Mitä mieltä olette adoptiosta? Kertokaa kokemuksianne ihan kaikesta asiaan liittyvästä. Minulla itsellä on se ongelma että tuntuuko adoptiolapsi sitten kuitenkaan omalta yms. Jos olette adoptoinut lapsen, mitä esimerkiksi vanhempanne ovat asiasta mieltä, ovatko he suhtautuneet asiaan oikein, esim. pitävätkö he lasta "omana lapsenlapsenaan?" Kiitos asiallisista vastauksista!
Mitä mieltä?
Joosua
164631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuntuu omalta ja on oma.
Vanhemmat ovat suhtautuneet samalla tavalla kuin biologisiinkin lapsiin.
Kaikki on ollut hyvin tavallista ja normaalia. Ei mitään erityistä. Mutta sehän ei tietenkään todista mitään siitä miten asiat joknkun muun kohdalla menevät.
Oletko sitten minkä ikäinen ja miksi päädyit adoptiolapseen? Jos saan kysyä? Saitko lapsen ihan Suomesta vai ulkomailta??
Saa kysyä. Olen 36. Siihen toiseen osaan vastaus on sen verran hienosyinen, etten aio tässä sitä yrittääkään pukea sanoiksi. Tulkoon nyt kuitenkin sanotuksi, että kyse ei ole siitä, että biologisen lapsen saaminen olisi mahdotonta.
Miten niin "ihan Suomesta"?
Itse olen joitakin kertoja pohtinut tuota samaa, että tuntuuko omalta. Mieleni rauhoittui, kun tuttavan tuttava, joka on nyt adoptoinut kaksi lasta Venäjältä, kertoi koko junamatkan Pietariin miettineensä juuri tuota "tuntuuko se edes omalta". Perille päästyään näki lapsensa ja sanoi, että heti se omalta tuntui.
Mikäli sinusta tuntuu, ettet voi adoptiolasta, josta tulee sinun OMA lapsesi, tuntea omaksesi, ei adoptioon pidä lähteä.
Meillä molemmat isovanhemmat suhtautuvat adoptioon hienosti. Samoin muu suku.
Hei!
Osaisitko kertoa enemmän venäjältä adoptoimisesta?
Kuinka vanhoja lapset olivat kun he saapuivat perheeseen? Tulivatko lapset yhtäaikaa vai erikseen? Kauanko aikaa koko prosessissa meni alusta lähtien? Entä onko venäjän adoptioon jotain ikärajaa? Tai kauanko pitää olla naimisissa, että voi adoptoida venäjältä lapsen?
Meitä kiinnostaa venäjän adoptio.
Oletteko itse adoptoineet lapsta? Ja mistä maasta?
Hei Fenix,
En valitettavasti osaa kertoa sinulle juurikaan Venäjän adoptioista. Tiedän vain sen, että lasta käydään ensin katsomassa ja sitten jonkin ajan kuluttua haetaan kotiin. Lapset tulivat tähän perheeseen erikseen, muistaakseni ensimmäinen oli tullessa 10kk - 1,5 vuotta. Toisesta en tiedä.
Me olemme odottajia, kotimaan adoptiossa.
Meillä tuskin kotimainen adoptio tulee kuuloonkaan, koska ikä loppuu kesken. Ja olen lukenut, että 5 vuotta on se aika mikä pitää varata, että jos vaikka saa lapsen. Tähän meillä on ikää, mutta entä jos emme saakkaan lasta, jäämme ilman, koska sen jälkeen tulee 40 täyteen ja emme saa vauvaa, vastasyntynyttä adoptoitua.
Kauanko olette odottaneet lasta? Onko teille kerrottu, että kauanko mahdollisesti prosessissa menee?
Venäjän adoptio kestää siitä kun adoptioneuvonta aloitetaan n. 2 1/2 vuotta, mutta adoptioneuvontaan jonotus kestää n. 1/2 vuotta. Kun saatte lapsiesityksen (tämä siis n. 3 vuoden päästä neuvonnan aloituksesta) teette kolme matkaa Venäjälle: ensimmäinen katsomismatka, toinen oikeudenkäyntimatka, kolmannella matkalla saatte lapsen kotiin. Prosessi on pitkä mutta siihen täytyy suhtautua oikealla tavalla ja käyttää odotusaika hyödyksi, että sen odotuksen jaksaa. Aloitin opiskelut samanaikaisesti adoptioprosessin kanssa ja olen voinut keskittää ajatukset siihen ja loppuvuodesta saamme lapsen Venäjältä eli tämänhetkinen tilanne on voiton puolella.
Hmmm... Lasta olemme odottaneet nyt noin vuoden. Neuvonta kesti 2,5 vuotta, joten kokonaisuudessaan tähän prosessiin on mennyt nyt n. 3,5 vuotta. Jospa vaikka tänä vuonna...
Saat kuulostamaan tämän suht koht helpolta, en tarkoita tunteita, vaan muuten koko prosessia.
Minkä ikäisen lapsen te tulette saamaan? Eikö ole vaikea odottaa sitä lasta jos lapsen näkee ennen kuin saa hakea hänet kotiin?
Voidaanko me halutessamme toivoa alle vuoden ikäistä, mielellään ihan vauvaa ja tervettä lasta?
Onko muita maita joista voi adoptoida suomalaisen näköisen lapsen? Ja onko heidän terveydentila minkälainen?
Kuitenkin jotenkin haluaisimme mahdollisimman terveen lapsen, koska lapsi olisi ensimmäinen. En tiedä olenko itsekäs, koska enhän voisi oikeasti raskaana ollessakaan, kuin toivoa, että lapsi olisi terve.
Mistä esitteitä voi tilata ja onko ne ilmaisia? Olisin hyvin kiinnostunut, koska emme voi muuten lasta saada.
Hei Fenix,
Adoptioon liittyvää infoa löydät mm.
www.ampiaisakka.com
www.adoptio.org
Venäjältä tulee kai tosi harvoin (korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä!) alle vuoden ikäisiä lapsia.
Puola ei kai enää ota hakemuksia vastaan ja Virostakaan ei taida enää käytännössä tulla lapsia adoptioon, paitsi ehkä isompia lapsia.
Joten teidän kannattaisi varmaan istua alas miettimään mikä on teille tärkeintä: lapsi sinänsä vai tietyt kriteerit täyttävä lapsi.
Ad-prosessi ei todellakaan ole helppo, tunteet vaihtelee laidasta laitaan. E-Suomen alueella jonotusajat on pitkät ja sossujen toimintakin on ollut hidasta. On mukava kuulla, että toisilla on ollut inhimillinen odotusaika. 3 vuotta ja siitä yli on todella pitkä aika ja se on vain jotenkin kestettävä, käytettävä hyödyksi. Venäjältä ei alle vuoden ikäisiä lapsia anneta adoptioon. Lapsilla, jotka tulevat Suomeen on diagnoosi, jonka voi hoitaa ja osalla on diagnoosi siitä syystä, että venäläinen lastenkoti saa heistä valtion avustuksia. Sitten on tieysti sairaitakin lapsia, mutta heistä annetaan kyllä informatiivinen tieto ad-vanhemmille.
Meillä 10kk:n ikäinen adoptiolapsi. En kyennyt heti tuntemaan lasta omakseni hänet saatuani syliini.Hätäännyin aluksi hirveästi tunneköytyyttäni, mutta kokeneempi adoptiomamma lohdutteli tunnemyrskyn olevan ihan normaalia. Luja kiintymys on syntynyt hiljalleen puolen vuoden aikana ja nyt koen rakastavani häntä kuin biolasta. Adoptioon liitty todella paljon tunteita,, joille pitää antaa aikaa ja tilaa pureskeluun. " synnytyksen" jälkeinen masennus on mahdollista myös adoptiovanhemmilla.
Olen kuullut etteivät kaikki biovanhemmatkaan kykene heti tuntemaan lasta omakseen hänet ensimmäisen kerran nähtyään. Näistä kiintymysasioista ei vain puhuta kovinkaan paljon ääneen.
Adoptioon liittyvässä kotiselvityksessä ja erilaisissa valmennuksissa puhutaan ( pitäisi ainakin )näistä kiintymysasioista.
Mikäli lapsi ei ala tuntua omalta ja perheeseen kuuluvalta saa tähän prosessiin kyllä ammattiapua esim. adoptiokuraattoreilta.
Meillä isovanhemmat ovat ihan sekaisin lapsukaisestamme..Positiivisessa mielessä. En usko, että biolapsi voisi olla heillekään rakkaampi. Tosin aluksi jouduimme toiselle mummolle hieman perustelemaan valintaamme.
Illa
Onpa kiva lukea,että täällä joku on saanut lapsen kotiin!Uteliaisuuttani kyselisin sinulta "illa",että oletteko kotimaasta vai ulkomailta adobtoineet? Kauanko teillä kesti prosessi ja vielä missä päin suomea asutte (paikkakuntaa ei tarvi mainita).Meillä menossa neuvonta vaihe,joka pitäisi olla syksyllä ohi.Aloitimme kotimaan prosessin viime syksynä ja olemme keski-suomen alueelta.
Meidän tyttö on adoptoitu afrikasta. Koko prosessiin meni n. 1v 2kk. Eli tosi nopeaa toimintaa. Kotiselvitys oli hienotunteinen ja jo alussa päätimme sossujen kanssa, että siihen menee vain se minimiaika. Lupaa odottelimme 2kk Paperit eivät kuin vajaa 2kk kun tieto ja lähtö afrikkaan tuli.
Asumme Seinäjoen lähellä.
Adoptio on varma tapa saada lapsi. Mutta ei henkisesti helpoin.
Kannattaa olla aktiivisesti yhteydessä muihin adoptiovanhempiin, koska pään ja sydämen sisällä käyvää sekamelskaa ei osaa myötäelää kuin toinen adoptiovanhempi.Ainakin itse olen kokenut niin.
Tsemppiä ja kaikkea hyvää teidän prosessiin. Toivotaan nopeaa toimintaa!!!
Illa