Inhoan kesälomaa. Minulla ei ole mitään tekemistä,eikä mitään tuloja. Tili näyttää nollaa, mutta kukaan ei välitä.
Kesän ajalta ainoaa tuloani reilun 60 euron suuruista opintotukea ei makseta. Hain toimeentulotukea, mutta en sitä saanut, koska en ole ottanut opintolainaa. Koska minulla ei ole kokemusta palkkatyöstä minun om mahdon saada mitään työtä.
Vetosin toimeentulotukihakemuksessani rahattomuuden aiheuttamaan masennukseen ja syrjäytymiseen. Tätä on jo tapahtunut. En ole keskustellut juuri muiden ihmisten kanssa kuin niiden kanssa, joiden kanssa asun.
Olen soittanut sossuun ainakin 5 eri numeroon, mutta kukaan ei ole auttanut.Koen, että ihmisoikeuksiani on loukattu. Lisäksi minua on kohdeltu niin huonosti, ettei sellaista kohtelua toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.
Toivon, että kesä menisi nopeasti ja koulu alkaisi taas. Olisi ainakin jotain tekemistä.
Ei kukaan ansaitse tälläistä elämää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olisiko aika opiskella tuottava ammatti ja mennä
DUUNIIN . Sieltähän toisetkin rahan saavat.
Vai opiskeletko ajankuluksi jotain humpuukia
mikä ei edes elantoa tuota?????
pimeitä hommia, tuon 60€ saat varmasti kasaan. Aina kaikilla jotain keskeneräistä on ainakin omakotitalossa, halonhakkuu vaikka saat komeen kropankin ;)
Hilloo irtoo kun Lordi "peikoille" hallelujah...
Hei, ymmärrän hyvin tilanteesi. Asia on niin, että kaikki opiskelijat eivät saa kertakaikkiaan mistään kesätöitä. Minunkin poikani haki ainakin 20 paikkaan eikä tärpännyt. Vain suhteilla näköjään pääsee töihin nykyisin. Kohtelu esim. sosiaalitoimistoissa on nykyisin todella törkeää. Arimmat eivät varmasti uskalla edes mennä pyytämään apua vaan ovat kotona ja syrjäytyvät kokonaan tästä elämästä. Jos saisit jotain pientä työtä tuttavilta ja he voisivat maksaa siitä Sinulle, niin sillä tavalla saisit tuloja. Esim. lapsenhoitotyötä tai siivousta, mattojen-, ikkunanpesua tms. Myös kirpputoria pitämällä voisi saada jotain. Jos voit pyytää omaisilta rahaa niin se olisi hyvä juttu. Jos et saa mistään rahaa eikä ole enää edes ruokaa, niin käy puhumassa seurakuntasi diakonissalle asioistasi. Myös seurakunnat antavat rahaa välttämättömiin menoihin.
Toivon koko sydämestäni että selviät elämässä eteenpäin. Älä lannistu, kyllä Sinulle tulee vielä parempiakin aikoja.
viet sen henkilökohtaisesti ja pyydät kuittauksen tai lähetät sen kirjattuna kirjeenä.
Kyllä sinun jotain tukea pitäisi sossusta saada. Yrittävät vain saada kunnalle säästöä ja yrittävät saada sinun tyytymään suulliseen päätökseen ettei sinulla olisi oikeutta toimeentulotukeen.
Kävin sossussa juttelemassa ja sain ihan ajan parin päivän päähän. Kerroin asioistani ja jostain ihme syystä sitten sainkin toimeentulotukea, vaikka mikään ei ole muuttunut kielteisen päätöksen jälkeen.
Tietysti minun pitäisi olla iloinen kun vihdoin rahaa sain, mutta kun en ymmärrä. Ihmeisesti jokainen tulkitsee lakeja sun muuta eri tavalla ja vastaukset ja päätökset vaihtelevat käsittelijän mukaan. Vaikka olen kokenut kovia , toivoisin että näissä asioissa ihmnisiä kohdeltaisiin samalla tavalla.
Siis opiskelijan kannattaa varata aika sossuun ja mennä puhumaan asioistaan. Näin kuin ihmeisesti saa helpommin rahaa kun pelkän kirjallisen hakemuksen perusteella. Mitenköhän sitten jatkossa ? No sen näkee sitten.
ettei asiakas vaadi kirjallista päätöstä, niin väitetään ettei ole oikeutta toimeentulotukeen.
Sinä olit jo saanut kieltävän päätöksen ja osoitit peräänantamattomuutta ottamalla uudelleen yhteyttä, joten sossun oli annettava lain mukainen toimeentulotuki.