Hehehhee...

Valmistuin tänä keväänä. Sain viimekesäisestä kesätyöpaikastani kuukauden sijaisuuden. Palkka rutkasti huonompi kuin viime kesänä (opiskelijana), nimike ja työnkuva sama. Ylitöitä ankaralla kädellä heti ekalle viikolle. Hihhehhehh =) Elämä on. Tunnen hyvin vähän ihmisiä, jotka suostuisivat tuolla liksalla töihin. Ja silti olen vain pirun onnellinen, että sain hommia!!

Onko lähihoitajalle jotain palkkaminimiä, jotain hienoja säädöksiä? Mitkä koskee yksityistä, kuntaa, valtion hommia? Kunhan utelen, kai nämäkin olisi hyvä tietää. Esimerkiksi tulevaa työnhakua ja palkkatoiveita ajatellen.
2475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuoria vastavalmistuneita vedätetään ihan yleisesti varsinkin yksityisellä puolella. Kunnilla noudatetaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta ja yksityisellä sosiaali- ja terveysalalla esimerkiksi yksityisen sosiaalialan työehtosopimusta. Näissä on määritelty vähimmäispalkat, kaikki lisät (ylityöt, ilta- ja yötyöt, pyhätyöt jne.). Nämä työehtosopimukset ovat yleissitovia (tarkoittaa että työnantajaliittoon kuulumattomienkin työnantajien on niitä noudatettava, muuten ollaan laittomalla tiellä). palkkataulukot löydät netistä. Ja huom! Vaadi aina kirjallinen työsopimus ja jos teet sijaisuutta, siitä tulisi ilmetä sijaisuuden syy (esim. vuosiloma, sairausloma). Jos et vielä ole missään ammattiliitossa, liity ihmeessä. Jäsenmaksut eivät ole paljoa palkasta, ja jos joudut työttömäksi saat tietyin edellytyksin ansiosidonnaista päivärahaa ja mahdollisissa riita-asioissa lakiapua. Työehtosopimusket ja palkkataulukot löydät netistä. Keväällä yksityisellä sosiaalialalla lähihoitajan peruspalkka oli 1528 euroa kuukaudessa mutta ovat sen jälkeen nousseet ja kunnilla muistaakseni 1558.

Äänestä
  • Kiitos paljon! Pitääpä tosiaan tutustua noihinkin asioihin joskus ajan kanssa. Kaikkien osapuolten elämän helpottamiseksi. Ja liittoonkin olen tässä yrittänyt liittyä, mutta tarjonta ylittää minun käsityskykyni enkä ole vielä osannut valita =)

    Ei muuten yltä minun palkka noihin lukemiin, valtion leivissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähihoitajan tekele kirjoitti:

Valmistuin tänä keväänä. Sain viimekesäisestä kesätyöpaikastani kuukauden sijaisuuden. Palkka rutkasti huonompi kuin viime kesänä (opiskelijana), nimike ja työnkuva sama. Ylitöitä ankaralla kädellä heti ekalle viikolle. Hihhehhehh =) Elämä on. Tunnen hyvin vähän ihmisiä, jotka suostuisivat tuolla liksalla töihin. Ja silti olen vain pirun onnellinen, että sain hommia!!

Onko lähihoitajalle jotain palkkaminimiä, jotain hienoja säädöksiä? Mitkä koskee yksityistä, kuntaa, valtion hommia? Kunhan utelen, kai nämäkin olisi hyvä tietää. Esimerkiksi tulevaa työnhakua ja palkkatoiveita ajatellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu