Viikonlopun jälkeen...

Jonne-X

Pitkä viikonloppu takanapäin. Koko viikonloppu sukulaisia ja sitä ainaista samaa rumbaa. Olisitpa edes ollut mukana. No, työt tekevät välillä kiusaa suunnitelmiin. Vielä viimeiset 15 kilometriä ja saan vihdoinkin kypärän päästäni.

Ilta on taittunut yöksi kun viimein kaarran kotipihaan. Varoen avaan ulko-oven, etten kolistelisi liikaa. Sä oot jo nukkumassa kun mä tuun kotiin, sillä ainoastaan eteisen valo ottaa öisen kulkijan vastaan. Varoen riisun ajovarusteeni ja kypäräni eteiseen.

Huomaan oloni hieman väsyneeksi, vaikka illan viileä ajoviima pitikin pirteänä koko matkan. Vihdoin olen kuoriutunut pois ajovarusteistani ja hiivin hiljaa makuuhuoneeseen. Samalla kun riisun itseäni katselen kauniita kasvojasi eteisen valon loistaessa sisään huoneeseen. Katselen miten rintakehäsi kohoilee hengityksesi tahdissa ja huokaisen hiljaa. Suomaan miten kova ikävä minulla onkaan ollut.

Tuun luoksesi sängyn jalkopäähän ja raotan varovasti peittoa. Ryömin varoen peiton alle ja tunnen vartalosi lämmön alastomalla ihollani. Varovasti raotan jalkojasi erilleen, varon ettet heräisi. Sä inahdat hiljaa ja jatkat rauhallista untasi. Tuon kasvoni polviesi korkeudelle ja nuolaisen reittäsi varoen. Värähdät ja huomaan miten hengityksesi kiihtyy ja saan siitä intoa jatkaa. Kuljetan kieltäni kohti lemmen pesääsi, varovasti ihoa hivellen.

Tunnen miten alat tuoksua kiimalle. Voi luoja, miten se saakaan mut sekaisin himosta. Varovasti raotan pikkuhousujasi ja nuolaisen vakoasi kieleni kärjellä. Viimein heräät ja sanot mulle: ”Ihanaa kulta kun oot taas kotona!”

Mä en vastaa vaan otan ihanan klitoriksesi huulteni väliin ja alan imeä sitä. Sä painat päätäni tiukemmin pilluasi vasten. Raotan häpyhuuliasi sormillani ja nuolen ihanaa vakoasi pitkin vedoin. Pian tuon myös sormeni vaollesi ja painan sen sisään...

Kosteutesi valuu pitkin kättäni saaden mut himosta sekaisin. Alan lipoa klitoristasi mielipuolen tavoin. Sä hierot ja puristelet rintojasi ja alat voihkia ja huokailla. Nostan jalkasi olkapäilleni ja levitän pilluasi enemmän. Levitän pillusi kosteutta peppuvakoosi ja peppureiällesi. Nuolaisen muutaman kerran peppureikääsi ja se saa sut ihan villiksi himosta. Anot mua jatkamaan.

Eipä minua juuri tarvitse yllyttää. Upotan kostean sormeni peppuusi ja sä voihkit nautinnosta. Kieleni vien takaisin pillullesi, nuollen sitä hartaasti ja pitkään. Viimein nostan peiton kokonaan pois päältäsi ja käännyn kanssasi kuusysiin, koska haluan, että saat tuntea tuoksuni nenässäsi. Se tuoksu on aikuisen naisen himoa maailman kauneimpaan naiseen, sinuun Rakas.

Sormeni runkkaavat pilluasi ja kieli lipoo vaativin vedoin klitoristasi. Haluan että nautit kunnolla, rakkaani. Tunnen ihosi ihollani ja se saa mut uusiin ulottuvuuksiin himossani. Käännyn ja suutelen sua suulle. Kielesi seikkailee suussani ja huulesi ahmivat huuliani. Maistat oman makusi huuliltani, puristelet rintojani ja peppuani.

Kroppani värisee kosketuksessasi. Näykin kaulaasi ja suutelen korvalehteäsi. Otan rintasi käsiini ja hellästi puristelen niitä, samalla kun kuljetan huuliani kohti nännejäsi. Näykin niitä huulillani ja sormeni etsiytyvät taas kerran pillullesi.

Kieleni kulkee pitkin kylkesi kaarta, kohti kaunista pilluasi. Kun kieleni koskee klitoristasi, tunnen miten se värähtää. Kierrän huuleni sen ympärille ja imen sitä kiimaisena. Sormeni runkkaa kaiken aikaa pilluasi villisti.

Nostan taas jalkasi olkapäilleni ja upotan kasvoni vakoosi. Nenäni hivelee klitoristasi ja kieleni on syvällä sisälläsi. Etuormeni hakeutuu taas pepullesi ja uppoaa sisään. Vartalosi on kuin tulessa, se suorastaan hehkuu kiimaa.

Näykin klitoristasi kiihtyvällä tahdilla samalla imien sitä. Puristelet rintojasi ja voihkit korvaani nimeäni ja pieniä tuhmuuksia. Kieleni lipoo ihanaa nuppuasi ja tunnen miten sä saat ihanan orgasmin. Vartalosi jännittyy kaarelle ja laukeat mun huulilleni. Nuolen rauhoittavasti kiiman nesteitä pois pillustasi ja annan sormeni runkata vielä sua hellästi.

Nousen viereesi makaamaan, käännän sut kyljellesi niin, että kasvomme ovat vastakkain. Katson sua suoraan silmiin, annan pitkän kielisuudelman ja kuiskaan korvaasi: ”Rakastan sua mielettömästi!”

3

5047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jonne-X

      Vihdoin sain aikaiseksi nimimerkkini rekisteröinnin...

    • Kiihottunut

      ...peppujutut voisi jättää pois. Muuten tarina oli hyvä ja kiihottava.

    • hyvin

      Juttu alkoi erittäin hyvin, mut sit itse asia meni vähän niin ja näin. Tosta "Pian tuon myös sormeni vaollesi ja painan sen sisään... " -kappaleen jälkeen putosin kärryiltä. Jotenkin lähti etenemään liian nopeasti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1653
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      425
      1057
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      972
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe