milloin

Olemme olleet jo kuusi vuotta kimpassa, olen jo monta vuotta odottanut miesystävältäni romanttista kosintaa, sitä kuitenkaan kuulumatta. Mies on kuidenkin vakuuttunut siitä, että olemme yhdessä ja tulemme aina olemaan. Hän ei kannata avioliittoa, eikä näitä muita uskonnollisia traditioita (tieteellinen elämänkatsomus), olekin miettinyt, että tuleeko hän koskaan kosimaankaan, jos kerta kihlaus on enne naimisiinmenosta. En odota mitään prinsessa häitä ym prameita juttuja, mutta olen sellainen ihminen ,joka haluaa kunnioittaa perinteitä. Asialla sinänsä on minulle paljon arvoa ja miesystäväni tietää sen. En halua olla ikääni niinsanottu vaimoke.. olen todella fiksu, koulutettu ja itsestäni huoltapitävänä, kaikinpuolin ok naisena..
51145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

avioliittoa niin tuskin spontaanisti ilman patistusta kosii.

Jutelkaa ja selitä että avioliitto on järkevä ratkaisu esim. kuolemantapauksien varalta (kukaan kun ei tiedä koska se henkikulta lähtee), ei tule sitten vaikeuksia kun toinen perii automaattisesti toisen (tai siis on ainakin se avio-oikeus esim. toisen asunnossa asumiseen kuoleman kohdatessa).

Äänestä

Viestissäsi oli myös vastaus omaan kysymykseesi:
"Hän ei kannata avioliittoa, ..."

Tuossahan se syy kosimattomuuteen on.

Miehesi ei kannata avioliittoa ilmeisesti siksi, koska hän pitää sitä uskonnollisena. Käytännössä avioliitto on paljon muutakin kuin uskonnollinen rituaali. Se on suhteen virallistaminen siten, että se huomioidaan lainsäädännössä. Tavallista arkea avioliitto ei muuta, mutta mullistusten sattuessa sillä on merkitystä. Mielestäni merkittävin ns. maallinen merkitys avioliitolle tulee perintökaaresta. Jos pariskunnalla ei ole lapsia, avioleski perii. Avoleski ei peri, vaan perintö menee vainajan vanhemmille. Testamentilla avolesken voi määrätä perijäksi, mutta hän maksaa kolminkertaisen perintöveron avioleskeen verrattuna. Jo tässä pitäisi olla riittävästi syytä avioitumiseen.

Minäkin olen ateisti, mutta siitä huolimatta avioliitolla on minulle paljon henkistä merkitystä. Ei avioliitto ole uskonnon keksintö. Kiinteitä parisuhteita on ollut ennen uskontoja.

Toisaalta avioliitto on sinulle ilmeisen tärkeä, koska mietit asiaa täällä. Jos se on miehellesi yhdentekevä, eikö hän voisi avioitua kanssasi siksi, että asia on sinulle merkityksellinen? Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja. Aina ei voi tehdä niin kuin itse haluaa, vaan puolison toiveet ja ajatukset on otettava huomioon. Mielestäni on väärin, että miehesi itsepintaisesti kieltäytyy avioliitosta, jos asia on sinulle tärkeä mutta hänelle yhdentekevä.

On tietysti mahdollista, että miehellesi avioliitto on sellainen mörkö, että hän on ehdottomasti sitä vastaan. Siinä tapauksessa teidän pitää keskustella asiasta ja päätyä jonkinlaiseen lopputulokseen. Joko sinä luovut avioliittoaikeistasi tai miehesi suostuu avioliittoon. Ette voi olla yhtä aikaa naimisissa ja avoliitossa.

Suosittelen, että otat asian puheeksi miehesi kanssa. Jos avioliitto on sinulle ehdottoman tärkeä ja miehesi ei missään nimessä halua naimisiin, kannattaa erota mieluummin heti kuin kymmenen vuoden päästä. Joka tapauksessa keskustelu puhdistaisi ilmaa, ja sinäkin voisit luopua turhista toiveistasi, jos siihen ratkaisuun lopulta päädytte.

Äänestä
  • Sinulle Charles mielenkiitoisesta ja tosi asiallisesta vastauksestasi. Aurinkoista kesää sinulle ja kaikille !!! ;)

    Äänestä

Kyllä vaan perinteistä saa ja tuleekin pitää kiinni, joten älä suostu vaimokkeeksi. Kysy asia mieheltäsi suoraan, eli haluaako hän naimisiin vai ei.


Minä ainakin koen, että kun mies ottaa naisen vaimoksi, hän osoittaa myös kunnioitusta sitä kautta naiselleen, että on hänen kanssaan tosissaan. Myös mieheni sanoi asian olevan edelleen näin niin kuin perinteisesti on ollutkin.

Mummi kerran sanoi, että on halpa nainen, jos ei kelpaa miehelle vaimoksi. Sitä se vaimoke on. En suostuisi itsekkään vaimokkeeksi.

Onneksi mieheni on sen verran perinteinen, että 2 vuoden yhdessäolon jälkeen oma-aloitteisesti kosi ja menimme naimisiin.

Äänestä
  • Mikä oli "kunnioita itseäsi" -nimimerkin pointti ? Sekö, että pääset kehumaan miten "hyvin" itselläsi on käynyt ?

    Minä ainakin kunnioitan itseäni, vaikka en ole aviossa. Asun miesystäväni kanssa. Olen hänen naisystävänsä. Meillä ei puhuta vaimokkeista, eikä avokeista tmv. Myöskään missään ei määrätä milloin pariskunnan tulee avioitua. "Mummien" puheet ovat kaukaa viime vuosisadalta, jolloin nainen oli alisteinen miehelle. Vain avioituminen teki naisesta naisen. Tuollaiset "halpa nainen" -puheet sopivat dementiakotien katkeriin huoneisiin, eivät nykyajan ihmisen puheisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies kosii kirjoitti:

Olemme olleet jo kuusi vuotta kimpassa, olen jo monta vuotta odottanut miesystävältäni romanttista kosintaa, sitä kuitenkaan kuulumatta. Mies on kuidenkin vakuuttunut siitä, että olemme yhdessä ja tulemme aina olemaan. Hän ei kannata avioliittoa, eikä näitä muita uskonnollisia traditioita (tieteellinen elämänkatsomus), olekin miettinyt, että tuleeko hän koskaan kosimaankaan, jos kerta kihlaus on enne naimisiinmenosta. En odota mitään prinsessa häitä ym prameita juttuja, mutta olen sellainen ihminen ,joka haluaa kunnioittaa perinteitä. Asialla sinänsä on minulle paljon arvoa ja miesystäväni tietää sen. En halua olla ikääni niinsanottu vaimoke.. olen todella fiksu, koulutettu ja itsestäni huoltapitävänä, kaikinpuolin ok naisena..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu