Mä en ollu pariin vuoteen nähny meidän luokkalaisia naisia lukion jälkeen. Nyt sitten niitä oon jokusen nähnyt ja kaikkien kohdalla oon tehnyt saman havainnon. Niistä on tullut järkyttävän läskejä.
Lukion jälkeen kun alotetaan korkeakoulu opinnot sun muut systeemit ja pakollinen koululiikunta loppuu ja samaan aikaan aineen vaihdunta hidastuu niin naiset turpoaa. Tähän väliin täytyy sanoa, että en huomioi tässä nyt miehiä, koska olen itse mies ja vähäisenä puolustuksena vielä miehiä kohtaan se, että miehet harrastavat yleisesti ottaen enemmän.
No pointti on se, että kun katselee ympäriinsä vanhempia naisia niin ne on ihan järkyttävän näköisiä. Miettikääpä kuinka paljon seksikkäämmän näköisiä naisista tulee kun paino on 80 kilon sijaan 60 kiloa. Ajaako suhteen vakiutuminen naisen siihen asemaan ettei itsestä tarvitse pitää enää huolta. Naisilla on kyllä tapana vetää sentin meikkikerroksia ja tehdä kalliita kampauksia, mutta miksi sitä vartaloa ei voi hoitaa samalla intensiteetillä. Se on kuitenkin noin 80-90% ihmisen koosta siis suurin osa. Ainut mitä vartalolle tehdään on, että sitä yritetään mahdollisimman hyvin peitellä erilaisiin riepuihin ja varsinkin siten, että saa virheellisen kuvan vartalosta.
Tietysti Suomessa on kylmä ja täällä pitää heittää paljon vaatetta päälle ja tällä tavalla vartalo ei tule esille kovin hyvin. Mutta kyllä se pelastaisi monta avioliittoakin jos naiset pitäisivät itsestään huolta. Liikunta auttaa laihtumaan ja luo parempaa itsetuntoa. Itsetunnon kohottua oma seksuaalisuuskin paranee ja mikä onkaan seksikkäämpää kuin itsensä seksikkääksi tunteva nainen.
Loppuun vielä naisillahan keskiarvo rasva on noin 25% eli sitä kyllä saa olla ihan reilusti, mutta liiaksi se menee kun seistessä mahaan tulee uimarengas.
Tuskin tää mun viesti mitään auttaa, mutta ottaa päähän kun just tulin ulkomailta ja siellä naiset piti ihan erilailla huolta vartaloistaan.
Lukion jälkeen kun alotetaan korkeakoulu opinnot sun muut systeemit ja pakollinen koululiikunta loppuu ja samaan aikaan aineen vaihdunta hidastuu niin naiset turpoaa. Tähän väliin täytyy sanoa, että en huomioi tässä nyt miehiä, koska olen itse mies ja vähäisenä puolustuksena vielä miehiä kohtaan se, että miehet harrastavat yleisesti ottaen enemmän.
No pointti on se, että kun katselee ympäriinsä vanhempia naisia niin ne on ihan järkyttävän näköisiä. Miettikääpä kuinka paljon seksikkäämmän näköisiä naisista tulee kun paino on 80 kilon sijaan 60 kiloa. Ajaako suhteen vakiutuminen naisen siihen asemaan ettei itsestä tarvitse pitää enää huolta. Naisilla on kyllä tapana vetää sentin meikkikerroksia ja tehdä kalliita kampauksia, mutta miksi sitä vartaloa ei voi hoitaa samalla intensiteetillä. Se on kuitenkin noin 80-90% ihmisen koosta siis suurin osa. Ainut mitä vartalolle tehdään on, että sitä yritetään mahdollisimman hyvin peitellä erilaisiin riepuihin ja varsinkin siten, että saa virheellisen kuvan vartalosta.
Tietysti Suomessa on kylmä ja täällä pitää heittää paljon vaatetta päälle ja tällä tavalla vartalo ei tule esille kovin hyvin. Mutta kyllä se pelastaisi monta avioliittoakin jos naiset pitäisivät itsestään huolta. Liikunta auttaa laihtumaan ja luo parempaa itsetuntoa. Itsetunnon kohottua oma seksuaalisuuskin paranee ja mikä onkaan seksikkäämpää kuin itsensä seksikkääksi tunteva nainen.
Loppuun vielä naisillahan keskiarvo rasva on noin 25% eli sitä kyllä saa olla ihan reilusti, mutta liiaksi se menee kun seistessä mahaan tulee uimarengas.
Tuskin tää mun viesti mitään auttaa, mutta ottaa päähän kun just tulin ulkomailta ja siellä naiset piti ihan erilailla huolta vartaloistaan.
Vastaukset 41
Vanhimmat
mitä sää mutten perseistä huolehit?
Etkö tajuu minkälaisia traumoja voi tulla, kun kattelee niitä läskiperseitä. Ite pidän painoni kurissa ja toivon sitä muiltakin. Naisilta sekä miehiltä.
Niin musta ulkonäkö ei todellakaan oo tärkein osa ihmisestä vaan sisäinen kauneus!
niin kaikki rumat sanoo!!
Niin että se on sitten naisten vika, että avioliitot menevät rikki, koska naiset ei pidä kehostaan huolta? Jaa jaa... Pieni sovinistisika. Ensinnäkin, oletko YHTÄÄN tullu kattoneeksi miehiä? Niitä keski-ikäisiä juoppoja, joilla on niin iso kaljamaha ettei hissiinkään tahdo enää mahtua! Toisekseen miehet juovat enemmän, jo sillä juomisen vähentämisellä saataisiin pelastettua monta avioliittoa eikä suinkaan sillä, että pitäisi aloittaa laihdutuskuuri kun on vähän lihonut.
Että... Syytetään tässä nyt sitten taas naisia, meidänhän se vika on kun ei ole energiaa pähkätä päivästä toiseen että "kelpaankohan mä nyt tuolle varmasti, oonko liian lihava/laiha/tumma/vaalea/pitkä/lyhyt... Miksei ihminen saa perkele vieköön nauttia elämästä ilman että jatkuvasti kiinnitetään huomiota siihen, montako uimarengasta on mahanpaikalla
Terveisin uimarenkaaton opiskelija, joka ei siedä naisten iänikuista halveerausta ja syyttämistä
Aivan tosi, monet naiset lihoavat juuri tossa kahdenkympin tienoilla, johtunee siitä että kasvaminen ja kehitys on loppunut ja ylimääräinen syöminen menee suoraan vyötäröön. Moni kans opiskelee niin eivät tule liikkuneeksi riittävästi.
Liikunta on toki hyödyllistä sukupuolesta riippumatta.
Siis toi oli tosi hyvä, toi mitä sä kirjotit...=)
mull ei ois tullu mitään tollast mieleen...hyvä et joku pitää meiän puolia...... =)
meilläpä isä ei juo ollenkaan ja parhaimpina päivinä muzilla menee 3-4 sixpäkkiä päivässä..isä käy salilla, lenkkeilee ja muzi juo kaljaa ja lukee...mut onneks ne eroo kait kohta ni ei tarvii kestää enää...
ps. muzi menee iha täydellisesti sekasin ku pari päkkiä on uponnu ja sit taas riidellään..
Niin että se on sitten miesten vika, että avioliitot menevät rikki, koska miehet vaan ryyppää? Jaa jaa... Pieni feministisika. Ensinnäkin, oletko YHTÄÄN tullu kattoneeksi naisia? Niitä keski-ikäisiä läskejä, joilla on niin iso perse ettei hissiinkään tahdo enää mahtua! Toisekseen naiset urheilevat vähemmän, ja sillä syömisen vähentämisellä saataisiin pelastettua monta avioliittoa eikä suinkaan sillä, että pitäisi ruveta raittiiksi kun on pari kaljaa juonut.
Että... Syytetään tässä nyt sitten taas miehiä, meidänhän se vika on kun ei ole energiaa pähkätä päivästä toiseen että "kelpaankohan mä nyt tuolle varmasti, juonko liikaa, oonko liian lihava/laiha/tumma/vaalea/pitkä/lyhyt... Miksei ihminen saa perkele vieköön nauttia elämästä ilman että jatkuvasti kiinnitetään huomiota siihen, montako kaljaa juo päivässä.
Terveisin raitis opiskelija, joka ei siedä miesten iänikuista halveerausta ja syyttämistä
puhut ihan asiaa Snowangie.Minusta pieni pyöreys naisessa ei haittaa ollenkaan.Minusta usein 80 kiloinen naisen on paljon kauniimpi kuin 60 kiloinen.Ja melkein aina vähän pyöreämpi on paljon fiksumpi.Heidän ajatukset ei pyöri vain syömisien ja kilojen ympärillä.
Ai 80-kilosen mamman elämä ei pyöri syömisen ympärillä? ;)
Kummankohan elämä pyörii syömisen ympärillä? Sen normaali painosen vai sen läskin?
Jos on elämä tasapainossa ja iloinen oma itsensä niin elämä ei todellakaan pyöri syömisien ympärillä.Monilla hoikemmilla taas pyörii kun ollaan mukamas koko ajan laihiksella.Kyllä mä en ainakaan jaksais kuunnella sellaista koko ajan.
Yleensä ne läskiperseet on mukamas koko ajan laihiksella ja sitten yöllä syö, koska pimäässä syönti ei tunnetusti lihota
Heti tuli kommenttia, etteivät miehet vain juo, vaan myös naiset. Olenko mä väittäny jossain ettei naiset juo? Sanoin että miehet juo ENEMMÄN.
Toisekseen ehkäpä miestenkin pitäisi alkaa käydä vähän lenkillä, niiden kaljamahaisten ja lihavien jotka vain kattovat telkkaria, niin "saataisiin monta avioliittoa pelastettua".
Ja naisetki urheilevat, eipä täällä ainakaan näy kuin naisia lenkillä. Miehet on jääneet kotiin kahtomaan telkkaria.
Sitä paitsi... Jos avioliitot ylipäänsä menee rikki sen vuoksi, että toinen on lihonut, niin siinä on ihmisen päässä vikaa eikä sen lihonneen vyötäröllä.
tunnetko yhtään läskipersettä? itse kaikki tuntemani normaalipainoiset on jatkuvasti laihiksella, MYÖS ne luikerot. kun taas pullukat nauttii elämästä.
80-kiloinen on heti läski vai? Välittömästi? Tiedätkö, että ihmisiä on eri pituisia, ja se paino on verannollinen pituuteen. Voitko väittää, että 185-senttinen nainen, joka painaa 80 kiloa on läski?
No ei kai se pelkäästää naistenkaa vika ole niinku ei oo pelkästää miestenkää vika mikään ylipäätään....avioliiton hajoomiseen voi olla monii syitä ei niit varmaa voi sillee yleistää...ku ne on kuitenki ain vähäsen erilaisii ja erist syist...
ni joskus se vika on ehkä sit vaan naisessa tai miehessä....tai molemmissa... mutt siis ei kai sil nyt nii kauheesti oo välii jos jollai on ylimääräsii kiloi...miehel tai naisel....tai jos joku juo hiukan kaljaa tai mitä vaa...siis mies tai nainen...mitä välii sil on....jos ulkonäkö on nii tärkee ni kyll täält kauniit ja hyvännäkösii ihmisiiki löytyy....ja jos joku haluu ihmisen ketä ei juo yhtää ni kyll sellasiiki varmaa löytyy.,..olkoon nainen tai mies...
( ps. mä en sii oo ihan samaa mieltä Snowangien kanssa..vaiks mä vähän silleen sanoinki vaan et ei se oo pelkästää naisten vika...ja ihan niinku miehil ei vois olla ylimääräsii kiloi..)
"Minun vartalo, minä päätän siitä."
Jos sinua ällöttää katsella läskejä, sulje silmäsi tai keskity katsomaan vaikka vain omaan napaasi..
"Mua ällöttää kaikki laihat ihmiset, syökää ja lihotkaa! Mua ällöttää tollaset sovinistit, tehkää lobotomia ja sulkeutukaan pimeäään komeroon, ettei teitä tartte katella." (toi oli vaan esimerkki, en oikeesti ajattele noin, paitsi tosiaan sovinisteistä..)
Mistä päin sä oot kun ympärilläs on vain rumia läskejä naisia? Mä olen täällä meillä päin kiinnittäny huomiota siihen, että kauniita naisia on niiiin paljon enemmän, kuin komeita miehiä. Monesti olen bussissa istuessani miettinyt tätä ja katsellut ihmisiä ja yrittäny löytää ruman naisen. Paljon vaikeampaa kuin löytää ruma mies... Tottakai on niitä mainitsemiasi läskiperseitä. Sekä naisia että miehiä.
No joo, lähdenpä tästä syömään jotain hyvää, levittää persettäni ja NAUTTIMAAN elämästäni.
Mä oon 21v jätkä ja huomannu saman eli nyt kun kattelee oman ikäsii tyttöjä, nii huomaa mitä on tapahtunu sitten lukioaikojen. Tokihan noita läskiperseitä oli jo silloin mut reilu 20v naisissa noita on jo vaarallisen paljon..väitän että ainakin kolmannes tai yli! Sopusuhtaiset 170/55 tytöt lihoo parissa vuodessa 170/60-> läskiperseiksi! mut ilokseni myös poikkeuksiaki löytyy.
Jo 5-10kg vaikuttaa helposti ulkonaköön enemmän kun mitkään meikit tai vaatteet. Lihavasta naisesta ei saa seksikästä tekemälläkään. Niin se vaan on että sopusuhtainen hoikka vartalo miellyttää eniten silmää.
170/55 ei ole sopusuhtainen vaan rankasti alipainoinen!!! Kyllä siinä menee painoindeksi taatusti alle 20.
Yököttää tuommoiset miehet, joiden mielestä naiselta pitää kaikki luut päästä laskemaan, mutta tissit saisi kai mieluiten olla sinne c-kupin suuntaan tai isommat???
itse 167/57 ja taatusti riittävän hoikka. 170cm pitää ehdottomasti painaa n. 60kg tai enemmän.
170/55 ei ole rankasti alipainoinen. Paino indeksi on vähän yli 19. Joten tyttö on niukasti alipainoinen. Kyllä minusta nainen saa painaa vähän enemmänkin kunhan ei ole mikään läskiperse ja kyllä olet oikeassa sinä olet tarpeeksi hoikka.
no joo enpä noista indekseistä tiedä, mutta ei 170/55 alipainoinen ole! Ei todellakaan laiha, mutta hoikka kylläkin. Eipä tosta vielä kylkiluita paljon lasketa ja kuppikoko vois olla a/b75.
167/57 varmasti vielä OK. Monia vain miellyttää naisellinen hoikka ja atleettinen vartalo, jota 170/yli60 ei enää ole.
Olen sun kanssa aivan samaa mieltä: läskit lenkille heti!!! nuoret naiset on nykyään melkein kaikki vähän punkeroita...
Mua äklöttää sellaset!
siis olen siitä samaa mieltä että naiset on lihavia tänään (lihava ei ole 170/60!!!!! sopiva)
mutta sellasia oikeen läskejä on nykyään paljon, niin naisissa kuin miehissäKIN!!!
Kaikki jotka ovat haistattaneet keskustelun aloittajalle siitä että läskejä sorretaan ja eikä enää saa nauttia elämästä. Ettekö kasat tajua että ylipaino on terveysriski?!?! Kyllä aina välillä vois syödä ihan hyvällä omalla tunnolla mässyä jos liikkuu myös säännöllisesti. Mutta kun nykyajan ämmät ei liiku ja mässyttää vaan karkkia yms. YÄKYÄKYÄK!!!!!
Jos painoindeksinne on yli 25 niin tehkää jotain itsellenne, ootte ihan kuheeta katteltavaa.
Nyt joku sanoo et käännä katseesi muualle mutta ei se auta, läskejä on joka puolella!!! Mulle pitää hankkia opaskoira ettei tarvi kattella teitä!
Minusta vähän pyöreämmät naiset ovat todella kauniita.Ja yleensä tosi iloisia ja ja mukavia he osaavat nauttia elämästä.Toisin kuin useat laihat laihiksella mukamas koko ajan ja omasta mielestään lihavia.
Yks kysymys. Miten TOISEN IHMISEN ulkonäkö liittyy SUN elämään? Miksei ihminen saa olla juuri sellainen kun haluaa? Miksi KAIKKIEN pitäisi olla laihoja/hoikkia? HÄIRITSEEKÖ se todella noin paljon SUN elämääsi jos näet kadulla lihavan ihmisen?
Ohops, tulikin monta kysymystä :)
Ihan totta.Miksi ihmeessä kaikkien pitäis olla hoikkia.Miksi ei saa olla oma itseni.Mä olen aina ollut pyöreä,mutta se ei ole haitannut mua ollenkaan muita kylläkin.Mulla on aina ollut hyvä itsetunto.Ja miksi ei sais edes pukeutua kuin muut.Mulla on ihana jätkä kaveri ja kaikin puolin asiat on ok.Kyllä minä arvostelua kestän mutta kertokaa ihan rehellisesti mikä ärsyttää? ja mikä siinä on kun ylipaino herättää aina niin voimakasta keskustelua.
Tärkein syy on se, että en halua maksaa sun hoitojas, kun sairastut johonkin sairauteen joka johtuu sun ylipainosta. Onko ne herkut todella sulle niin tärkeitä, että oot valmis kuolemaan niitten takia? Etkö tajuu miten vaarallista ylipaino on? Pienikin ylipaino (ylipaino = painoindeksi yli 25) lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuoni sairauksiin. Yhteiskunta ne hoidot maksaa ja tottakai myös alipaino on vaarallista.
Mä oikein odotin koska joku ottaa esille ton syyn, "en haluu verorahoillani maksaa sun hoitoja". Ootko koskaan ajatellut, että sä maksat vanhusten eläkkeet, lasten päivähoidon, nuorten koulutuksen, KAIKKIEN sairaushoidot? Eli pitäiskö lasten jäädä ilman päivähoitoa, vanhukset sais kuolla heti pois kun siirtyy työelämästä eläkkeelle, lapset ei sais opetusta..? Sä maksat myös työttömien elämisen, juoppojen ja narkkarien elämisen.
Mulla on sulle pyyntö: Älä käy lenkillä, en haluu maksa sun jalan kipsausta kun sen joskus urheillessa katkaset.
Toi on niiiiin paska puhetta toi, että "lihavat maksaa yhteiskunnalle". Tai siis joo, mutta kun kaikki maksaa. Laihatkin voi sairastua verisuonitauteihin..
Tottakai maksan(pienen osan näillä tuloilla) päivähoidon, koulun, vanhustenhoidon jne., mutta en halua maksaa itse aiheutettuja sairauksia. En tupakointiin, alkoholin käyttöön, huumeiden käyttöön tai liika kiloihin liittyviä sairauksia. Enkä jätä ketään kuolemaan. Mitäs olit lihava, mutta haluan ennalta ehkäistä näitä sairauksia. Lisäksi minusta on suorastaan törkeää rinnastaa päivähoito maksut ja itse aiheutettu sairaus. Laihat voivat tottakai sairastua kuka vaan voi, mutta pitääkö niitä riskejä lisätä siksi, että saisit vähän ahmia, nautiskella ja lisätä rasvavarastoja.
P.S.
Älä huoli minun luuni eivät katkea, koska kannan sen paino minkä luuni kestävät.
En todellakaan usko,että mukamas olet huolissasi lihavien terveydestä.Etkä taida olla kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista eli yhteisistä rahoista.Tuntuu ihan naurettavalta, kun vaahtoat noin. Sairaalloinen ylipaino on ihan eri juttu,kun pieni pyöreys.Kertokaa te muutkin mikä oikein lihavissa ärsyttää kun se saa aikaan aina niin kiivasta keskustelua.
Tiedätkö, että lihavuus voi olla myös sairaus, siis sellainen, ettei ihminen voi lihavuudelleen mitään?
Entäs anorektikot? Halutko maksaa heidn lääkäri kulut? Eivätkö he myös ole itse aiheuttaneet sairautensa kun eivät syö? Stop! Nyt sanot: anorektia on mielensairaus. Hehee, ehkäpä lihavuuskin on?
Eräällä kaverillani oli ollut joku kasvain ja sillä oli aina nälkä sen takia, vaikka se ois syöny kuinka sillä oli edelleen näläntunne. Ehkäpä lihavuus ei kuitenkaan ole mielensairaus ainakaan 99% tapauksista. Lihavuus johtuu laiskuudesta.
Niinpä. Myönnän että lihavuus ei kovinkaan monessa tapauksessa ole mielensairaus. Mutta mietittänpä vaikka masentuneita ihmisiä. Aika moni syö masennukseen. On tietenkin niitä, ketkä taas ei syö. Suomessa on aika paljon masennusta ja on yleistynyt yllättävän paljon nuorten keskuudessa. Varsinkin moni nainen syö suklaata (koska siitä on endorfiiniä, joka tuottaa mielihyvää, mutta myös aiheuttaa riippuvuutta) masennukseen. Niin, ja myös seksin puutteeseen.. ;) Tämä nyt oli joku hömppätutkimus jossain..
Mutta loppujen lopuksi olen samaa mieltä, suurin osa lihavuudesta on laiskuuta. Ainakin minun kohdalla. Monena päivänä olen päättänyt alkaa harrastaa jotain liikuntaa (yleensä kävelyä) mutta seuraavana päivänä on laiskuus iskenyt.
Mistäköhän maasta tulit?
Suomalaisen vartalo on eri muotoinen kuin, monen muun maan naisten vartalot.
Sitten toisex sä vertasit aivan teini ikäisiä aikuisiin ekkö sä jäpikkä tiedä, että naisen vartalo muuttuu, vaikka grammaakaan ei tulisi lisää?!!!
Jotkin naiset tuommoisten typeryksien takia rääkkää kuntosalilla ja lenkkipoluilla itsensä melkeempä henkihieveriin.
...oikeesti, ja PALJON! Ei oo vissiin tullu mieleen et jotku on luonteeltaan isoluisia, eikä voi painollensa mitään.
Laihat ihmiset ei välttämättä pysty lihomaan, enkä minä laihtumaan.
Tää teksti loukkas mua oikeesti niin helvetisti!
Ehkä me ollaan 30 vuotiaina hieman lihavempia, kuin miehet, mutta.... Siinä iässä nainen on yleensä saanut jo lapsen etc. joten kroppa ei ole enään entisensä. Ja naisen lantiohan on siksi leveä, että se lapsi mahtuisi kasvaa siellä kunnes putkahtaa ulos.
Mutta, te miehet, 45v.--> teillä lähes kaikilla on ihan JUMALATTOMAT KALJAMAHAT, ja ootte muutenki ihan helv. lihavia... Ja sairastatte sen takia lukuisia tauteja enemmän kuin me.
Sä voit vedota isoihin luihis, mutta johtuuko sun löllyvät läskis isoista luista? Kukaan ei ole luonnostaan lihava ja jos joku on iso luinen niin ehkä se voi painaa vähän enemmän, kuin joku toinen, mutta kyllä sen näkee jos joku on läski, vaikka sillä ois minkälaiset luut.
Jopas tuli monenlaista itkua.
Ensinnäkin tuo 60 kiloo versus 80 kiloo nyt tuli lähinnä keskimittasista naisista ja se tosiaankin oli vain heitto. Naisten keskipituus on jotain hiukan alle 165 cm. Eli tottakai on selvää, että mitä pitempi sen painavampi.
En myöskään missään vaiheessa kirjoittanut, että ihannoisin langanlaihoja naisia vaan sanoin, että naisen vartalon kuuluukin olla pyöreähkö toimiakseen normaalisti.
Sisäinen kauneus on tottakai yli muiden, mutta ylipaino vaikuittaa monesti myös tähän. Minäpä kerron miten. Liika lihavuus vaikuttaa siihen, ettei jaksa tehdä asioita samalla tavalla kuin normaali painoisena. Olen seurustellut muutaman ylipainoisen kanssa ja monesti oli ylivoimainen tehtävä houkutella noita naisia tekemään yhdessä jotain mukavaa. Yhdessä olo rajoittui pitkälti tv:n ääressä istumiseen. Ja omasta mielestäni naisen pyöreys näyttää vain hyvältä tiettyyn pisteeseen saakka.
Joissakin kirjoituksissa väitettiin, että lihavat ovat iloisempia ja itseensä tyytyväisempiä kuin laihat. Olen vähän eri mieltä, sillä monet lihavat ihmiset ovat päälle päin iloisia, koska hakevat tällä tavoin hyväksyntää, koska eivät ole tyytyväisiä itseensä. Moni lihava ei ole myöskään tyytyväinen itseensä vaan on käytännössä enemmänkin lopettanut välittämästä. Karkeita yleistyksiä, mutta niin olivat teidänkin kirjoitukset ja hyvin yksipuolisia.
Moni vastanneista kirjoitti myöskin, että laihat joutuvat jatkuvasti tarkkailemaan ruokailujaan ja lihavat naiset joutuvat rehkimään salilla monta tuntia tullakseen miehille hyväksytysti. Eihän tästä ole kyse. Kyse on normaalista elämisestä. Ihminen vaatii liikuntaa toimiakseen ja samoiten ravinto elääkseen. Sopiva määrä liikuntaa ja syö saman minkä kuluttaa, ei se sen kummempaa ole. Ei liikunta ole myöskään mitään rääkkiä vaan se voi olla sitä yhdessä tekemistä mikä vahvistaa parisuhdetta. Kehitys on vienyt hyötyliikunnan pois lähes kokonaan joten nykyään joutuu liikuntaankin hiukan jo panostamaan.
Joku puhui tekstissään siitä, että suomalaisilla naisilla on erilainen ruumiinrakenne ja, että naisen vartalo muuttu vaikka ei tulisi grammaakaan lisää. Ensinnäkin tiedän, että naisen vartalo muuttuu, mutta minä puhuinkin lihoamisesta eli siitä nimenomaan, että grammoja tulee lisää ja reilusti. Suomalaisen naisen ruumiinrakenne on tosiaan erilainen, mutta huolehtikaapa tytöt siitä, ettei tämä sukupolvi tee siitä poimuikaista päästä varpaisiin.
Joku haukkui minua sovinistisiaksi. Minä rakastan naisia ja välitän myöskin heidän hyvinvoinnistaan. Jos tämä on määritelmä sovinistisiaksi niin hyvä on.
Lihavuus on sairaus niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Se tuo mukanaan myös monia tai ainakin lisää riskiä sairastua moneen muuhunkin tautiin. Sairaudet tunnetusti laskevat mielialaa. Siis yksinkertaisesti: läskiperseet lenkille!
ÄLKÄÄ LUKEKO TEKSTEJÄ NIIN KUIN PIRU RAAMATTUA!
Vastauksessasi oli paljon asiaakin mutta olen joistakin asioista eri mieltä.Miksi et voi uskoa,että moni pyöreä voi olla aidosti tyytyväinen.Ja kyllä se liikunta tekis ja tekee hyvää yhtälailla hoikille kuin meille "läskiperseille".Kyllä minä harrastan ja touhuilen kaikkea ihan samalla tavalla kuin muutkin.En edes katso hirveän paljon tv:tä.Annetaan molempien pitää mielipiteensä.Mutta suvaitsevuutta toivoisin sinulta enemmän.
sanonpa sulle suoraan että haista paska!!!