Leikkaus

Mitenkäs riskialttista on uros kanin kastrointi ? Onko yleistä että leikkaus epäonnistuu vai onko se rutiinin omainen homma mikä onnistuu aina hyvin ?
7806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pienen eläimen nukutus on aina riskialtista, mutta se että kani kuolee aina. hmmm, oma luppapoika leikattiin 3 vuotta sitten ja ainakin eilen illalla oli hengissä. tiistaina lähtee tyttöpupu leikkaukseen, sitä hieman plekään kun on isompi operaatio.

muista vain kysyä kunnon hoito-ohjeet ja noudata niin eiköhåän kanisi selviä ihan hyvin.
Todellinen kuolleisuus prosentti taitaa olla 5% sadasta.

Äänestä

..molemmat kanit (naaras ja uros hermeliinit) on leikattu ja tosi hyvin meni molemmat(leikkaukset ja toipumiset siis), ei mitään ongelmia tullut ja kumpikin hyvinkin hengissä ;D

Äänestä
  • Kanisi selviää mitä lultavimmin, kuten jo sanottiin, mahdollisuus kuolla on vain noin 5%/100% eli se on häviävän pieni. Oma kanini on myös menossa kastraatioon ensi kuun alussa. Kannattaa kysyä eläinlääkäriltä ihan suoraan, esimerkiksi kuinka monta kania on kuollut hänen leikkauksissaan. Noudata ohjeita niin kanisi pärjää hienosti. :)

    Äänestä

  • Nadii kirjoitti:

    Kanisi selviää mitä lultavimmin, kuten jo sanottiin, mahdollisuus kuolla on vain noin 5%/100% eli se on häviävän pieni. Oma kanini on myös menossa kastraatioon ensi kuun alussa. Kannattaa kysyä eläinlääkäriltä ihan suoraan, esimerkiksi kuinka monta kania on kuollut hänen leikkauksissaan. Noudata ohjeita niin kanisi pärjää hienosti. :)

    Minunkin pupuni selvisi hyvin leikkauksesta. Pieneläinklinikoilla se on rutiinitoimenpide.

    Äänestä

Ei mikään voi olla täysin varmaa, varsinkin kun kyse on pieneläimen nukutuksesta, se on aina riski. Täytyy todellakin olla asiansa osaava ja asiaansa paneutuva lääkäri!
Meidän edellinen uroskani kastroitiin ja kun utelin tippa linssissä lääkäriltä ennen sitä, että selviäähän kani varmasti, sanoi lääkäri vain, ettei voi olla 100% varma, että kerran eräs tapaus oli kuollut kotimatkalla...
No mutta onneksi meidän teräspupu selvisi.

Äänestä
  • Niin, eiköhän lääkärit hommansa osaa niin ihmisissä, kuin eläimissäkin.. :). Vaikka kyllä on minuakin joskus mietityttänyt kun itse olen ollut lääkärissä ja minun silmässä on ollut joku näppy jota ollaan jäädytetty- niin silloin minä kyllä hiukan mietin, että toivottavasti osaavat hommansa.. Mutta tietty osaavat! Nyt kyllä meni hiukan OT: ksi, mutta aiheeseen vielä vähän; ei siis kannata tosiaan pelätä, on varmasti hyvin, hyvin harvinaista että tuollaiseen "pieneen" operaatioon kuoleen.

    Äänestä

  • ...................... kirjoitti:

    Niin, eiköhän lääkärit hommansa osaa niin ihmisissä, kuin eläimissäkin.. :). Vaikka kyllä on minuakin joskus mietityttänyt kun itse olen ollut lääkärissä ja minun silmässä on ollut joku näppy jota ollaan jäädytetty- niin silloin minä kyllä hiukan mietin, että toivottavasti osaavat hommansa.. Mutta tietty osaavat! Nyt kyllä meni hiukan OT: ksi, mutta aiheeseen vielä vähän; ei siis kannata tosiaan pelätä, on varmasti hyvin, hyvin harvinaista että tuollaiseen "pieneen" operaatioon kuoleen.

    Ikävä kyllä kaikilla esim. lähinnä lehmien ja muiden isompien eläinten parissa toimivilla eläinlääkäreillä ei välttämättä ole paljoa kokemusta kaneista, vaikkeivat ne kovin harvinaisia otuksia olekaan. Itsekin suosittelisin siis varmistamaan onko eläinlääkäri ennenkin leikannut kaneja, etenkin jos lääkäri ei ole erikoistunut pieneläimiin.

    Oma uroskaninikin leikattiin n. vuosi sitten. Ei kulunut kuin kaksi tuntia leikkauksen alusta, kun kani popsi jo kotona innoissaan pellettiä. Itsekin olin hieman huolissani ennen leikkausta, kun nukutus on sitä suurempi riski mitä pienempi eläin on kyseessä ja tuo oma kani painoi 680 grammaa. Leikkaus meni kuitenkin hyvin ja toipuminen oli kovin paljon nopeampaa mitä olin osannut edes toivoa :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kysyjä1 kirjoitti:

Mitenkäs riskialttista on uros kanin kastrointi ? Onko yleistä että leikkaus epäonnistuu vai onko se rutiinin omainen homma mikä onnistuu aina hyvin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu