Tuli tässä mieleen, että eipä ole pitkään aikaan tullut käytyä sukuloimassa ja tapaamiset on olleet vähän niinkuin pakollisia, eli häät, hautajaiset tai jokin yhteinen juhlatilaisuus. En tiedä miten muut hoitavat sukulaissuhteitaan, mutta itsellä on tapahtunut jonkinlaista vieraantumista ei kuitenkaan huonojen suhteitten takia ja ei kaikkiin, mutta jostain syystä kanssakäyminen eri ikäluokan serkuihin on ollut minimaalista ja eipä taida kaukaisimpia enää kunnolla tunteakaan, jos vastaan tulisi. Välillä tulee mieleen, että naapuritkin on läheisimpiä, kuin kaukaiset sukulaiset ja herää kysymys mikä merkitys on hoitaa nykyaikana sukulaissuhteitaan ja tarviiko hoitaa, tiedä häntä.
Onko muilla vastaavia vieraantumis kokemuksia sukulaisista, vai pidättekö yllä sukulaissuhteita tiiviisti ja koette ne tärkeäksi?
Onko muilla vastaavia vieraantumis kokemuksia sukulaisista, vai pidättekö yllä sukulaissuhteita tiiviisti ja koette ne tärkeäksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
tulee enää pidettyä yhteyttä, eli sisaruksien perheisiin..
Ei meilläkään ole sukujamme vastaan, mutta nykyään tämä arki vie kaiken mehun immeisestä.., vai olisiko laiskuutta vaan.:/
Tänä kesänä menen sukuseuramme juhliin, ja toivon saavani solmittua uudelleen rempalleen päässeitä sukulaissuhteitamme.
tälläiset yhteiset sukukokoukset yhtenäistävät/tutustuttavat parhaiten sukua ja tuntuisi järkevämmältä vaihtoehdolta kuin se, että lähteä niinkuin vento vieraille kylään ja keksien jotain jutun tynkää.
aiheita löytyy aina, ei se siitä kiinni ole "vieraidenkaan" ihmisten kanssa, mutta niin se on vain veri vettä sakkeemppoo.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, näköjään, sitä enemmän oma suku alkaa tulla mieleen, mikähän siinä lienee.., miulla ainakin on näin.
Kakarana käytiin kylässä. Poikettiin vain tätin luo,kahviteltiin, pelattiin korttia, aikuiset pöydän ympärillä ja serkukset lattialla.
Nyt täytyy ilmoitella, sovitella aikatauluja tai odottaa kutsua..
Äitini hautajaisissa vuosia sitten totesimme serkkujen kanssa:
"Olisihan se mukava nähdä muuallakin kuin hautajaisissa"
Nyt olemme lähes vuosittain järjestäneet kesätapaamisen joihin on osallistunut noin 70 "sukulaista" ja niistä on tykätty kovasti. Juttelua, muistelua, pelejä, syömistä yms.
Tämä on kai nykyaikaa, aikataulutetaan koko elämä!
olen tehnyt, että pitää tulla kutsu ja kellonajat milloin sopii mennä. Tässä maaseudulla syntyneenä tulee kaihoisasti mieleen lapsuus, kun isännät saattoivat tulla kylään mitään kysymättä ja astuivat tupaan turisee ilman kiireitä tupakat suussa, eikä siinä kysytty saako polttaa ja heitetäänkö saappaat pois jalasta ja äiti laittoi mielihyvin kahvipannun kuumenee vieraalle tai vieraille.
kivaa maalla lapsena todella kun ovet oli selällään ja jos joku tuli sitä vaan alettiin kahvinkeittoon samalla vähän siivoten.
Mutta nyt jos niin tekis katottas,onko seonnu tuokin!
tuota mutkatonta aikaa :/
Vieraalle tarjottiin mitä talosta sattui löytymään, ei odotettukaan sen seitsemää sorttia kahvipöytään.
Sitäpä sitä, mutkatonta aikaa, sitä sitä kaipaisi: On niin muka vähän aikaa... mutta ei se ehkä ole koko selitys. Ei kaikkien tarvitse nauttia omasta suvustaan. Sukulaisia ei voi valita, ystävät voi. Suku on joskus se pahin, en tiedä miksi. Jos tunnelma on juhlissa kuin hautajaisissa tai ne hautajaiset ovat suvun hauskimpia juhlia, joissa kokee näkevänsä ihmiset kerrankin aidoimmillaan, niin mitä suvusta? Minusta kaikki muutkin ihmiset ovat yhtä arvokkaita kuin ne omat sukulaiset. Joku ihme sukulais- ja menneidenkaiveluvillityshän on kyllä menossa kaikenlaisine seuroineen. Joskus tuntuisi että monen olisi parempi tutkia oman päänsä sisältöä kuin sitä, mitä ammoin tapahtui. Moni kääntyisi haudassaan kun tietäisi, miten heidän edesmennyttä elämäänsä kaivellaan... Nautin kyllä mutkattomasti monenlaisten ihmisten seurasta, päivittäin, mutta ne ns.juhlat, huh!
tutkiminen ei ole ainakaan helpompaa.:/
Eikä juuriensa tutkimisessa mennä kenenkään elossa olevan henkilökohtaisiin asioihin. On minusta mukava tietää millaisista ihmisistä minunlaiseni on voinut tulla..:/ ja miksi olen tällainen kuin olen.
Tottakai ihminen yleensä on arvokas, eihän se vähennä muiden ihmisten arvoa jos sietää sukuaankin.:) - on muuten mielenkiintoinen tuo asia sinällään, miksi me emme tule sukulaistemme kanssa niin hyvin toimeen kuin ventovieraiden ihmisten - rasittaako siinä se että olemme enemmän paljaita heidän joukossaan ollessa, vai ärsyttävätkö tutut, omaksemme humaamamme piirteet sukulaisissamme - luonteissakin, vai suututtavatko meitä vanhat perinteenä kulkevat sukukaunat? Siis keitä ärsyttävät.