No minä (kaapissa vielä) tutustuin yhteen lesboon puoltoista vuotta sitten heterokavereideni kautta. Hän näytti olevan kiinnostunut jutuistani kun silloin alkuaikoina juttelimme.. Mutta silloin en ajatellut että tulisin koskaan ihastumaan häneen. Hänellä tuntui olevan samat kiinnostuksen kohteet kuin minulla ja samanlainen huumorintaju. Parin kuukauden kuluttua tajusin katselevani häntä aivan eri tavalla kuin aiemmin ja olevani ihastunut.. Puhumisesta ei meinannut tulla mitää ilman punastumista. Vähän ajan kuluttua kun meidän välillä ei tapahtunu mitään hän löysi jonku naisen jonka kanssa seurusteli vähän aikaa ja me ei pidetty mitään yhteyttä.. nyt joku pari kuukautta sitten kun näin hänet töissä yhdessä kaupassa, juttelimme vähän.. tunteeni oli aika paljon viilentynyt viime kerrasta, mutta jotain oli vielä jäljellä, hän oli sinkku niinkuin minäkin.. Aloimme taas pitämään yhteyttä. Ja parissa samoissa bileissäkin käytiin. Mutta vähän aikaa sitten huomasin hänen punastelut, ja ujouden kun juttelimme. Ja itessänikin huomannut taas ne vanhat tunteet palaavan. Nyt luulen että olen vainoharhainen kun jokaisesta sanasta ja katseesta ja eleestä luulen kaikkea.. mut sit ajattelen et "ei se ny mitää tarkota".. Olen keksinyt aina tekosyyn vaan pästäkseni sinne kauppaan katsomaan sitä... Pelottaa vaan vähän et jos hän löytääkin uuden, kun en ole vielä tullut ulos kaapista, joten hän ei voi olla varma mikä olen... ja kun hän muuttaakin toiselle paikkakunnalle piakkoin... mut se ei se este ole vaan se että mitä jos siellä onkin joku ketä odottaa häntä..
Olen vähän sekaisin. eikä kukaan varmaan saa tosta mitään tolkkua, mutta neuvoja kaipailisin...
Olen vähän sekaisin. eikä kukaan varmaan saa tosta mitään tolkkua, mutta neuvoja kaipailisin...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Positiivinen asia jutussasi on se, että tiedät hänen olevan lesbo, joten voisi kuvitella, että ymmärrystä hänen taholtaan vähintäänkin olisi odotettavissa, jos hänelle avautuisit tunteissasi. Hänen olisi varmaankin huomattavasti vaikeampaa olla aktiivinen, koska olettaa sinun olevan hetero ja pelkää luonnollisesti suhtautumistasi?... Mikä siis olisi pahin seuraus, jos kertoisit olevasi hämilläsi tunteinesi ja pitäväsi hänestä jne... :)
kännyyn, on tullut aivan ihanii.
Mitäs tuossa muuta neuvomaan, jos ette tee mitään, mitään ei tapahdu ja jos teette jotain niin sitten teette.
Jos nyt neiti vaan käyttää niitä omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan vähän niinku ohjenuorana tässä tapauksesa.
Ja heti kun mä saan hankittua taikasauvan jolla nää punastelevat ihmiset saadaan yhteen, niin kilautan.
Ja jos et uskalla millään, niin laita bepantiinia siihen särkykohtaan, ja ole levossa pari päivää.
Ja yleensä kalakeittoon ei kannata lisätä suolaa ja jos, niin vasta ihan lautasella.
Ja ei, kukaan ei lost eikä kukaan ole liian ujo eikä kukaan ole avuton. On vain kyse laiskuudesta. Ja tiedän että jotkut laiskimukset on sitä mieltä että ettei noille ominaisuuksille voi mitään, joo ei voikkaan, kun on niin laiska ettei jaksa.
Kyllä, kesä on kaunis ja silloin on helpompaa. Ja jos ei ole, niin ole onnellinen siitä ettei sun tarvi huorata tai kerjätä kadulla rahaa. Että sulla on katto pääsi päällä ja leipää suuhun. Joskus on ihan kiva muistaa että ne peurustarpeet kun ei täyty, SITTEN vasta on lost ja SITTEN vasta on todellisia ongelmia.
Joten kuivukaa pystyyn jos ette uskalla, ei se minulta ole pois, ja voihan sitä itkeä kun elämä on kurjaa. Mutta ottakaapa ihan askel taakse ja miettikää itsenne todella pahaan jamaan.
Ei elämä ole kuin kerran elettävänä, tuhlatkaa vain ja olkaa ujoja ja noloja ja vaikka mitä. Mutta mikään ei muutu tästä kauniimmaksi, jos sen oikein oivaltaa.
Harmi että ihmiset on niin tyhmiä, mutta niin, ei se ole minulta pois.