Tekemistä

Omistan 6 vuotiaan neitokakadunaaraan joka menetti, näillä näkymin lopullisesti, puolisonsa. Tämä Alli on älyttömän arka. Se kyllä tulee oma toimisesti ulos häkistä puuhailemaan jos sen päästään mutta muuten se vaan nököttää yksin häkissä huutaen taukoamatta puolisoaan. Alli ei tule kädelle mutta saattaa maistella jotain herkkua kädeltä. En oikein toedä mitä voisin Allin kanssa tehdä. Se vaan hankittiin uroksen kaveriksi (joka oli kyllä kesy). Välillä kun en ole Allin kanssa huoneessa ka talossa on hiljaista voin kuulla sen kokeilevan erilaisia lauluääniä joita en ole koskaan Allilta kuullut. Se on aina ollut uros joka on laulanut. Haluaisin olla enemmän allin kanssa ja tiedän Allin kaipaavan ihmisen kanssa oloa koska kerran kun se uros istui minun olkapäällä niin alli tuli kuikkimaan todella lähellä erittäin kiinnostuneena ja sitten yhtäkkiä se lensi minun olkapäälleni myös. Mutta ei se siinä kauan ollut kun uros säikähti allin tuloa ja lensi pois ja ketjureaktiomaisesti allikin lähti. Kertokaa vinkkejä mitä voisin allille keksiä. Kiitoksi jo etukäteen!! :)
1268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt voisit kokeilla kesyttää lintuasi lisää, se saattaisi olla helpompaa nyt kuin ennen. Seuraahan se kaipaa varmasti.

Vie se häkissä ulkoilemaan. Sisälintua ulkoilma kaikkine virikkeineen väsyttää nopeasti eikä sisällä sitten jaksa niin huudella puolisonsa perään. Useat linnut nauttivat tuulesta, valosta ja jopa sateesta (lämmin hiljainen kesäsade). Suoraan paahteeseen lintua ei saa laittaa ulkona.

Hanki uusia leluja, orsia ja vaikka häkin ulkopuolelle "lintupuu" eli puun iso oksa, joka seisoo vaikka joulukuusenjalassa. Lintupuuhun lisävirikkeeksi leluja.

Vaihtelevaa tuore ruokaa on nyt helppo hankkia. Vaihtelu virkistää lintuakin.

Uusi lintukaveri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäiselle kirjoitti:

Omistan 6 vuotiaan neitokakadunaaraan joka menetti, näillä näkymin lopullisesti, puolisonsa. Tämä Alli on älyttömän arka. Se kyllä tulee oma toimisesti ulos häkistä puuhailemaan jos sen päästään mutta muuten se vaan nököttää yksin häkissä huutaen taukoamatta puolisoaan. Alli ei tule kädelle mutta saattaa maistella jotain herkkua kädeltä. En oikein toedä mitä voisin Allin kanssa tehdä. Se vaan hankittiin uroksen kaveriksi (joka oli kyllä kesy). Välillä kun en ole Allin kanssa huoneessa ka talossa on hiljaista voin kuulla sen kokeilevan erilaisia lauluääniä joita en ole koskaan Allilta kuullut. Se on aina ollut uros joka on laulanut. Haluaisin olla enemmän allin kanssa ja tiedän Allin kaipaavan ihmisen kanssa oloa koska kerran kun se uros istui minun olkapäällä niin alli tuli kuikkimaan todella lähellä erittäin kiinnostuneena ja sitten yhtäkkiä se lensi minun olkapäälleni myös. Mutta ei se siinä kauan ollut kun uros säikähti allin tuloa ja lensi pois ja ketjureaktiomaisesti allikin lähti. Kertokaa vinkkejä mitä voisin allille keksiä. Kiitoksi jo etukäteen!! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu