Pitäisikö mun antaa periksi?
Musta tuntuu, että kukaan ei koskaan rakastu muhun, ei ainakaan sellainen tyyppi, josta mä voisin välittää.
Tää on niin hemmetin yksinäistä, tulee jotenkin hylätty olo.
Miksi kukaan ei huomaa mua, vaikka mä olisin enemmänkin kuin valmis rakastumaan johonkuhun?
Kauhean toivoton ja vaihteleva olo ollut jo pari viikoa, erinäisten juttujen takia (mut mm. ikään kuin torjuttiin.. vaikka ei onneks suoraan.).
Tuntuuko kestään muusta koskaan tältä, pitäiskö vaan antaa toivon mennä ja lakata unelmoimasta että ketään tältä pallolta mulle löytyis?
Musta tuntuu, että kukaan ei koskaan rakastu muhun, ei ainakaan sellainen tyyppi, josta mä voisin välittää.
Tää on niin hemmetin yksinäistä, tulee jotenkin hylätty olo.
Miksi kukaan ei huomaa mua, vaikka mä olisin enemmänkin kuin valmis rakastumaan johonkuhun?
Kauhean toivoton ja vaihteleva olo ollut jo pari viikoa, erinäisten juttujen takia (mut mm. ikään kuin torjuttiin.. vaikka ei onneks suoraan.).
Tuntuuko kestään muusta koskaan tältä, pitäiskö vaan antaa toivon mennä ja lakata unelmoimasta että ketään tältä pallolta mulle löytyis?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi kuule, meitä on tässä maailmassa paljon, jotka tuntevat välillä samalla tavalla, minä itse mukaan lukien. Älä anna periksi, en minäkään! Välillä on vähän enemmän yksinäistä ja kun oikein masentaa, niin sitä miettii miksi ei kukaan huomaa, vaikka olisi niin paljon rakkautta annettavana.
Myös minut on muutamaan otteeseen torjuttu/hylätty mutta olen opetellut hetken asiaa surtuani ajattelemaan näin: Jos en kelpaa, niin omapa on tappiosi :) Uskon vakaasti, että joku vielä todella huomaa millainen ihminen olen, ja olenhan vielä aika nuorikin(19 vuotta). Eiköhän se nainen jostain eteen tupsahda :). Elämä kyllä kuljettaa, usko siihen. voimia sinulle iso dee.
LUE: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=106&conference=639&posting=20500000000146197
JA: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=106&conference=639&posting=20500000000282450
Täytyy sanoa, että noi kirjotukset kevensi mieltä jonkin verran.
Olo ei ole enää yhtä masentunut, mutta ei nyt välttämättä ihan täydellinenkään.
Jotenkin vaan on vaikea uskoa, että kukaan tulisi seurustelemaan mun kanssani, tunnun kelpaavan vain lähinnä yhden illan "hauskanpito" kaveriksi, jos kunnolla siksikään.
Kai mussa on sitten luonteessa jotain niin kamalaa, että en vaan kelpaa. Enkä olis edes KAUHEAN nirso. Riittäisi ihan joku katteltavan näkönenkin. *huoh* täytyy vaan odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu.
Kiitokset kuitenkin Nuorukaiselle ja Da Khuul Guy:lle päivän piristämisestä! ;)
Mukava kuulla, että piristi mieltä edes vähän. Itse murehdin jokin aika sitten ihan samaa asiaa, ja kieltämättä olin hyvin usein siipi maassa. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen ettei minussa(toivottavasti ;) mitään vikaa ole, pitää ilmeisesti vain malttaa odottaa..
Minä olen lopettanut unelmoinnin jo ajat sitten, en usko koskaan ketään löytäväni, ainoa mikä lohduttaa on se, että elämä ei ole kovin pitkä joten ei tästä kauaa joudu kärsimään.
et voi antaa periksi,mä tiedän,että löydät sen oikean..
mullaki oli samanlainen "ongelma" ku sul..
ajattelin,ett ei kannata edes unelmoida..
mut eräänä kauniina päivänä törmäsin tampereen rautatie asemalla maailman ihanimpaan jätkään..
ollaan oltu yhdes yli 5kk ja ollaan tosi onnellisia yhdes!!