempaa - muutenhan itsellänikin varmaan olisi talo heilunut kuin viimeistä päivää. Olen toki poltergeistia sun muutakin kokenut, mutten niin valtavia määriä kuin monet muut lukemani perusteella... Se vaatii tietynlaista luonnetta ja herkkyyttä, mitä minulta ei taida löytyä.

      • Noita-Nainen.
        Magus Lupus kirjoitti:

        Voi tietysti olla, että henkien läsnäolon tunteminen oli merkki alkavasta psykoosista, mutta aika pitkään se psykoosi antoi odottaa itseään, sillä kärsiä henkien läsnäolosta 15 vuotta ennen psykoosin puhkeamista. Niistä tuli jo niin tavallisia tuttavuuksia, että hyvinä päivinä ne eivät liiemmin häirinneet minua, mutta väsyneenä ja stressaantuneena kyllä. Lisäksi henkimaailman todellisuuden tuntemiseen liittyi paljon jännittäviä ja ehkä positiivisiakin asioita. Tunsin itseni jotenkin erikoiseksi kun sähkölaitteet käyttäytyivät usein oudosti lähelläni, katuvalot sammuivat kun kuljin niiden ali, ilmapallot pamahtelivat rikki, hyllyistä ja pöydistä kuului voimakasta kopsahtelua jne. Siitä tuli jo vähän kuin erikoinen vitsi kaveripiirissäni.

        Äänien kuuleminen saattoi suoremmin liittyä alkavaa psykoosiin, sillä niitä aloin kuulla samoihin aikoihin kun avioliittoni alkoi mennä karille, eli noin vuosi ennen kuin vaimoni salasuhde paljastui (jälkeenpäin kuulin että salasuhde oli alkanut samoihin aikoihin kun aloin kuulemaan ääniä).

        Pääsin hoitoon, koska eräänä yönä kuvittelin yhtäkkiä muuttuneeni olemattomaksi ja hyppäsin taksista ulos vauhdissa (no, vauhtia oli ehkä vain 20 kmh). Käyttäydyin niin sekavasti ja itsetuhoisesti, että minut toimitettiin psykiatriseen päivystykseen.

        "Tunsin itseni jotenkin erikoiseksi kun sähkölaitteet käyttäytyivät usein oudosti lähelläni, katuvalot sammuivat kun kuljin niiden ali, ilmapallot pamahtelivat rikki, hyllyistä ja pöydistä kuului voimakasta kopsahtelua jne. Siitä tuli jo vähän kuin erikoinen vitsi kaveripiirissäni."

        No kappas, kappas...sielta ne sahkolaitteet taas tulevat.:)

        "Äänien kuuleminen saattoi suoremmin liittyä alkavaa psykoosiin, sillä niitä aloin kuulla samoihin aikoihin kun avioliittoni alkoi mennä karille, eli noin vuosi ennen kuin vaimoni salasuhde paljastui (jälkeenpäin kuulin että salasuhde oli alkanut samoihin aikoihin kun aloin kuulemaan ääniä)."

        Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, etta nama henget yrittivat AUTTAA sinua, koska tiesivat enemman vaimosi salasuhteesta kuin sina? Ne ehka pitivat "kriisikokousta" keskenaan asian tiimoilta ja sina kuulit sen hermojaraastavana "supinana", johon et ollut tottunut.

        "Pääsin hoitoon, koska eräänä yönä kuvittelin yhtäkkiä muuttuneeni olemattomaksi ja hyppäsin taksista ulos vauhdissa..."

        No tuosta ei ole (onneksi) omakohtaisia kokemuksia.;) En ole koskaan kuvitellut olevani "olematon".

      • Kukaan OIKEA teosofi
        Magus Lupus kirjoitti:

        Kaverilta lainaamissani Siitoinin kirjoissa oli liitteenä luettelo Turun Hengentieteen seuran (jonka johtajana Siitoin toimi) myymästä kirjallisuudesta. Siitoinin kirjojen, mustan raamatun yms lisäksi kaupan oli paljon teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, mm. Blavatskyä, Ervastia, Steineria jne. Joissain kirjoissaan Siitoin myös mainitsee teosofian opinnoistaan. Eli siitä yhteys.

        En väittänytkään, että teosofia olisi välttämättä millään tavalla liittynyt outoihin kokemuksiini, mutta pidän sitä silti yhtenä mahdollisuutena. Harjoittavathan teosofit mm. spiritismiä eli vainajahenkien kutsumista. Kävin mm. tilaisuudessa jossa joku nainen toimi kanavana kuolleiden säveltäjien hengille ja soitti taitavasti pianolla näiden kappaleita.

        EI IKINÄ harjoita mitään henkien esiin manaamista. Tulkoon nyt kerralla selväksi, että teosofisen seuran kanta kaikenlaiseen spiritismiin on kielteinen ja teosofisessa kirjallisuudessa ei kehoteta sellaiseen toimintaan vaan kehotetaan nimenomaan pysymään tiukasti erossa spiritismistä juuri sen kaltaisten vahingollisten vaikutusten takia, joista olemme tässäkin ketjussa saaneet lukea..
        Selvin merkki siitä, että ihminen ei ole teosofi, vaikka niin väittäisikin, on edellä mainittujen asioiden kanssa puuhastelu ja vieläpä toisten ihmisten sekoittaminen mukaan asioihin, joista voi joutua suuriin vaikeuksiin ja vaikkapa lopulta mielisairauden uhriksi.
        Myös kaikenlainen MUSTAN magian harjoittaminen on teosofeille suuri kauhistus ja erityisen suurta huomiota kiinnitetään siihen ettei milloinkaan hairahduttaisi mustalle puolelle.
        terveisin
        AlexAnanda

      • siru*
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        "Tunsin itseni jotenkin erikoiseksi kun sähkölaitteet käyttäytyivät usein oudosti lähelläni, katuvalot sammuivat kun kuljin niiden ali, ilmapallot pamahtelivat rikki, hyllyistä ja pöydistä kuului voimakasta kopsahtelua jne. Siitä tuli jo vähän kuin erikoinen vitsi kaveripiirissäni."

        No kappas, kappas...sielta ne sahkolaitteet taas tulevat.:)

        "Äänien kuuleminen saattoi suoremmin liittyä alkavaa psykoosiin, sillä niitä aloin kuulla samoihin aikoihin kun avioliittoni alkoi mennä karille, eli noin vuosi ennen kuin vaimoni salasuhde paljastui (jälkeenpäin kuulin että salasuhde oli alkanut samoihin aikoihin kun aloin kuulemaan ääniä)."

        Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, etta nama henget yrittivat AUTTAA sinua, koska tiesivat enemman vaimosi salasuhteesta kuin sina? Ne ehka pitivat "kriisikokousta" keskenaan asian tiimoilta ja sina kuulit sen hermojaraastavana "supinana", johon et ollut tottunut.

        "Pääsin hoitoon, koska eräänä yönä kuvittelin yhtäkkiä muuttuneeni olemattomaksi ja hyppäsin taksista ulos vauhdissa..."

        No tuosta ei ole (onneksi) omakohtaisia kokemuksia.;) En ole koskaan kuvitellut olevani "olematon".

        Oletko sinäkin kokenut jotain mikä liittyy sähkölaitteisiin?? Uskomattomalta kuulostaa...!

      • Noita-Nainen.
        siru* kirjoitti:

        Oletko sinäkin kokenut jotain mikä liittyy sähkölaitteisiin?? Uskomattomalta kuulostaa...!

        Minahan olen "kaveleva sahkohairio"...;) Siis todellakin OLEN kokenut.

        Mietin juuri tassa, etta pitaisiko meidan perustaa joku "sahko-kerho" keskenamme...?;)

        Voitaisiin sitten vaihtaa kokemuksia ja tehda vertailevaa tutkimusta silta osin, kun hermot kestavat..:)

        Voit halutessasi jattaa minullekin oman emailisi.

        Jaa, sähköshokkikerho vai? ;) Kirjoittele ihmeessä osoitteeseen [email protected]. Vaihdetaan vain kertomuksia, muttei minulla sen kummemmin noita sähköön liittyviä taida olla. Olisi kuitenkin kiva kuulla sinusta.

    • sinut!

      Henget ovat todellisia, mutta ne ovat paholaisen demoneja. Vain ja ainoastaan Jeesuksella on valta niiden yli. Muuta mahdollisuutta sinulla ei ole. Hakeudu jonkun viisaan papin tai muun uskovan luo, hän voi kertoa lisää.

      • Beeeebs

        ovatko kaikki henget pahoja?

      • Puups.
        Beeeebs kirjoitti:

        ovatko kaikki henget pahoja?

        Meissä kaikissa elävissä olennoissa on henki ja pahojahan me ollaan. Jo pentuna paskomme allemme ja aiheutamme siten vanhemmillemme työtä ja tuskaa ja vaivannäköä, joten pahojahan me ollaan.

      • Noita-Nainen.
        Beeeebs kirjoitti:

        ovatko kaikki henget pahoja?

        Mielestani EIVAT ole. Itse olen "tormannyt" myos erittain kannustaviin ja avustaviin henkiin.

        Minusta tapa mitata henkia on sama kuin ihmistenkin kohdalla. Jos pyrkimykset ovat hyvia, henget ovat hyvia ja painvastoin.

      • henkiä.
        Beeeebs kirjoitti:

        ovatko kaikki henget pahoja?

        Ne henget, joiden kanssa ollaan tekemisissä noituuden, parapsyykkisten ilmiöiden ja okkultismin yhteydessä ovat pahoja. Ainoa hyvä henki joka voi ihmisen vallata, on uskoontulossa vastaanotettava Pyhä Henki. Eivät edes enkelit voi asettua ihmiseen.

      • pyrkimykset.
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        Mielestani EIVAT ole. Itse olen "tormannyt" myos erittain kannustaviin ja avustaviin henkiin.

        Minusta tapa mitata henkia on sama kuin ihmistenkin kohdalla. Jos pyrkimykset ovat hyvia, henget ovat hyvia ja painvastoin.

        "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla", on joku sanonut. Henkien hyvyyttä ei ratkaise niiden positiivinen asenne. Niiden hyvyys voidaan tarkistaa ainoastaan yhdellä, pettämättömällä tavalla, jonka jokainen oikea uskova tietää. Ei edes kaunis puhe Jeesuksesta hyvänä opettajana ole merkki hengen hyvyydestä, pikemminkin oveluudesta. On vain yksi tapa koetella henget, ja se toimii aina.

      • AlexAnanda
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        Mielestani EIVAT ole. Itse olen "tormannyt" myos erittain kannustaviin ja avustaviin henkiin.

        Minusta tapa mitata henkia on sama kuin ihmistenkin kohdalla. Jos pyrkimykset ovat hyvia, henget ovat hyvia ja painvastoin.

        erottaa "hyvät ja pahat henget" ja se on tämä: Yksikään hyvää tarkoittava henki ei jätä kunnioittamatta ja noudattamatta toivomusta " mene pois äläkä ikinä enää tule takaisin".

      • AlexAnanda
        AlexAnanda kirjoitti:

        jäljelle ne pahat henget ja mitäs niiden kanssa pitäisi tehdä?
        No ihminen on vahva henkinen olento myöskin ja hän voi suojata itseään asettamalla mielikuvana suojelevan renkaan ympärilleen ja ajattelemalla "kaikki paha pysyköön poissa".
        Ennen kaikkea tulisi koota itsensä ja kokea oma henkinen voimansa ja pyrkimyksensä valoon ja hyvyyteen, jolloin negatiiviset voimat eivät saa ihmisestä otetta vaan jotuvat luovuttamaan.

        Kuinka ihmeen kauan ne pahat henget sitten jaksavat pysyä lähellä? Johan tässä on vuosia yritetty päästä eroon. :(

      • AlexAnanda
        siru* kirjoitti:

        Kuinka ihmeen kauan ne pahat henget sitten jaksavat pysyä lähellä? Johan tässä on vuosia yritetty päästä eroon. :(

        kun en asiaa tarkemmin tunne enkä osaa esim. katsoa kenenkään auraa tai muuta sellaista, josta mahdollisesti voisi näkyä mikä sinussa saa nuo loiset kiinnittymään vuosikausiksi. Ne todellakin ovat loisia.

        Lienee niin, että jotakin ne sinusta hyötyvät eli esim. nauttivat niistä pelon ja paniikin tunteista, joita saavat sinut kokemaan. Tai pelkästään se voi tuoda niille nautintoa, että joku tiedostaa ne.
        Tee itsestäsi niille henkisesti/emotionaalisesti hyödytön niin ne mahdollisesti jättävät sinut rauhaan.

      • jenny.
        henkiä. kirjoitti:

        Ne henget, joiden kanssa ollaan tekemisissä noituuden, parapsyykkisten ilmiöiden ja okkultismin yhteydessä ovat pahoja. Ainoa hyvä henki joka voi ihmisen vallata, on uskoontulossa vastaanotettava Pyhä Henki. Eivät edes enkelit voi asettua ihmiseen.

        Kyllä "enkelit voivat asettua ihmiseen". Etkö ole kokenut sitä?

    • samoin kuin

      mo0nelle jotka on jääneet koukkuun uskontoon eli alkavat uskoa pahan läsnäoloon ja jatkuvaan syntiin. Sinä olet se joka luot todellisuutesi älä anna negatiivisten asioiden viedä sinua harhaan. Lopeta kaikki parapsykologiset jutut ainakin vähäksi aikaa ja tee kaikkea positiivista jotta ajaudut pois magia ajatuksista ja voinet ehkä hakea apua myös uskontojen uhrit suunnalta koska magiasta on tullut sinulle vahva uskonnollinen tila.

      Avainsana lienee muiden positiivisten kokemusten kerääminen/harrastaminen ja irrottautuminen henkimaailman jutuista. :)

      • siru*

        mitä tarkoitat, mutta olen tehnytkin juuri niin, yrittänyt unohtaa kaiken, mutta näistä henkimaailma- ongelmista en pääse eroon.

      • henkimaailmasi
        siru* kirjoitti:

        mitä tarkoitat, mutta olen tehnytkin juuri niin, yrittänyt unohtaa kaiken, mutta näistä henkimaailma- ongelmista en pääse eroon.

        konkreettisesti ja mikä aiheuttaa pelkosi? On vaikea auttaa kun ei tiedä mitä koet..

        Itse olen kyllä myös kokenut pelkoa pienenä lapsena tein rituaaleja koska pelkäsin mennä vessaan..ne oli turvaksi pimeyttä vastaan. Taikausko on syntyisin keinoista hallita pelkoa.

        Vanhemmaksi tultua lopetin ne kun en enään pelännyt.

        Johdatusta olen tosin kokenut läheisteni menetyksen myötä ja läsnäolonkin mutta niissä ei puolestaan ole ollut pelottavaa vaan paremminkin hyvää en tiedä onko nekään todellisia, mutta sillä hetkellä lohduttavia. Mikäli henkimaailma on ei se pyri vahingoittamaan sinua.

        Kuitenkin mielestäni jotta irrottaudut peloistaisi olisi nyt tärkeää hakea vähäksi aikaa muuta ajateltavaa kaikki positiivinen asia synnyttää uutta positiivista ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Huomaat sitten ettei ne asiat olleetkaan täysi totuus.

      • ei tapahdu hetkessä
        siru* kirjoitti:

        mitä tarkoitat, mutta olen tehnytkin juuri niin, yrittänyt unohtaa kaiken, mutta näistä henkimaailma- ongelmista en pääse eroon.

        tuntuu että olet aivopessyt itsesi uskomaan tuohon elämäntapaasi pikkulapsesta asti..kyse on että hallitset ympäristöäsi/maailmankuvaasi tuosta henkimaailma-näkemyksestäsi käsin.

        Vie paljon aikaa huomata ettei se ole todellinen todellisuus vaan luotu sinusta käsin. Se miksi olet niin tehnyt en tiedä(ehkä lapsena koetuista pelkojen hallinnasta) mutta kun alat tiedostamaan asiaa ja käsittelemään/hyväksymään niin luulen että aika tekee tehtävänsä ja pääset irti peloistasi.

        Ellet itse pääse irti niin ota yhteys ammattiauttajaan se ei ole häpeän asia ja olisi hyvä olla joku jolle voit luottamuksellisesti puhua ilman pelkoa tulla leimatuksi(ja siinä mielessä tuntematon on parempi kuin tuttu). Muuten asiat vain menee syvemmälle mutta kun voit asiasta puhua alkaa vyyhtikin toivottavasti aueta ja voit alkaa nähdä valoa elämässäsi ja sitä kyllä vielä tulee roimasti sinun kohdallasi. :)

      • siru*
        ei tapahdu hetkessä kirjoitti:

        En usko, että minun tapauksessani on ollut kyse pelkojen lieventämisestä taikauskon avulla, sillä pelot alkoivat juuri niin, että aloin kokemaan epätavallisia asioita (epänormaaleja!). Tapahtumia pelkäsin aina, sillä niitä en pystynyt selittämään ja ne muistuttivat satuja. Koska itse koin noita asioita, oli minun pakko alkaa uskoa, että "kai niitä sitten on olemassa". Alle kymmenen-vanhana oli "pakko" alkaa uskoa.

        Olen jo niin useasti kokenut torjuntaa yrittäessäni kertoa näistä asioista jollekin, mutta eihän ne voi uskoa, jotka eivät ole kokeneet. En uskoisi itsekään, jos joku väittäisi, että lehmät lentävät... On suuri kynnys hakea ammattiauttajalta apua, sillä silloin ajatuksiani käsiteltäisi jonkin sairauden näkökulmasta. Skitsofrenia on hyvin lähellä kertomaani. Mutta en ole sairas, jos uskon myös alakerran herraan yläkerran herran lisäksi.

      • siru*
        henkimaailmasi kirjoitti:

        konkreettisesti ja mikä aiheuttaa pelkosi? On vaikea auttaa kun ei tiedä mitä koet..

        Itse olen kyllä myös kokenut pelkoa pienenä lapsena tein rituaaleja koska pelkäsin mennä vessaan..ne oli turvaksi pimeyttä vastaan. Taikausko on syntyisin keinoista hallita pelkoa.

        Vanhemmaksi tultua lopetin ne kun en enään pelännyt.

        Johdatusta olen tosin kokenut läheisteni menetyksen myötä ja läsnäolonkin mutta niissä ei puolestaan ole ollut pelottavaa vaan paremminkin hyvää en tiedä onko nekään todellisia, mutta sillä hetkellä lohduttavia. Mikäli henkimaailma on ei se pyri vahingoittamaan sinua.

        Kuitenkin mielestäni jotta irrottaudut peloistaisi olisi nyt tärkeää hakea vähäksi aikaa muuta ajateltavaa kaikki positiivinen asia synnyttää uutta positiivista ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Huomaat sitten ettei ne asiat olleetkaan täysi totuus.

        Olen kertonut viesteissäni mitä pelkään ja kuinka kauan olen pelännyt pystymättä irrottautumaan peloista. Anteeksi vain, mutta et taida oikein tietää mistä puhun. Luulen, että olet itse kokenut vain hyvän puolen johdatusta, ja siitä on ollut sinulle hyötyä. Minä puhun juuri vastakohdasta.

      • luona käymisellä
        siru* kirjoitti:

        En usko, että minun tapauksessani on ollut kyse pelkojen lieventämisestä taikauskon avulla, sillä pelot alkoivat juuri niin, että aloin kokemaan epätavallisia asioita (epänormaaleja!). Tapahtumia pelkäsin aina, sillä niitä en pystynyt selittämään ja ne muistuttivat satuja. Koska itse koin noita asioita, oli minun pakko alkaa uskoa, että "kai niitä sitten on olemassa". Alle kymmenen-vanhana oli "pakko" alkaa uskoa.

        Olen jo niin useasti kokenut torjuntaa yrittäessäni kertoa näistä asioista jollekin, mutta eihän ne voi uskoa, jotka eivät ole kokeneet. En uskoisi itsekään, jos joku väittäisi, että lehmät lentävät... On suuri kynnys hakea ammattiauttajalta apua, sillä silloin ajatuksiani käsiteltäisi jonkin sairauden näkökulmasta. Skitsofrenia on hyvin lähellä kertomaani. Mutta en ole sairas, jos uskon myös alakerran herraan yläkerran herran lisäksi.

        tarkoitan lähinnä tavallista psykologia tms. vastaavaa en psykiatria joka toimii mielenterveyspuolella. Voisi olla ihan vain purkautumisen vuoksi hyvä jutella jollekin.

        Samalla kun puhut toiselle asiat ääneen voit tavallaan kuunnella itseäsi helpommin ja ehkä saada siten enemmän henkistä otetta käsittelemääsi asiaan/pelkoihin.

        Tutut lyövät leiman niin helpolla mutta jos sinulla on joku todella luotettava taho kelle puhua/uskoutua niin sekin auttaa...mutta itse menisin ennemmin ulkopuolisen juttusille ja ellei eka henkilö ole hyvä vaihda seuraavaan ..psykologitkin ovat vain tavallisia ihmisiä jotka ei aina ole oikeassa lähestulkoonkaan mutta saat tällöin käsiteltyä asioita ääneen.

      • pelottavat
        siru* kirjoitti:

        Olen kertonut viesteissäni mitä pelkään ja kuinka kauan olen pelännyt pystymättä irrottautumaan peloista. Anteeksi vain, mutta et taida oikein tietää mistä puhun. Luulen, että olet itse kokenut vain hyvän puolen johdatusta, ja siitä on ollut sinulle hyötyä. Minä puhun juuri vastakohdasta.

        asiat ilmaantuvat ja vahingoittavatko nämä sinua..Itse tosiaan olen kokenut hyviä henkimaailman juttuja ja en tosiaan ymmärrä mitä koet ja olisin kiinnostunut mitä nämä pahan ilmaantumiset on?

        Yhden negatiivisen painajaisunen olen tosin nähnyt ja siinä pelästyin ihan sikana luulin että saan sydänkohtauksen vaikka nuori olinkin tuolloin näin nimittäin unessa punaiset pirunkasvot silmästä silmään. Minulla on pientä rytmihäiriötä sydämmessä ja luulen että uni aiheutui siitä mieli kun tietää minkä kokee pelottavaksi. Mutta säikähdin tuolloin niin paljon että pomppasin sängystä ja sydän meni tuhatta ja sataa. Ikimuistoinen uni.

      • siru*
        pelottavat kirjoitti:

        Tunnen pahan läsnäoloa ajoittain, ilman mitään varoitusta. Sanon näitä hengiksi, eikä ne ole hyviä, kun minua niin pelottavat. Magian harjoittamista olen joskus kokeillut, mutta lopetin sen muutamaan todella pelottavaan asiaan, enkä halunnut olla enää missään tekemisissä henkimaailman asioiden kanssa.

        Enkeleihin en ole koskaan uskonut, mutta henkiin kyllä. Olen ollut omasta tahdostani yhteydessä siis ehkä pahan puolen henkiin. Ongelmani on, että jo kahdessa eri asunnossa tunnen ajoittain lähelläni/talossani olevan näkymättömiä "vieraita". Se on sellainen tunne, että joku katsoo, seisoo vieressä näkymättömänä. Se tunne on yhtä vahva, kuin joku normaali ihminen seisoisi vieressä. Silti siinä ei ole ketään. Aiemmin näin tämän tunteen lisäksi jotakin, kutsuin niitä harhoiksi, koska en suostunut uskomaan "varjoina" näkyviin aaveisiin.

        Tunnen voimakasta pelkoa ja uhkaa, turvattomuutta. En voi puolustautua sellaista vastaan mitä en näe. Olen kokeillut jonkinlaista häätämistä ja kaikkea ristinmerkeistä rukouksiin, koska tunnen niin paljon pelkoa tuolloin. Ehkä se vähän auttaa, mutta tunne tulee ja menee omaa tahtiaan, juuri niin, kuin tuntee olevansa yksin tai jonkun seurassa. Vaikeaa selittää...

      • läsnäolon tunteminen

        on välttämättä pahasta..itsekin tunnen toisinaan että joku on läsnä ja jopa kissani murisi karvat pystyssä joskus viereeni vaikkei siinä ollut mitään ja kerran menin nukkumaan niin joku tuli sänkyni viereen ja kun avasin suuni kysyäkseni mitä nyt(luulin että se oli kämppikseni) ei siinä ollutkaan ketään..en kuitenkaan usko että nämä olisivat halunneet pahaa minulle..

        vaikka kissan muriseminen tyhjään olikin pelottavaa. Luulen että kyse on lähinnä tuntemattoman pelko.

        En tiedä oliko nämä todellisuutta vai vain mielikuvitusta tosin sitten kissanikin sekoili. ;)

        Mutta toisaalta läsnäolon tunne on sama kuin joku tuijottaisi vai mitä? Itse tulin joskus kotiini ja minusta tuntui että joku tuijottaa minua ja kotiin päästyäni huomasin että veljeni katsoi minua kiikarilla.

        Ehkä voisit mennä selvännäkijän luo hyvän sellaisen ja kysyä häneltä onko joku henki sinua lähellä ja miksi jos on..ellei hänkään ketään näe voit aatella että joku vain teki lyhytaikaista tuttavuutta ilman halua tehdä pahaa sinulle. En ole kuullut henkien tekevän pahaa ellei kyse ole poltergeistista ja läsnäolon kokeminen ei oman kokemukseni mukaan ole sellainen.

        Yleensä olen kuullut että henkien ilmestyessä he itse hakevat apua ja koska olet herkkä voi se olla syy läsnäolon tuntemuksiin.

        Tiedä häntä.En usko että sinulla on mitään pelättävää koska et heitä ole itse kutsunut..spiritismiä itsekään en menisi harrastamaan enkä tieten tahtoen henkiä kutsu. Oletko sinä harrastanut spiritismiä tms.?

      • siru*
        läsnäolon tunteminen kirjoitti:

        Selvänäkijän luokse voisin tosiaan mennäkin. Mistä ihmeestä vain löytäisin aidon näkijän, kun kaikki itseään mainostavat ovat varmaankin humpuukkia..?
        Toisaalta, se saisi mieleni palaamaan yhä enemmän taas näihin kokemuksiin, mikä ei innosta.

        On varmaan yleistä, että tunnetaan läsnäolon tunteita, mutta itse liitän taustani takia tämän henkimaailmaan. Koska olen vuosia tuntenut tätä samaa, enkä pääse siitä eroon, vahvistaa se ajatuksiani siitä, että näin ei kuuluisi olla, ja jokin yhteys henkimaailmaan on jäänyt ikään kuin auki. Spiritismiä olen kokeillut ja minua vaivaa ajatus siitä, että jokin yhteys olisi huomaamattani muodostunut. Sitä en silloin ymmärtänyt sulkea, sillä luulin ettei spiritismi toiminut. Periaatteessa voi siis ollakin, että olen itse saanut henget perääni.

        Olen usein kuullut puhuttavan "herkistä" henkilöistä. Mitä tämä oikeastaan pitää sisällään?

        Muistinkin juuri että vähän sen jälkeen kun isäni oli kuollut, tunsin usein aivan kuin joku seisoisi selkäni takana kaikenlaisten päivittäisten askareiden aikana. Jos se oli isäni ja hän halusi jotain kertoa, niin eihän siinä mitään pelättävää sinänsä. En vain ollut tarpeeksi "herkkä" viestin vastaanottaakseni.

        Jotkut ovat sitä mieltä että henkiä vilisee läjäpäin koko ajan ympäristössämme, ja että joidenkin ihmisten ominaisvärähtely on sellainen että heidän on helppo (tietämättäänkin) asettua henkien taajuudelle ja saada niihin yhteys. Mitään pahaa kai henget eivät tosiaankaan pysty tekemään.

        Näkijä-tv-sarjassa joka muistaakseni pohjautuu edes osittain todellisuuteen (???) näkijänainen oli kerran sairaalassa käymässä, ja näytettiin kuinka kaikki siellä kuolleet tulivat anomaan häneltä apua. Koska hän ei mitenkään voi kaikkia auttaa ja hänen piti keskittyä yhteen tiettyyn asiaan, laittoi hän korvalappustereot päähänsä...

        Poltergeistissahan usein lienee kysymys kokijan itsensä omista alitajuisista voimista jotka jonkin sisäisen trauman takia riehaantuvat.

      • käynti voisi lieventää

        pelkojasi..kun saisit keskustella hänen näkemyksestään myös ja hän näkisi onko sinulla joku tietty henki aina luonasi.

        eli jos haluat kohdata pelkosi niin tässä yksi osoite
        http://www.kolumbus.fi/tpo04784/sivu5.htm
        olen kuullut että hän olisi vakavasti otettava. :)

        Mutta käy hänenkin luonaan vain kerran kaksi ja älä jää sitten koukkuun että tarvitsisit koko ajan vahvistusta tulevaisuuteesi. Hän ennustaa vain suunnaan mihinkä päin olet menossa ja sinä voit aina valita toisin ..mutta voisi olla tärkeämpää kuin tulevaisuuden näkeminen että vain keskustelisit henkimaailman tunteistasi et tulevaisuudestasi niinkään...hänellä kun on siitä enemmän kokemusta. :)

      • tarkoitetaan

        ihmistä joka on kykenevä vaistoamaan ympäristöään herkemmin kuin muut. Siksi hänelle myös tapahtuu enemmän ja monet kokevat sen päinvastoin lahjana.

        Spiritismiä en suosittele harrastamaan edes kokeilumielessä ja on hyvä ettet enään siihen mene.

      • siru*
        käynti voisi lieventää kirjoitti:

        pelkojasi..kun saisit keskustella hänen näkemyksestään myös ja hän näkisi onko sinulla joku tietty henki aina luonasi.

        eli jos haluat kohdata pelkosi niin tässä yksi osoite
        http://www.kolumbus.fi/tpo04784/sivu5.htm
        olen kuullut että hän olisi vakavasti otettava. :)

        Mutta käy hänenkin luonaan vain kerran kaksi ja älä jää sitten koukkuun että tarvitsisit koko ajan vahvistusta tulevaisuuteesi. Hän ennustaa vain suunnaan mihinkä päin olet menossa ja sinä voit aina valita toisin ..mutta voisi olla tärkeämpää kuin tulevaisuuden näkeminen että vain keskustelisit henkimaailman tunteistasi et tulevaisuudestasi niinkään...hänellä kun on siitä enemmän kokemusta. :)

        Kiitos neuvoistasi, ja linkistä/ vinkistä. :)
        Perehdyn antamaasi tietoon.

      • siru*
        Qadesha kirjoitti:

        Muistinkin juuri että vähän sen jälkeen kun isäni oli kuollut, tunsin usein aivan kuin joku seisoisi selkäni takana kaikenlaisten päivittäisten askareiden aikana. Jos se oli isäni ja hän halusi jotain kertoa, niin eihän siinä mitään pelättävää sinänsä. En vain ollut tarpeeksi "herkkä" viestin vastaanottaakseni.

        Jotkut ovat sitä mieltä että henkiä vilisee läjäpäin koko ajan ympäristössämme, ja että joidenkin ihmisten ominaisvärähtely on sellainen että heidän on helppo (tietämättäänkin) asettua henkien taajuudelle ja saada niihin yhteys. Mitään pahaa kai henget eivät tosiaankaan pysty tekemään.

        Näkijä-tv-sarjassa joka muistaakseni pohjautuu edes osittain todellisuuteen (???) näkijänainen oli kerran sairaalassa käymässä, ja näytettiin kuinka kaikki siellä kuolleet tulivat anomaan häneltä apua. Koska hän ei mitenkään voi kaikkia auttaa ja hänen piti keskittyä yhteen tiettyyn asiaan, laittoi hän korvalappustereot päähänsä...

        Poltergeistissahan usein lienee kysymys kokijan itsensä omista alitajuisista voimista jotka jonkin sisäisen trauman takia riehaantuvat.

        Rohkaisit minua tuon korvalappustereot-kertomuksen kanssa. Voisi ollakin tosiaan hyvä idea, jos kuulisi jotakin ääniä. Ehkä keksin vielä jonkin keinon, jolla saan lievitettyä tuota tuntoaistia. Ihan vaikka viltti kiedottuna itsensä ympärille toisi varmaankin turvallisuuden tunnetta.

        Ehkä isäsi halusi tulla vain katsomaan sinua. :)

        Täytyykin lukea hieman tuosta poltergeist-ilmiöstä.

      • Noita-Nainen.
        siru* kirjoitti:

        En usko, että minun tapauksessani on ollut kyse pelkojen lieventämisestä taikauskon avulla, sillä pelot alkoivat juuri niin, että aloin kokemaan epätavallisia asioita (epänormaaleja!). Tapahtumia pelkäsin aina, sillä niitä en pystynyt selittämään ja ne muistuttivat satuja. Koska itse koin noita asioita, oli minun pakko alkaa uskoa, että "kai niitä sitten on olemassa". Alle kymmenen-vanhana oli "pakko" alkaa uskoa.

        Olen jo niin useasti kokenut torjuntaa yrittäessäni kertoa näistä asioista jollekin, mutta eihän ne voi uskoa, jotka eivät ole kokeneet. En uskoisi itsekään, jos joku väittäisi, että lehmät lentävät... On suuri kynnys hakea ammattiauttajalta apua, sillä silloin ajatuksiani käsiteltäisi jonkin sairauden näkökulmasta. Skitsofrenia on hyvin lähellä kertomaani. Mutta en ole sairas, jos uskon myös alakerran herraan yläkerran herran lisäksi.

        Ala MISSAAN nimessa mene minnekaan "kallonkutistajalle". (No tama on ainakin minun neuvoni.)

        Sinut TODELLAKIN leimataan "hulluksi" ja kohta huomaat varmasti istuvasi mielisairaalassa, jossa nama ilmiot EDELLEENKIN kiusaavat sinua jne...

        Henkimaailmaan vaikutetaan henkimaailman "laeilla", ei millaan psyykelaakkeella.

        Yrita opetella kommunikoimaan henkien kanssa ja sita kautta myos tarvittaessa "kaskemaan" niita.

      • humanisti :)

        eikä vettä voi pestä kuralla", kirjoitti Eeva-Liisa Manner. Eli jos noitaleikkien leikkiminen on sekoittanut kaalin, ei se sitä selvene jos samaa lääkettä ottaa vaivaan kuin millä vaivat alkoivatkin. Ala tosiaan käskemään henkiä niin sitten sua ei leimata hullluksi. Joo-o.

        Psykologille ensin, ja sitten ehkä psykiatrille. Ei ne automaattisesti lääkkeitä määrää. Ja enempi ne tajuaa kuin noitatohtorit.

      • siru*
        humanisti :) kirjoitti:

        En minä tarvitse elämän ohjausta psykologilta, enkä lääkkeitä psykiatrilta. Vaivani ovat paranormaaleja, ja kuvittele nyt itse mitä sellaisten asioiden selittäminen kuulostaa niille, jotka eivät niitä usko. Kiitos vain, mutta lääkärit eivät osaa auttaa!

      • humanisti :)
        siru* kirjoitti:

        En minä tarvitse elämän ohjausta psykologilta, enkä lääkkeitä psykiatrilta. Vaivani ovat paranormaaleja, ja kuvittele nyt itse mitä sellaisten asioiden selittäminen kuulostaa niille, jotka eivät niitä usko. Kiitos vain, mutta lääkärit eivät osaa auttaa!

        mstä moinen varmuus? Kohtelias kun olen, en viitsisi sanoa että kaikki nämä henkien hulinat ovat minusta hölöpölöä. Mutta kaipa ne sinusta tuntuu todelta.

      • siru*
        humanisti :) kirjoitti:

        mstä moinen varmuus? Kohtelias kun olen, en viitsisi sanoa että kaikki nämä henkien hulinat ovat minusta hölöpölöä. Mutta kaipa ne sinusta tuntuu todelta.

        ja väitellä näistä asioista. On tosiaan epäkohteliasta tulla keskusteluun mukaan vain siksi, että saisi epäillä. Oletko miettinyt, mitä teet magia- palstalla?

      • totta puhuen

        en käsitä mitä kukaan täällä tekee

      • humanisti :)
        käynti voisi lieventää kirjoitti:

        pelkojasi..kun saisit keskustella hänen näkemyksestään myös ja hän näkisi onko sinulla joku tietty henki aina luonasi.

        eli jos haluat kohdata pelkosi niin tässä yksi osoite
        http://www.kolumbus.fi/tpo04784/sivu5.htm
        olen kuullut että hän olisi vakavasti otettava. :)

        Mutta käy hänenkin luonaan vain kerran kaksi ja älä jää sitten koukkuun että tarvitsisit koko ajan vahvistusta tulevaisuuteesi. Hän ennustaa vain suunnaan mihinkä päin olet menossa ja sinä voit aina valita toisin ..mutta voisi olla tärkeämpää kuin tulevaisuuden näkeminen että vain keskustelisit henkimaailman tunteistasi et tulevaisuudestasi niinkään...hänellä kun on siitä enemmän kokemusta. :)

        onko sellaisiakin? onko teillä oikeesti hei mitään vastuuntuntoa siitä mitä annatte ihmisille neuvoksi?

      • Noita-Nainen.
        humanisti :) kirjoitti:

        mstä moinen varmuus? Kohtelias kun olen, en viitsisi sanoa että kaikki nämä henkien hulinat ovat minusta hölöpölöä. Mutta kaipa ne sinusta tuntuu todelta.

        Sinulle ne ovat "holopoloa", koska et ole itse kokenut mitaan vastaavaa. Se on nain yksinkertaista.

      • Noita-Nainen.
        totta puhuen kirjoitti:

        en käsitä mitä kukaan täällä tekee

        Minapas kasitan.:) Joillekin ihmisille on oikeasti tapahtunut jotain "vahemman tavallista", jonka suhteen halutaan vaihtaa mielipiteita.

        Mutta skeptikko-taviksia ei tanne oikeastaan saisi edes paastaa...;)

      • mutta
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        Minapas kasitan.:) Joillekin ihmisille on oikeasti tapahtunut jotain "vahemman tavallista", jonka suhteen halutaan vaihtaa mielipiteita.

        Mutta skeptikko-taviksia ei tanne oikeastaan saisi edes paastaa...;)

        mikä on tavis? Ja miksi luulet minua sellaiseksi?

      • mutta
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        Sinulle ne ovat "holopoloa", koska et ole itse kokenut mitaan vastaavaa. Se on nain yksinkertaista.

        millä perusteella sinä pidät psykologiaa hölynpölynä?

      • Noita-Nainen.
        mutta kirjoitti:

        En muistaakseni ole sanonut noin.

      • humanisti ;)
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        En muistaakseni ole sanonut noin.

        siru joka niin sanoi... olitkos se muuten sinä vai siru joka sit puhui noista ylä- ja alakerran herroista? mulla ei niistä ole muuta havaintoa kuin että yläkerran herra muutti pois ja alakerran herrallla on tosi äänekäs koira. Oiskohan kolmipäinen Kerberos. Ainakin räksyttäää kolmen edestä.

      • zZz2
        humanisti :) kirjoitti:

        onko sellaisiakin? onko teillä oikeesti hei mitään vastuuntuntoa siitä mitä annatte ihmisille neuvoksi?

        ...ennalta-arvattava skientistinen löpinäsi muualle. siitä ei ole täällä mitään hyötyä.

      • humanisti :)
        zZz2 kirjoitti:

        ...ennalta-arvattava skientistinen löpinäsi muualle. siitä ei ole täällä mitään hyötyä.

        Minulla tosiaan on tieteellinen maailmankuva, muta älä anna sen häiritä. Olen kuitenkin ihan vakavasti sitä mieltä, että jos ihmisellä on ongelmia psyykensä kanssa, niin enemmän psykologista on apua kuin jostain noitatohtorista. Ja vaikka olenkin "skientisti", en onneksi sentään ole skientologi ;) Minustakin Narnia ja Sormusten herra ovat jännittäviä juttuja, mutta en silti oikeasti luule kenenkään osaavan taikoa tai ennnustaa.

      • psykologiaan

        koska tunnen heitä ja heillä on aina omat näkemyksensä..ja monien olen kuullut olevan vuosikausia terapiassa ilman tuloksia.

        Tärkeintä lienee että asiakas uskoo toisen kykyyn auttaa ja puhuu asiasta jolloin oma mieli alkaa käsittelemään asiaa..tähän perustuu psykologiakin. :)

        ihan sama onko henkilö selvännäkijä jolla on lämmin auttava mieli/sydän vai psykologi jolla on enemmän termistöä hakemaan syitä käyttäytymismalleihin.

        Itse suosittelin tätä kyseistä ennustajaa koska on lämmin ihminen ja pystyy ehkä paremmin käsittelemään henkimaailmaan liittyviä pelkoja kuin psykologi, joka ei välttämättä ota asiaa vakavasti tai yrittää käännyttää mielen pois henkimaailmasta... Ellei ajatuksena tosiaan ole poistaa koko henkimaailmaan uskominen pois..mutta maailma on täynnä erilaisia uskovaisia ja hyvä niin se antaa elämälle hyvän sisällön/pohjan jota on turha pelätä. Kauhuleffat on erikseen ;)

        nimimerkki toinen humanisti

        ja ehkä sinäkin voisit käydä katsomassa häntä josko intuitio täsmäisi sinunkin kanssa..onpa sitten enemmän pohjaa epäilyillesi ;)

      • mutta
        psykologiaan kirjoitti:

        magia on. Minulla ei ole mitään tarvetta käydä ennustajalla, maailma on lämpimiä ihmisiä täynnä muutenkin. Mutta mukavaahan se on jos ennustaeukon seurassa viihtyy. Varmaan se on kivaa ajanvietettä, kunhan ei ota sitä turhan vakavasti. Vähän sama juttu horoskoooppien kanssa. En minä kielllä ketään hakemasta hupiaan mistä huvittaa, mut sitten ollaan jo hakoteillä jos henkien hääräilyt nurkissa alkaa käydä hermoille, kuten tän sirun tapauksessa.

      • enemmän

        psykologiaan niin tietäisit kyllä että sekin menee enemmän tai vähemmän uskon puolelle niin paljon siinä on eri koulukuntia. Psykiatria on eri asia mikäli puhutaan lääkinnällisistä seikoista ja todellisista henkisistä häiriöistä.
        Vai mitä dr. Phil ;)))

        Itse en usko magiaan enkä horoskooppeihin mutta uskon intuitioon, henkisyyteen, manipulaatioon, plasebovaikutukseen ja suggestioon. :)

      • mutta
        enemmän kirjoitti:

        sen tiedän että se on yliopistollinen oppiaine, toisin kuin vaikkapa astrologia... eiköhän se jotain kerro.

      • perehdy vielä
        mutta kirjoitti:

        sen tiedän että se on yliopistollinen oppiaine, toisin kuin vaikkapa astrologia... eiköhän se jotain kerro.

        Osaako sinusta esim. yliopistollinen filosofian maisteri elää paremmin kun se on lukenut eksistentialismia? Onko psykologi immuuni riidoille ja peloille? Onko kriitikko aina oikeassa? Onko pappi immuuni omalle avioerolle? ;)

      • vaikka
        perehdy vielä kirjoitti:

        Osaako sinusta esim. yliopistollinen filosofian maisteri elää paremmin kun se on lukenut eksistentialismia? Onko psykologi immuuni riidoille ja peloille? Onko kriitikko aina oikeassa? Onko pappi immuuni omalle avioerolle? ;)

        olenkin opiskellut yliopistossa (tosin en psykologiaa), ei se tee minusta kaikkitietävää(edes omalla alallani). Toki tiedän omasta alastani enemmän kuin ennustaja mistään (paitsi ehkä huijaamisesta), muttta se on eri asia.

        Riiidoille ja peloille immuunia ihmistä ei kutsuta psykologiksi vaan psykopaatiksi. Kriitikko ei ole aina oikeassa, paitsi kun kutsuu ennustamista huuhaaksi =)

    • voi vapauttaa sinut

      Oletko pyytänyt Häneltä apua?

      • siru*

        Olen todella pyytänyt lukemattomia kertoja Jumalalta ja Jeesukselta apua, mutta en ole sitä saanut. Sen vuoksi olen alkanut uskomaan, että paha voittaa helpommin kuin hyvä. Siksi pelkäänkin, sillä tuntuu ettei kukaan saa pahaa pois ympäriltäni. Se on ollut elämässäni alle 10- vuotiaasta.

      • ---

        Nyt taistellaan ainoastaan sinusta. Pahat henkivallat voivat tietääkseni sitoa ihmistä niin, ettei tämä saa uskottua Jeesukseen.

        Uskosi voit tunnustaa vaikka ääneen: Herra Jeesus Kristus. Sinä olet sanonut, ettet ketään luotasi pois käännytä. Jeesus Vapahtaja, varjele minua pahan hengen kiusauksilta ja päästä minut pahasta. Anna minun tulla kokonaan Sinun omaksesi äläkä koskaan minusta irti päästä. Sillä Sinä olet voittanut kuoleman eikä yksikään, joka Sinuun uskoo, huku, vaan hänellä on iänkaikkinen elämä. Jeesus Kristus, Sinä olet minun Herrani. Mitään en pelkää kun kanssani olet. Sinun Pyhä Henkesi minua suojelee. Pidä minusta eksyneestä lampaastasi huoli, amen.

      • siru*
        --- kirjoitti:

        Olen liikuttunut avustasi ja siunauksestasi. Paljon kiitoksia sinulle! Ja Jumalan siunausta.

      • Noita-Nainen.
        siru* kirjoitti:

        Olen liikuttunut avustasi ja siunauksestasi. Paljon kiitoksia sinulle! Ja Jumalan siunausta.

        Sen verran vaan, etta mielestani "pointti" naissa rukouksissa ja avunpyyntohuudoissa Jumalalta on AITO USKO.

        Se tehoaa paremmin kuin jotkut tietyt sanat, jotka "pitaisi sanoa tassa ja tassa jarjestyksessa".

    • pohdiskelija

      Olen nuorempana kärsinyt voimakkaista peloista aivan 25 vuoden ikään saakka. Oli kovia painajaisunia ja kokemuksia, joita ensin luulin ns. henkien aikaansaannoksiksi. Lopulta ymmärsin, että kaikki mitä koen tunnetasolla, lähtee lopulta minusta itsestäni. Sain "sattumalta" käsiini kirjastossa kävellessäni kirjan, jossa kerrottiin, miten erään intiaaniheimon nuorisolle opetettiin pelon hallintaa.

      Tässä kirjassa sanottiin, että kohtaa pelkosi jos mahdollista unitasolla. Ole tietoinen sillä hetkellä, kun painajainen tulee, niin voit kohdata sen silmästä silmään. Aloin pian toteuttaa tätä neuvoa tietoisesti unitasolla. Menin suoraan päin painajaishahmoja, en antanut missään vaiheessa periksi, vaan olin näiden "hirmumyrskyjen" keskellä kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä tiesin, että ne eivät voi mitään, jos on peloton. Pakotin itseni lopettamaan pelkäämisen, sillä se oli elinehtoni, muuten olisin ollut mennyttä. Oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Pyysin usein unessa voimaa korkeammalta taholta kestää näiden mörköjen kohtaaminen. Sain sitä.

      Minulla on ollut aina voimakas yhteys tiedostamattomaan maailmaan. Nykyään jos kohtaan pelon, imaisen sen itseeni ja neutraloin sen. Tämän jälkeen sitä ei enää ole olemassa. Se on lopettanut olemassaolonsa.

      HUOMAA: pelko on energiaa. Jos siihen ei lisää mitään omaa (ei vahvista sitä), niin vähitellen se häviää. Aivan kuin pyörremyrsky lopettaa myrkyämisen, kun sen antaa vain myrskytä aikansa.

      Tämä on valkeaa magiaa, kun pyytää pelon kohtaamiseen voimaa Valkealta Taholta ylhäältä ja tavallaan syö koko pelon. Kannattaa huomata, että ihminen sisimmässään on voimakkaampi kuin mikään mahdollinen pelkotila.

      Erittäin keskittymiskykyistä ihmistä on vaikea saada pois tasapainosta, joten keskittymiskyvyn kehittäminen voi olla paikallaan. Lue vaikka jotain romaania keskittyneesti, niin sekin jo lisää kykyä keskittyä.

      Voi myös ajatella rauhallisesti ja keskittyneesti: "olen rauhallinen ja tasapainoinen kaikissa mahdollisissa tilanteissa". Itsesuggestio on tehokas väline pelonkin kontrolliin.

      PS: Jos on liian epästabiilissa tilassa ja eivät voimat riitä kontrolliin, niin voi väliaikaisesti pyytää terveyskeskuksesta jotain rauhoittavaa. Rauhoittavat vähentävät psyykkistä herkkyyttä, jolloin tulee lisäikaa kohdata omaa itseänsä.

      • Qadesha

        Kuulostaa hyvältä lähestymistavalta. Ei pelko ole mitään muuta kuin tunne, ja koskas tunne olisi ollut voimakkaampi kuin ihminen itse jos hän päättää että hän ei jokaisen fiiliksensä pillin tahtiin pompi?

        (Kumma kun nuo Jeesus-fanit yleensä onnistuvat vain pelottelemaan ihmisen kahta kauheampaan tilaan puhumalla henkivalloista, demoneista ja saatanoistaan... Pelottava uskonto joka taisteluista puhuu.)

    • Markku.S

      Herkkyytesi ja tuntemuksesi johtuu yksinomaan kilpirauhasen lievästä vajaatoiminnasta.Kilpirauhasen hormoonit vaikuttavat aivosoluihin aiheuttaen mm.hallusinaatioita harhakuvitelmia.Syy on siis fyysinen ei henkinen niinkuin kuvittelet ja monet muutkin kärsivät tästä vaivasta.Tämän lukiessa olosi jo helpottuu.

      • siru*

        Suhtauduin hieman epäilevästi kirjoittamaasi. Asia voi johtua myös fyysisestä vaivasta, mutta en siitä ole lukenut, joten en osaa sanoa onko kohdallani niin. "Tämän lukiessa olosi jo helpottuu."-lauseesi vaikuttaa hypnoottiselta...? (Tällä hetkellä epäilen paljon.)

      • pimpelipom.. ovikello soi!

        Entäs jos just tuollainen henkien kanssa leikkiminen pistää kilpirauhasen toimimaan vajaasti. Ehkä osaat sanoa hallusinaatioiden ja muiden johtuvan kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mutta et edes tiedä mitä on tai mistä johtuu kilpirauhasen vajaatoiminta.

      • Poison.

        Itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta, ja hallusinaatiot eivät minua ole vaivanneet, enkä yhtikäs mistään lääketieteellisestä kirjastakaan ole moisia "oireita" lukenut sairauteen kuuluvaksi. ;-)

        Aloittajalle, karkoita ne - mitä lienevätkään. Useat vanhoja länsimaisia okkultistisia traditioita harjoittavat, jotka käytännössä noita henkiä ja jumalolentoja kutsuvat rutiininomaisesti, tuntuvat suosivan rituaalia joka tunnetaan nimeltä "Lesser Banishing Ritual of the Pentagram" (LBRP). En itse ole kokeillut, joten väistän nyt mahdollisen vastuun tässä sen suhteen, mutta hakukoneilla löytänee tietoa ja mikäli tuntuu oikealta niin voithan kokeilla. Merisuolaa (?) myös olen kuullut käytettävän.

        Suosittelen kaikille jotka tätä lukevat, että oikeasti jätätte niiden henkien kutsumisen väliin, ennen kuin tiedätte myös miten niistä päästään eroon.

      • siru*
        Poison. kirjoitti:

        Kiitos paljon tiedosta! Etsin tuon rituaalin.

        Olen samaa mieltä, että asioihin täytyy todella perehtyä ennen kuin lähtee kokeilemaan.

    • pitkään taikonut

      Joo minä ainakin sanon että sinun täytyy käyttää magiaa hyödyksesi että pääset pois peloista. Sinuna miettisin sitä että haluatko lopettaa tosissaan magian. Sinulla on KYKY jolla voit tehdä ihmeitä ja parantaa maailmaa miksi et kehitä sitä ja antaisit koko elämäsi tälle suurelle asialle. Itse uskon että kehittämällä voimiasi pystyt vielä jonain päivänä tuhoamaan henget jotka vainoavat sinua ja voi pelastaa elämäsi. Esimerkiksi Shamaanit ajattelevat että jos ei käytä kykyänsä hyödyksi se kostautuu.

      Tossa on vain yksi tie en tiedä onko se liian rankka mutta se on vain yksi mahdollisuus, mutta koeta kestää. Ps se tie voi olla pitemmän päälle aika perseestä.

      • siru*

        Olen ikäni ollut kiinnostunut magiasta. Tottakai musta kiinnostaa valkoisen ohella, koska sillä saa enemmän aikaan, ja mielestäni valkoista magiaa voi verrata melkeinpä pelkästään uskoon Jumalaan ja kaikkeen hyvään (taivaaseen ym.). Tietenkin pitäisi harjoittaa pelkkää valkoista magiaa, kuten luonnon palvomista, mutta suoraan sanottuna se ei minua kiinnosta, sillä en usko äiti maahan, kivien ja puiden henkiin.

        Minulle on käynyt jo niin, että kun pelkästään vaikka luen kirjallisuutta, joka käsittelee "mustaa magiaa" (en tarkoita mitään satanismia tai saatananpalvontaa) eli uskoon saada yhteys myös alakerran henkimaailmaan, alkaa jo tapahtua. On vaikeaa olla erossa kaikista näihin liittyvistä asioista, silla väkisinkin niitä tulee elämässä vastaan, vaikka jonkin elokuvan kautta. Olen pyrkinyt kuitenkin pyyhkimään muististani kaikki, mihin oikeasti kuitenkin uskon, sillä haluan eroon näistä tapahtumista.

        Aloittaessani perehtymään näihin asioihin nuorena, minulle tapahtui lopulta muutama asia, joka pelästytti minut niin, että arvelin olevani väärällä tiellä ja lopetin kaiken. Sanoit, että minulla on kyky. Mitä oikein tarkoitat? En itse tunne omaavani mitään kykyä.

        Kirjoitit "Esimerkiksi Shamaanit ajattelevat että jos ei käytä kykyänsä hyödyksi se kostautuu."
        Tämän ajatuksen mukaan minulle kostautuisi myös magian harjoittamattomuus (siis tämä kaikki henkien läsnäolo olisi sitä), jos minulla olisikin jokin kyky. Mistä sitten tietää, onko kykyjä johonkin, jos sitä ei suoraan tule esiin? *...huokaus...*

        Ja mikä tie voi olla pidemmän päälle "perseestä"? :)

        Yritän antaa pikkaisen vastauksia.

        "Tietenkin pitäisi harjoittaa pelkkää valkoista magiaa"

        Joo mutta jos ajattelet että teet taian niin luultavasti teet sen itsellesi. Esim teet taian jolla parannat ystäväsi oloa mutta oletko ikinä kysynyt että kenelle todellakin sen teet? Itse ajattelen että teet sen itsellesi vaikka tarkoitatkin pelkkää hyvää se myös tekee sinun olosi paremmaksi. Jotenka jos ajatellaan että musta magia on sitä kun parannetaan omia oloja niin myös tuo on mustaa magiaa. Itse ajattelen että ei ole valkoista ja mustaa magiaa. Mutta muista ajatella tekosi seurauksia. (usein itse teen vaan taikoja jota mieleeni tulee en ajattele sitä onko se pahaksi vai ei valitettavasti)

        "Minulle on käynyt jo niin, että kun pelkästään vaikka luen kirjallisuutta, joka käsittelee "mustaa magiaa" eli uskoon saada yhteys myös alakerran henkimaailmaan, alkaa jo tapahtua"

        No Itsekin pentuna katselin kauhu elokuvia ja sain heti "yhteyksiä" tuo voi olla myös mielikuvitusta, mutta myös se voi olla jonkinlainen merkki siitä että henget ovat lähellä sinua tai joku muu merkki. Älä pelkää sitä yhteyttä. Jos sellainen yhteys "alakerran henkimaailmaan" sinulla on, olisi se jo tuhonnut sinut jos se haluaisi. Myös hyvät henget voivat tuntua kauhistuttavilta, koska ne ovat niin voimakkaita. Pelko on pahin virhe kun yhteys saapuu. (tiedän että pelon hallinta on vaikeaa)

        Sanoit, että minulla on kyky. Mitä oikein tarkoitat? En itse tunne omaavani mitään kykyä.

        Luulen että sinulla on joku kyky tehdä jotain maagista itse asiassa luulen että kaikilla on kyky siihen jos vain he haluavat harjoittaa sitä. En tiedä tarkalleen minkälainen kyky sinulla on, mutta jos saat kirjoja lukemalla yhteyden johonkin niin sinulla on suuri kyky jota ei kannata tuhota vaan harjoittaa. Ja jos olet jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut magiasta niin sinä voit olla joku "valittu" (älä pyydä minua selttämään tuota se on aika hankalaa). Olen itse asiassa jostain kummasta syystä todella varma että sinulla on joku kyky. Sinun täytyy vain ymmärtää mikä on kykysi ja oppia elämään sen kanssa.

        "Mistä sitten tietää, onko kykyjä johonkin, jos sitä ei suoraan tule esiin?"

        No jos saat henkiin yhteyksiä niin sinulla on joku kyky niinkuin minulla ja monella muulla ihmisellä
        yritä keksiä mikä on sinun kykysi.

        "Ja mikä tie voi olla pidemmän päälle "perseestä"?"

        Elämä voi olla "maagina" tai jonain sellaisena aika hankalaa, koska siihen liittyy vastuita mutta ymmärrät ne vastuut joskus. Ja jossain vaiheessa magia voi ruveta kyllästyttämään. (ei minua vaan ainakaan vielä)

        Koita kestää ja kirjoittele palstalle jos tulee lisää kysyttävää.

      • siru*
        pitkään taikonut kirjoitti:

        Kiinnostaa tietenkin mitä on nimimerkkisi takana. :) tuli mieleen wicca- uskonto. Olenko ihan väärässä? Taidan olla. :) Mutta ei sillä niin väliä. Aina on vain mukavaa kuulla auttavan ihmisen omista uskomuksista, sillä tausta voi auttaa ymmärtämään mihin ajatukset ja neuvot perustuvat.

        Kiitos yksityiskohtaisista vastauksista. Puhuit "valituista". Olen toki kuullut sanottavan näin, mutta en tiedä mitä se oikeastaan tarkoittaa. Mutta en pyydä sinua siitä kertomaan, koska se on varmaan hankalaa, niinkuin vihjasit. Haluan ns. pitää jalat maan pinnalla, ettei uskomukset vie mukanaan. Jos minulla jotain kykyjä olisi, mitä nämä vaihtoehdot voisivat olla? Olen vain kiinnostunut. Olen nimittäin joutunut etsimään itseäni koko elämäni näiden asioiden suhteen, eikä olisi pahitteeksi, jos joku ulkopuolinen, kuten sinä, tietäisit edes mahdollisia epäilyjä kokemilleni asioille. Suurin kysymyksenihän on "MIKSI?".

        Uskon että en koskaan kyllästyisi magiaan, jos saisin sitä rauhassa harjoittaa, tai edes lukea siitä! Se olisi ihana harrastus, joka on aina kiinnostanut ja tulee aina kiinnostamaankin. Nyt sen olen vain pakolla pyyhkinyt mielestäni. Eihän sekään kivalta tunnu.

        Mietin vain...etta onko sinulla VAIN negatiivisia kokemuksia hengista? Oletko koskaan kokenut mitaan positiivista, kuten esim. etta jokin toiveesi on "maagisella tavalla" toteutunut juuri kuten halusit?

        Itsellani on seka positiivisia etta negatiivisia kokemuksia. Siksi en voi leimata suoralta kadelta, etta "huono homma" tms...

        Onhan niitä "positiivisiakin" kokemuksia tapahtunut, mutta luulen että ne on tapahtuneet vain sen vuoksi, että ylipäänsä menin pyytämään jotain. Kyllä haluamaani on tapahtunut, mutta se on ollut sellaista leikittelyä, niin kuin kokeilua mihin pystyy. Jos todella toivon jotain hyvää tai olen epätoivoinen tai peloissani, niin silloin kyllä olen rukoillut aina Jumalaa avukseni. Koskaan en ole pyytänyt hengiltä mitään suurempaa hyvän toivon täyttämistä. Joten negatiivisina näen kaikki henget, jotka toteuttaa toivomuksia yliluonnollisella tavalla.

      • pitkään taikonut
        siru* kirjoitti:

        Kiinnostaa tietenkin mitä on nimimerkkisi takana. :) tuli mieleen wicca- uskonto. Olenko ihan väärässä? Taidan olla. :) Mutta ei sillä niin väliä. Aina on vain mukavaa kuulla auttavan ihmisen omista uskomuksista, sillä tausta voi auttaa ymmärtämään mihin ajatukset ja neuvot perustuvat.

        Kiitos yksityiskohtaisista vastauksista. Puhuit "valituista". Olen toki kuullut sanottavan näin, mutta en tiedä mitä se oikeastaan tarkoittaa. Mutta en pyydä sinua siitä kertomaan, koska se on varmaan hankalaa, niinkuin vihjasit. Haluan ns. pitää jalat maan pinnalla, ettei uskomukset vie mukanaan. Jos minulla jotain kykyjä olisi, mitä nämä vaihtoehdot voisivat olla? Olen vain kiinnostunut. Olen nimittäin joutunut etsimään itseäni koko elämäni näiden asioiden suhteen, eikä olisi pahitteeksi, jos joku ulkopuolinen, kuten sinä, tietäisit edes mahdollisia epäilyjä kokemilleni asioille. Suurin kysymyksenihän on "MIKSI?".

        Uskon että en koskaan kyllästyisi magiaan, jos saisin sitä rauhassa harjoittaa, tai edes lukea siitä! Se olisi ihana harrastus, joka on aina kiinnostanut ja tulee aina kiinnostamaankin. Nyt sen olen vain pakolla pyyhkinyt mielestäni. Eihän sekään kivalta tunnu.

        "Kiinnostaa tietenkin mitä on nimimerkkisi takana. :) tuli mieleen wicca- uskonto. Olenko ihan väärässä? Taidan olla. :)"

        Kyllä olen kiinnostunut wiccalaisuudesta ja yleensä teen taikoja samalla lailla kuin wicat mutta myös "ritualeihini" kuuluu spiritismi, monet shamaani rituaalit, ja zen meditointi. Myös lasken huumeiden käytön itselläni rituaaliksi. Eli etpä ollut väärässä. (kykyjä?) (en ole itseni mielestä kertonut wiccalaisuudestani mielestäni vielä)
        Mutta vaikka harrastan näitä asioita en ole aivan varma onko maailmassa mitään henkiä yms. (Tällä hetkellä olen aika varma siitä että on). Mutta kaikki rituaalit toimivat ja ainakin itse teen niitä ihan sama teenkö alitajunnallani jotain temppuja vai auttavatko henget minua ihan oikeasti.

        "Puhuit "valituista"."

        Okei yritän selittää:
        Eli ehkä henget vain ovat ottaneet sinut jotenkin jonkinlaiseksi portiksi tähän maahan. Olen melkein 100 % varma siitä että pystyt tätä käyttämään hyödyksesi ja henget voivat käyttää tätä hyödyksi. Ehkä sinut on vain luotu tätä tehtävää varten.
        ps. tämä oli todella huono selitys , mutta toivottavasti saat tästä jotain irti.

        "Jos minulla jotain kykyjä olisi, mitä nämä vaihtoehdot voisivat olla?"

        Vaihtoehtoja on tuhansia ehkä tälläisiä kykyjä ovat esim. ennustamisen lahja tai voit liikuttaa esineitä ajatuksellasi yms, mutta luulen että sinun kykysi on se että saat helposti yhteyden henkiin. (Vähän niinkuin siskoni on noita sarjassa kaikilla on joku spesiaali kyky) Mutta itse ajattelen että kaikki voivat harjoittaa mitä tahansa kykyä mitä itse haluaa ja oppia sen.

        "Suurin kysymyksenihän on "MIKSI?"."

        Toi taitaa olla suurin kysymys ihmisellä koko ikänsä. Miksi sinä miksi minä jne. No se on vain semmoinen juttu että sinulla on tälläinen tilanne ja sinun täytyy tehdä/ei tehdä asialle jotain. Olet joutunut sanojesi mukaan etsimään itseäsi, mutta niinhän me kaikki. En valitettavasti pysty antamaan sinulle näin tärkesiin kysymyksiin vastauksia koska itsellänikään ei ole asioista paljon hajua. Mutta kun teet kysymyksiä yritä etsiä vastauksia kyllä se johnkin johdattaa. Löydä mieluiten vastaukset sisältäsi äläkä vaikka raamatusta. (tai jostain muusta sellasesta)

        "Uskon että en koskaan kyllästyisi magiaan, jos saisin sitä rauhassa harjoittaa, tai edes lukea siitä!"

        Saathan sinä yksin harjoittaa magiaa mutta magiaan liittyy paljon henkiä, pahaa, vaikeuksia, vastuuta yms.

        "Nyt sen olen vain pakolla pyyhkinyt mielestäni. Eihän sekään kivalta tunnu."

        No ei se muisto lähe itseni mielestä pakolla. Sinun täytyy vain alkaa elämään muistojesi kanssa.

        Okei tää viesti sisälsi paljon ehkä sekasta tekstiä ja tyhmiä itsestäänselvyyksiä ja kaikenlaista paskanjauhantaa, mutta toivottovasti tämä auttaa. :)

        Et kertonut wiccalaisuudesta, mutta kuulostit siltä. :)

        Osaisitko kertoa, miten spiritismi-istunto pitää lopettaa? Kun itse sitä kokeilin vuosia sitten, en yhteyttä tajunnut sulkea, ja haluaisin sen nyt tehdä, jos siihen vielä näin jälkikäteen on mahdollisuus.

        Kiitos taas muista vastauksistasi!

      • pitkään taikonut
        siru* kirjoitti:

        Et kertonut wiccalaisuudesta, mutta kuulostit siltä. :)

        Osaisitko kertoa, miten spiritismi-istunto pitää lopettaa? Kun itse sitä kokeilin vuosia sitten, en yhteyttä tajunnut sulkea, ja haluaisin sen nyt tehdä, jos siihen vielä näin jälkikäteen on mahdollisuus.

        Kiitos taas muista vastauksistasi!

        "Osaisitko kertoa, miten spiritismi-istunto pitää lopettaa?"

        En voi sille mitään, mutta nyt täytyy myöntää että olet ollut aika rohkea, kun olet mennyt pelamaan spiritismiä (sekin on jo paljon) etkä ole TIENNYT miten istunto lopetetaan. :)

        No joo eli aina kun olet ottanut henkeen yhteyden kysy häneltä voinko lopettaa yhteyden ja sitten se vastaa joko kyllä tai ei jos vastaus on ei niin silloin kannattaa kysyä jos henki haluaa kertoa jotain ja sen jälkeen kysy saanko lopettaa yhteyden jne... Jos henki on paha niin se voi sanoa sinulle että yhteyttä ei saisi lopettaa moneenkertaan ja se voi myös sanoa että saat lopettaa vaikka et saisikkaan eli ole varovainen tämän harrastuksen parissa!

        En tiedä onko yhteyttä jälkikäteen mahdollista sulkea, mutta jos et pysty niin kannattaa kokeilla
        uudestaan yhteydenottoa ja lopettaa yhteys sitten istunnon lopussa.

        Tietenkin voit saada aika voimakkaan yhteyden eli ole varovainen sen kanssa. Yhteys voi olla aika pelottava mutta ei se pahaa tee. (toivottavast)

        Kerro sitten palstalle miten kävi ja voin yrittää vastailla jos tulee muita kysymyksiä. :)

        En halua ottaa yhteyttä enää henkiin spiritismillä. Koska nuorempana otin, olisin halunut sulkea yhteyden näin jälkikäteen. Joten en voi kertoa miten käy, kun en aio kokeilla. Mutta kiitos silti neuvoista!

      • Poison.
        siru* kirjoitti:

        Olen ikäni ollut kiinnostunut magiasta. Tottakai musta kiinnostaa valkoisen ohella, koska sillä saa enemmän aikaan, ja mielestäni valkoista magiaa voi verrata melkeinpä pelkästään uskoon Jumalaan ja kaikkeen hyvään (taivaaseen ym.). Tietenkin pitäisi harjoittaa pelkkää valkoista magiaa, kuten luonnon palvomista, mutta suoraan sanottuna se ei minua kiinnosta, sillä en usko äiti maahan, kivien ja puiden henkiin.

        Minulle on käynyt jo niin, että kun pelkästään vaikka luen kirjallisuutta, joka käsittelee "mustaa magiaa" (en tarkoita mitään satanismia tai saatananpalvontaa) eli uskoon saada yhteys myös alakerran henkimaailmaan, alkaa jo tapahtua. On vaikeaa olla erossa kaikista näihin liittyvistä asioista, silla väkisinkin niitä tulee elämässä vastaan, vaikka jonkin elokuvan kautta. Olen pyrkinyt kuitenkin pyyhkimään muististani kaikki, mihin oikeasti kuitenkin uskon, sillä haluan eroon näistä tapahtumista.

        Aloittaessani perehtymään näihin asioihin nuorena, minulle tapahtui lopulta muutama asia, joka pelästytti minut niin, että arvelin olevani väärällä tiellä ja lopetin kaiken. Sanoit, että minulla on kyky. Mitä oikein tarkoitat? En itse tunne omaavani mitään kykyä.

        Kirjoitit "Esimerkiksi Shamaanit ajattelevat että jos ei käytä kykyänsä hyödyksi se kostautuu."
        Tämän ajatuksen mukaan minulle kostautuisi myös magian harjoittamattomuus (siis tämä kaikki henkien läsnäolo olisi sitä), jos minulla olisikin jokin kyky. Mistä sitten tietää, onko kykyjä johonkin, jos sitä ei suoraan tule esiin? *...huokaus...*

        Ja mikä tie voi olla pidemmän päälle "perseestä"? :)

        Ei varsinaisesti olekaan, on vain ihmisiä eri motiiveilla, jotka käyttävät erilaisia tekniikoita päästäkseen päämääräänsä. Ns. mustalla ei saa yhtään sen enempää aikaan kuin valkoisellakaan, mihin ikinä magian harjoittaja erikoistuukaan hän voi edetä siinä niin pitkälle kuin kyvyt (ja käytännön järki) riittävät ja haluaa. Mitä ikinä magiassa tekeekään, kaikella on hintansa. Yksi tärkeimpiä asioita, minun näkökulmastani, on miettiä mitä tällä oikeasti haluaa, mitä vaikutuksia sillä on, kuinka monella tavalla se saattaa toimia (loitsut joutuu muotoilemaan melko tarkasti ikävät yllätykset välttääkseen), miten muuten asian voisi hoitaa ja onko se todella tarpeellista.

        Tietoa eri tekniikoista löytyy jonkin verran täältä: http://www.angelfire.com/mi3/tomekeeper/

        Hakukoneilla löytää paljon lisääkin, mutta mikään ei tietenkään korvaa kirjoja.

      • Noita-Nainen.
        siru* kirjoitti:

        En halua ottaa yhteyttä enää henkiin spiritismillä. Koska nuorempana otin, olisin halunut sulkea yhteyden näin jälkikäteen. Joten en voi kertoa miten käy, kun en aio kokeilla. Mutta kiitos silti neuvoista!

        Mitas jos yksinkertaisesti yrittaisit KASKEA niita henkia "painumaan helvettiin". (Vaikka ihan noilla sanoilla, eli: "Painukaa helvettiin eli sinne mista tulittekin!"

        Tee se telepaattisesti tai aaneen sanomalla. Itse kommunikoin enimmakseen telepaattisesti henkien kanssa.

        Eli tee tama silloin kun havaitset mielestasi ikavaa paranormaalia aktiviteettia ymparillasi.

        Okei tämä kuulostaa todella surkealta idealta toimivuus voi olla vielä heikompi, mutta voisinko yrittää auttaa sinua jotenkin omilla maagisilla taidoillani.

        En tiedä pystynkö siihen ollenkaan... mutta aina voin yrittää. Enkä kylläkään tiedä mitä tekisin asian kanssa. Mutta voisin aina yrittää.

        Mutta haluan sinulta siihen luvan (kieltävä vastaus on ihan ok). Mutta jos haluat minun auttavan niin muista että olet sen jälkeen magian kanssa tekemisissä taas. Ja henget voivat ehkä hermostua asiasta enenmän. Luulen että parhaat mahdollisuudet sinun auttamiseen ovat maagiset keinot.

        Sinun ei tarvitsisi tehdä mitään maagista jos annat minulle luvan.

        Mutta todellakin HARKITSE tarkkaan en ole ennen auttanut ketään tälläisissä asioissa. Joten en tiedä onnistunko. (erittäin hyvä mahdollisuus että en onnistu) Siinä että autan sinua voi olla positiivisia ja NEGATIIVISIA vaikutuksista.

        vastaile palstalle ja kerro mihnkä hommat etenee. :)

        Toissapäivänä pelkäsin tätä läsnäoloa. Ajattelin, että ei hitto tämä voi jatkua ikuisesti näin. Kävin jokaisen huoneen erikseen läpi lausuen ääneen Isä meidän- rukouksen, tein ristinmerkin, ja käskin henkien mennä Jeesuksen Kristuksen nimessä sinne mistä ovat tulleetkin. En tiedä tapahtuiko mitään, mutta ainakin unohdin pelon vähän ajan kuluttua, joten en kai sitten enää tuntenut niiden häiritsevän. Olen kuitenkin tehnyt ennenkin samalla lailla tai sinne päin, mutta joko ne eivät näillä keinoillani lähde tai sitten ne palaavat aina uudestaa päivän parin kuluttua.

        Koska olen kokeillut jo vähän kaikkea, olenkin niin neuvoton....

        Laitoin muuten osoitteeni sinulle jo, jos haluat kirjoittaa siihen.

      • siru*
        pitkään taikonut kirjoitti:

        Okei tämä kuulostaa todella surkealta idealta toimivuus voi olla vielä heikompi, mutta voisinko yrittää auttaa sinua jotenkin omilla maagisilla taidoillani.

        En tiedä pystynkö siihen ollenkaan... mutta aina voin yrittää. Enkä kylläkään tiedä mitä tekisin asian kanssa. Mutta voisin aina yrittää.

        Mutta haluan sinulta siihen luvan (kieltävä vastaus on ihan ok). Mutta jos haluat minun auttavan niin muista että olet sen jälkeen magian kanssa tekemisissä taas. Ja henget voivat ehkä hermostua asiasta enenmän. Luulen että parhaat mahdollisuudet sinun auttamiseen ovat maagiset keinot.

        Sinun ei tarvitsisi tehdä mitään maagista jos annat minulle luvan.

        Mutta todellakin HARKITSE tarkkaan en ole ennen auttanut ketään tälläisissä asioissa. Joten en tiedä onnistunko. (erittäin hyvä mahdollisuus että en onnistu) Siinä että autan sinua voi olla positiivisia ja NEGATIIVISIA vaikutuksista.

        vastaile palstalle ja kerro mihnkä hommat etenee. :)

        Kiitos, että haluat auttaa, olet ystävällinen. Haluan kuitenkin tietää millä keinoilla/rituaaleilla/loitsuilla tekisit sen, mitä uskomusta käyttäisit jne. En kuitenkaan ymmärtänyt, kun sanoit, että minä olisin sen jälkeen magian kanssa tekemisissä. Miten olisin, jos itse en tekisi mitään? (vai ymmärsinkö apusi ihan oikein?)

        En mielestäni ole itse magian kanssa tekemisissä myöskään silloin, jos menen parantajalle tai energiahoitoon,jossa joku muu tekee vuokseni jotain. Taas jonkin ennustajan tms. kanssa joudun tekemään niin sanotusti yhteistyötä. Mutta passiivisena henkilönä en usko olevan itse mukana mitenkään. Vai mitä?

        "Haluan kuitenkin tietää millä keinoilla/rituaaleilla/loitsuilla tekisit sen, mitä uskomusta käyttäisit jne."

        Vaihtoehtoja on monia kirjoittelen muutaman sinulle.

        1.
        Okay joo eli siis luultavasti paras temppu jonka uskoisin voivan toimia olisi se että matkustaisin henkimaailmaan kysymään hengiltä mitä hittoa on tapahtumassa sinun lähellä ja kertoisin tiedoistani sinulle. Sen jälkeen voisit tietää miksi henget ovat lähelläsi ja ehkä minä tai sinä voisi poistaa ne. Eli kerroin jo että olen kiinnostunut shamanismista ja heillä oli taito vaipua henkimaailmaan niin on minullakin. Sen myös sinä pystyisit tekemään jos haluat ja voisi toimia paremmin. Tiedän että ajatus vaipumisesta henkimaailmaan voi kuulostaa pelottavalta, mutta kun sen kerran tekee sen jälkeen sitä ei enään pelkää, koska henkimaailma ei ole pelottava paikka se on itseni mielestä kaunis ja "ystävällinen" paikka. Itseänikin pelotti ihan saakelisti ekalla kerralla. :)

        2
        Pystyisin lähettämään sinulle jotain suojausloitsua ilman että sinun täytyy tehdä mitään, mutta luulen että ne ovat aika heikkoja, koska en ole ennen kokeillut tälläistä temppua.
        Nämä loitsut olisi wicca tekniikalla tehtyjä.

        3
        Voin myös käydä spiritismin avulla kysymässä joltain hengeltä asioita.

        4
        Voin YRITTÄÄ lähettää jotain hyviä henkiä luoksesi auttamaan. (mutta luulen että se ei ole hyvä idea)

        5
        Kaikkein huonoin idea olisi se että yrittäisin päästä luoksesi jotenkin (astraali lento) ja sitä kautta näkisin henget sinun ympärilläsi ja käskisin ne pois. Mutta omat astraali lentoni ovat vielä heikkoja ja henkien lähettäminen pois voi olla myös aika hankaalaa.

        "En kuitenkaan ymmärtänyt, kun sanoit, että minä olisin sen jälkeen magian kanssa tekemisissä. Miten olisin, jos itse en tekisi mitään? (vai ymmärsinkö apusi ihan oikein?)"

        Ymmärsit apuni aivan oikein mutta jos autan sinua maagisesti olet silti hommassa se KOHDE jotenka kyllä sinä mukana olet. (tietenkin miten sen ajattelee)

        Tietenkin voin kertoa sinulle joitain tapoja millä voit itse yrittää karkottaa henkiä, mutta jos et halua tehdä magiaa tai et uskalla tai jonkun muun syyn takia niin ei sitten.

        Pidän ajatuksistasi! Vaihtoehto 1, eli vaipuminen henkimaailmaan kysymään syytä seurassa olooni, oli hyväntuntuinen ajatus. Samoin vaihtoehto 3, spiritismi (huih, jos uskallat..!):)

        2 eli suojausloitsu on ihan ok ajatus, mutten silti taida haluta loitsuamista.. 4: Älä vaan lähetä tänne mitään henkiä lisää!! :D 5: ei astraalilentoa, kiitos.

        Olisin kiitollinen, jos pystyisit tiedustelemaan syitä. Se olisi todella avuksi, kun vuosia olen sitä syytä etsinyt! Ainahan on tietenkin mahdollista, ettei nämä toimi, joten sano vain suoraan, jos mitään ei tapahtunut/et saanut vastauksia/yhteyttä tms. Milloin voit kokeilla?

        Tuhannet kiitokset!

        Okay nyt yritän saada jotain aikaseksi.
        kirjoittelen sitten palstalle kun olen tarpeeksi kauan ollut matkustelemassa.

        Voi mennä jonkin aikaa ehkä päivä tai jopa kaksi viikkoa. Mutta yritetään.

        Äläkä pelästy jos jotain outoa tapahtuu ympärilläsi se voin olla vain minä. :) Luulen kyllä että sinun ympärilläsi tapahtuu kaikkea outoa.

        2 viikkoa?! Toivottavasti ei mene niin kauan.. Kiitos vielä! Äläkä nyt tule säikyttelemään minua! :)

      • pitkään taikonut
        siru* kirjoitti:

        2 viikkoa?! Toivottavasti ei mene niin kauan.. Kiitos vielä! Äläkä nyt tule säikyttelemään minua! :)

        Okay olen nyt tutkinut asioita olen käyttänyt spiritismiä hyödykseni ja matkustellut henkimaailmassa. Kaikista näistä sain paljon tietoa, mutta tärkein tieto tuli minulle kello kaksi yöllä.
        Tapahtuiko sinulle mitään outoa tällöin?

        Kello kaksi kun lyö tarina:
        Eli siis olin kotonani ja olin juuri ollut spiritistisessä yhteydessä hankkimassa tietoa sinulle, olin lopettanut yhteyden ja olin menossa nukkumaan, kun huomasin kun joku olento liikkui huoneessani tunsin jotenkin että tällä kaverilla olisi jotain kertomista minulle hän muutenkin tuntui erittäin "hyvältä". No jonkun ihmeen takia tajusin että minun on pakko matkustaa henkimaailmaan. (olin ollut siellä aikasemmin jo tänään) Matkustin tähän outoon maailmaan ja löysin itseni jostain Grand canyonin näköiseltä paikalta jossa siis oli sellainen kanioni ja punaiset kalliot jne. Onko tämän tyyppisellä paikalla sinulle mitään merkitystä? No kumminkin näin tämän hengen nyt tarkasti ja tunsin myös. Hän oli tämän näköinen: Pitkät tummat hiukset, vaalea iho aika laiha, muu oli kääreiden peitossa. hän oli erittäin ihana ja kaunis ja hän säteili hyvyyttä ja kauneutta. Oletko nähnyt tämän näköistä ihmistä tai henkeä ikinä jolla olisi jotenkin suuri vaikutus sinuun tai kuvailinko sinua? No kumminkin hän kertoi että hän on sinun suojelus henki. Niinkuin meillä kaikilla ihmisillä on, mutta hän kertoi minulle että hän ei ole päässyt lähellesi, koska sinua ympäröi paljon pahoja henkiä. Hän kertoi kaikenlaista muutakin.

        Yritän nyt antaa vastauksia kysymyksiin jotka sinua voivat askarruttaa.

        Ovatko henget pahoja?
        Henget ovat pahoja joita sinun ympärilläsi on näin sanoi minulle moni henki jotka tietävät kuka olet ja joihin olin yhteydessä. Yksi henki kertoi minulle että henget joita on sinun ympärilläsi on eivät ole kauhean vahvoja mutta niitä on paljon.

        Minkä takia ne tulivat?
        He tulivat, koska he tiesivät että he voivat jäädä lähellesi. Sanoit että teit jotain taikoja luulen että he tulivat silloin, silloin jo henget tiesi että sinä voit alkaa pelkäämään heitä ja silloin ne vähän niinkuin voitti sinut ja jäivät sinun lähellesi.

        Miksi henget ovat lähelläni?
        Henget ovat lähellä vieläkin, koska sinä pelkäät niitä etkä saa heitä poistettua. Katsos pahat henget tekevät maailmaan kaaosta ja kun yksi ihminen viedään hulluuden partaalle hän lisää kaaoksen mahdollisuutta. Kun yrität jättää pahat muistot magiasta niin luulen että se on merkki että pelkäät näitä vieläkin. Myös pahat henget ovat lähelläsi, koska hyvät henget joita lähelläsi pitäisi olla eivät pääse luoksesi. Voit yrittää myös näitä taikoa lähellesi.

        Miten saan ne pois?
        Saat ne pois kun lakkaat pelkäämästä niitä tai kun et enään häiriinny näistä. Tiedän että se on hankalaa. Voit myös yrittää taikoa suojelijoita lähellesi, mutta joudut taas harrastamaan magiaa.

        Kannattaako minun jatkaa magiaa?
        En tiedä katsos jos et halua jatkaa magiaa niin ei sitä kannata jatkaa, mutta jos lopetat magian sen takia että pelkäät henkiä sinä ruokit heitä.

        ELi siis kaikkein tärkein sana on pelko. Sinun täytyy opetella käsittelemään sitä niinkuin jokaisen mustasta magiasta kiinnostuneen täytyy tehdä.

        Jos haluat lisää vastauksia niin lähetä kysymyksiä palstalle niin vastailen sinulle.

        Ps. Olikohan tässä viestissä mitään uutta tai yhtikäs mitään järkeä en tiedä mutta sellasta se on.

        Ensiksikin, kiitos todella paljon avustasi! Olet nähnyt suurta vaivaa. Sinunlaisiasi pitäisi olla täällä enemmän, tai ehkä olet itse suojelusenkeli.

        En muista tarkalleen tapahtuiko ke-to välisenä yönä mitään. Ei taitanut tapahtua. Heräsin kyllä joskus yhden-kahden välissä, normaalisti en silloin herää. Nukun katkonaisesti yleensäkin, mutta herään noin puoli neljän aikaan normaalisti.

        Grand canyon ei ole minulle tuttu paikka. Suojelusenkeli kuvaa aika lailla minua, paitsi ettei minulla niin kovin tummat hiukset ole. Mutta eihän suojelusenkeli muistutakaan varmaan mitenkään suojelukohdetta. Miten hän ei voi päästä lähelleni? Onko se normaalia, ettei suojelija pääse auttamaan ja miten se käytännössä vaikuttaa? Mitä suojelijat oikeastaan tekevät? Suojaavat kuolemalta? Vai myös joltain ikäviltä tapahtumilta tms?

        Mistä nämä henget, jotka kertoivat sinulle vastauksia, "tunsivat minut"?? Kuinka paljon on paljon henkiä? :) Sanoit, että hyvät henget eivät pääse lähelleni? Mitä se sitten tarkoittaa? Että kaikki voi mennä pieleen elämässäni tällä hetkellä, kävelen kuilun reunalla? Pelkään todella pahoja henkiä vieläkin. Tunne, että vierelläni on jokin, aiheuttaa heti pelkoreaktion, uhkan. Voivatko nämä henget tehdä jotain?

        Periaatteessa, magian harrastamisen jatkaminen ei voi viedä minua huonompaan suuntaan vai? Jos siis yritän saada vain hyvää lähelleni ja pahaa poistumaan, voin rauhassa tehdä loitsuja?

        Kyllä viestisi selvitti minulle asioita, jos näin todella on. Sitä vielä mietin, että miksi minulle on tapahtunut outoja asioita myös ennen kuin aloitin magian.

        Kiitos vastauksistasi!!

        ps. Onko minun syytä pelätä? Kuinka normaalia on, että pahaa on ympärillä niin kuin minulla? Elämäni ei ole oikein järjestyksessä.

        edelliseltä saamasi vastaus oli ytimeltään sama kuin minulta saamasi. Minulta saatu oli ilman henkiä, vain pelkästään järkeä ja tietoa käyttämällä, koostettu.
        Ei millään pahalla mutta lopeta kaikki hömpötys, kokoa ja vahvista itsesi ja ennekaikkea luovu ikiajoiksi "henkimaailman" asioiden kanssa pelailusta, koska vedät puoleesi asioita, joita et ole lainkaan valmis kohtaamaan ja hallitsemaan.
        Neuvoni on tärkeämpi kuin ikinä uskotkaan eikä suinkaan mikään kirkkouskovaisen taholta annettu.

      • pitkään taikonut
        siru* kirjoitti:

        Ensiksikin, kiitos todella paljon avustasi! Olet nähnyt suurta vaivaa. Sinunlaisiasi pitäisi olla täällä enemmän, tai ehkä olet itse suojelusenkeli.

        En muista tarkalleen tapahtuiko ke-to välisenä yönä mitään. Ei taitanut tapahtua. Heräsin kyllä joskus yhden-kahden välissä, normaalisti en silloin herää. Nukun katkonaisesti yleensäkin, mutta herään noin puoli neljän aikaan normaalisti.

        Grand canyon ei ole minulle tuttu paikka. Suojelusenkeli kuvaa aika lailla minua, paitsi ettei minulla niin kovin tummat hiukset ole. Mutta eihän suojelusenkeli muistutakaan varmaan mitenkään suojelukohdetta. Miten hän ei voi päästä lähelleni? Onko se normaalia, ettei suojelija pääse auttamaan ja miten se käytännössä vaikuttaa? Mitä suojelijat oikeastaan tekevät? Suojaavat kuolemalta? Vai myös joltain ikäviltä tapahtumilta tms?

        Mistä nämä henget, jotka kertoivat sinulle vastauksia, "tunsivat minut"?? Kuinka paljon on paljon henkiä? :) Sanoit, että hyvät henget eivät pääse lähelleni? Mitä se sitten tarkoittaa? Että kaikki voi mennä pieleen elämässäni tällä hetkellä, kävelen kuilun reunalla? Pelkään todella pahoja henkiä vieläkin. Tunne, että vierelläni on jokin, aiheuttaa heti pelkoreaktion, uhkan. Voivatko nämä henget tehdä jotain?

        Periaatteessa, magian harrastamisen jatkaminen ei voi viedä minua huonompaan suuntaan vai? Jos siis yritän saada vain hyvää lähelleni ja pahaa poistumaan, voin rauhassa tehdä loitsuja?

        Kyllä viestisi selvitti minulle asioita, jos näin todella on. Sitä vielä mietin, että miksi minulle on tapahtunut outoja asioita myös ennen kuin aloitin magian.

        Kiitos vastauksistasi!!

        ps. Onko minun syytä pelätä? Kuinka normaalia on, että pahaa on ympärillä niin kuin minulla? Elämäni ei ole oikein järjestyksessä.

        "Mutta eihän suojelusenkeli muistutakaan varmaan mitenkään suojelukohdetta."

        Kyllä suojelusenkeli voi näyttää miltä vaan miltä se haluaa tässä tapauksessa sen olisi erittäin järkevää näyttää sinulta.

        "Miten hän ei voi päästä lähelleni? Onko se normaalia, ettei suojelija pääse auttamaan ja miten se käytännössä vaikuttaa?"

        Hän ei voi päästä lähellesi koska sinun lähellä on niin paljon pahoja henkiä. Minusta se ei ole normaalia että henki ei pääse auttamaan se on kyllä aivan mahdollista, mutta epänormaalia. Henki
        auttaa sinua parhaaksi katsomalla tavallaan. Se voi tuhota lähellä olevia henkiä, se voi vahvistaa rohkkeuttasi jne...

        "Mistä nämä henget, jotka kertoivat sinulle vastauksia, "tunsivat minut"?? Kuinka paljon on paljon henkiä? :)"

        He ovat nähneet sinut tai ollut lähelläsi. Paljon on henkiä silloin kun niitä on samassa huoneessa kanssasi noin vaikka 40 kpl (älä pelästy) olen itse ollut spiritistisessä yhteydessä ja minulle sanottiin että huoneessa oli vain 80 henkeä.

        "Että kaikki voi mennä pieleen elämässäni tällä hetkellä, kävelen kuilun reunalla?"

        Henget vain yrittävt sekoittaa pääsi ja tuhota sinut. Itse ajattelen että sinulla toisaalta varmaan menee hyvin sua vain seuraa "muutama" henki (paha sellanen) :)

        "Jos siis yritän saada vain hyvää lähelleni ja pahaa poistumaan, voin rauhassa tehdä loitsuja?"

        Kyllä mutta muista että voit tehdä näillä pahoilla hengilläkin jotain.

        "Sitä vielä mietin, että miksi minulle on tapahtunut outoja asioita myös ennen kuin aloitin magian."

        Henget tiesivät ennen kuin aloitit magian että he pääsevät lähellesi kun olet aloittanut sen. jotenka kai ne kävivät vilkuilemassa sinua ennen sitä.

        "Onko minun syytä pelätä? Kuinka normaalia on, että pahaa on ympärillä niin kuin minulla?"

        Jos sinua pelottaa niin kai sitä on syytä pelätä, mutta ei henget sinulle mitään tee jos ne ovat jo olleet kauan lähettyvilläsi. Se että pahaa on ympärilläsi on epänormaalia mutta kai senkin on oltava jonkun lähellä.

        "Elämäni ei ole oikein järjestyksessä."

        No eikohän kaikki asita järjesty aikanaan (tarkoitin tuota enkä sanonut sitä vain lohduttaakseni sinua :) Ja hei olet kirjoittanut että sinulla on mies no käy hänen syliin kun alkaa pelottaa. Muistat vain että everything is alright (rastafari uskon tärkein hokema varmaan :)

        Lähettele lisää kysymyksiä kun niitä tulee.

        Kiitos, kun jaksoit auttaa. Ehkä tulen rohkeammaksi, kun yritän elää mahdollisimman normaalisti, vaikka tuntisin henkiä lähelläni. Jos he eivät minulle ole tähänkään mennessä mitään tehneet, tuskin he tekevätkään. Tietystihän sitä pelkää vieraita kotonaan.. varsinkin, jos heidän kanssaan on mahdotonta keskustella.

        En taida päästä ihan vähällä, joten minun lienee syytä sopeutua tilanteeseen.

        Kyselen myöhemmin lisää, jos jotain tulee mieleen, mutta uskoisin, että minun täytyy yrittää vain pärjätä neuvoilla, mitä olen saanut. Tuskin mitään muuta on tehtävissä. Paitsi yksi kysymys vielä: Onko mahdollista saada jostain jonkinlaista "hoitoa", vaikka kerran tehtävää karkotusta, energiahoitoa tms. Mikähän mahtaisi olla hoidon nimi? En tietenkään tarkoita papin tekemää karkoitusrituaalia, vaan jotakin henkilöä joka osaa suhtautua tällaisiin asioihin, tiedäthän? :)

      • mutta
        pitkään taikonut kirjoitti:

        Okay olen nyt tutkinut asioita olen käyttänyt spiritismiä hyödykseni ja matkustellut henkimaailmassa. Kaikista näistä sain paljon tietoa, mutta tärkein tieto tuli minulle kello kaksi yöllä.
        Tapahtuiko sinulle mitään outoa tällöin?

        Kello kaksi kun lyö tarina:
        Eli siis olin kotonani ja olin juuri ollut spiritistisessä yhteydessä hankkimassa tietoa sinulle, olin lopettanut yhteyden ja olin menossa nukkumaan, kun huomasin kun joku olento liikkui huoneessani tunsin jotenkin että tällä kaverilla olisi jotain kertomista minulle hän muutenkin tuntui erittäin "hyvältä". No jonkun ihmeen takia tajusin että minun on pakko matkustaa henkimaailmaan. (olin ollut siellä aikasemmin jo tänään) Matkustin tähän outoon maailmaan ja löysin itseni jostain Grand canyonin näköiseltä paikalta jossa siis oli sellainen kanioni ja punaiset kalliot jne. Onko tämän tyyppisellä paikalla sinulle mitään merkitystä? No kumminkin näin tämän hengen nyt tarkasti ja tunsin myös. Hän oli tämän näköinen: Pitkät tummat hiukset, vaalea iho aika laiha, muu oli kääreiden peitossa. hän oli erittäin ihana ja kaunis ja hän säteili hyvyyttä ja kauneutta. Oletko nähnyt tämän näköistä ihmistä tai henkeä ikinä jolla olisi jotenkin suuri vaikutus sinuun tai kuvailinko sinua? No kumminkin hän kertoi että hän on sinun suojelus henki. Niinkuin meillä kaikilla ihmisillä on, mutta hän kertoi minulle että hän ei ole päässyt lähellesi, koska sinua ympäröi paljon pahoja henkiä. Hän kertoi kaikenlaista muutakin.

        Yritän nyt antaa vastauksia kysymyksiin jotka sinua voivat askarruttaa.

        Ovatko henget pahoja?
        Henget ovat pahoja joita sinun ympärilläsi on näin sanoi minulle moni henki jotka tietävät kuka olet ja joihin olin yhteydessä. Yksi henki kertoi minulle että henget joita on sinun ympärilläsi on eivät ole kauhean vahvoja mutta niitä on paljon.

        Minkä takia ne tulivat?
        He tulivat, koska he tiesivät että he voivat jäädä lähellesi. Sanoit että teit jotain taikoja luulen että he tulivat silloin, silloin jo henget tiesi että sinä voit alkaa pelkäämään heitä ja silloin ne vähän niinkuin voitti sinut ja jäivät sinun lähellesi.

        Miksi henget ovat lähelläni?
        Henget ovat lähellä vieläkin, koska sinä pelkäät niitä etkä saa heitä poistettua. Katsos pahat henget tekevät maailmaan kaaosta ja kun yksi ihminen viedään hulluuden partaalle hän lisää kaaoksen mahdollisuutta. Kun yrität jättää pahat muistot magiasta niin luulen että se on merkki että pelkäät näitä vieläkin. Myös pahat henget ovat lähelläsi, koska hyvät henget joita lähelläsi pitäisi olla eivät pääse luoksesi. Voit yrittää myös näitä taikoa lähellesi.

        Miten saan ne pois?
        Saat ne pois kun lakkaat pelkäämästä niitä tai kun et enään häiriinny näistä. Tiedän että se on hankalaa. Voit myös yrittää taikoa suojelijoita lähellesi, mutta joudut taas harrastamaan magiaa.

        Kannattaako minun jatkaa magiaa?
        En tiedä katsos jos et halua jatkaa magiaa niin ei sitä kannata jatkaa, mutta jos lopetat magian sen takia että pelkäät henkiä sinä ruokit heitä.

        ELi siis kaikkein tärkein sana on pelko. Sinun täytyy opetella käsittelemään sitä niinkuin jokaisen mustasta magiasta kiinnostuneen täytyy tehdä.

        Jos haluat lisää vastauksia niin lähetä kysymyksiä palstalle niin vastailen sinulle.

        Ps. Olikohan tässä viestissä mitään uutta tai yhtikäs mitään järkeä en tiedä mutta sellasta se on.

        ihan jännä juttu. Onneksi luin päivänvalossa. Henkien hääräilyt ei oikein auringossa onnnistu =)

    • TheOneAndOnly

      Olet jo saanut paljon vastauksia, mutta ajattelin pistää oman korteni kekoon. Olet jo varmasti saanut ainakin kahdenlaisia neuvoja.. Kärjistettynä ne ovat varmaan jotain että: "Mene lääkäriin" tai "Tule uskoon".

      Kummatkin neuvot ovat kohtuullisia, mutta eivät ihan täydellisiä.

      Lääkäriin jos menet, niin saat sieltä todennäköisesti jotain rauhoittavaa, joka turruttaa sinua sen verran, että et varmaankaan enää aisti ympärilläsi olevia henkiä. Tässä vain on se huono puoli, että turruttaminen ei korjaa itse ongelmaa ja sitten on se vaara, että jäät lääkekoukkuun.

      Uskoon tulo on pelastanut monet entiset saatananpalvojat heitä kiusanneilta hengiltä. Nuo henget eivät siis ole halunneet päästää henkilöä irti "suhteesta". Tuo uskoontulo näyttää todellakin pysäyttävän negatiiviset otukset, mutta ongelma tässä on se, että kaikki eivät halua tai osaa tulla uskoon käskystä.

      Mutta ainahan voit rukoilla apua positiivisilta voimilta ilman varsinaista uskoontuloakin, sekin on hyväksi havaittu keino.

      Kun kerran tiedät että on negatiivisia henkiä, niin varmasti myös ymmärrät että ihan samalla lailla on positiivisiakin voimia. Universumi on yksinkertaisesti rakennettu näistä kahdesta voimasta ja toista ei voi olla ilman toista.

      Erona näiden kahden porukan välillä on se, että negatiiviset otukset sotkeutuvat elämääsi aina kun pystyvät(yleensä tähän tarvitaan jotain puuhailua tyyliin saatananpalvonta tai spiritistmin pelaaminen), mutta positiivisia voimia täytyy pyytää auttaamaan. Ne eivät koskaan sotkeudu elämääsi ilman pyyntöä. Eli suosittelen siis katseen kääntämistä kohti taivaita aina kun alkaa ahdistaa.

      Itse harrastan tällaista pientä rituaalia aina välillä ja suosittelen voimakkaasti että kokeilet tätä vaikka nyt heti, niin huomaat sen tehon:

      Nouse seisomaan keskelle huonetta, nosta kädet sivuille, kämmenet kohti taivasta, kuvittele että päälaestasi lähtee valopilari ylöspäin avaruuteen saakka ja tuota pilaria pitkin sinuun virtaa valoa joka täyttää sinut. Samalla sano ääneen tai ajattele jotain ylevää tyyliin:

      "Isä, lähetä valon enkelisi luokseni suojaamaan minua ja antamaan minulle voimia!

      Kiitos Isä että olet kanssani"

      Ja sano/ajattele tuo niin suurella rakkauden tunteella kuin pystyt. Muista että tunteessa on voima, ei sanoissa.

      Sitten on myös paljon pikkujuttuja millä voit nostaa kotisi ja itsesi värähtelytasoa, mikä taas tekee negatiivisille otuksille elämän vaikeaksi(mikäli ne nyt on negatiivisia otuksia) Tässä pieni lista asioista mitä voit tehdä:

      1. Pyri pitämään kämppäsi mahdollisimman puhtaana
      2. Tuuleta usein. Käytä ilmanraikastinta/kukkia
      3. Seinälle kauniita kuvia, uskonnollisia tai muuten vaan mieltä kohottavia
      4. Soita kohottavaa musiikkia, klassista tai muuten vaan pirteää ja iloista. Ei siis heviä tai sen suuntaista raskasta musiikkia.
      5. Pyri itse olemaan mahdollisimman iloinen, älä huolehdi asioista turhaan, vaan luota siihen että kaikki järjestyy parhain päin. Luota niihin positiivisiin voimiin ja ala pyytää niiltä apua joka päivä. Ei ne siitä suutu, päinvastoin. Näin alat luoda suhdetta yläkertaan päin ja elämääsi alkaa astua korkeammat voimat yhä enenevässä määrin. Ja huomaat kuinka pelko väistyy elämästäsi.

      6. Älä pelkää. Pelko ruokkii pelkoa, eikä pelkääminen auta mitään. Jos vaikka yöllä pelottaa niin pistä kaikki valot päälle, kohottavaa musiikkia soimaan ja tee tuo rituaali mitä neuvoin. Siihen voit lisäillä pyynnön jossa haluat että huoneesi puhdistuu negatiivisista energioista ja täyttyy kristus-valolla.

      Tässä oli näitä minun neuvoja. Toivon sinulle sisäistä rauhaa ja parempaa huomista.

      -Pete

      • siru*

        Kirjoitit hyvin. Aivan, uskoon ei tulla pakolla, vaan se tie täytyy haluta valita. Itse en halua tulla uskovaiseksi, mutta se ei tarkoita etten uskoisi Jumalaan ja pyytäisi välillä apua häneltä.

        Voi olla, että olen olettanut positiivisten henkien tulevan lähelleni yhtä helposti kuin negatiivistenkin. Täytyy ehkä tosiaan pyytää enemmän heitä tulemaan lähelleni.

        Rituaalisi varmasti poistaa pelkoa, kun siihen keskittyy. Yritä keskittää ajatukseni siihen, ehkä se auttaa minuakin. Kiitos.

        Toivotan sinullekin rauhaa ja positiivista energiaa ympärillesi!

      • -Q-

        >positiivisia voimia täytyy pyytää auttaamaan. Ne eivät koskaan sotkeudu elämääsi ilman pyyntöä.

        Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksikaan tuollaista. Mutta näinhän se todellakin voisi ollakin!

        Tätä huomiota täytyykin tarpeen tullen jakaa eteenpäin. Monet ihmettelevät että miksei esim. "Jumala" auta, vaan jättää ihmisen oman onnensa nojaan. Mutta mitä hyvää siinä olisi että Jumala tulisi ja tekisi kaiken meidän puolestamme, siten ryöstäisi meiltä kaikki mahdolliset kokemukset?

        Itse en toki _ihmismäiseen_ Jumalaan varsinaisesti uskokaan, mutta he jotka uskovat, syyttä suotta ihmettelevät Jumalan julmuutta kun hän/se ei sekaannu ihmisen asioihin.

        - Qadesha

      • TheOneAndOnly
        -Q- kirjoitti:

        Monet jutut olen kuullut siitä miten ihminen elää suuren osan elämästään "suossa". Sitten vasta kun ollaan todella pohjalla, niin ihminen polvistuu ja pyytää apua. Ja tuossa kohtaa kun pyydetään, niin pyyntö tulee todellakin sydämestä ja on puhdas.

        Se ei ole rukous tyyliin "Jos annat minulle rahaa, niin minä lupaan käydä kirkossa joka sunnuntai.."

        vaan se on jotain tyyliin:

        "Isä! auta minua!"

        Ja arvaa kumpi noista on tehokkaampi pyyntö?

        Ja pian tuon pyynnön jälkeen tuon ihmisraunion elämä alkaa kääntyä parempaan päin: hän pääsee irti huumeista, saa työpaikan, puolison ja entinen elämä on todellakin sitä, entistä elämää.

        Tämän kaltaisia ihmistarinoita on todella paljon, ja olen aivan varma, että tuo rukous todellakin pistää positiiviset voimat liikkeelle.

        Meillä on siis vapaa tahto tehdä mitä haluamme.

        Ja vaikka silloin kun menee "hyvin", eivät henkiset asiat ehkä tunnu edes todelta, niin tosi paikan tullen ihminen näkyy kyllä tietävän mistä sitä apua saa.

        -Pete

      • 5015
        siru* kirjoitti:

        Kirjoitit hyvin. Aivan, uskoon ei tulla pakolla, vaan se tie täytyy haluta valita. Itse en halua tulla uskovaiseksi, mutta se ei tarkoita etten uskoisi Jumalaan ja pyytäisi välillä apua häneltä.

        Voi olla, että olen olettanut positiivisten henkien tulevan lähelleni yhtä helposti kuin negatiivistenkin. Täytyy ehkä tosiaan pyytää enemmän heitä tulemaan lähelleni.

        Rituaalisi varmasti poistaa pelkoa, kun siihen keskittyy. Yritä keskittää ajatukseni siihen, ehkä se auttaa minuakin. Kiitos.

        Toivotan sinullekin rauhaa ja positiivista energiaa ympärillesi!

        ... ole vastausautomaatti, jota ihminen (tai mikään henki) voisi manipuloida. Jos haluaa nimenomaan Jumalalta apua, silloin ennustajat, noidat, henkienmanaaajat ym. kannattaa unohtaa; Jumala ei halua, että ihminen ottaa yhteyttä henkimaailmaan, itseään lukuunottamatta, sillä Hän tietää, että jälkikäteen on vaikea päästä siitä irti... Jos henkiä yrittää käskeä lähtemään pois omissa nimissään / omassa voimassaan, mitä moni (ehkä sinäkin?) on kokeillut, ei niistä lopullisesti eroon pääse. Yhteys vain vahvistuu, kun niiden kanssa puhuu (kuten sanoit)... Totta on myös, että ketään ei pakoteta uskomaan Jumalaan / seuraamaan Jeesusta. Hän ei kuitenkaan torju ketään, joka palaa Hänen luokseen. Kannattaa myös miettiä, mistä oikeasti haluat vapautua (

    • Cyberanimal

      Paljon olet neuvoja saanutkin, osa hyviä, jotkut aika kurjia ja jotkut kovasti kärjistäviä.

      Yhdyn ajatukseen, että sinulla on "kyky", jolla henkimaailma on lähelläsi. Kurjaa sikäli on, että olet pienestä pitäen ollut tämän asian kanssa yksin ja peloissasi olet jättänyt aihealueen tutkimisen kokonaan, vaikka tieto olisi juuri se, mitä tarvitsisit. Harvoilla ihmisillä "kyky" on niin voimakas, että se tulee pyytämättä ja "ei suostu" katoamaan käskystä. Itselläni on tapahtunut juuri näin.

      Sinulle suositeltiin pelonhallintaa, ja sitä minäkin suosittelen. Pelko sumentaa mielen ja et pysty hallitsemaan ympäristösi pelon turruttamana. Henkimaailmassa ollaan kiinnostuneita meidän toimistamme ja päin vastoin, yhteydenottojen pitäisi kuitenkin tapahtua sinun säännölläsi eikä henkien mielivaltaisina tuppaantumisina. Sinulla on aina oikeus kieltää henkeä olemasta läsnä, jos et halua sitä paikalle. Itse taas olen aina ollut sotapolulla negatiivisten henkien kanssa ja olen joutunut muutamat passittamaan joko takaisin omaan maailmaansa tai jopa "tuhoamaan" niitä. Juu, en ole ylpeä "murhaaja" mutta kyseessä on ollut oikeasti pahoja henkiä, joita ei ole voinut jättää tänne harhailemaan. Se, että pystyy aistimaan henkiä ja niiden olemuksia, pakottaa myös ottamaan vastuuta, ajattele jos joku sinua riivaavasta hengestä menisikin kiusaamaan jotakuta, joka ei tunnista sitä vaan syyttää itseään asioista.

      Joskus olen myös auttanut ihmisiä, joilla on ollut näitä henkiä "riesana" kotonaan tai ympärillään/sisällään. Sen olen huomannut, että se on myös henkilöstä itsestään kiinni, haluaako hän todella eroon riippakivistään. Joskus on kyse myös ihmisestä, jolla on kyky aistia henkiä ja ei ole vain osannut suojata itseään kunnolla ja kyky on ikäänkuin villiintynyt, toimii hallitsemattomasti.

      Sanoisin myös, että on olemassa muutakin kuin mustaa ja valkoista magiaa, kuten joku jo sanoikin ja useimmat harjoittavat harmaata magiaa vaikka väittääkin muuta. On myös olemassa muitakin voimia/entiteettejä/henkiä/yms. kuin nuo mustavalkoiset hyvikset ja pahikset ja jos ihminen on itse tarpeeksi voimakas hän ei tarvitse mitään voimaa puolelleen hallitakseen omaa puoltaan ja häntä ympäröivää todellisuutta. Itse en lukeudu mihinkään uskoon/uskontoon tai edes harrasta magiaa/yms. mitenkään säännöllisesti vaan tarvittaessa. Mielestäni tiedonhankinta on kuitenkin tarpeellista, sillä on hyvä tietää mitä kohtaa ja miten sitä käsitellään.

      • siru*

        Kiitos pitkästä kirjoituksestasi. Vaikka vastauksia on tullut todella paljon, on tämä asia minulle niin hankala, etten vieläkään tiedä mikä tähän "pitäisi" auttaa.

        Pelonhallinta ja suojaus olisi varmaan paikallaan. Jotkin suojausrituaalit kuulostavat vain oman mielen hallinnalta, enkä oikein usko, että ne tosiasiassa mitään suojaa saavat aikaiseksi, vievät ehkä pelon pois. Tietäisitkö kirjaa tai sivua josta voisin lukea jotain näistä asioista?

        No mielen hallintaahan magia pitkälti onkin, ihmisen mieli on yllättävän voimakas asia. Ihmiselle epäsuotuisat henget ovat ihmistä heikompia ja voivat saada vain niin paljon valtaa kuin ihminen itse niille antaa. Jos voit kutsua ne, voit myös karkoittaa ne, voima on sinulla. Älä pelkää, sillä olet niitä voimakkaampi.

      • Cyberanimal
        siru* kirjoitti:

        Kiitos pitkästä kirjoituksestasi. Vaikka vastauksia on tullut todella paljon, on tämä asia minulle niin hankala, etten vieläkään tiedä mikä tähän "pitäisi" auttaa.

        Pelonhallinta ja suojaus olisi varmaan paikallaan. Jotkin suojausrituaalit kuulostavat vain oman mielen hallinnalta, enkä oikein usko, että ne tosiasiassa mitään suojaa saavat aikaiseksi, vievät ehkä pelon pois. Tietäisitkö kirjaa tai sivua josta voisin lukea jotain näistä asioista?

        Oman henkilökohtaisen kokemukseni valossa, en ainakaan suosittele asunnon suojausta, sillä se kyllä toimii ja pitää henget poissa kotoa, mutta henkimaailmassa se olisi sama, kuin olisit sytyttänyt majakan ja kaikki yöperhoset yrittäisivät päästä sisään pienistä rakosista. Sen huonoja puolia on myöskin kuluminen, kuten oikeastaan kaikilla suojausriiteillä/-taioilla ja loitsuilla.

        En valitettavasti osaa suositella kirjaa tai sivua tähän asiaan, sillä itse olen oppinut näitä asioita eniten kantapään ja kokeilujen sekä erehdysten myötä (jälkeenpäin yleensä luen jostain kirjasta, että olen vaistomaisesti toiminut, kuten siellä neuvotaan). Sen sanoisin, että magia kannattaa jättää nyt syrjään ja keskittyisit itsesi vahvistamiseen. Sinun on vaadittava oma tilasi ja pidettävä huolta, että sitä kunnioitetaan. Kuten täällä joku jo ehdottikin, polta valkoisia kynttilöitä, tai suitsukkeita, hanki hematiitti, jota voit pitää kädessäsi, kun pelottaa, laita kristalliprismoja ikkunaan, lamppuun yms. mikä tuntuu itsestäsi soveliaalta. Muista kuitenkin, että nämä eivät ole magian välineitä vaan ihan yleispuhdistavia esineitä ja tekoja, joilla saat sen oman tilasi takaisin itsellesi.

        Kun saat pelkosi hallittua ja oman tilan itsellesi, suosittelen että lainaat kirjastosta/käyt alan kaupasta/yms. hankkimassa kirjoja liittyen rajatietoon, paranormaaleihin ilmiöihin ja parapsykologiaan. Jos tuntuu ahdistavalta lukea niitä kotona, niin lue niitä vain busseissa, baareissa, yms. julkisissa paikoissa, missä on paljon ihmisiä. He sekottavat ilmaa sen verran, ettet huomaisi vaikka joku henki nyt päättäisikin kurkkia olkasi yli. Näitä aiheita mieluummin magiakirjojen sijaan, sillä useimmat tekevät sen virheen, että kuvittelet heti olevansa kuin huippukirurgeja ja tekevät vaativia loitsuja tajuamatta niiden seurauksia, ennen kuin myöhemmin. Tällä alalla on aloitettava palikkatekstistä samoin kuin muissakin "oikeissa" oppiaineissa ja jatkettava siitä sitten oman oivalluksen ja mahdollisen vertaistuen kautta korkeampiin tavoitteisiin.

      • siru*
        Cyberanimal kirjoitti:

        Tuo selvensi paljon. Teen suojauksia ja luen asioista enemmän. Se saa tietenkin ajatukseni taas samoille teille, mutta ehkä tuntuu turvallisemmalta, kun on suojausrituaaleja tehty. Mitä nuo kristallit oikein tekevät? Onneksi minulla on jo valmiiksi muutama esine, ei kylläkään katonrajassa.

        Kiitos avustasi!

        no niistä voi olla montaa mieltä. Jotkut sanovat niitä new age hömpötykseksi ja toiset taas muuksi, mutta myös feng shuissa käytetän kristalleja elävöittämään asunnon energioita ja ohjaamaan myönteisiä voimia sisään ja pahoja ulos. Kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus ja hyvä maku niissäkin =).

        Sitä vielä, ettei kodin tarvitse olla kaikkea mystistä/maagista/okkultista krääsää täynnä ollakseen suojattu ja hyvin toimiva. Usein toiminta muuttuukin päinvastaiseksi, mitä enemmän tuollaisia kapineita kodista löytyy. Sanoisin, että hyvällä maulla toteutetuut ratkaisut, jotka edesauttavat energioiden virtaamista ja suotuisten asioiden esilletuloa, ovat parempia kuin epäsopu tavaroiden kanssa.

        Muutama suojaava esine varmaan riittää. Pidän kotini siistinä ja puhtaana, tuuletan hyvin jne. Ja jokaiselle tavaralle oma paikka, niin harmonia syntyy.

        Sain luultavasti jossain vaiheessa idean noista suojauksista, siis ihan kuin olisin jo tiennyt mitä tulen tekemään, mutta sitten "unohdin" aikomukseni, ja nyt taas ihmettelen mistä saan jotain hyvää oppia suojauksesta...

        Jos teet itse jotain suojausrituaalia, olisi mukavaa jos kirjoittaisit siitä minulle, niin se voisi hieman selventää asiaa. Jos et halua sitä kertoa yleisesti, voit kirjoittaa myös [email protected].

        En oikeastaan koskaan tee suojausriitejä, -loitsuja, yms., kun ne todellakin houkuttelee vain lisää "porukkaa" asunnon(suojauksen)ulkopuolelle ja se taas ei ole se idea, kun haluan olla rauhassa. Kynttilän sytyttäminen, jostain syystä myös tuulikellon kilauttaminen, rauhallinen/kaunis musiikki, auringonvalon päästäminen sisään tepsii yhtä hyvin ellei paremminkin kuin riitit, rukoukset, rituaalit yms. suojausloitsut ja amuletit. Niiden paransa antia on se, että ne tepsii tarpeeseen, mutta eivät jää ns.palamaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

        Joskus jos oikeasti alkaa ahdistamaan, istun alas tai makaan, suljen silmäni ja kuvittelen ympärilleni sen perinteisen valkean valokehän, joka ympäröi minua joka puolelta kuin aura. Sitten laajennan sitä täyttämään huoneen ja asunnon, tosin se on yllättävän vaikeaa, kun se repeilee helposti. Tätä käytän harvoin ja yleensä vain pahassa hädässä(yleensä silloin minua pelottaa =D), mutta nuorempana käytin useamminkin.

        Yleensä kyllä riittää se, että kutsumattomille vieraille sanon ääneen, että tämä on minun koti ja täällä on minun säännöt ja jos et osaa käyttäytyä/lähteä kun minä käsken, minä karkoitan sen. Heh, taidan siis tosissaan uhkailla henkiä mutta yksityisyyteni on minulle tärkeää ja haluan sitä noudatettavan sekä maallisten että henkisten olentojen.

        Että tämmöistä.

        Taidan pitäytyä mahdollisimman "normaaleissa" olosuhteissa siis. Minäkin olen jo pari kertaa uskaltanut sanoa suorat sanat. Täytyy olla vahva, ei pelätä. Kiitos esimerkeistä.

      • Cyberanimal
        siru* kirjoitti:

        Taidan pitäytyä mahdollisimman "normaaleissa" olosuhteissa siis. Minäkin olen jo pari kertaa uskaltanut sanoa suorat sanat. Täytyy olla vahva, ei pelätä. Kiitos esimerkeistä.

        toivon menestystä opinnoissasi.

    • Lammaskaali

      Jos sinulla on tosiaan noin pahoja pelkotiloja niin ehkei suomi24-keskustelupalsta ole oikea paikka hakea apua. Varsinkaan mikään Magia-palsta.
      Mene hyvä tyttö psykiatrille tai vastaavalle ammattitaitoiselle ihmiselle. Ja jos olet yrittänyt päästä eroon näistä "uskomuksistasi" ja muista, niin mitä pirua sä pyörit tällä palstalla!! Tällaisen hölynpölyn lukeminen aiheuttaa järkevällekin ihmiselle pahoja unia.

    • arkkienkeli-mikael

      sanoisin että ole onnellinen tästä taidosta.Useimmilla ei tätä ole.
      Ala käyttää positiivista energiaa muiden auttamiseen,valitse puolesi ja huomaa että jos autat muita saat myös henkimaailmalta positiivista palautetta.

    • pitkään taikonut

      En tiedä mitään hoidoista oikeastaan. Yksi vaihtoehto on että käyt jollain shamaanilla.

      No joo mutta itse edelleenkin kehotan sinua magian harjoittamiseen voit tehdä tällä selvää noista kamalista hengistä jotka ovat epäkohteliaita vieraita talossasi. :)

    • mui mui

      oletkos saanu tuloksia, kun täällä kumminki aivan hyviä neuvoja on ollut. mutta muista että jos uskot vaan kokoajan pahaan ja tämänhän voi aiheuttaa ne hengetkin kai, et tule pääsemään niistä irti. luota omaan voimaasi ja anna positiivisuuden vallata ajatuksesi. tee itsellesi vaikka mantra, suunta antavana "olen hyvällä tuullella ja minua ei häiritse kukaan" ajattele vaikka jotain hyvää tapahtumaa elämässäsi samalla kun hoet sitä tai vaikkapa äitiäsi/rakasta ihmistä. joka tapauksessa sellaista ihmist tai tapahtumaa mistä tulee hyvä olo. en näistä asioista paljoo tiedä mutta tiedän minkälainen ihmis mieli on. sain sellaisen kuvan sinusta että paha paha paha mutta hyvään et usko, MIKSI? aika outoa. vai olenko jo unohtanut kirjoituksesi kun siitä on aikaa kun luvin ne. Onnea positiivisemmalle elämälle koska mitä sitä turhaan murehtimaan ja näin murheet katoaa :D

    • mui mui

      joskus pelkkä hymyily auttaa tuomaan hyvän mielen ja tuomaan positiivista energiaa, nyttekin hymyilen tätä kirjoittaessä eikä se tahdo loppua :) kokeilkaa huvikseen

    • Nimetön

      Siru,

      Jos et ole vielä apua saanut niin voisit kokeilla esim. Rajatiedon auttavaa puhelinta
      http://www.rajatiedonyhteistyo.fi/sivut/yhteystiedot.shtml

      ja/tai ottaa yhteyttä Suomen Spiritualistiseen Seuraan, josta varmasti löytyy henkilö/henkilöitä, jotka voivat auttaa sinua henkimaailman ongelmissa.

      Valoa ja rakkautta!

    • justme

      Voimia sinulle siru* jaksaa eteenpäin. On varmasti huomattu että se mitä ihminen ei tajua,sitä hän kummaksuu.Ja alkaa vähitellen pelkäämään yms..Mutta uskoisin että kerran kun johonkin menee,ja näissä asioissa tässä..Se on sinussa aina..Et ehkä voi enää mitään mitä olet menneisyydessäsi tehnyt,mutta voit muuttaa tulevaisuuttasi parempaan suuntaan :).Älä siis jätä näitä asioita käsittelemättä,vaan hoida ne yksinkertaisesti pois tieltä,tai ota ainakin asioista selkoa niin ne eivät enää häiritse sinua :).Kaiken kanssa voi oppia elämään.:):)

      Onnea!

    • Ariel68

      Hei
      kaikella on tarkoituksensa, sillä avasin sivun aivan Vahingossa. Minä en ole varsinaisesti sekaantunut ns. magiaan , mutta henget ja heidän viestinsä ovat osa arkeani ja olen ihan terveiden kirjoissa. Elämä on suuri mysteeri ja varsinkin se mitä toisella puolella on odottamassa. Älä pelkää ja rakentele synkkiä mielen kiekuroita vaan tutustu ennakkoluulottomasti "ystäviisi", jotka välillä ovat tosi "outoja"huumoriltaan. Eroonhan niistä ei pääse kuitenkaan, opåi siisi elämään heidän kanssaan Rakkaudella, Ariel68

    • kirottu(ko)

      Jos olisin sinä, menisin kirkkoon papin juttusille, vaikka en itse jumalaan uskokaan. Olen itse nähnyt ja kokenut tänä keväänä pelottavia asioita kotonani, ja jos en olisi päässyt eroon tuosta riivaavasta asiasta, olisin mennyt kirkkoon puhumaan asiasta, viimeisenä keinona. Harkitsin sitä jo vakavasti. Vaikket uskoisi jumalaan, uskon että kirkossa saat ymmärtäväistä ja henkistä tukea, kenties keinoja päästä eroon noista asioista.

    • Tietäjäl

      Kaikki se mitä pidetään taikauskona ei ole totta, osa kylläkin. Sinulla vain sattuu olemaan heikko mieli ja tahdonvoima kun et kestä todellisuutta. Se ei sinänsä ole harvinaista.

    • Anonyymi

      Jeesus tuli syntistä varten, kun ne ylipääsemättömiksi käyvät on Hänen armonsa ylenpalttinen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe