Mondeon valot himmenee

Mondeo 1.8 GLX -97. Muutaman tunnin seisomisen jälkeen autoni valot himmenevät ja tuuletin hiljenee lyhyksi hetkeksi kun lähden autolla liikkeelle. Tämä tapahtuu säännöllisesti joka kerta kun olen ajanut autolla eteenpäin n.5 metriä. Olen käyttänyt autoa muutaman minuutin paikallaan ennen liikkeellelähtöä, mutta sillä ei näytä olevan vaikutusta valoihin. Ne räppäävät kuitenkin 5m ajon jälkeen. Valot himmenevät hetkeksi myös tiukassa jarrutuksessa tai käsijarrukäännöksessä. Akussa ei pitäisi olla vikaa, koska auto lähtee todella hyvin käyntiin pakkasestakin.

Missä vika?
3558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletan,että laturin hihna on löysällä,vaikka ei vingukaan.

Äänestä

itselläni oli mondeon takavalot kuin joulukuusen kynttilät... kun laittoi esimerkiksi vilkun päälle, alkoi myös jarruvalo himmeästi vilkkumaan ym. vastaavaa. vika oli yksinkertaisesti 2xtakavalon polttimon hapettunut liitin!! luonnollisesti ehdin kuitenkin purkaa mm. vetokoukun johdotukset, ennenkuin tajusin katsoa yksinkertaisimman vikamahdollisuuden... no, tyhmästä päästä kärsii koko ukko!? tämä esimerkki vain mahdolliseksi avuksi "valo ongelmaan) mutta todennäköisesti se laturin remmi on pääsyyllinen.

Äänestä

Löysä hihna kuulostaa uskottavalta, täytyypä tsekata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mondeman kirjoitti:

Mondeo 1.8 GLX -97. Muutaman tunnin seisomisen jälkeen autoni valot himmenevät ja tuuletin hiljenee lyhyksi hetkeksi kun lähden autolla liikkeelle. Tämä tapahtuu säännöllisesti joka kerta kun olen ajanut autolla eteenpäin n.5 metriä. Olen käyttänyt autoa muutaman minuutin paikallaan ennen liikkeellelähtöä, mutta sillä ei näytä olevan vaikutusta valoihin. Ne räppäävät kuitenkin 5m ajon jälkeen. Valot himmenevät hetkeksi myös tiukassa jarrutuksessa tai käsijarrukäännöksessä. Akussa ei pitäisi olla vikaa, koska auto lähtee todella hyvin käyntiin pakkasestakin.

Missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu