Poda-

Podalla-


Aamulla tein pikaisen päätöksen siitä että podalla on käytävä,,,,- ja että asian märehtiminen loppuisi sitten siihen.
Toivottavasti.
Se viis kilsaa veneessä kohti valkoista hiekka oli rankka.
Palmu oli paikallaan.
Samoin kaiverrus ja sydän.
Mustia,mutta siinä ne ovat.
Auringon ja sateiden armoilla.
Ahdistava tunne ja raivo sekä itku tulivat samaan aikaan,kohtaus tuli....-ja meni nopeasti.

Kuiskasin palmulle...."nähdään"....

Saarella olevassa pienessä baarissa otin pitkästä aikaa changin.
Olut oli kylmää.
Olin tottunut kuumuuteen ja päivän helle ei tuntunut enää missään.

Matkalla kohti kotirantaa tein toisen päätöksen.
Raha-asiat kotosuomesta olisi selvitettävä perinpohjin.
Samoin se että miten tänne maahan voi jäädä pitemmäksi aikaa,mitä täällä vois muuta tehdä kuin loputonta remonttia.

Ao nang-

Tuleva kotini.


Krabin kaupungissa löytyy pankkeja.
Pankeista löytyy myös kielitaitoista väkeä ja muutaman puhelinsoiton jälkeen toisessa päässä oli suomea puhuva nainen,joka oli asunut maassa jo vuosia.
Muutama näppäily tietokoneella ohjeiden mukaan ja sain raha-asiani sille mallille että uudella tililläni olisi muutakin kuin nollia.

Matkalla takaisin ao nangiin pienessä tuktukissa hikisten paikallisten keskellä tunsin vihdoinkin jotain,minkä luulin jo kadottaneeni.
Hymyn.
Sen pienen tunteen sisällä….-että kyllä sä jätkä tän klaaraat.

Kotona halasin vuoraemäntääni,,,päätös oli tehty.

Jään tänne.





sikakoo
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja helpotuksen huokaus.. Jännäilty on, miten päähenkilön käy :)

Jatka ihmeessä, sun tarinat kiehtoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5213100 kirjoitti:

Podalla-


Aamulla tein pikaisen päätöksen siitä että podalla on käytävä,,,,- ja että asian märehtiminen loppuisi sitten siihen.
Toivottavasti.
Se viis kilsaa veneessä kohti valkoista hiekka oli rankka.
Palmu oli paikallaan.
Samoin kaiverrus ja sydän.
Mustia,mutta siinä ne ovat.
Auringon ja sateiden armoilla.
Ahdistava tunne ja raivo sekä itku tulivat samaan aikaan,kohtaus tuli....-ja meni nopeasti.

Kuiskasin palmulle...."nähdään"....

Saarella olevassa pienessä baarissa otin pitkästä aikaa changin.
Olut oli kylmää.
Olin tottunut kuumuuteen ja päivän helle ei tuntunut enää missään.

Matkalla kohti kotirantaa tein toisen päätöksen.
Raha-asiat kotosuomesta olisi selvitettävä perinpohjin.
Samoin se että miten tänne maahan voi jäädä pitemmäksi aikaa,mitä täällä vois muuta tehdä kuin loputonta remonttia.

Ao nang-

Tuleva kotini.


Krabin kaupungissa löytyy pankkeja.
Pankeista löytyy myös kielitaitoista väkeä ja muutaman puhelinsoiton jälkeen toisessa päässä oli suomea puhuva nainen,joka oli asunut maassa jo vuosia.
Muutama näppäily tietokoneella ohjeiden mukaan ja sain raha-asiani sille mallille että uudella tililläni olisi muutakin kuin nollia.

Matkalla takaisin ao nangiin pienessä tuktukissa hikisten paikallisten keskellä tunsin vihdoinkin jotain,minkä luulin jo kadottaneeni.
Hymyn.
Sen pienen tunteen sisällä….-että kyllä sä jätkä tän klaaraat.

Kotona halasin vuoraemäntääni,,,päätös oli tehty.

Jään tänne.





sikakoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu