Olen 24- vuotias nuori nainen ja mul on iso ongelma ku lukio roikkuu vieläkin, iltalukiossa pitäis suorittaa joku 20 kurssia et sais päästötodistuksen/pääsis kirjottaa. Mul ei oo mitään motivaatioo opiskeluun. Teoriassa se kiinnostaa, mutta pelkään tollaisia yhteiskunnallisia kokonaisuuksia kuten kouluyhteisö on. Tuntuu että ainoa mahdollinen tyyli suorittaa koulu olisi yksityisopetus, vaikka se on mahdotonta. Haluaisin jonkun ammatin itselleni, mutta en pysty hakemaan kouluihin. Ja haluaisin sen lukionkin pois alta, mutta ei... :(
Oleminen ryhmässä, ja luokassa ahdistaa minua, varsinkin jos joudun istumaan keskellä tai takana tai kaukana ovesta. Saan ahdistuksia, jolloin minun olisi pakko lähteä. Raivo nousee pintaan ja itkettää. Tätä tapahtuu jos en osaa jotain. Tiedän että tämä kuulostaa todella lapselliselta ja sitä onkin.. En pidä itseäni kovin tyhmänä, ainakaan sosiaalisesti, mutta jotenkin tämä kouluyhteisö tuntuu todella nurkkaanahdistamiselta. En halua näyttää osaamistani. Pelkään mokaavani. Välillä pelkkä opettajalle vastaaminen saa aikaan käsien tärinää ja huimausta. En pysty ikinä pitämään esitelmää. Se on oikeastaan se pää syy miksi en pysty edes harkitsemaan kouluun menemistä. Luulen että monet opettajat eivät edes ymmärtäisi ongelmaani, ja siten loukkaisivat minua. En usko että voisin sen jälkeen jatkaa koulunkäyntiäni, koska olisin niin vihainen heille. Olen tyytymätön nykyiseen tilanteeseeni, olen ravintolatyössä. Yövalvomista. Päivät menee nukkuessa, elämässä ei ole haasteita. Ei ole juuri mitään syytä herätä. Poikaystävä joskus soittaa ja herättää. Muuten olen onnellinen. Olen kyllä vähän ailahteleva, mutta se on suoraan verrannollista työviihtyvyyteeni. Tällä hetkellä se on nollissa. Onneksi lomani alkaa pian.
Juu en tiedä mitä tehdä. Tarvitsenko psykiatrin apua paniikkioireisiin? En usko lääkkeisiin. En usko että tähän auttaa mikään. Luulen että minusta ei vaan ikinä tule yhtään mitään muuta kuin kouluttamaton pätkätyöläinen, joka sairastuu myöhemmin pahoihin mielenterveysongelmiin tai päätyy itsemurhaan. Tai kotiäidiksi.
Oleminen ryhmässä, ja luokassa ahdistaa minua, varsinkin jos joudun istumaan keskellä tai takana tai kaukana ovesta. Saan ahdistuksia, jolloin minun olisi pakko lähteä. Raivo nousee pintaan ja itkettää. Tätä tapahtuu jos en osaa jotain. Tiedän että tämä kuulostaa todella lapselliselta ja sitä onkin.. En pidä itseäni kovin tyhmänä, ainakaan sosiaalisesti, mutta jotenkin tämä kouluyhteisö tuntuu todella nurkkaanahdistamiselta. En halua näyttää osaamistani. Pelkään mokaavani. Välillä pelkkä opettajalle vastaaminen saa aikaan käsien tärinää ja huimausta. En pysty ikinä pitämään esitelmää. Se on oikeastaan se pää syy miksi en pysty edes harkitsemaan kouluun menemistä. Luulen että monet opettajat eivät edes ymmärtäisi ongelmaani, ja siten loukkaisivat minua. En usko että voisin sen jälkeen jatkaa koulunkäyntiäni, koska olisin niin vihainen heille. Olen tyytymätön nykyiseen tilanteeseeni, olen ravintolatyössä. Yövalvomista. Päivät menee nukkuessa, elämässä ei ole haasteita. Ei ole juuri mitään syytä herätä. Poikaystävä joskus soittaa ja herättää. Muuten olen onnellinen. Olen kyllä vähän ailahteleva, mutta se on suoraan verrannollista työviihtyvyyteeni. Tällä hetkellä se on nollissa. Onneksi lomani alkaa pian.
Juu en tiedä mitä tehdä. Tarvitsenko psykiatrin apua paniikkioireisiin? En usko lääkkeisiin. En usko että tähän auttaa mikään. Luulen että minusta ei vaan ikinä tule yhtään mitään muuta kuin kouluttamaton pätkätyöläinen, joka sairastuu myöhemmin pahoihin mielenterveysongelmiin tai päätyy itsemurhaan. Tai kotiäidiksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, joka antaa lääkkeitä paniikkioireisiin, sekä samalla käydä terapiassa purkamassa ja koekeilemassa siipiään. Ongelmat pitää ratkoa eikä piiottaa niitä.Muuten joutuu piilottamaan lopun ikänsä.
Ihan varmaan löytyy joku apu ongelmiisi, lääkkeet, terapia tms. Sosiaalisten pelkotilojen lieventämiseen on olemassa lääkkeitä, jotka helpottavat oireita. Et saa päästää tilannetta niin pitkälle, että eristäydyt kotiisi. Tsemppiä, ota luuri käteen ja soita terveyskeskukseen vaikka tai omaan työterveyshuoltoosi.
ainakin saaristossa on mahdollisuus suorittaa lukio täysin etänä, ymmärtääkseni sama mahdollisuus on tosi monissa aikuislukioissa. voithan sanoa esim. muuttavasi ulkomaille, ei sitä kukaan tarkista ja tehtäväthän lähetetään sähköpostitse. Käy katsomassa www.opintoluotsi.fi tai www.kunkoululoppuu.net (muistaakseni loppu oli net eikä fi) tai www.mol.fi siellä on tietoa etälukiomahdollisuuksista
Joo ei toi kyllä normaalia oo! Kannattaa varmaan johonki lääkäriin ottaa yhteyttä, muuten kuulostaa toivottamalta!
Itselläni on ollut samankaltaisia kokemuksia, tosin olen runsaat 3 vuotta sinua vanhempi. Suosittelisin kovasti, että harkitsisit terapiaan hakeutumista (niin karsealta kuin se kuulostaakin); ainakin itseäni se auttoi huimasti, ja käsittämätöntä kyllä tehosi sellaisiin lapsesta asti sairastamiini vaikeisiin ongelmiin, joista en todella uskonut ikinä pääseväni eroon.
On niin helppo ulkopuolelta sanoa, ettei rankkojen sosiaalisten pelkojen tarvitse antaa hallita koko elämää, mutta helpotuksen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa, vaikka sitä ei voisi uskoakaan. Anna kuitenkin itsellesi lupa olla siinä tilanteessa ja sellainen kuin tällä hetkellä olet; se ei tarkoita sitä, että elämäsi ja mahdollisuutesi siinä olisivat kiveen hakattuja tai jotenkin alistuisit kohtaloosi.
Kuulostat fiksulta ja ajattelevalta ihmiseltä, jolla on varmasti tulevaisuutta. Jos sinulle jossakin vaiheessa tulee mahdolliseksi alkaa ratkoa tämänhetkisiä ongelmia elämässäsi, se on varma askel eteenpäin, vaikka se veisikin vielä hiukan lisää aikaa.
Nimim. Pikkusuru, pian 28-vuotias lukion puoliksi suorittanut masennuspotilas, joka nyt aikoo iästään huolimatta kirjoittaa loppuun ja hakeutua yliopistoon opiskelemaan hiukka lisää. Vaikka sen kuuluisan harmaan kiven läpi... :)
Jos vähänkään kolahtaa, niin miten olisi ADHD/ADD?
Sairauteen auttaa jo sekin kun tietää/tuntee sen ja ymmärtää sitä. Itselläni todettiin juuri lukiossa minun olevan kyseinen oireilija. Se selvensi minulle paljon eri asioita: menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Siihen ei ole lääkkeitä vaan lääke, ja se on jo sinussa. Sinun tulee vain kehittää ja parantaa itseäsi, mutta et voi parantua ellet edes tiedosta sairauttsi. Lue siis paljon aiheesta.
Kaikki moiset oireet kolahtivat minuun ja elämäsi on kuin minun lukio aikanani, jolloin en tiennyt kyseisistä sairauksista mitään. Niitä ei kuitenkaan koskaan poisteta, vaan niiden kanssa opitaan elämään :)
Voit ottaa yhteyttä moniin eri paikkoihin:
- mielenterveystoimisto (voit käydä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttusilla)
- Hero (erilaisten oppijoiden yhdistys, joilla on tietotaitoa)
- sosiaalitoimisto saattaa osata auttaa
Samantyyppisiä vaikeuksia on ollut, vaikka kirjoitin sitten 21-vuotiaana. Harmittelin itse jälkeenpäin, etten hakenut heti apua kun paniikkioireita tuli, joten suosittelen. Etkö voisi tenttiä osan kursseista, että menisit vain tentteihin?