Radio

Minkä takia soitatte aina samoja biisejä?
Vuodesta toiseen aina samat biisit soivat kanavallanne, aina vaan Bryan Adamsia, Mambaa ym. eikö ole tullut mieleen, että maailmassa on muitakin artisteja, kuin ne, jotka löytyvät soittolistaltanne?

En kuuntele kanavaanne muuten, kuin vahingossa ja joskus pakosta, kun en voi siihen vaikuttaa ja aina vaan soivat nuo samat biisit.

Äly hoi, älä jätä!
493867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Unohdit yhden tärkeän biisin, No Doubt - Don´t Speak.

Äänestä

Tätä olen myös itse ihmetellyt. Aina samat kappaleet vuodesta toiseen. Kyllähän siellä joku uusi kappale joskus tulee, mutta ne eräät vanhat säilyy vuodesta toiseen ja soi joka päivä. Itse en myöskään kuuntele kyseistä kanavaa kuin pakosta joskus kun ei voi vaikuttaa kanava valintaan ja joskus harvoin kokeilen huvikseni että onko meno muuttunut, mutta eipä se miksikään muutu. Ja sama asia koskee Kissiä.

Äänestä
  • Maharatko olla varama?
    Uudet kappaleethan siellä soi koko ajan... Vanhoja kuulee vaan hyvä jos kerran kahessa päivässä...

    Äänestä

Nyt oikein kunnon vuodatus Novasta. Ennen kuuntelin (pari vuotta sitten vielä) Novaa paljon. Voi sanoa että päivittäin. Juuri muihin kanaviin en kajonnutkaan. Nykyään ei enää iske. Joskus olosuhteiden pakosta kuuntelen, kun haluan jotain kuunnella ja kun jos on sellainen alue, missä ei kuulu muuta kuin Yle ja Iskelmä. Kyllä Nova Iskelmän pesee mennen tullen.

Nämä biisit saavat minut voimaan pahoin ja niitä en halua radiosta kuulla.(perusteluineen)

- Police - Every breath you take. Hyvä biisi, mutta soinut yksinkertaisesti liikaa.

- Disco - Levottomat tuulet. Parempiakin biisejä bändillä, jotka eivät ole kuluneet.

- Ronan Keating - If tomorrow never comes. Imelää pehmo poppia. Hyi.

- Irene Cara - Flashdance. Ylisoitettu ja tylsä.

- Bryan Adams - Please forgive me. Tylsäh!

- Yö - Rakkaus on lumivalkoinen. Imelä.

- Robbie Williams - Feel. YLISOITETTU!! Ei koskaan enää.

- Robbie Williams - She s the one. Tylsää.

- Bryan Adams - Here I am. Luukutetaan päivästä toiseen Novalla, vaikka ei ollut aikanaan edes mikään kova hitti. Väkisin yritetään tehdä hittiä.

- Elton John - Can you feel to love tonight. Tylsistä tylsin ja imelin.

- Eric Clapton - Tears in heaven. Tylsä. Mielummin Wonderful tonight. Se on ihana.

- Gloria Gaynor - I will survive. Ei koskaan enää...

- Cutting Crew - I just died in your arms tonight. Puhkisoitettu.

- Celine Dion - Power of love. En kestä Dionin musaa.

- 4 ruusua - Tie ajatuksiin. Hyvän bändin tuotannosta se tylsin ja laahaavin.

- Laura Pausini - Its not goodbye. Tämä se vasta laahaava biisi onkin. No thanks.

- Britney Spears - Everytime. Laahaava.

- Leann Rimes - Cant fight the moonlight. Puhkisoitettu. Joskus toimi.

- Nylon beat - Sanoja. Nyt vasta meneenkin imeläksi. Kuka tykkää kuunnella Nylon beattia päivittäin vuonna 2006? Niillä on muutama hyvä biisi, mutta tää on huonommasta päästä.

- Ramazzotti - Quanto amore sei. Eiih.

- Westlife - You raise me up. Niin tylsä.

- Whitney Houston - I will always love you. Ihme kiekumista ja tylsäilyä.

- Lara Fabian - Wonderful life. Kuolee tylsyyteen.

- Kolmas nainen - Valehtelisin jos väittäisin. Hyvä bändi, huonoin biisi.

- Laura Pausini - Resta in ascolto. Ei vaan mene läpi.

- Sting - Fields of gold. Ihan liiikaa soitettu.

- Mariah Carey -Without you. Liian imelä balladi.

Joku vois nyt kysyä,että mitä jäi jäljelle. Paljonkin. Jos katsoo Radio Novan top200-listaa; sieltä löytyy paljon hyviäkin biisejä.

Kuten;

Valvomo, Lordi,Bon Jovi, Poets of the fall, Uniklubi, Queen, Tiktak, Chelo ym.

Juontajista pidän ja kanavailmeestä muutoinkin. Sari Seppälä on ehdoton ykkönen; siinä on juontaja joka hakee vertaistaan.

Huh huh; tulipas tarinaa.

Äänestä
  • Mutta mihin unohtui Mamban koko tuotanto? Täytyy tunnustaa, että joskus Valokuvia oli mielestäni ihan toimiva biisi, mutta kaiken ylisoiton jälkeen se aiheuttaa nykyisin näppylöitä. Ja huvittavinta on, että en koskaan ole kuunnellut Novaa aktiivisesti, mutta silti tökkii. Ja kanavailmeestä olen kovin eri mieltä. Mielestäni siitä huokuu sellainen tekopirteys ja imelyys, että pahempaa on ehkä vain Uudella Kissillä...

    Jos muuten haluaa saada yliannostuksen Tiktakista, suosittelen Kissiä. Bon Jovin kohdalla taas valinta on Radio City. It's my laaaiif... Ei enää ikinä.

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    Mutta mihin unohtui Mamban koko tuotanto? Täytyy tunnustaa, että joskus Valokuvia oli mielestäni ihan toimiva biisi, mutta kaiken ylisoiton jälkeen se aiheuttaa nykyisin näppylöitä. Ja huvittavinta on, että en koskaan ole kuunnellut Novaa aktiivisesti, mutta silti tökkii. Ja kanavailmeestä olen kovin eri mieltä. Mielestäni siitä huokuu sellainen tekopirteys ja imelyys, että pahempaa on ehkä vain Uudella Kissillä...

    Jos muuten haluaa saada yliannostuksen Tiktakista, suosittelen Kissiä. Bon Jovin kohdalla taas valinta on Radio City. It's my laaaiif... Ei enää ikinä.

    Aika moni tuntuu olevan samaa mieltä, hyvä juttu :)

    Äänestä

  • Mitä mieltä on jauhaa päivästä toiseen biisejä, joihin ainakin minä olen kyllästyä jo niiden ollessa hittejä vuosia sitten. Näiltä esiintyjiltä löytyy kyllä muitakin kappaleita, kuin ne harvat, jotka soivat Novassa.

    Ja hei, uutta hyvää musiikkiakin tehdään. En haluaisi koko ajan tuijottaa peruutuspeiliin. Ehkäpä Nova on tarkoitettu varhaisdementikoille, jotka vaipuvat menetetyn nuoruutensa muistoihin.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Mitä mieltä on jauhaa päivästä toiseen biisejä, joihin ainakin minä olen kyllästyä jo niiden ollessa hittejä vuosia sitten. Näiltä esiintyjiltä löytyy kyllä muitakin kappaleita, kuin ne harvat, jotka soivat Novassa.

    Siksi että suurin osa ko. aseman kuuntelijoista haluaa niitä kuunnella ja vain pieni osa kuunelijoista vaihtaa noiden biisien kohdalla toiselle kanavalle.

    Äänestä

  • pjt10 kirjoitti:

    Paskapuhetta :D Radio Nova on junttikanava, joka soittaa samaa paskaa junttimusaa vuodesta toiseen tyhmille junteille, jotka luulevat, että ainoat bändit maailmassa ovat ne, joita Radio Nova soittaa :D

    pjt kuin toistaa tätä samaa mantraa joka kerta? näin hyvin ShitNovan konsepti on sut aivopessyt jo sinä aikana kun siellä duunissa olit!

    Äänestä

  • haa... kirjoitti:

    Radion kuuntelijat ovat aina fiksuja, poikkeus vahvistakoon säänön.
    He osaavat valita sen kanavan radiosta joka miellyttää heitä. Joikkellin se on Radio Nova joillekkin vaikkapa Radio Helsinki tai 957.

    Äänestä

  • osaa? kirjoitti:

    pjt kuin toistaa tätä samaa mantraa joka kerta? näin hyvin ShitNovan konsepti on sut aivopessyt jo sinä aikana kun siellä duunissa olit!

    Miksi hoet samaa juttua kerrasta toiseen. Etkö ymmärrä että joillakin voi olle erilainen musiikki maku kuin sinulle?
    Olisit onnellinen sinä kuulut siihen enemmistöön joka ei koe Radio Novaa omakseen, heitä jotka kokevat ja kuuntelevat on vain 1,6 miljoonaa viikossa ;-)
    Säälittävää ettet uskalla edes kirjoitaa omalla nimelläsi :D

    Äänestä

  • pjt10 kirjoitti:

    Radion kuuntelijat ovat aina fiksuja, poikkeus vahvistakoon säänön.
    He osaavat valita sen kanavan radiosta joka miellyttää heitä. Joikkellin se on Radio Nova joillekkin vaikkapa Radio Helsinki tai 957.

    "Radion kuuntelijat ovat aina fiksuja, poikkeus vahvistakoon säänön. "
    sen verran olen tavannut ihmisiä, että kyllä niitä tolloja on ja paljon. Sinulla on ehkä hieman ruusuinen ihmiskuva ;)

    Äänestä

  • old_profile_29335 kirjoitti:

    Olen optimisti ja uskon ihmisiin. Liian sini silmäinen.
    Toisaalta jos joku haluaa hakata päätään seinään niin ihan rauhassa ;-) Ehkäpä se ajanmittaan oppii että muitakin vaihtoehtoja on :-]

    Äänestä

  • pjt10 kirjoitti:

    Miksi hoet samaa juttua kerrasta toiseen. Etkö ymmärrä että joillakin voi olle erilainen musiikki maku kuin sinulle?
    Olisit onnellinen sinä kuulut siihen enemmistöön joka ei koe Radio Novaa omakseen, heitä jotka kokevat ja kuuntelevat on vain 1,6 miljoonaa viikossa ;-)
    Säälittävää ettet uskalla edes kirjoitaa omalla nimelläsi :D

    "Miksi hoet samaa juttua kerrasta toiseen."

    sinähän se täällä hoet. kerro mitä oon hokenu?

    "Etkö ymmärrä että joillakin voi olle erilainen musiikki maku kuin sinulle?"

    miten sä tähän liittyy?

    "Olisit onnellinen sinä kuulut siihen enemmistöön joka ei koe Radio Novaa omakseen"

    eli myönnätkö sä että ShitNovan kuuntelu on sitten kärsimystä (olisit onnellinen)?

    "Säälittävää ettet uskalla edes kirjoitaa omalla nimelläsi :D"

    alkaa taas argumentit loppumaan.

    Äänestä

  • mantroja? kirjoitti:

    "kerro mitä oon hokenu? "

    Väitteesi aivopesusta, olet hokenut sitä iät ajat ;-)

    Sinäänsä naurettavaa että yrität sivuttaa säälittävällä kommentillasi parinkymmenen vuoden ammatti kokemusta radion tekemisessä. Sinä aikana on tullut nähtyä millainen vaikutus on musiikkilistojen fokusoinnilla ja musiikki tutkimuksella kuuntelija määriin.

    "miten sä tähän liittyy?"

    Perustuiko väitteesi johonkin muuhun kuin musiikki makuusi?

    "eli myönnätkö sä että ShitNovan kuuntelu on sitten kärsimystä (olisit onnellinen)?"

    Empä ole vieläkään löytänyt radiosta mainitsemaasi kanavaa :D Kuten olen aikaisemminkin kertonut niitä kanavia joita kuuntelen enemmän tai vähemän säännöllisesti on toista kymmentä, joitakin enemmän joitakin vähemmän. Jos sattuisi käymään niin että hetkeen sopivaa ohjelmaa ei löydy niin sitten iPodi päälle ;-)

    "alkaa taas argumentit loppumaan."

    LOL. sinulla ei ole edes ollut argumenttejä esitettävänä :D jos kerran dissaus on ainut argumenttisi niin voi voi lapsi ruka :-/

    Mitä tarkoittaa fokusointi?

    mikset pjt päivitä julkista cv:tä kun löytyy niin helpolla googlellakin http://www.kolumbus.fi/pekka.timonen/Curiculum_Vitae.html
    haluisin nähdän sitä hankittua ammattikokemusta.....

    Äänestä

  • pjt10 kirjoitti:

    "kerro mitä oon hokenu? "

    Väitteesi aivopesusta, olet hokenut sitä iät ajat ;-)

    Sinäänsä naurettavaa että yrität sivuttaa säälittävällä kommentillasi parinkymmenen vuoden ammatti kokemusta radion tekemisessä. Sinä aikana on tullut nähtyä millainen vaikutus on musiikkilistojen fokusoinnilla ja musiikki tutkimuksella kuuntelija määriin.

    "miten sä tähän liittyy?"

    Perustuiko väitteesi johonkin muuhun kuin musiikki makuusi?

    "eli myönnätkö sä että ShitNovan kuuntelu on sitten kärsimystä (olisit onnellinen)?"

    Empä ole vieläkään löytänyt radiosta mainitsemaasi kanavaa :D Kuten olen aikaisemminkin kertonut niitä kanavia joita kuuntelen enemmän tai vähemän säännöllisesti on toista kymmentä, joitakin enemmän joitakin vähemmän. Jos sattuisi käymään niin että hetkeen sopivaa ohjelmaa ei löydy niin sitten iPodi päälle ;-)

    "alkaa taas argumentit loppumaan."

    LOL. sinulla ei ole edes ollut argumenttejä esitettävänä :D jos kerran dissaus on ainut argumenttisi niin voi voi lapsi ruka :-/

    mitäs joko pjt olet laittanut ohjelmajohtajan hakemuksen vetämään Swelcomin suuntaan?

    Äänestä

  • pjt10 kirjoitti:

    Siksi että suurin osa ko. aseman kuuntelijoista haluaa niitä kuunnella ja vain pieni osa kuunelijoista vaihtaa noiden biisien kohdalla toiselle kanavalle.

    Suurin osa haluaa kuulla kyseiset kappaleet ehkä kerran kaksi, mutta ei jatkuvalla pakkosyötöllä vuodesta toiseen. Testaustoiminta on kyseisellä asemalla hyvää neuvostoliittolaista laatutyötä.

    Kuuntelijaluvutkaan eivät legitimoi Novan linjaa.
    Suurin osa kuuntelijoista on ns. pakkokuuntelijoita tai niitä, jotka kuuntelevat ns. ohjelmaa vahvassa horroksessa (ja eivät siten muista edes aseman lähettämiä mainoksia).

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    jälleen kerran...

    Viitsistikö vaivautua perehtymään musiikintutkimus menetelmiin ja niistä saataviin tuloksiin.

    Kuuntelijatutkimuksissa kanavan tunnistaminen on ensimmäisiä asioita. Niitä pakkokuuntelijoita on vain se yksi :D

    Tahrapapereiden jatkuva voimasoitto vuodesta toiseen käy lähinnä pohjoiskorealaisesta kidutusmetodista eikä missään tapauksessa kelpaa näytöksi osaamisesta länsimaisen radiotoiminnan alalla.

    Itseppä olet kuuntelemasi kanavan valinnut ja pohjoiskoreasi rakentanut. Turha siitä on ketään muuta syyttää :D

    Tulipahan se sieltä. Eli se on kuuntelijan vika, jos ei Radio Novan armollisesti tarjoama pohjoiskorealainen ohjelma kelpaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tulipahan se sieltä. Eli se on kuuntelijan vika, jos ei Radio Novan armollisesti tarjoama pohjoiskorealainen ohjelma kelpaa.

    Olet oikeassa. Kuuntelijoiden vikahan se on loppukädessä, koska hyväksyvät huonon tarjonnan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tulipahan se sieltä. Eli se on kuuntelijan vika, jos ei Radio Novan armollisesti tarjoama pohjoiskorealainen ohjelma kelpaa.

    Heh, miksi ihmeessä joku kuuntelisi sellaista josta ei pidä?
    Se että sinä teet niin ei tarkoita että monet muut tekisivät samalla tavalla :-] Jos nyt et vieläkään ole tutustunut radiosi käyttöohjeisiin, eikö jo olisi korkea aika? Etsi se kohta jossa neuvotaan kuinka kanavanvalitsinta käytetään.

    Et ole ilmeisesti tietoinen ns. pakkokuuntelusta. Tiettyjä radioasemia joutuu pohjoiskorealaiseen tapaan kuuntelemaan vasten tahtoaan esimerkiksi erilaisissa ravitsemusliikkeissä, huoltoasemilla jne.

    on pjt tietoinen, muttei hän halua sitä tiedostaa. se varmaan kuuluu tähän pohjoiskorealaiseen/neuvostoliittolaiseen toimintaan ettei pakkokuuntelijoita haluta myöntää.

    Äänestä

  • myöntää kirjoitti:

    on pjt tietoinen, muttei hän halua sitä tiedostaa. se varmaan kuuluu tähän pohjoiskorealaiseen/neuvostoliittolaiseen toimintaan ettei pakkokuuntelijoita haluta myöntää.

    Get with the programme!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Et ole ilmeisesti tietoinen ns. pakkokuuntelusta. Tiettyjä radioasemia joutuu pohjoiskorealaiseen tapaan kuuntelemaan vasten tahtoaan esimerkiksi erilaisissa ravitsemusliikkeissä, huoltoasemilla jne.

    Jaahas.... vai vielä pakko kuuntelua :D

    Oletko koskaan miettinyt millä perusteella nuo paikat joissa käyt valitsevat kuunneltavan radiokanavan?

    a) asiakkaiden toiveiden perusteella.
    b) henkilökunnan toiveiden perusteella.

    Oletko maininnut heille että halauisit kuunnella jotain muuta?
    Oletko harkinnut että käytät jatkossa sellaisen liikkeen palveluita joka soittaa sellaista radioasemaa tai musiikkia josta sinä pidät?

    Yrityksille on tänäpäivänä tarjolla ihan heitävarten räätälöityjä "radioasemia" ts. valinnan varaa on, eikä musiikin soittamien esim. iPodilta ole sen kalliimpaa kuin radion kuuntelu.

    Aika pienillä investoinneilla pääset tarjoamaan vaikka itse tuollaista palvelua esim. tälläisillä Barixin tuotteilla http://www.barix.com/ internetti tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • No, mitäs sitten ei aina kuule. Laadinpa samantapaisen listan.
    Eppu Normaali - Vihreän joen rannalla
    Suurlähettiläät - Silta
    Suurlähettiläät - Kun tänään lähden
    Eppu Normaali - Nyt reppu jupiset riimisi rupiset
    Shaggy - Angel
    Toto - Africa
    Alphaville - Big in Japan
    Fools Garden - Lemon Tree
    Alphaville - Forever young
    ja monta muuta...................................................
    ..................................................

    (1 piste tarkoittaa kahta laulua)

    Äänestä

  • Same shit, different day... kirjoitti:

    Aika moni tuntuu olevan samaa mieltä, hyvä juttu :)

    Moni on myös erimieltä

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Mitä mieltä on jauhaa päivästä toiseen biisejä, joihin ainakin minä olen kyllästyä jo niiden ollessa hittejä vuosia sitten. Näiltä esiintyjiltä löytyy kyllä muitakin kappaleita, kuin ne harvat, jotka soivat Novassa.

    Ja hei, uutta hyvää musiikkiakin tehdään. En haluaisi koko ajan tuijottaa peruutuspeiliin. Ehkäpä Nova on tarkoitettu varhaisdementikoille, jotka vaipuvat menetetyn nuoruutensa muistoihin.

    ..koska Novalla soitetaan uusia liikaa ja vanhoja vähän. Mutta silti Nova on paras kaikenmailman YleX ja Kissit jäävät taakse. Kuka jaksaa kuunnella kuinka joku pipo ja täipää mustatukka 20v sanoo joka päivä: "Ja nyt YleX:n aaaaamussa Loordi ja Härd Röck Hällelujääh tän vuoden euroviisuvoittaja. Sitten vuorossa Happoradion TOSI IHKU PIISI TAVIKSET!!!!!!! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE"
    Puista puppua ja yritetään olla hauskaa

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tahrapapereiden jatkuva voimasoitto vuodesta toiseen käy lähinnä pohjoiskorealaisesta kidutusmetodista eikä missään tapauksessa kelpaa näytöksi osaamisesta länsimaisen radiotoiminnan alalla.

    En ole monta kertaa kuullut laulua vähän ajan sisällä...

    Äänestä

  • ville.fi kirjoitti:

    Moni on myös erimieltä

    mutta ei kovin moni kuitenkaan

    Äänestä

Kuka valitsee Radio Novan musiikin?

Musiikin valitsevat Radio Novan kuuntelijat. Tutkimme jatkuvasti kuuntelijoidemme mielipiteitä soittamastamme musiikista ja valitsemme soittettavat kappaleet näiden tutkimusten perusteella.

Äänestä

Novan jokapäiväiset pakolliset biisit ovat:
Police: Every Breath You Take
Eppu Normaali: Tahroja Paperilla
Eppu Normaali: Vuonna 85
Suurlähettiläät: Kun Tänään Lähden
Suurlähettiläät: Kuka Voisi Kellot Seisauttaa

Nämä biisit soivat vähintään kerran päivässä, joskus useamminkin.
Maailma on täynnä musiikkia, mutta näitä muutamaa ärsyttävää paskabiisiä pitää vaan päivittäin pyörittää. Novaa joudun kuuntelen joskus pakosta työpaikalla, ja kyllä sellaiset päivät ovat silkkaa kärsimystä! Polla leviää!! TAJUTKAA JO VAIHTAA NIITÄ BIISEJÄ!!!!!

Äänestä
  • NÄMÄ LAULUT OVAT PARHAITA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Ja kelloja en ole tahrojen tapaan kuullut pitkiin aikoihin. Miksi jättää hyvät biisit soittamatta??
    PS. Ota oma radio mukaan työpaikallesi...

    Äänestä

Lopettaa saisi, täysin turha! Säästyisi monien hermot.(soitetaan monesti julkisilla paikoilla mikä ottaa hermoon kun soitetaan tällaista p**** kanavaa.

Äänestä
  • Nova soi usein bussissa ja huoltiksilla, tarttis olla aina korvatulpat mukana. Novan voi avata kerran vuodessa ja kuunnella sitä tunnin, eivätkä biisit ole vaihtuneet.. Koko kanava pitäisi hävittää. Uusi Kiss harrastaa itsensä toistamista ja ylipirteitä juontoja jo ihan tarpeeksi. Novaa ei tarvita myöskään uutisten vuoksi (paremmat uutiset kuulee monelta muulta kanavalta), eikä hittien soittamiseen (NRJ hoitaa sen).

    Äänestä

  • Novaa sais soittaa just ENEMMÄN julkisilla paikoilla. Ja bussikuskit, jos Nova soi autossa niin ääntä kovemmalle!!! Liian usein soitetaan jotain Ylen uutisradioo.

    Äänestä

Nova soittaa samat biisit vuodesta toiseen! Ne ei vaihdu!! Samoin iskelmä AHHHHHGGG MÄ EN KESTÄ niitääää!!

Äänestä
  • Vielä muutama kk ja pääsen eroon taas niistä aika pitkäksi aikaa. Yrittäkää te muut olla tulematta hulluksi ;)

    Äänestä

  • old_profile_29335 kirjoitti:

    Vielä muutama kk ja pääsen eroon taas niistä aika pitkäksi aikaa. Yrittäkää te muut olla tulematta hulluksi ;)

    Miten radiosemien musiikkipolitiikka tästä muuttuu muka uuden toimilupakauden alkaessa? Joo muuttuu se ehkä vähän(se pieni trombi suurella valtamerellä)

    KMM, voisitko täsmentää hiukan

    Äänestä

  • pari kuukautta? kirjoitti:

    Miten radiosemien musiikkipolitiikka tästä muuttuu muka uuden toimilupakauden alkaessa? Joo muuttuu se ehkä vähän(se pieni trombi suurella valtamerellä)

    KMM, voisitko täsmentää hiukan

    En todellakaan usko muutokseen, muutenhan olisin varmaan hakenut Swelcomille ;) Valitettavasti se on meillä Suomessa sitä yhtä ja samaa. Lisäksi, Suomi on hieman väärä ympäristö, jos haluaa tehdä parempaa radiota. Muutama kk enää ja pääsee siis taas eroon Suomen 'radioista' aika pitkäksi aikaa... Onneksi!

    Äänestä

  • old_profile_29335 kirjoitti:

    En todellakaan usko muutokseen, muutenhan olisin varmaan hakenut Swelcomille ;) Valitettavasti se on meillä Suomessa sitä yhtä ja samaa. Lisäksi, Suomi on hieman väärä ympäristö, jos haluaa tehdä parempaa radiota. Muutama kk enää ja pääsee siis taas eroon Suomen 'radioista' aika pitkäksi aikaa... Onneksi!

    Eikös ystäväsi Bob kertonut juuri hakeneensa SEelcomille? :O
    Etkö luota ystäväsi osaamiseen? O:)
    Vai etkö usko että hän saa paikan? :-]

    Äänestä

  • pjt10 kirjoitti:

    Eikös ystäväsi Bob kertonut juuri hakeneensa SEelcomille? :O
    Etkö luota ystäväsi osaamiseen? O:)
    Vai etkö usko että hän saa paikan? :-]

    Bob varmaan tajuaa myös, että kyseiset paikat kannattaa jättää 'todellisille osaajille'. Etkö siis itse hakenut, sillä konsepti vaikuttaa alustavan suunnitelman mukaan aika kivalta.... mm. julkkisjuontajia ja 'selvä' profiloiminen sekä miehille että naisille ... todellisia menestyksen avaimia... Vuoden päästä Swelcomin radiot saavat tällä palstalla samanlaisen suosion kuin esim. radio Nova. Onneksi en ole itse kommentoimassa, jos eivät vahingossa vaan pistä nettiin. Kaksi valtakunnalista asemaa suomalaisella osaamisella pystyyn kuudessa kuukaudessa... hei ihan tosi älkää viitsikö!!!

    Hyvin vain valittaa !

    Äänestä

  • BOB 69 kirjoitti:

    Hyvin vain valittaa !

    EN OLE ITSE IHAN TERVE! JOTEN ANTEEKSI SEKAVAT KOMMENTIT.. SORI KMM JA BOB69 JA MUUTKIN.

    Äänestä

  • ETTÄ. kirjoitti:

    EN OLE ITSE IHAN TERVE! JOTEN ANTEEKSI SEKAVAT KOMMENTIT.. SORI KMM JA BOB69 JA MUUTKIN.

    oletko mahdollisesti Mikko Haajamo?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nova... kirjoitti:

Minkä takia soitatte aina samoja biisejä?
Vuodesta toiseen aina samat biisit soivat kanavallanne, aina vaan Bryan Adamsia, Mambaa ym. eikö ole tullut mieleen, että maailmassa on muitakin artisteja, kuin ne, jotka löytyvät soittolistaltanne?

En kuuntele kanavaanne muuten, kuin vahingossa ja joskus pakosta, kun en voi siihen vaikuttaa ja aina vaan soivat nuo samat biisit.

Äly hoi, älä jätä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu