Realistisuus?

Onko teistä Counter-Strike realistinen? Onko Aseet realistisia, onko osumat?
Minusta yleensä pelit on kaukana realismista vaikka jotkut toista väittääkin, eihän se ukko väsy ikinä eli sen voi laittaa vaikka 5 vuotta juoksemaan ympyrää täysillä ja se ei väsy.
Sitten ne aseet on epärealistisia, kun yleensä joku konepistooli on tehokkaampi kuin pistooli, vaikka ne todellisuudessa olisivat saman tehoisia.
Ja kun ampuu vihollista jollain "heikolla aseella" jalkaan niin se juoksee kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ja kun ampuu sarjaa niin ne padit osuu keskelle ruutua aina, paitsi ehkä 30cm kasaa, vaikko oikeasti ei osuisi ladon seinään muutakun pari.
Sitten se ukko on sairaan kestävä, viholliset saa ampua vaikka kuinka kauan ennenkun se kuolee.
6611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minusta tuntuu kuin et olisi edes koskaan pelannut koko peliä esimerksiki: panokset eivät osu siihen mihin tähtää vaan ne lähtevät "leviämään" ympäriinsä kuten oikeastikin, ja kun hyppää vauhti hidastuu hetkeksi. Kannattaisiko ensinnäkin perehtyä ko. peliin, ennenkuin alat puhumaan asiosta jotka eivät ole totta.

Äänestä
  • Itseasiassa tarkoitin pelejä yleensä en pelkkää countteria.

    Äänestä

  • Ask kirjoitti:

    Itseasiassa tarkoitin pelejä yleensä en pelkkää countteria.

    Realistisempi kun useimmat action elokuvat! =)
    Siis CS. Jos mietitte yhtäkin jotain kunnoon toiminta leffaa, esim. Die hard sarja.

    Mutta ei mun mielestä CS kuitenkaan mikään hirvittävän realistinen ole.
    Mutta pelaan sitä jokatapauksessa lähes joka päivä. Eihän sillä ole mitään väliä onko peli realistinen vai ei. Kunhan on hyvä.
    Eikös asia näin ole?

    Äänestä

  • S kirjoitti:

    Minä lopetin CSsän pelaamisen siihen beta 6 koska pelaajat ovat muuttunueet täysin idiooteiksi. Ennen countterissa oli sentään jonkunlaista tiimipelin tajua mutta nykyään se on pelkkää team-deathmatchia jossa kilpaillaan sillä kuka saa eniten pisteitä. Eli minä sanon ei kiitos ja pelaan vaikka Unreal Tournamenttia, jossa ei ole puhettakaan realistisuudesta mutta peli on silti paljon parempi kuin CS.

    Äänestä

  • Nao-CS kirjoitti:

    itse olen pelannu cs:ää vuoden ja myönnettäköön, että siellä on suurin osa pelaajista provosoivia ja whineeviä pellejä. olen tosin aina pitänyt itsestään selvänä, että cs on pelkkää fraghunttia, eikä se minua haittaa. mutta nämä asenneongelmaiset pennut pistää vaan ärsyttämään.

    Äänestä

no mieti nyt vähän siis eihän niissä peleissä ois mitään järkeä kun yhestä kudista delaa , ei niitä ookkaan ees yritetty tehä aidoiks se ois ihan tyhmää pelata sellasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ask kirjoitti:

Onko teistä Counter-Strike realistinen? Onko Aseet realistisia, onko osumat?
Minusta yleensä pelit on kaukana realismista vaikka jotkut toista väittääkin, eihän se ukko väsy ikinä eli sen voi laittaa vaikka 5 vuotta juoksemaan ympyrää täysillä ja se ei väsy.
Sitten ne aseet on epärealistisia, kun yleensä joku konepistooli on tehokkaampi kuin pistooli, vaikka ne todellisuudessa olisivat saman tehoisia.
Ja kun ampuu vihollista jollain "heikolla aseella" jalkaan niin se juoksee kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ja kun ampuu sarjaa niin ne padit osuu keskelle ruutua aina, paitsi ehkä 30cm kasaa, vaikko oikeasti ei osuisi ladon seinään muutakun pari.
Sitten se ukko on sairaan kestävä, viholliset saa ampua vaikka kuinka kauan ennenkun se kuolee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu