Hallitus sai sitten kuin saikin viimein väännettyä esityksen, joka ohjaa monen kunnan tulevaisuutta. Kovat keinot voidaan ottaa käyttöön vuonna 2009. Kuntien tulee jättää viimeistään ensi syyskuuhun mennessä suunnitelma siitä miten aikovat järjestää palvelut vuoteen 2015. Valtio selvittää köyhyydessä kamppailevien kuntien mahdollisuudet peruspalveluiden turvaamisesta ja tarvittaessa v. 2009 voidaan ottaa käyttöön pakkoliitokset.
Eli kun asun Lahden lähikunnassa niin luultavasti liitetään Lahteen että heilahti. Saas nähdä häviääkö meiltä terveyskeskus kun asukkaita on n. 15 000. Eli vaatimus ois 20 000 asukasta niin voitais työllistää 15 lääkäriä ja pitää terveyskeskus.
Ja tänään oli lehdessä että meidän kunta hakee 2,5 milj. köyhäinapua.
No virkamiehille turvataan työpaikka 5 vuodelle.
Ei meillä ole enää postiakaan, posti loppui jo muutama kuukausi sitten eli kaikki hoidetaan asiamiespostien kautta.
Itse olen jo puhunutkin että olemma yksi Lahden lähiö eli autolla n. 10 min päässä.
Heinola ja Heinolan mlk ovat yhdistyneet jo aikoja sitten, mutta palkkalistoilla ovat kuulemma vielä kaikki työntekijät eli ei niitä säästöjä taida heti syntyä ehkä eläkkeiden kautta.
No ei tätä lakia ole vielä viety eduskunnan päätettäväksi vasta ensi syksynä.
Eli kun asun Lahden lähikunnassa niin luultavasti liitetään Lahteen että heilahti. Saas nähdä häviääkö meiltä terveyskeskus kun asukkaita on n. 15 000. Eli vaatimus ois 20 000 asukasta niin voitais työllistää 15 lääkäriä ja pitää terveyskeskus.
Ja tänään oli lehdessä että meidän kunta hakee 2,5 milj. köyhäinapua.
No virkamiehille turvataan työpaikka 5 vuodelle.
Ei meillä ole enää postiakaan, posti loppui jo muutama kuukausi sitten eli kaikki hoidetaan asiamiespostien kautta.
Itse olen jo puhunutkin että olemma yksi Lahden lähiö eli autolla n. 10 min päässä.
Heinola ja Heinolan mlk ovat yhdistyneet jo aikoja sitten, mutta palkkalistoilla ovat kuulemma vielä kaikki työntekijät eli ei niitä säästöjä taida heti syntyä ehkä eläkkeiden kautta.
No ei tätä lakia ole vielä viety eduskunnan päätettäväksi vasta ensi syksynä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
itellesi sauvaa,siis hieroma sellaista. Sie oot varmaan tosi puutteessa kun et muuta tee kun oleilet täällä ja jauhat peetä. Siulla kun on netti ni voit tilata sen kenenkään huomaamatta. Ois tosi helpotus meille,jotka joutuvat lukemaan jonninjoutavia kirjoituksiasi. Kun niissä olis asiaa edes siteeksi,mutta ei. Netistä tai lehistä bongattuja aloituksia. HANKI SE SAUVA,PLIIIIIIIIIIIIIIIIS!!!!!!!!!!!!!!
Mitä terve nainen sauvalla tekee kun luomua on käytössä.
Ajatelkaa nyt muutakin kuin sitä....hei miehet.
Aina jos täällä joku alkaa puhua asiaa, joku tulee terrorisoimaan omilla mielipiteillään ja tekemään tyhjäksi jonninjoutavilla kliseillä niinkuin "hanki hieromasauva", "hanki elämä", "ota lääkkeet". No jokainenhan saa täällä esittää omia mielipiteitään. Nykyihminen ei näköjään jaksa syvällisesti pohtia asioita, on sellainen tekstiviesti-ihminen. Turha näillä palstoilla on ruveta henkevästi keskustelemaan mistään. Nämä keskustelupalstat näyttävät olevan vain juoruamista varten, kun ei tarvitse omalla nimellä esiintyä. Kaaru puhuu asiaa.
Tänään oli torilla tyttö soittamassa viulua. Näin hänet kerran tuolla calleriassa ja kävin katsomassa sivua. Tuttu varmaan monelle Imatralaiselle. Oli kuva ja muuta. Ei ole kertaakaan kirjoittannut Imatran keskusteluissa omalla nimellään. Miksi. No olisi varmaan tullut nuorelle naisen alulle vaikka mitä asiattomia kommentteja niin hänestä, kuin isästäkin.
...että heilahti. Lähtikö se Anssin kirjoituksen jälkeen. Eli ette saa arvostella paikallisia politiikan tekijöitä...niinkö?
Tekis mieli nauraa koko asialle...Suomessa muka sananvapaus.
No ei kun taas työn ääreen...
vai tyhmän raukan tapa hakea huomiota. Molempi pahempi.
Eikö ole oikeaa asiaa, josta vouhottaa?
Nälkä ja velka sekä huonot työllisyysnäkymät.
Sekin on susikannan syytä.
Tuo Kauhea EU tekee tahallaan kohta jostain
sepe sudesta lautakunnan jäsenen.
Hirviän kauhian kamalata on!!!
Joillekkin taitaa tehä kipeää, kun asioista keskustellaan. Äsken näkyi Markonkin kirjoitus, mutta tais ite sen poistaa tuosta toisesta ketjusta. No kumminkin eilen oli kirjoitukseni lehessä ja siinä unohdin kertoa, että laitoin kuntalakimiehen vastauksen jo viime vuonna kaupungintalolle. Kukaan ei kehannut paneutua siihen, koska ne kai luuli minua niin hölmöksi, että en osaa lukea mitä siinä lukee. Mutta se minua kaivelee, että Sinikka lähtee Eurooppaan puolustamaan puheoikeutta vähemmistöille. Ei sovi minun kaaliin. Samaan aikaan meidän sisäsiittoinen kaupunki pelaa ihan omaa peliään. Täällä eletään, kuin jossain Itäsaksassa aikoinaan. Tänään oli taas lehessä, että on tehty tutkimus englannin yliopistossa, että miten eri euroopan maiden asukkaat voivat osallistua aioiden valmisteluihin. Kuulemma aineistosta ei saa totuutta, koska toisissa kaupungeissa on kysymyksiin vastanneet kaupunkilaiset toisissa virkamiehet ja toisissa luottamushenkilöt. Edes maitten sisällä ei voi vertailla asioita. Muistattehan, kun kerroin, että meiltä ministeriön tutkimuksen jatkokysymyksiin vastasivat. Moilanen, Tsupari, Utti, Komi, Hurskainen ja Urpalainen. He kertoivat asioiden olevan kunnossa ja että luottamuspaikoilla istuu nyt oikeat ihmiset. Että se taas demokratiasta. Mitä tulee kunta uudistukseen joka oli pääaihe, niin se tulee omalla painollaan ja meilläkin edetään sitten, kun määrätyt tajuavat jäädä sivuun.
siinä että eilen oikein mietin tosissani sitä, eikö kukaan haluaa etukäteen tietää mitä muutoksia se tuo tullessaan omalla paikkakunnalla. Ja kun laki tulee voimaan luultavasti jo ensivuonna ja käsittääkseni syksyllä. Itse käsitin ainakin näin yhden asian, että sen uudistuksen jälkeen ei tarvi ulkoistaa palveluja. Mutta mitä se minulle tavallisena asukkaana tuo..ehkä ei paljon mitään. Ehkä asionti siirtyy tai mene ja tiedä mitä tapahtuu, Lahteen. No tällaiselle autoilevalle se ei nyt taida olla mikään ongelma, kun siellä jo muutenkin joutuu paljon asioimaan. Jotkut kuten esim. pelastustoimi, palkkalaskenta jne. on jo yhdistetty Päijät-Hämeen muiden kuntien kanssa.
No kaikessa aika näyttää muuttuuko mikään.
Tunnen paikallisia poliitikkoja, mutta en ole tullut kysyneeksi estetäänkö meillä keskustelut. Ei ainakaan kukaan ole siitä itse puhunut. Aika täti tämä teidän valtuuston puheenjohtaja, pistää mieslauman vaientamalla kuriin:)
Onhan valtuustossa tietenkin naisiakin, mutta miten ne teidän miehet tämmöseen suostuvat.
Kun nainen ei saa näillä palstoilla olla kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Ehdotetaan vain sauvan tilausta...toisille lääkityksen vaihtamista, oman elämän hankkimista jne.
Siitä lähti muuten ainakin yksi kirjoitus jossa kirjoittaja viittasi henkilöön, joka aiheutti ennen kahakoita nakkikioskilla. Ei tainnu kaveri itse kestää kritiikkiä.
mitä kuntauudistus tuo tullessaan miksi siitä kirjoitat. Tajuatko mitä "saimaan kaupunki" olisi tuonut tullessaan imatralaisille. Esim. lähes kaikkien kunnallisten palveluiden siirtymistä lpr:aan. Kun olisi etsitty synergiä etuja,olisivat lappeenrantalaiset tietysti voittaneet suurimpana "ryhmänä".
Nyt kuntauudistus lupaa ettei pakkoliittymiä tehdä,ellei kuntien taloudellinen tila niin välttämättä vaadi. Kaaru hyvä tiedätkö mitä se tarkoittaa. Minäpä kerron,mitkä tahansa kunnat joiden budjetti on miinuksella voidaan yhdistää.
Entäpä palvelujen ulkoistaminen. Sen kun päättää eu,ei kunnat. Jos palveludirektiivissä päätetään että kaikki palvelut on kilpailutettava,niin ne on.
Olet aktiivinen kirjoittaja,mutta kannattaisiko osa aktiviteetistä käyttää faktojen etsimeiseen,turhan jauhamisesi sijaan. Aktiivinen kannattaa olla muttei tyhmä,ei ainakaan yleisellä palstalla.
Vielä ihmeellisemmäksi tekee kirjoituksesi koska et näemmä asu imatralla. Tunnen minäkin monia ihmisiä monista kaupungeista ja maista,oikein valtuutettujakin. Mutten mene jauhamaan heidän kaupunkinsa sivuille. Sen verran minulla on järkeä. Tässä kohtaa on viimeinen lauseeni. Voit ihan itse päättää mitä siinä sinusta ajattelen ja mitä toivotan.
Avasin keskustelun sillä mitä se tuo tullessaan, mutta mitä sen lisäksi mitä emme tiedä vielä. Yritin etsiä eri lähteistä tänään tietoa, mutta mitään tarkempia ei löytynyt kuin nuo aloituksessa mainitsemat asiat.
Tiedän että kaikki selviää aikanaan. Jos Imatran talous on miinusmerkkinen, kuten olen saanut ymmärtää, niin silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin pakkoliitos.
Eu päättää niin monista asioista että kuka niistä kaikista tietää. Olen tähän saakka ollut käsittäväni sen, että niitä ulkoistamisia tehdään kuntiin säästösyistä, mutta voin myöntää naisena olevani tyhmempi kuin te miehet..Eli ihan asiasta sitten oikaisit. Kiitoksia...
Ei meidän sivuilla puhuta yhteiskunnallisista asioista, mutta olen jo uskaltautunut kirjoittamaan paikallislehden yleisönosastolle.
Siellä näistä asioista keskustellaan.
Olen jo aikaisemmin sanonut että teillä on samat ongelmat kuin meillä niin mitä väliä sillä on missä kirjoittelet. Sitä ei EU:kaan vielä kiellä....vai?
"Mutta mitä se minulle tavallisena asukkaana tuo..ehkä ei paljon mitään. Ehkä asionti siirtyy tai mene ja tiedä mitä tapahtuu, Lahteen. No tällaiselle autoilevalle se ei nyt taida olla mikään ongelma, kun siellä jo muutenkin joutuu paljon asioimaan."
Tässäpä suora lainaus tekstistäsi. Ei se minua haittaa,kun on tuo autokin. Eli osoitus todella itsekeskeisestä ajattelutavasta. Kannattaisi muistaa että sinäkin voit olla piankin tilanteessa jossa et omaa autoa tai pysty sitä kuljettamaan.
Kun kuntaliitoksiin mennään ja niihinhän mennään,jää moni autoton ja ei yhtä viisas sekä itsekeskeinen ihminen kuten sinä,ilman palveluita. Tai palvelut kyllä löytyvät mutta matkat ovat pitkät ja hankalat,joskus liiankin pitkät. Kaikki kun ei asu ison kaupungin lähellä.
Joten jos et pysty ajattelemaan tai omaa siihen tarvittavia elimiä,pitäisit ajatelmasi edes omana tietonasi. Kun et asioista tunnu mitään tietävän.
Muista että sinäkin vanhenet ja saatat joskus tarvita apua.
Mulle tuli työpuhelu, joten en ehtinyt siihen lisätä noita muita vanhempia ja huonokuntoisempia. Ja myöhemmin kun luin niin tajusin sen että olin ajatellut sen siihen laittaa. Jos tuntisit minut todella niin tietäisit että ajattelen muita ensin ja sitten itseäni jos aikaa jää.
Nytkin käyn jatkuvasti auttamassa ns. suvun leskeksi jääneitä eli appiukkoani ja hänen siskoaan. Ja jos naapurit tarvii kyydityksen lääkäriin niin heti olen auttamassa tai jos joku tarvii lainaksi auton niin lainaan. Näin on ollut aina ja ehkä kun vanhenen minäkin saan apua nuoremmilta.
Sait kyllä väärän kuvan minusta kun siinä työn lomassa hätäisesti kirjoittelin. Täytyy jatkossa keskittyä enemmän tuohon kirjoittamiseen ettei kaikki pitäis mua itsekeskeisenä...
Älä nyt kuitenkaan yöuniasi takiani menetä...Hyvää kesänjatkoa