Hei!
Haluan rakentavaa keskustelua siitä voiko adoptiota harkitsevat vanhemmat asettaa rajoja minkälaisen lapsen he haluavat perheeseensä? Esimerkiksi onko hän terve, minkä ikäistä lasta he haluavat, mistä maasta hän tulee?
Vai onko näin, että kun omaa biologista lasta et ole saanut, sinun on hyväksyttävä sen vuoksi se mitä on saatavilla rumasti sanottuna?
Olen usein mielessäni tätä miettinyt ja tuntuu, että kun adioptiosta on kyse vanhemmaksi haluavien on oltava ns. tunteidensa vietävänä, eikä hallita tunteitaan ja haluata sellaista lasta kun oikeasti haluaa. Tekeekö haluamasi asiat sinusta pahan ihmisen, jota kukaan ei ymmärrä? Täytyykö vanhemmaksi haluavan sen jälkeen olla nöyrä, kun on menettänyt kyvyn saada oman biologisen lapsen?
Ajatelkaa asiaa ja puhukaa rehellisesti ja rakentavasti.
Haluan rakentavaa keskustelua siitä voiko adoptiota harkitsevat vanhemmat asettaa rajoja minkälaisen lapsen he haluavat perheeseensä? Esimerkiksi onko hän terve, minkä ikäistä lasta he haluavat, mistä maasta hän tulee?
Vai onko näin, että kun omaa biologista lasta et ole saanut, sinun on hyväksyttävä sen vuoksi se mitä on saatavilla rumasti sanottuna?
Olen usein mielessäni tätä miettinyt ja tuntuu, että kun adioptiosta on kyse vanhemmaksi haluavien on oltava ns. tunteidensa vietävänä, eikä hallita tunteitaan ja haluata sellaista lasta kun oikeasti haluaa. Tekeekö haluamasi asiat sinusta pahan ihmisen, jota kukaan ei ymmärrä? Täytyykö vanhemmaksi haluavan sen jälkeen olla nöyrä, kun on menettänyt kyvyn saada oman biologisen lapsen?
Ajatelkaa asiaa ja puhukaa rehellisesti ja rakentavasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei,
Biologista lasta odottava pariskunta on valmis "ottamaan vastaan sen mitä tulee" (anteeksi ilmaisuni). Tulevat adoptiovanhemmat sen sijaan joutuvat/ heidän pitää tehdä valintoja. Päätyessään adoptioon he valitsevat kansainvälisen ja kotimaan adoption välillä. Kansainvälisessä adoptiossa he valitsevat myös kohdemaan. Kohdemaan valintaan eri ihmisillä vaikuttavat erilaiset asiat.
Kotimaan adoptiossa voi ja on hyväkin miettiä mitä on valmis vastaanottamaan. Erityistarpeisen (sairaan, tms.) lapsen, etnistä taustaa omaavan lapsen, jne. Niin "valintatalomaiselta" kuin se kuulostaakin on hyvä miettiä mihin rahkeet riittävät. Mikäli pariskunnasta esimerkiksi tuntuu, että heidän lapsensa tulisi olla suomalaisen näköinen ja he saavatkin lapsen, jolla on etninen tausta, voi se vaikuttaa haitallisella tavalla kiintymyssuhteen muodostumiseen. Eli vanhempi ei pysty rakastamaan lasta siten kuin lasta tulisi rakastaa. Ja se joka siitä eniten kärsii on lapsi. Myös sossut ymmärtävät tämän ja tästä puhutaan adoptioneuvonnassa.
Toivottavasti tässä sinulle asiallista tekstiä pohdintasi tueksi.
Minusta tämä on yksittäisen ihmisen ja hakijan/hakijaparin oma asia. Asia, josta toki voidaan ja kannattaakin käydä keskusteluja esim. adoptioneuvonnan aikana.
Eli minusta ne, jotka haluavat esittää toiveita lapsen suhteen (ikä, terveys) näin tehköön jos kohdemaa siihen antaa mahdollisuuden.
Osa kotimaan adoptiolapsen odottajista on päätynyt kotimaan adoptioon siksi että saisivat kokea lapsensa vauva-ajan,(ikä)valinta sekin.
Toiset taas ilmoittavat suoraan että olisivat halukkaita ottamaan erityistarpeisen lapsen.
Ja ne taas, jotka eivät toiveita halua esittää, olkoon esittämättä.
Täytyy muistaa että toiveet ovat kuitenkin vain toiveita, lopullisen päätöksen esitettävästä lapsesta tekee yleensä kohdemaan viranomaiset, toki enemmän tai vähemmän hakijoiden toiveiden mukaisesti.
Myös adoptioneuvonnan aikana esim. toiveet alle vuoden ikäisestä terveestä lapsesta saattavat muuttua esim. toiveeksi 0-3 vuotiaasta lapsesta jolla on hoidettavissa olevia sairauksia tai vammoja.
Meillä ihmisillä, inhimillisiä olentoja kun olemme, on taipumus sopeutua, oppia ja jopa muuttaa mieltää kun asioita enemmän miettii.
No tuota. Vaikea nähdä jotain väärää siinä, että toivoo tervettä lasta. Eiköhän yleensä jokainen, joka on lapsia hankkimassa, toivo tervettä lasta, ihan siitä lapsenhankintatavasta riippumatta. Ns. special needs -lapset ovat asia erikseen, siinähän sitoudutaan tietoisesti ottamaan lapsi, joka ei syystä tai toisesta ole terveiden kirjoissa.
Jotkut tuntuvat ajattelevan, että koska biologista lasta hankkivat eivät voi toiveellaan konkreettisesti vaikuttaa asiaan, niin adoptoijankaan ei pitäisi voida. En oikein tätä ymmärrä miksi näin pitäisi olla.
>Jotkut tuntuvat ajattelevan, että koska >biologista lasta hankkivat eivät voi >toiveellaan konkreettisesti vaikuttaa asiaan, >niin adoptoijankaan ei pitäisi voida. En oikein >tätä ymmärrä miksi näin pitäisi olla.
Vaikkapa siksi, että adoptiossa etsitään perheensä menettäneille lapsille uutta kotia, eikä suinkaan ensisijaisesti lasta kaipaaville aikuisille sopivinta mahdollista lasta. Jokainen adoptiolapsi on erityistarvelapsi, sillä heillä on takanaan vähintään yksi menetys ja heidät ollaan viskaamassa uusiin ihmissuhteisiin, kulttuuriin (vaikka olisi kotimaan adoptio), kieleen (kotimaassa kenties murre) ja elämään, joka poikkeaa ns. tavallisesta lapsen kasvutarinasta. Adoptiokotia kaipaavien lasten joukossa on erityisen paljon vauva- ja pikkulapsi-iän ohittaneita lapsia. Samoin näissä lapsissa on paljon erilaisista sairauksista ja vammoista kärsiviä lapsia, sillä usein juuri sairaus/vamma on lapsen adoptioon päätymisen syy. Suurin osa adoptiolasta haluavista haluaa kuitenkin terveitä mahdollisimman pieniä lapsia. Tämän takia vanhemmat ja sairaat jäävät ilman perheitä ja adoptiota voineekin pitää eräänlaisena lapsikauppana.
Entä jos käy niin, että se adoptoitu lapsi sairastuu vaikkapa myöhemmässä vaiheessa johonkin sairauteen, mikä voi tapahtua biologiselle lapsellekin? Pitääkö vanhemmilla olla silloin oikeus palauttaa viallinen lapsi?
Lapsellahan voi puhjeta allergia, astma, diabetes, hän voi sairastua syöpään, masennukseen tai hänellä voi ilmetä puhevika, lukihäiriö, ADHD tai jokin muu vamma tai vaiva, joka ei adoptiohetkellä ole tiedossa tai vielä näkyvissä.
Omasta biologisesta lapsestakin voi tulla special needs lapsi.
Jarkko R ilmeisesti toivoo lapselle takuuta helppoudesta eikä ainakaan osoita halua rakastaa lasta sellaisena kuin tämä on. Toki voi toivoa tervettä lasta, mutta lapsellakin on oikeus toivoa terveitä vanhempia, jotka rakastavat ehdoitta.
Eihän puolisoltakaan voi vaatia sitoumusta pysyä terveenä ja kauniina aina. Tai tietysti voi tänä narsistisena aikana.
"Jarkko R ilmeisesti toivoo lapselle takuuta helppoudesta eikä ainakaan osoita halua rakastaa lasta sellaisena kuin tämä on."
Noh noh, eikös tässä pyydetty rakentavaa keskustelua?
Kun nyt kaksikin ihmistä jo on pitänyt tarpeellisena vastata pieneen kirjoitelmaani, niin tulkoon nyt pientä tarkennusta.
että...:lle: Jokainen adoptiolapsi on toki erityistarvelapsi hylkäämiskokemuksen kautta. Mutta sen lisäksi on erilliset "special needs" -ohjelmat, joissa olevilla lapsilla on kai sitten erityiserityistarve.
Lisäksi en näe miten olisi olennaisesti parempaa, että terve lapsi jää ilman perhettä kuin että sairas lapsi jää ilman perhettä. Molemmat ovat huonoja asioita.
Käsittääkseni on hyvä, että lapsi saa kodin. Kaikki eivät katso omaavansa resursseja vanhemmiksi esimerkiksi kehitysvammaiselle lapselle. Lienee silloin parempi, että he esittävät toivomuksen terveestä lapsesta, kuin että eivät adoptoi ollenkaan. Yksi perheetön saa silloin kuitenkin kodin.
käy niin...:ille: En oikein pidä lasta esineellisestä sävystäsi. "Viallinen lapsi", onko mielestäsi sellaisia todella olemassa? Ja vakavissasiko kyselet "palautusoikeutta". Tai sitten on kyse sellaisesta, mitä nettikeskustelussa tavataan kutsua olkiukoksi.
Totta kai vanhempi rakastaa lastaan ehdoitta, sehän kuuluu vanhemmuuteen. Mutta adoptiota harkitsevat eivät ole potentiaalisen adoptiolapsen vanhempia ennen adoptiota. Adoption jälkeen lapsi on heidän omansa, eikä erotteluja biologiseen ja adoptoituun ole syytä tehdä.
kerrankin ihan oikeaa keskustelua asiasta.
Itse olen sitä mieltä tästä asiasta, että kun adoptiota harkitseva aloittaa projektin, omat tunteet on varmasti niin pinnassa ja sekaisin, että vängällä tulee mieleen kaikenlaisia asioita ja kysymyksiä, koska kuitenkin ollaan niin suuren asian kanssa tekemisissä.
Joka tapuksessa adoption edetessä ja saadessaan keskustella tunteistaan avoimesti ja rehellisesti ihmisessä tapahtuu henkistä kasvua ja tällä keinoin oppii ymmärtämään asioita uudelta näkökannalta ja muuttaa mielipidettään moneen asiaan.
Ja olen nyt jo sitä mieltä, vaikka emme ole aloittaneetkaan adoptio prossessia, että lapsi tulee olemaan meidän oli hän terve taikka sairas yhtä rakas ja haluttu. Yksi haave vain on, että lapsi olisi alle vuoden ikäinen, mutta jokatapuksessa meidän oma lapsi.