Tuntuu jotenkin aina välillä että seinät kaatuu päälle ja taivas tippuu niskaan. Mulle tulee aina tuntemuksia että hajoon enkä jaksa enään jatkaa yhtään pidemmälle. Välillä vihaan itteeni, ulkonäköäni ja pidän itseäni nälässä. Joskus. Joskus menee ihan hyvin, kunhan en vaan ajattele.
Kun olin ala-asteella, pari vuotta sitten, veljeni usein vihjaili jotain pervoa, välillä puristeli ja kosketti. Jälkeen päin oon ollut hajalla asiasta, ja miettiny sitä päivittäin. Koskaan en ole siitä kenellään puhunut, tai mitään maininnun, kaiken olen pitänyt vaan sisälläni.
Vanhempieni erottua äitini lakkasi välittämästä minusta (myöhemmin on myöntänyt sen, että ei jaksanut vain antaa minulle rakkautta, uuden miehen takia). Välit ovat palautuneet nyt normaaleiksi suunnileen, vaikka en edelleenkään luota äitiini, tai kehenkään muuhun. Äitiini en juuri sen takia koska muutaman kerran hän on salaa lukenut päiväkirjojani, ja väittänyt vielä että kaikki äidit tekevät niin on jos vain saavat tilaisuuden.
Parasta ystävää minulla ei ole ollut vuosiin, koskaan ei ole ollut ketään johon olisin oikeasti luottanu, että olisin voinu kertoa kaiken pahan olon. Mä olen aina pitäny kaiken sisälläni, koskaan en oo maininnu että mulla olis paha olla, ja että sattuu joka sekuntti.
Mulla oli yks poika, jota rakastin ihan mahdottomasti, mä olin just alkamassa luottaan siihen. Mä jopa melkein kerroin sille, miks en luota ihmisiin ja siihen että ne muka rakastaa mua. Sitten se vaan jätti mut, ihan tavallisena päivänä, ihan yllättäen. Mä en yhtään osannu odottaa sitä.
Mä tutustuin yhteen ihmiseen, joka nykyään on ihan mielettömän tärkee mulle, se vaan ei tiedä sitä. Mä luotan siihen kaikkein eniten, mä uskaltaisin kertoo sille luultavasti kaiken. Ja mä välitän siitä ihan mahdottomasti. Mutta koska mä olen mä, niin mä menin tietysti ja tyrin kaiken. Se tuskin koskaan tajuaa sitä, että se on oikeesti mulle mielettömän tärkee. Mä oon joskus yrittäny kertoo sille jotain, mutta mä en osaa selittää sitä että miltä musta tuntuu ja miten paljon muhun sattuu. Se ei yritä ees ymmärtää mua, mä en oikeestaan oo sille mitään.
Välillä tuntuu, että pahan olon aalto jotenkin menis mun yli. Mutta mä urheesti vaan yritän ajaa sen pois. Öisin mua nakertaa aina pelko, että mä en enään jaksa seuraavana päivänä nousta. Mutta edelleen mä vaan yritän kätkee kaiken sisääni, ettei kukaan nää että mulla on oikeesti paha olla.
Mä en vaan uskalla kertoo kellekkään, musta tuntuu että kukaan ei oikeesti välitä musta, tai siitä kuka mä oikeesti oon. Kukaan ei tiedä mitä mun sisällä asuu, kukaan ei oo koskaan halunnut ottaa selvää. Mä pelkään liikaa. Itteeni ja muita, että ne särkee mut.
Mä haluisin vaan kadota ja alottaa alusta, mutta samalla mua pelottaa että mitä jos se mun uus alku, oliskin tätä todellisuutta pahempi ?
Mun puolesta te voitte laittaa tän jonkun teini angstituksen piikkiin, koska ikää mulla on tässä kohta 15, mutta mä vaan halusin kertoo jollekkin. Että muhun sattuu liikaa. Enkä mä tiedä jaksanko mä loputtomiin.
Kun olin ala-asteella, pari vuotta sitten, veljeni usein vihjaili jotain pervoa, välillä puristeli ja kosketti. Jälkeen päin oon ollut hajalla asiasta, ja miettiny sitä päivittäin. Koskaan en ole siitä kenellään puhunut, tai mitään maininnun, kaiken olen pitänyt vaan sisälläni.
Vanhempieni erottua äitini lakkasi välittämästä minusta (myöhemmin on myöntänyt sen, että ei jaksanut vain antaa minulle rakkautta, uuden miehen takia). Välit ovat palautuneet nyt normaaleiksi suunnileen, vaikka en edelleenkään luota äitiini, tai kehenkään muuhun. Äitiini en juuri sen takia koska muutaman kerran hän on salaa lukenut päiväkirjojani, ja väittänyt vielä että kaikki äidit tekevät niin on jos vain saavat tilaisuuden.
Parasta ystävää minulla ei ole ollut vuosiin, koskaan ei ole ollut ketään johon olisin oikeasti luottanu, että olisin voinu kertoa kaiken pahan olon. Mä olen aina pitäny kaiken sisälläni, koskaan en oo maininnu että mulla olis paha olla, ja että sattuu joka sekuntti.
Mulla oli yks poika, jota rakastin ihan mahdottomasti, mä olin just alkamassa luottaan siihen. Mä jopa melkein kerroin sille, miks en luota ihmisiin ja siihen että ne muka rakastaa mua. Sitten se vaan jätti mut, ihan tavallisena päivänä, ihan yllättäen. Mä en yhtään osannu odottaa sitä.
Mä tutustuin yhteen ihmiseen, joka nykyään on ihan mielettömän tärkee mulle, se vaan ei tiedä sitä. Mä luotan siihen kaikkein eniten, mä uskaltaisin kertoo sille luultavasti kaiken. Ja mä välitän siitä ihan mahdottomasti. Mutta koska mä olen mä, niin mä menin tietysti ja tyrin kaiken. Se tuskin koskaan tajuaa sitä, että se on oikeesti mulle mielettömän tärkee. Mä oon joskus yrittäny kertoo sille jotain, mutta mä en osaa selittää sitä että miltä musta tuntuu ja miten paljon muhun sattuu. Se ei yritä ees ymmärtää mua, mä en oikeestaan oo sille mitään.
Välillä tuntuu, että pahan olon aalto jotenkin menis mun yli. Mutta mä urheesti vaan yritän ajaa sen pois. Öisin mua nakertaa aina pelko, että mä en enään jaksa seuraavana päivänä nousta. Mutta edelleen mä vaan yritän kätkee kaiken sisääni, ettei kukaan nää että mulla on oikeesti paha olla.
Mä en vaan uskalla kertoo kellekkään, musta tuntuu että kukaan ei oikeesti välitä musta, tai siitä kuka mä oikeesti oon. Kukaan ei tiedä mitä mun sisällä asuu, kukaan ei oo koskaan halunnut ottaa selvää. Mä pelkään liikaa. Itteeni ja muita, että ne särkee mut.
Mä haluisin vaan kadota ja alottaa alusta, mutta samalla mua pelottaa että mitä jos se mun uus alku, oliskin tätä todellisuutta pahempi ?
Mun puolesta te voitte laittaa tän jonkun teini angstituksen piikkiin, koska ikää mulla on tässä kohta 15, mutta mä vaan halusin kertoo jollekkin. Että muhun sattuu liikaa. Enkä mä tiedä jaksanko mä loputtomiin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mä en laita tota teini angstailun piikkiin. En yhtään ihmettele, että jos haluat kertoa tunteistasi, jos kerran vain muutamaan pariin olet vain pystynyt kertomaan kaiken, ja luottamaan kokonaan. En tiedä mitä sanoa tosta kaikesta. Oletko yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin? Jos johonkin uuteen ystävään, pystyisit luottamaan, ja jakamaan tuntemuksenne ym.
Sun on koitettava selvitä. Ehkäpä saat paremman alun, kun muutat pois kotoota? Hyvä, todellakin, jos veljesi ei enää ahdistele/kiusaa/koskettele sua.
Kuinka sä tyrit ystävyytes siihen yhteen ihmiseen? tai eihän sun todellakaan tarvi kertoa. Kunhan utelias vain oon. Kuinka sä olet voinut ns. aloittaa välittämisen johonkin ihmiseen, joka ei välitä susta, tai halua ymmärtää? vai johtuuko se just jotenkin siitä, että 'tyrit kaiken'.
Äitisi teki kyllä todella ilkeästi lukemalla päiväkirjaas. Ihan kuin sulla ei saisi olla salaisuuksia, joita se ei tietäisi tjn...
On olemassa ihmisiä jotka voi auttaa siua ja helpottaa siun oloa ja he ovat luotettavia ; psykologit. Koska olet jo 15-vuotias siun ei tarvitse kertoa vanhemmillesi että sie käyt psykologilla, ellet itse halua. Siun on turha pelätä sitä, se ei ole mitenkää paha juttu!
Monilla nuorilla on ongelmia ja kaikkia yleensä voidaan auttaa. Parempi on että tämä "angisti" tulee 15-vuotiaana, kuin että se tulisi silloin kun olet 35-vuotias työssäkäyvä perheellinen uranainen. Silloin se olisi paljon vaikeampaa. Jossakin vaiheessa elämää, olit sitte teini tai keski-ikäinen, kyllä, ihmiselle tulee angisti. Niille joille ei tule se merkitsee sitä ettei niillä ole elämässä koskaan ollut mitään suurta.
Jokaisesta koetuksesta selviää ajan kanssa, pitää olla tarpeeksi kärsivällinen. Ja jokaisen koetuksen jälkeen olet vahvempi ja sinä kykenet auttamaan muita omien kokemustesi pohjalta. Jokainen kolhu jättää oman jälkensä ihmiseen, mutta se kuluu pois, meni siinä vuosi taikka kaksi.
Pidä huoli itsestäsi !
Mulla on justii sama olo ku sulla.. tuntuu vaan että mä en jaksa enää päivääkää. Tekis vaan mieli vetää ittensä hengiltä, mut silti en siihen pystyis. Ku en pysty edes satuttaa itteeni. Mulla ei oo erityisesti mitää HYVÄÄ kaveria jolle kertoa murheista :/ kaikki "kaverit" on sellasia kusettajia. Mun kummatki entiset parhaat kaverit vei multa saman jätkän. Eka toinen vei sen ku mulla oli sen kans juttua.. puolen vuoden päästä mulla oli taas sen jätkän kans juttua nii toinen kaveri vei sen multa. Mä en haluais sen jätkän suhteen luovuttaa, mutta mulla alkaa olla jo mitta täynnä. Mä en jaksa enää ku saa kokoajan paskaa niskaa jos sille jätkälle jotn. viestiä laitan.. se jätkä kertoo ne viestit heti eteenpäin. :/ mut pitää vaan päivä kerralla jaksaa ja yrittää hiljalleen unohtaa ne kusipäiset kaverit ja se koko jätkä. Mut koita säki ny jaksaa ja saada joku ihminen jolle puhua. Mäki yritän! :(
itselläni ei ole elämässä oikeastaan mitään jäljellä (16v poika, 178cm, 53kg). ikinä ei ole mitään vakavampaa ollut tyttöjen kanssa, ehkä jotain pienempää mutta ei mitään mainitsemisen arvoista, haluaisin kylä mutta kun olen ehkä iha vähän ujo enkä uskalla kysyä ketään, jos se vaikka suuttuis. olen koko elämässäni kysynyt yhtä ainoaa tyttöä ja kun se ei suostunut aloin pelkäämään että jos sieltä seuraavaltakin tulee samanlainen haukkumis viesti. kyllä minua on komeaksi kehuttu yms. mutta en itse usko sitä.
itsaria olen harkinnut muutaman kerran ja olisi ihana päästä jonnekkin psykologille puhumaan asioista, muuta kun en uskalla ja mistä saisin rahat siihen tai mitä jos äiti saisi tietää??? nyttenkin on jo välit sen verran huonot kun tuli taas valistettua sitä kuinka huono äiti hän on (oikeasti maailman paras äiti mutta enhän voi sitä hänelle sanoa, alkais kuitenkin kertomaan kavereille kuinka kiltti poika hänellä on ja mitä mä sanoin sille yms). toivon amiksen auttavan jotenkin elämässä eteenpäin kun tällä hetkellä ei elämässäni ole mitään muuta hyvää kuin tietokone ja netti.
luin lehdestä vähän aikaa sitten jutun narsisteista ja säikähdin kuinka paljon se kuvasi itseäni. on todella vaikeaa pyytää anteeksi tai edes sanoa muutama hyvä sana toisesta. en ole edes itkenyt todella pitkään aikaan vaikka mieli tekisi. olen siis mieleltäni sairas. nyttenkin äiti on lähdossä pikkusiskon kanssa turkkiin vikon lomalle ja jään yksin kotiin. kyllähän äiti kysyi haluaisinko tulla pikkusiskon tilalle mutta en uskaltanut sanoa muuta kuin "en mä halua, lähtekää te vaan, mä kyllä pärjään täällä yksin" ja sitten kun se tuli kysymään uudestaan etten mä vaan pahota mieltäni (se siis välittää vähäsen) niin vakuutin sen että ei mulle tule paha mieli vaikka oikeasti itkin viime iltana kun mietin mistä kaikesta jään paitsi. sitten kun aloin miettimään miksi niin tein, tulin siihen tulokseen että pelkäsin loman äidin kanssa vaan pahentavan välejä.
en tehnyt uutta otsikkoa koska näitä valitus viestejä on jo ihan tarpeeksi ja täällähän sitä on hyvä puhua itsensä puhtaaksi kun ei kukaan kuitenkaan lue tätä. oikeasti pelkästään "lähetä viesti"-nappulan painaminen tulee olemaan vaikeaa muutaman sekunnin päästä...
Satuin ihan summassa valitsemaan tämän ketjun ja voi ei mitä täältä paljastui. Jo yksin surulinen ja murheelinen yksinäinen nuori on liikaa ja teitä olikin useampia. En voi uskoa, etteikö teidän elämästänne löytyisi joku ihminen jolle puhua, joku jonka kanssa nauraa ja jakaa salaisuuksia. Älkääkä miettikö niin kauheasti sitä vastakkaista sukupuolta, niitä seurustelusuhteita kyllä elämään mahtuu, osa huonoja ja osa hyviä. Ihmisiä on maailmassa paljon, ja teillekin on varmaan joukossa muutama tosiystävä. Menneisiin ei saa jäädä rypemään ja anteeksianto on tärkeää. Elämässä sattuu välillä niin että tulee päähän potkituksi ja välillä taas niin että päähän potkija oletkin sinä itse.
Huomasin kun olit kirjoittanu että se psykologilla käynti maksaa ja pelkäsit että hän saa tietää. Fakta : Psykologilla käynti ei maksa ja se että käyt siellä ei kuulu kenellekkään muulle ku sulle. Psykologilla on vaitiolo velvollisuus ja vaikka sun äitisi soittaisi sille ja kyselisi sinulta käytkö siellä niin se psykologi ei saa kertoa, ellet sie itse anna hänelle lupaa kertoa.
Rohkeasti vaan sinne !
(:
Paitsi jos asut venäläisessä neuvostokerrostalossa. Silloin sinulla ei ole mitään toivoa.
haluisitko luotettavan tyypin jonka kanssa jutskailla asioista? Aika kusta on mulla takana elämässä että samoilla linjoilla mennään, jos kiinnostaa jutskailla luotettavan tyypin kanssa niin kerro tänne palstalle, katotaan sit.. :)
Jeesus rakastaa sinua !!
Etsi joku uskova ihminen ja kerro hänelle huolesi..
Olet arvokas !!
Voit kirjoittaa myös Rikulle ! kts.
www.rikurinne.com
Terveisin tuomas
...Meinaatko oikeasti että joku jeesus pelastaa ja joku uskovainen aivopesee turvautumaan johonki yliluonnolliseen että nämä nuoret unohtaisivat pahan olonsa? Wtf?