DPRK

Onko täällä ketään joka olisi ihan oikeasti käynyt ko. maassa? Vaikuttaa niin hullulta valtiolta että ihmettelen jos sinne joku uskaltautuu..
71843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä hullua siinä on, yhtä hyvin voisi kysyä onko kukaan käynyt USA:ssa, samoilla perusteilla..

Äänestä
  • Maa jossa kansa elää aivopestynä köyhyydessä, henkilönpalvonta ylittää Stalinin kevyesti. Maa käyttää neljänneksen budjetistaan militarisoitumiseen ja kehittelee salaa ydinaseita. Vapaata mediaa saati sananvapautta ei ole, poliittisia vankeja sen sijaan riittää.

    Äänestä

On vaikea ymmärtää miten maan presidentti voi pitää kansaa hallinnassaan.
Pitää köyhyydessä, alistaa, aivopestä.
Pitää myös kansalaisia töissä maan ulkopuolella ja pakottaa rahoittamaan palkalla hallitusta ja melkein vähäisemmässä määrin työntekijän omaisia.

Voiko presidentti saada tämän kaiken aikaan?

Tuskin.

Valtaapitävä vähemmistö hallitsee maata asein. Armeija ja valittu virkamieskunta. DDR:n malliin.

Kansan pitäisi nousta avoimeen kapinaan. Siinä menee ihmishenkiä, mutta niin on mennyt muuallakin maailmassa. Länsimaiden, Venäjän ja Kiinan pitäisi pakottaa Pohjois-Korean johdon luopumaan vallastaan. Kiina on avainasemassa.

Toivottavasti Kiina kutsuu maan johtajan vierailulle ja pitkittää vierailua hamaan tulevaisuuteen.

Äänestä
  • DDR oli demokratia, toisin kuin USA. Korea nayttaa nyt mallia USA:lle, kohta imperialistit ovat polvillaan!

    Äänestä

  • oli demokratia kirjoitti:

    DDR oli demokratia, toisin kuin USA. Korea nayttaa nyt mallia USA:lle, kohta imperialistit ovat polvillaan!

    Ei demokratia ammu pois maasta pyrkiviä kansalaisiaan.

    Äänestä

Its eolen ihan oikeasti käynyt Pohjois-Koreassa reilu vuosi sitten. Kyseessä oli ihan turistimatka ilman aatteellista taustaa. Lisäksi tiedän useampiakin suomalaisia jotka ovat käyneet siellä. Varsin mielenkiintoinen maa, siis nähdä millaista siellä on. En edes väitä tiewtäväni kuinka asiat välttämättä ovat, mutta eipä se amerikkalaistenkaan välittämä kuva Pohjois-Koreasta ole oikea.

Katso vaikka www.koryogroup.com sivut, jos haluat lähteä käymään. Suomessakin on matkatoimistoja jotka välittävät matkoja Pohjois-Koreaan.

Äänestä

pääsee Suomestakin,toisin olemme kylläkin itse ajatelleet eli matkustaa suoraan Pekingiin,josta omatoimisesti junalla/kuulopuheitten mukaan n.150euroa? Pitänee tarkistaa viisumi ja hintatiedot..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jami369 kirjoitti:

Onko täällä ketään joka olisi ihan oikeasti käynyt ko. maassa? Vaikuttaa niin hullulta valtiolta että ihmettelen jos sinne joku uskaltautuu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu