Lintubongarit markkinoilla

Olin sinä kesänä 17 ja meillä oli kirkonkylällä kesämarkkinat ja olin paikallisen 4H:n myyjäisporukassa kirkonkylämme pankin pihalla. Minä ja pari muuta kaveria myimme vanhoja kirpparitavaroita ja myyntipöytämme oli pihan laidalla.

Mulla oli yllä vaalea aika lyhyt mekko, olihan ulkona yli 25 astetta eli kesä kauneimmillaan. Hame oli leveähelmainen, kuten siihen aikaan 80-90 luvun taitteessa sellaiset oli muotia.

Paikalla tuuli jonkun verran, ja kaverini Irina, huomautti, kun olin seissyt jonkin aikaa myyntipöydän luona, että helma lentelee tuulessa selkäni takana ihan korviin, ja sille ei voinut oikeastaan mitään, koska myyntipöytä oli ojanpenkereen vieressä ja tuuli ilmeisesti "otti vauhtia" siitä. Eli peppu näkyi kauas, oli vaan oltava pokkana! Ojan toisella puolella oli meinaan pysäköintialue joten käytännössä kaikki sieltä suunnasta alueelle tulijat saivat ihailla valkoisia pöksyjäni!

Meidän tavaroitamme kävi tietenkin katsomassa paljon väkeä ja tuntui jotenkin kuin miespuoliset ennen kaikkea tulivat ihailemaan niitä. Kylän poikia kävi ja yhdessä vaiheessa Irinan vanhempi veli Johan tuli tuuraamaan häntä. Aika lailla punastuin ensin mutta koska hän hoiti myymisen asiallisesti ajattelin että kyllä hänkin on varmaan nähnyt nuorten tyttöjen peppuja ihan riittävästi.

Tuli myös n kolmekymppinen mies ja nainen, nainen penkoi ammattimaisesti tavaroita mutta mies katseli muuallepäin, ja pani varmaan merkille että hameeni nousi korkealle. Oli kumminkin sen verran herrasmies että ei tullut selkäni taakse kurkistamaan. Hän katseli velmumaisesti silti ja vähän punastuin, ihan siistin ja kivan tuntuinen mies. Vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni että ei kukaan huomaa tätä pikku vahinkoani, en silti saanut mielestäni että olen puoleksi alasti.

Sitten tapahtui outoja. Nainen kertoi että hän on toimittaja yhdestä lehdestä ja oli tekemässä juttua kesätapahtumasta. Otti muistilehtuiön esiin ja alkoi kysellä onko kauppa käynyt jne. Huomasin että miehellä oli kamera ja hän otti esiin sen. Nainen kysyi että saako minut valokuvata enkä kieltäytynyt. Mies otti minusta monta kuvaa ja huomasin että häntä aika lailla hymyillytti kun yritin esittää viatonta ilmettä helmat korvissa! Kuviin ei tosin tainnut jäädä mitään sopimatonta, mutta kuvissa jotka otettiin viistosti sivusta näki varmaan että hameenhelma karkasi kunnolla korkeuksiin!

Kun ne lähtivät pois, huokasin helpotuksesta, näin heidät myöhemmin kauempana jonkun toisen "uhrin" kimpussa.

Seuraavan maanantain paikallislehdessä oli kuva minusta ja juttua markkinoista, ja kuvasta oli rajattu onneksi pois siitä kyseisestä yksityiskohdasta se oleellisin.

Kauhukseni huomasin 10 vuotta myöhemmin, kun menin Helsingissä erääseen pankkiin, että olin pankin esitteen kannessa kokovartalokuvassa, punaposkinen teiniprinsessa jolla hame liehui korvissa! Taustalla oli tuttu pankkirakennus ja pankin valomainos. Että ne roistot kehtaa! -Oli ensimmäinen ajatukseni. Kuvassa ei toisaalta näkynyt mitään sopimatonta, kuva oli sivusta, reittä näkyi tosi korkealle mutta helmat peittivät juuri ja juuri pikkareiden rajat. Esitteen kannessa luki toisaalta mielestäni hieman vihjailevasti "Sijoita nouseviin kohteisiin"!

Olin alkanut toisaalta ihmetellä vähän kummallisia sähköpostiviestejä. Soitin kyseisen pankin sijoituksista vastaavalle johtajalle, jonk apuhelinnmero ja kuva oli esitteen takasivulla. Hän oli keski-ikäinen nainen, ja varsinainen riivinrauta. Hän väitti että kuva oli kotikyläni pankin arkistosta, ja heillä oli lupa sen käyttöön. Soitin myös kotikylän pankkiin, ja he soittivat myöhemmin minulle että lupa kuvan julkaisemiseen oli saatu paikalliselta 4H yhdistykseltä.

Ajattelin että nyt en uskaltanut mennä enää kotiin, mutta toisaalta, sattuhan sitä. Huomenna tämä juttu selvitettäisiin. Avomieheni Kai on Brysselissä, ja tulee vasta viikon päästä. Kun avasin Punavuoren kaksioni oven, vinkui Juuso -koirani oudosti. Ihan kuin olisi pelästynyt jotain! Murtovaras, joku pervo häirikkö on kimpussani pankin esitteen takia tietenkin! Yritin rauhoittua. Kun meniin keittiöön keittämään iltateetä, näin että vastakkaisesta talosta paloi valo yhdessä ikkunassa. Tiesin että siellä asui eräs vähän boheeminoloinen mies. Sammutin omat valoni, hain Kain lintukiikarin ja katselin ikkunaa. Näkyi huonekasveja ja telkkari, ja seinällä juliste. Juliste oli pankin mainos, joka esitti minua! Nyt alkoi tuntua tosi hermostuttavalta.

Siinä vaiheessa soitin taksin, pakkasin kassiini välttämättöimmät tavarani ja kun taksi tuli pyysin ajamaan linja-autoasemalle. Ehtisin illan viimeiseen bussiin kotikylääni. Soitin myös äidille ja isälle. Bussissa oli vain pari muummoa ja vaaria ja venäläisiä matkalla Vaalimaalle.

Seuraavana päivänä en mennyt töihin vaan menin pankin paikalliskonttoriin selvittämään esite- ja julisteasia. Uusi pankinjohtja oli sama Johan joka oli luokkakaverini Irinan vanhempi veli. Johan levitteli aluksi käsiään mutta lupasi jonkin ajan päästä että ottaa yhteyden pankin viestintäosaston, että mainoskampanja jossa minun kuvani on, poistettaisiin. Kuva oli tullut pankin arkistoon vahingossa hänen edeltäjänsä, Lindroosin aikana, eikä Johan tiennyt, eikä muistanut kuka olen, eikä siksi tajunnut että kuvaa ei saisi käyttää. Mitään julistetta jossa minun kuvani olisi, ei edes ollut painettu.

Johan soitti minulle iltapäivällä että asia on nyt selvitetty, esitteet otetaan pois, ja lupasi tarjota lounaan ja niin menimme Joutsenhovin motelliin syömään. Juteltiin niitä näitä ja oloni tuntui rauhoittavalta.

Palasin Helsinkiin vajaa viikkoa myöhemmin ja pankin sijoitusesite oli nyt toisen näköinen.

Tänään Kai tulisi kotiin, ja lisäksi juuri tänään ovat 30-vuotissyntymäpäiväni.
Katselin kiikarilla vastakkaiseen asuntoon, ja kuva joka boheemilla tyypillä oli seinässä, esitti Anna Kournikovaa. Kuinka olin erehtynyt niin täysin? Katselin pöytälaatikkoon piiloittamaani esitettä. Tarkkaan katsottuna näin kuvassa että pikkuhousuni oli taitavasti retussoitu pois, että peppuvako näkyi pankin ikkunaa vasten peilikubvassa. Esitteen sisäsivuilla oli vähän outo kuva. Siinä tuttuja miehiä ja yksi nainen istui jonkin ison kartanon tai linnan salongissa pöydän äärellä. Vanhemman miehen tunnistin Lindroosiksi, nuoremman Johaniksi ja naisen pankin sijoitusjohtajaksi, joka on sama nainen joka sillon kun minua kuvattiin, haastatteli minua paikallislehteen. Ja heidän "asiakkaaksi" oli laitettu kaveri, jonka nyt muistin: hänhän asuu vastapäätäni ja oli juuri se valokuvaaja silloin 13 vuotta sitten. Outoa, eikö vaan?

Hetken päästä kuulin kun avainta kokeiltiin oveen, Kai olisi tulossa työmatkaltaan. Kertoisin oudoista seikkailuistani, mutta ensin vietettäisiin kahdestaan 30-vuotissyntymäpäivääni mukavan pienen iltapalan merkeissä. Ovi avautui, mutta ei tullut vain Kai, tuli myös se sijoitusjohtaja-toimittaja nainen ja Johan, sekä Irina, jota en ollut nähnyt melkein 10 vuoteen, sen jälkeen kun lähdin opiskelemaan. Ja heidän perässään vielä se valokuuvaaja ja Lindroos. Siellä he seisoivat eteisessämme ja kysyivät että "eikö ollut mahtava pila?", ja ”Onnea kolmekymppiselle”!

Koko esitettä ei siis ollut tehty kuin pieni nippu, jotka olivat "sopivasti" laitettu näytteille pankin Punavuoren konttoriin kun kävin siellä. Konttorin apulaisjohtajana toimi Lindroos nykyisin, ja hän tiesi että olin tulossa sinne neuvottelemaan asuntolainastamme. Lindroos oli taas Kain kaveri yhdessä lintubongariyhdistyksessä, ja Johan ja Lindrooos ja toimittaja-nainen (Heidi) vanhoja tuttuja kouluajoilta. Mikään sijoitusjohtajakaan hän ei ole, eikä pankissa töissä lainkaan, vaan toimittaja mutta seurustelee kumminkin Helsinkiläisen valokuvaaja-Jussin kanssa joka asuu meitä vastapäätä. Titteli ja kuva oli feikattu esitteeseen, ja esitteessä mainittu sijoitusjohtajan puhelinnumero ei mennyt pankkiin sekään.

Kysyin Kailta että miksi ihmeessä te tuollaista keksitte tehdä? Kai sanoi että yhtenä pubi-iltana Lindroosin kanssa jossa mukana oli Johan, joka kehui että tunsi avovaimoni oli seissyt toistakymmentä vuotta sitten vieressäni markkinoilla myymässä kehui että oli ihaillut peppuani myyjäisissä että oli jäänyt niin kovasti mieleen, että päätti hankkia valokuvat keinolla millä hyvänsä. Nuorena pankkivirkailijana hän tunsi paikallislehdessä työskentelevän toimittaja-valokuvaaja -pariskunnan ja sai heiltä koko filmirullan negatiivit sen jälkeen kun lehti oli ilmestynyt. Hän oli esiintynyt pankin nimissä ja maksanut (omasta pussistaan) kuvista. Lindroosilla ei ollut silloin mitään tekemistä asian kanssa.

Kysyin Johanilta että "Onko sinulla suurennettu kuva minusta vielä jossain jemmassa" ja hän vastasi että "taitaa olla" ja ojensi alkuperäisen kehystetyn suurennetun kuvan jossa tosiaan muistutin Anna Kournikovaa joka nykyisin poseeraa mekon helmat korvissa yhdessä lenkkitossu-mainoksessa. Kun oltiin ”pakolliset kotiintulokuviot” Kain kanssa hoidettu makuukamarissa, kysyin että missä ihmeen lintubongari-yhdistyksessä sä olet oikein mukana? Kai sanoi että jaa'a, se onkin sellainen juttu että se perustettiin vasta puoli vuotta sitten suomi24h:n nettisivuilla ja että jäseneksi pääsee kunhan kirjoitaa jänniä novelleja piukoista pepuista!