Joutsenlampi
Istuin hiljaa koleassa syysilmassa , aamusumuisen lammen rannalla. Katsoin, kuinka joutsenet venyttelivät siipiään ja aterioivat kaikella mitä löysivät lammen pohjasta. Sumu leijui laiskasti lammen päällä peittäen näkyvyyden kauas. Ihailin niiden lipumista veden päällä, mutta tunsin samalla jännityksen niiden keskellä, tietyn odotuksen ja hermostuneisuuden. Katsoin valkoisimman joutsenista lipuvan kauemmas parvesta. Katsoin sen valkeutta ja ylväyttä jota korosti vielä enemmän sen kaulan kaarevuus. Äkkiä se suoristi kaulansa ja kajautti ilmoille mahtavan kiljaisun räpytellen siipiään ruumis puoliksi ylös vedestä. Koko parvi yhtyi kiljaisuun räpytellen siipiään kiivaasti. Pian koko parvi oli lähtenyt liikkeeseen juoksemaan pitkin lammen vettä pitkin. Katsoin kuinka koko parvi yksitellen nousi sulavasti siivilleen, nousten ylemmäs ja ylemmäs, kunnes ne katosivat pienen saarekkeen kautta metsään. Samassa joutsenten ääni lakkasi ja hiljaisuus laskeutui samalla sumun hiljaa hälvetessä. Laskeuduin alas kiveltä ja otin laukkuni sen juurelta, viskaten sen olalleni. Kävelin hitaasti poispäin , kun korvaani kantautui hiljainen kaiku. Ajattelin kuulleeni omiani, kun se kuului taas voimakkaampana. Käännyin takasin rantaan.
Katsoin taivaalle, nähden kun järjestäytynyt valkoinen joutsen parvi kaartoi lammen ylle minuun päin . Parvi eteni hiljaa , mutta kajautti suuren kuoron lailla ilmoille mahtavan kiljaisun. Ne veivät mukanaan viimeisen tiedon ripauksen kesästä jättäen talven ja sen salat tulevaksi.
Astuin alas bussista suunnistaen kohti koulun portteja. Olin aloittamassa lukion ensimmäisen Cygnaeuksessa, sillä olimme muuttaneet viikonlopun aikana Porvoosta Jyväskylään perheeni kanssa isän työn takia. Pihalla oli paljon nuoria , kun suunnistin sisälle etsimään opettajan huonetta. Juteltuani rehtorin kanssa lähdin etsimään luokkaani suunnasta , jonka kikkarapäinen sihteeri näytti ja neuvoi. Koputin oveen, jonka oletin olevan oikea. Mies opettaja avasi oven ja hymyili leveästi.
- Tule sisään. Hän viittoi kädellään. Astuin henkeä pidättäen sisään, vaikka olisin halunnut juosta pois. Luokassa oli ehkä noin kaksikymmentä oppilasta josta poikia oli hiukan enemmän.
- Luokka olette saaneet uuden oppilaan aivan Porista asti, Titta Sundbergin. Voit valita vapaasti minne menet istumaan. Mies huitoi tyhjiä paikkoja kohti. Päätin istua etualalle , kuten pari muuta tyttöä ja poikaa, sillä kaikki olivat läjäyttäneet itsensä niin perälle mitä pääsivät. Istuin oven puoleiselle riville istumaan kauemmaksi muista.
Yksiviikko ja pari päivää vierähti siinä, kun vietin vapaan aikani mitä siellä oli yksikseni, kun keskiviikkona toisen tunnin jälkeen oli hyppy tunti. Istun keskenäni tehden jo tulleita läksyjäni kahviossa. En ollut oikeastaan ehtinyt tehdä mitään, kun eräs minun luokan etupenkin tytöistä tuli luokseni.
- Hei . Tyttö sanoi seisten pöydän vieressä. Katsoin tyttöä , joka oli minun pituiseni eli noin metri seitkyt. Hänellä oli punaisen ruskeat hiukset ja iloisen vihreät silmät, jotka säihkyivät lasien takaa.
- Olen Taina, sinä olit Titta eikö?
- Joo.
- Saanko istua seuraasi?
- Totta kai , ei tarvis ainakaan yksin istua ja seura kelpaa aina.
- Kiitos. Te muutitte siis Porista asti?
- Joo, isä sai uuden työpaikan täältä, joten…
- On varmaan ikävää, kun ei tunne täältä ketään?
- No joo, mutta ei ole mitään uutta, kun olimme kerran aikaisemmin muuttaneet. Joten tiesin mitä oli vastassa.
- Minne päin oikeastaan muutitte, minä asun seppälänkankaalla. Mikäli tiedät missä se on?
- Joo suurin piirtein. Muutimme omakotitaloon tuonne keljonkankaalle.
- Joo, joo munkin tuttuja asuu siellä päin. Puhuimme vielä pitkään ja nauroimme, kunnes oli pakko mennä taasen tunnille.
Kotiin saapuessani vastaani tuli laatikoiden sekasorto.
- Tita tuli , Tita tuli. Kuulin kun pikkusiskoni huusi iloisena ja pölähti laatikoiden seasta, retuuttaen lelu pupuansa.
- Terve natiainen. Sanoin siskolleni ja pörrötin hänen vaaleita hiuksia.
- Missä päin äiti on?
- Se on keittiössä. Kato multa lähti hammas! Siskoni sanoi ja irvisti minulle tunkien kieltään kolosta. Hymyilin hänelle ja suunnistin keittiöön, missä äiti purki laatikoista astioita suoraan kaappiin.
- Hei kulta miten meni koulussa?
- Ihan hyvin, tutustuin yhteen Tainaan, joka on mun luokalla.
- No sehän on hienoa, tuo hänet käymään , joskus, kun olet PURKANUT tavarat laatikoistasi. Äiti sanoi vihjaavasti laittaen kädet lantioilleen. Hän oli huvittavan näköinen seisoessaan niin, kuten teräsmies. Hän oli pukeutunut vanhoihin kauhtuneisiin sammareihin ja harmaaseen toppiin, joita hän käytti aina siivotessaan. Pitkät ruskeat hiukset hän oli vetänyt ponkkarille.
- Jes sir. Menen saman tien avaamaan laatikot. Sanoin nyrpistäen nenääni. Minun huoneeni oli ainut yläkerrassa eli sain olla omissa oloissani. Sen lisäksi siellä oli ovi ullakolle (mikäli sitä ullakoksi voi kutsua) ja vessa. Suoraan huoneeni oven edessä on pieni takka tila. Huoneessani oli kaikki välttämätön paikoillaan : sänky, pöytä, sohva ja hyllykkö vain pienet tavarat puuttuivat. En ollut koskenut yhteenkään laatikkoon, paitsi tietty mitä nyt tarvittavat vaatteet . Tartuin ensimmäisenä laatikkoon missä oli kaikki minun pienet esineeni, pehmoleluni, kirjani ja cd:ni asettaen ne paikoilleen ennen kuin tartun seuraavaan laatikkoon. Laatikko toisensa jälkeen kun ei ollut enää mitään. Kuulin isän huudon ja oven sulkeutumisen ja kiiruhdin alas isää vastaan.
Torstaina hätkähdin hereille kellon soimisesta. Pörrötin hiuksiani ja suunnistin kulkuni vessaan. Tulin ulos vessasta nähden juurin Katin hiippailevan huoneeseeni. Hiivin hiljaa ovelle ja kurkistin huoneeseeni missä siskoni asetti pöydälle ison kortin ja kehnosti paketoidun lahjan pöydälleni. Litistin itseni seinän ja oven väliin piiloon katsellen, kun siskoni hiipi alas rappusia pupu kainalossa. Meni suoraan pöytäni luo lukien kortin ” Hyvää syntymäpäivä Titalle”. Avasin heti paketin. Minua rupesi naurattamaan, paketissa oli savesta tehty pupu ( tai no yritti ainakin olla pupu) minkä Katja oli varmaan tehnyt kerhossa omasta pupustaan. Mikä muksu.
Nappasin vain omenan aamiaiseksi, sillä äiti ja Katja olivat jo lähteneet saapuessani alas, joten vältyin ”sinun täytyy syödä ”- saarnalta. Bussi saapui juuri sopivasti pysäkille ja istun vakio paikalle sen keskiosaan . Bussi pysähtyi seuraavalla pysäkillä. Katsoin tapani mukaan ihmisiä, jotka tulivat pysäkiltä, kun sydämeni löi ainakin kaksi ylimääräistä kierrosta ,sillä näin pojan, jolla oli hiekan ruskeat hiukset, valloittavat pähkinän ruskeat silmät ja ehkä jotain metri kahdeksankymmentä pitkä. Hänellä oli päällään Tumman siniset farkut, jotka olivat sopivat hänelle. Farkkutakki , punainen kaulahuivi ja mustat uudet maiharit. Katsoin häntä hänen noustessaan bussiin ja vilauttaen koneelle korttiaan. Yritin katsoa ulos ikkunasta kiinnostuneena jostakin, mutta en voinut olla katsomatta häntä ennen kuin hän olisi ohittanut minut. Katsoin eteeni, kohdaten hänen katseensa. Hän katsoi minua valloittavasti ja hymyili leveästi, mennen minun ohi. Tuntui että minulta olisi loppunut henki, kun katsoin hänen ohittavan minut. Vilkaisin kerran taakseni ja lukitsin katseeni visusti eteen päin loppu matkaksi. Tulin ulos autosta etuosan kautta ja vilkaisin taakseni vasta ylitettyäni tien. Hän hyppäsi myös ulos autosta hymyillen perääni.
Neljä tuntia putkeen meni nopeasti , kun oli ruokailun vuoro, jonka jälkeen oli hyppy tunti. Päätimme Tainan kanssa mennä läheiseen kahvioon, missä otimme isot sämpylät monilla täytteillä ja limsat. Söimme sämpylöitä ja juttelimme valinnaisistamme .
- Minä otin pitkän matikan, ranskan, kemian ja bilsan. Tain kertoi innoissaan korjaten lasiensa asentoa.
- Mmm…. Minäkin otin ranskan, lyhyen matikan, ilmaisutaidon ja kuviksen.
- Mahtavaa. Mäkin mietin ilmaisutaitoa, mutta en sitten oikein innostunut ideasta. Milloin teillä on eka tunti?
- Tänään, liikkaa salissa, tehdään siinä kai jonkinlainen näytelmä mikä sitten esitetään yleisölle joskus.
- Okei, mutta ehkä päästään samaa…… Loput Taina puheista meni harkoille, sillä näin kun aamuine poika bussista käveli kaveri porukkansa kanssa sisälle kahvilaan. ( Porukassa oli myös minun luokan tyyppejä.)
- Titta! Kuulin Tainan tiuskahtavan.
- Kuunteletko yhtään?
- Oi anteeksi olin hiukan ajatuksissa. Hymyilin epätoivoisesti.
- Vai oliko kiire tiirata poikia?
- Joo….. ei, siis ei, Taina. Sanoin takellellen ja punastuen hiukan.
- Katsoit varmaan tuota , jolla on punainen huivi? Taina sanoi tietoisesti
- Sen nimi on Atte. Se oli ennen mun luokalla. Kuuntelin Tainaa tarkkaavaisesti katsoen silti kiinteästi Atteen. Olin niin tohkeissani kaikesta mitä Taina kertoi etten huomannut, Aten katsovan minua suoran silmiin. Yritin vielä kääntää katsettani pois , mutta oli jo liian myöhäistä. Huomasin sivu silmällä Aten puhuvan kavereilleen nyökäten hiukan meidän suuntaan. Kaikki pojat kääntyivät vilkaisemaan meidän suuntaamme. Yritin juoda hillitysti limsaani loppuun ja tapellen punastumista vastaan, kun tajusin hänen kysyvän nimeäni. Näin erään minun luokkani pojista kääntyvän äkkiä takasin Atteen päin ja kertoen jotain. Atte katsoi tarkasti ensi ystäväänsä ja sitten vilkaisten hymyillen minuun.
- Lähdetään! Taina ehdotti juuri sopivasti nousten ylös. Tein saman perässä kävellen visusti Tainan takana. Yritin katsoa visusti lattiaan, mutta näin, kun kaikki pöydässä istuvat pojat katsoivat meitä ohittaessamme heidän pöytäänsä.
Tullessamme ulos kahvilasta huokasin helpotuksesta, siitä huolimatta , että jalkani olivat hyytelönä. No ainakin tiesimme toistemme olemassa olon.
Suunnistin kohti liikka salia, kun saavuin paikalla oli jo muutamia oppilaita ja itse opettaja. Vein tavarat opettajan neuvosta lavan sivustalle verhon taakse. Tullessani takaisin törmäsin johonkin verhon takana olevaan ja kaaduin lattialle takamukselleni. Istuin tietysti juuri lattia lankusta nousseeseen naulaan, joka pisti epämukavasti ja kivuliaasti. Parahdin hiukan kivusta ja siirryin pois naulan päältä hieroen kipeää kohtaa.
- Anteeksi en nähnyt sinua.
- Joo ei se … ” Voi kamala” ajattelin , kun katsoin törmääjääni ensimmäistä kertaa.......
Istuin hiljaa koleassa syysilmassa , aamusumuisen lammen rannalla. Katsoin, kuinka joutsenet venyttelivät siipiään ja aterioivat kaikella mitä löysivät lammen pohjasta. Sumu leijui laiskasti lammen päällä peittäen näkyvyyden kauas. Ihailin niiden lipumista veden päällä, mutta tunsin samalla jännityksen niiden keskellä, tietyn odotuksen ja hermostuneisuuden. Katsoin valkoisimman joutsenista lipuvan kauemmas parvesta. Katsoin sen valkeutta ja ylväyttä jota korosti vielä enemmän sen kaulan kaarevuus. Äkkiä se suoristi kaulansa ja kajautti ilmoille mahtavan kiljaisun räpytellen siipiään ruumis puoliksi ylös vedestä. Koko parvi yhtyi kiljaisuun räpytellen siipiään kiivaasti. Pian koko parvi oli lähtenyt liikkeeseen juoksemaan pitkin lammen vettä pitkin. Katsoin kuinka koko parvi yksitellen nousi sulavasti siivilleen, nousten ylemmäs ja ylemmäs, kunnes ne katosivat pienen saarekkeen kautta metsään. Samassa joutsenten ääni lakkasi ja hiljaisuus laskeutui samalla sumun hiljaa hälvetessä. Laskeuduin alas kiveltä ja otin laukkuni sen juurelta, viskaten sen olalleni. Kävelin hitaasti poispäin , kun korvaani kantautui hiljainen kaiku. Ajattelin kuulleeni omiani, kun se kuului taas voimakkaampana. Käännyin takasin rantaan.
Katsoin taivaalle, nähden kun järjestäytynyt valkoinen joutsen parvi kaartoi lammen ylle minuun päin . Parvi eteni hiljaa , mutta kajautti suuren kuoron lailla ilmoille mahtavan kiljaisun. Ne veivät mukanaan viimeisen tiedon ripauksen kesästä jättäen talven ja sen salat tulevaksi.
Astuin alas bussista suunnistaen kohti koulun portteja. Olin aloittamassa lukion ensimmäisen Cygnaeuksessa, sillä olimme muuttaneet viikonlopun aikana Porvoosta Jyväskylään perheeni kanssa isän työn takia. Pihalla oli paljon nuoria , kun suunnistin sisälle etsimään opettajan huonetta. Juteltuani rehtorin kanssa lähdin etsimään luokkaani suunnasta , jonka kikkarapäinen sihteeri näytti ja neuvoi. Koputin oveen, jonka oletin olevan oikea. Mies opettaja avasi oven ja hymyili leveästi.
- Tule sisään. Hän viittoi kädellään. Astuin henkeä pidättäen sisään, vaikka olisin halunnut juosta pois. Luokassa oli ehkä noin kaksikymmentä oppilasta josta poikia oli hiukan enemmän.
- Luokka olette saaneet uuden oppilaan aivan Porista asti, Titta Sundbergin. Voit valita vapaasti minne menet istumaan. Mies huitoi tyhjiä paikkoja kohti. Päätin istua etualalle , kuten pari muuta tyttöä ja poikaa, sillä kaikki olivat läjäyttäneet itsensä niin perälle mitä pääsivät. Istuin oven puoleiselle riville istumaan kauemmaksi muista.
Yksiviikko ja pari päivää vierähti siinä, kun vietin vapaan aikani mitä siellä oli yksikseni, kun keskiviikkona toisen tunnin jälkeen oli hyppy tunti. Istun keskenäni tehden jo tulleita läksyjäni kahviossa. En ollut oikeastaan ehtinyt tehdä mitään, kun eräs minun luokan etupenkin tytöistä tuli luokseni.
- Hei . Tyttö sanoi seisten pöydän vieressä. Katsoin tyttöä , joka oli minun pituiseni eli noin metri seitkyt. Hänellä oli punaisen ruskeat hiukset ja iloisen vihreät silmät, jotka säihkyivät lasien takaa.
- Olen Taina, sinä olit Titta eikö?
- Joo.
- Saanko istua seuraasi?
- Totta kai , ei tarvis ainakaan yksin istua ja seura kelpaa aina.
- Kiitos. Te muutitte siis Porista asti?
- Joo, isä sai uuden työpaikan täältä, joten…
- On varmaan ikävää, kun ei tunne täältä ketään?
- No joo, mutta ei ole mitään uutta, kun olimme kerran aikaisemmin muuttaneet. Joten tiesin mitä oli vastassa.
- Minne päin oikeastaan muutitte, minä asun seppälänkankaalla. Mikäli tiedät missä se on?
- Joo suurin piirtein. Muutimme omakotitaloon tuonne keljonkankaalle.
- Joo, joo munkin tuttuja asuu siellä päin. Puhuimme vielä pitkään ja nauroimme, kunnes oli pakko mennä taasen tunnille.
Kotiin saapuessani vastaani tuli laatikoiden sekasorto.
- Tita tuli , Tita tuli. Kuulin kun pikkusiskoni huusi iloisena ja pölähti laatikoiden seasta, retuuttaen lelu pupuansa.
- Terve natiainen. Sanoin siskolleni ja pörrötin hänen vaaleita hiuksia.
- Missä päin äiti on?
- Se on keittiössä. Kato multa lähti hammas! Siskoni sanoi ja irvisti minulle tunkien kieltään kolosta. Hymyilin hänelle ja suunnistin keittiöön, missä äiti purki laatikoista astioita suoraan kaappiin.
- Hei kulta miten meni koulussa?
- Ihan hyvin, tutustuin yhteen Tainaan, joka on mun luokalla.
- No sehän on hienoa, tuo hänet käymään , joskus, kun olet PURKANUT tavarat laatikoistasi. Äiti sanoi vihjaavasti laittaen kädet lantioilleen. Hän oli huvittavan näköinen seisoessaan niin, kuten teräsmies. Hän oli pukeutunut vanhoihin kauhtuneisiin sammareihin ja harmaaseen toppiin, joita hän käytti aina siivotessaan. Pitkät ruskeat hiukset hän oli vetänyt ponkkarille.
- Jes sir. Menen saman tien avaamaan laatikot. Sanoin nyrpistäen nenääni. Minun huoneeni oli ainut yläkerrassa eli sain olla omissa oloissani. Sen lisäksi siellä oli ovi ullakolle (mikäli sitä ullakoksi voi kutsua) ja vessa. Suoraan huoneeni oven edessä on pieni takka tila. Huoneessani oli kaikki välttämätön paikoillaan : sänky, pöytä, sohva ja hyllykkö vain pienet tavarat puuttuivat. En ollut koskenut yhteenkään laatikkoon, paitsi tietty mitä nyt tarvittavat vaatteet . Tartuin ensimmäisenä laatikkoon missä oli kaikki minun pienet esineeni, pehmoleluni, kirjani ja cd:ni asettaen ne paikoilleen ennen kuin tartun seuraavaan laatikkoon. Laatikko toisensa jälkeen kun ei ollut enää mitään. Kuulin isän huudon ja oven sulkeutumisen ja kiiruhdin alas isää vastaan.
Torstaina hätkähdin hereille kellon soimisesta. Pörrötin hiuksiani ja suunnistin kulkuni vessaan. Tulin ulos vessasta nähden juurin Katin hiippailevan huoneeseeni. Hiivin hiljaa ovelle ja kurkistin huoneeseeni missä siskoni asetti pöydälle ison kortin ja kehnosti paketoidun lahjan pöydälleni. Litistin itseni seinän ja oven väliin piiloon katsellen, kun siskoni hiipi alas rappusia pupu kainalossa. Meni suoraan pöytäni luo lukien kortin ” Hyvää syntymäpäivä Titalle”. Avasin heti paketin. Minua rupesi naurattamaan, paketissa oli savesta tehty pupu ( tai no yritti ainakin olla pupu) minkä Katja oli varmaan tehnyt kerhossa omasta pupustaan. Mikä muksu.
Nappasin vain omenan aamiaiseksi, sillä äiti ja Katja olivat jo lähteneet saapuessani alas, joten vältyin ”sinun täytyy syödä ”- saarnalta. Bussi saapui juuri sopivasti pysäkille ja istun vakio paikalle sen keskiosaan . Bussi pysähtyi seuraavalla pysäkillä. Katsoin tapani mukaan ihmisiä, jotka tulivat pysäkiltä, kun sydämeni löi ainakin kaksi ylimääräistä kierrosta ,sillä näin pojan, jolla oli hiekan ruskeat hiukset, valloittavat pähkinän ruskeat silmät ja ehkä jotain metri kahdeksankymmentä pitkä. Hänellä oli päällään Tumman siniset farkut, jotka olivat sopivat hänelle. Farkkutakki , punainen kaulahuivi ja mustat uudet maiharit. Katsoin häntä hänen noustessaan bussiin ja vilauttaen koneelle korttiaan. Yritin katsoa ulos ikkunasta kiinnostuneena jostakin, mutta en voinut olla katsomatta häntä ennen kuin hän olisi ohittanut minut. Katsoin eteeni, kohdaten hänen katseensa. Hän katsoi minua valloittavasti ja hymyili leveästi, mennen minun ohi. Tuntui että minulta olisi loppunut henki, kun katsoin hänen ohittavan minut. Vilkaisin kerran taakseni ja lukitsin katseeni visusti eteen päin loppu matkaksi. Tulin ulos autosta etuosan kautta ja vilkaisin taakseni vasta ylitettyäni tien. Hän hyppäsi myös ulos autosta hymyillen perääni.
Neljä tuntia putkeen meni nopeasti , kun oli ruokailun vuoro, jonka jälkeen oli hyppy tunti. Päätimme Tainan kanssa mennä läheiseen kahvioon, missä otimme isot sämpylät monilla täytteillä ja limsat. Söimme sämpylöitä ja juttelimme valinnaisistamme .
- Minä otin pitkän matikan, ranskan, kemian ja bilsan. Tain kertoi innoissaan korjaten lasiensa asentoa.
- Mmm…. Minäkin otin ranskan, lyhyen matikan, ilmaisutaidon ja kuviksen.
- Mahtavaa. Mäkin mietin ilmaisutaitoa, mutta en sitten oikein innostunut ideasta. Milloin teillä on eka tunti?
- Tänään, liikkaa salissa, tehdään siinä kai jonkinlainen näytelmä mikä sitten esitetään yleisölle joskus.
- Okei, mutta ehkä päästään samaa…… Loput Taina puheista meni harkoille, sillä näin kun aamuine poika bussista käveli kaveri porukkansa kanssa sisälle kahvilaan. ( Porukassa oli myös minun luokan tyyppejä.)
- Titta! Kuulin Tainan tiuskahtavan.
- Kuunteletko yhtään?
- Oi anteeksi olin hiukan ajatuksissa. Hymyilin epätoivoisesti.
- Vai oliko kiire tiirata poikia?
- Joo….. ei, siis ei, Taina. Sanoin takellellen ja punastuen hiukan.
- Katsoit varmaan tuota , jolla on punainen huivi? Taina sanoi tietoisesti
- Sen nimi on Atte. Se oli ennen mun luokalla. Kuuntelin Tainaa tarkkaavaisesti katsoen silti kiinteästi Atteen. Olin niin tohkeissani kaikesta mitä Taina kertoi etten huomannut, Aten katsovan minua suoran silmiin. Yritin vielä kääntää katsettani pois , mutta oli jo liian myöhäistä. Huomasin sivu silmällä Aten puhuvan kavereilleen nyökäten hiukan meidän suuntaan. Kaikki pojat kääntyivät vilkaisemaan meidän suuntaamme. Yritin juoda hillitysti limsaani loppuun ja tapellen punastumista vastaan, kun tajusin hänen kysyvän nimeäni. Näin erään minun luokkani pojista kääntyvän äkkiä takasin Atteen päin ja kertoen jotain. Atte katsoi tarkasti ensi ystäväänsä ja sitten vilkaisten hymyillen minuun.
- Lähdetään! Taina ehdotti juuri sopivasti nousten ylös. Tein saman perässä kävellen visusti Tainan takana. Yritin katsoa visusti lattiaan, mutta näin, kun kaikki pöydässä istuvat pojat katsoivat meitä ohittaessamme heidän pöytäänsä.
Tullessamme ulos kahvilasta huokasin helpotuksesta, siitä huolimatta , että jalkani olivat hyytelönä. No ainakin tiesimme toistemme olemassa olon.
Suunnistin kohti liikka salia, kun saavuin paikalla oli jo muutamia oppilaita ja itse opettaja. Vein tavarat opettajan neuvosta lavan sivustalle verhon taakse. Tullessani takaisin törmäsin johonkin verhon takana olevaan ja kaaduin lattialle takamukselleni. Istuin tietysti juuri lattia lankusta nousseeseen naulaan, joka pisti epämukavasti ja kivuliaasti. Parahdin hiukan kivusta ja siirryin pois naulan päältä hieroen kipeää kohtaa.
- Anteeksi en nähnyt sinua.
- Joo ei se … ” Voi kamala” ajattelin , kun katsoin törmääjääni ensimmäistä kertaa.......
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.