Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Saara

Saara

Muistelen vieläkin niitä helteisiä kesiä, jotka vietimme lapsuudenystäväni Saaran kanssa hänen mummolassaan Itä-Suomessa. Kyseessä oli pieni ja idyllinen maalaiskylä, jossa Saaran mummo ja pappa asuivat. He pitivät meistä molemmista kovasti ja ottivat mielellään meidät hoiviinsa useiksi viikoiksi kesäisin. Anja-mummo ja Veikko-pappa olivat molemmat herttaisia ihmisiä. Saara oli samanikäinen kuin minäkin. Olimme erottamattomat.

Kesäpäivät, joita vietimme maalla, olivat täynnä ikimuistoisia kokemuksia. Kirmasimme niityillä ja kukkakedoilla yrittäen saada kauniita perhosia kiinni. Rakentelimme majoja läheiseen metsikköön. Uimme ja polskuttelimme pienessä järvessä, jonka vesi oli aina kuin linnunmaitoa. Muistan vieläkin miltä tuntui kuulla haarapääskyjen kirskuvan, kun ne liitelivät pilvettömällä sinitaivaalla. Voin vieläkin kuulla heinäsirkkojen sirinän heinikossa. Monesti Saara tarttui pieneen käteeni kiskoen minua kohti uusia seikkailuja.

Saara oli temperamenttinen tyttö. Hänen tulenpunainen tukkansa oli usein letitetty kahdelle kireälle palmikolle. Pyöreitä kasvoja peittivät lukuisat pisamat. Pisamia oli kesällä joka paikassa Saaran kehoa. Minulla ei ollut yhtäkään pisamaa ja joskus tunsin pienen kateuden pistoksen sisälläni kun katselin Saaran pisamia. Hänellä oli veikeät silmät, joissa oli sekoitus vihreää ja vaalean ruskeaa. En ollut nähnyt kenelläkään niin erikoisia silmiä. Hän oli jo pienestä pitäen ruumiinrakenteeltaan hoikka. Saaran maidonvaalea iho paloi helposti. Itselläni oli tummempisävyinen iho, joka paahtui auringossa kullanruskeaksi. Vaalea tukkani ja siniset silmäni loivat vahvan kontrastin päivettyneelle iholleni. Pikkutyttönä Saara ei ollut erityisen kaunis, mutta varttuessaan hänestä kuoriutui todellinen joutsen. Ystävyytemme syveni vuosi vuodelta.

Muistan erään helteisen kesäillan erityisen kirkkaasti. Halusimme mennä Saaran kanssa kahdestaan iltauinnille, koska sinä päivänä oli ollut kuuma. Olimme käyneet uimassa ainakin jo kolmesti sinä päivänä. Kirmasimme rantaan mukanamme uimavarusteet ja hieman eväitä. Saaran mummo oli lähtenyt pyörällä kyläilemään ja viemään tuoreita korvapuusteja tuttavalleen, joka asui muutaman kilometrin päässä. Saaran pappa jäi talolle tekemään askareitaan. Huomasin rannassa, että olin jättänyt omat evääni talolle, joten kipaisin nopeasti hakemaan ne. Saara pulahti jo järveen. Saapuessani keittiöön kuulin olohuoneen puolelta epämääräistä voihkintaa. Jähmetyin paikalleni. Paniikinomainen tunne valtasi vartaloni ja tunsin päässäni humisevan. Kurkistin varovasti olohuoneen puolelle. Käteni lennähti suuni eteen ja häpeän puna lehahti salamannopeasti kasvoilleni. Veikko istui nojatuolissa puolialastomana ja liikutteli huohottaen kovaa elintään muhkuraisella kädellään. Televisiossa vilahteli rivoja kuvia. Veikko huomasi minut ja hän komensi minut takaisin ulos. Järkytyksestä sekaisin sieppasin evääni keittiön pöydältä ja juoksin rantaan niin kovaa kuin pystyin. Verenmaku poltteli kurkussani. Saaralle en koskaan kertonut. Koskaan Veikko ei yrittänyt koskettaa minua sopimattomasti –eikä uskoakseni Saaraakaan. Kerran Veikko tokaisi katsellessaan minua merkitsevästi päästä varpaisiin: - Kasvaisit jo isoksi tytöksi. Vaikka olin vasta 10-vuotias, niin tiesin silloin, että tuohon toteamukseen liittyi jotakin häpeällistä.

Vuosien kuluttua Saara pyysi minua kanssaan viikoksi kesälomaa viettämään lapsuutemme kesälaitumille. Ajatus tuntui minusta hyvältä ja niinpä pakkasimme tavaramme ja suuntasimme Itä-Suomeen. Olimme kumpikin 18-vuotiaita. Päätimme viettää nostalgisen viikon tutuissa maisemissa. Saarasta oli kasvanut erityisen kaunis nuori nainen. Hän oli pitkä ja hoikka. Tulenpunainen luonnonkihara tukka hulmusi valtoimenaan ja tutut pisamat kehystivät kauniita kasvoja. Jo lapsena ihailin hänen vihreänruskeita silmiään. Ei minunkaan ulkonäössä ollut moittimista. Kirkkaanvaaleat hiukseni olivat kiiltävät ja silmäni säihkyvän siniset. Yhdessä kulkiessamme herätimme huomiota erityisesti vastakkaisen sukupolven edustajissa. Teini-iässä pojat olivat alkaneet kiinnostaa meitä. Supattelimme ja tirskuimme, kun näköpiiriin ilmestyi ihastuksen kohteitamme. Toisena päivänä kiinnosti Lassi ja toisena taas Ville. Ihailin Saaran itsevarmuutta ja rohkeutta. Hän ei ujostellut poikien kanssa ja oli huomattavasti kokeneempi kuin minä. Saara menetti neitsyytensä 16-vuotiaana; minä vähän ennen kuin täytin kahdeksantoista. Saaran neitsyyden vei häntä pari vuotta vanhempi romanipoika, joka oli uskomattoman komea ja taitava –niin ainakin Saara minulle kertoi. Vaikka Saaraan oli sattunut, niin siitä huolimatta rakasteleminen oli tuntunut hänen mukaansa upealta. Tino oli tuon romanipojan nimi. Saara luopui neitsyydestään hevostallin heinäladossa.

Käännyimme tutulle hiekkatielle. Saaran mummolaan oli matkaa enää pari kilometriä. Muutaman vuoden takaiset muistot tulvahtivat elävinä tajuntaani. Näillä seuduilla olimme viettäneet lapsuutemme parhaat hetkemme. Saara ajoi keskittyneesti. Kuuntelimme Pink Floydia vanhalta kasetilta, jonka olin joskus saanut joululahjaksi äidiltäni. Niissä biiseissä oli nostalgiaa. Saara hyräili hiljaa ja huomasin, että häntä taisi hieman jännittää. Oikeastaan meitä kumpaakin jännitti. Mietin miltä lapsuudesta tutut paikat mahtoivat nykyisin näyttää. Anja-mummo ja Veikko-pappa olivat lähteneet sukulaisten luo kyläilemään, joten saimme olla viikon ihan kahdestaan.

Purimme tavarat autosta ja kannoimme sisälle. Anja oli piilottanut avaimen kuistin alla olevaan saviruukkuun. Keittiöistä tulvahti tuttu korvapuustien tuoksu. Anja oli leiponut pullat meitä varten ja jättänyt ne pöydälle tervehtimään tuoksullaan. Nappasimme heti yhdet ja ahmimme ne kylmän maidon kera. Tästä viikosta tulisi ihana.

Päivät kuluivat. Teimme kaikkea mitä lapsenakin. Aurinko paistoi kokonaisen viikon pilvettömältä taivaalta. – Tulee intiaanikesä, Saara ennusti ja hymyilimme molemmat. Viimeinen ilta täällä - kenties elämämme viimeinen ja kumpikin aavisti sen. Emme jaksaneet valvoa kovinkaan myöhään, koska saunominen ja uiminen oli vienyt molempien voimat. Istuskelimme sängyn laidalla yläkerran vierashuoneessa yöpaidat yllämme ja juttelimme kaikenlaista. Saara käänteli päätään puolelta toiselle ja valitti niskasärkyä. – Mä voin kokeilla vähän hieroa, jos se helpottais yhtään, ehdotin avuliaasti. Hän siirtyi istumaan lattialle sängyn viereen. Laitoin varovasti käteni Saaran hartioille ja aloin hieroa jännitystä pois. – Tuntuu tosi ihanalta, Saara mumisi. Näin kuinka Saaran kiinteät rinnat kohoilivat ohuen yöpaidan alla hänen hengityksensä tahdissa. Moni poika oli ja päässyt hyväilemään noita pyöreitä rintoja, ajattelin. Aikani hierottuani Saara komensi minut vuorostani lattialle istumaan. – Nyt on välillä sun vuoro. Hän laski pehmeät ja lämpimät kätensä hartioilleni. Hieronta tuntui pitkästä aikaa rentouttavalta. Tunnelma oli muutenkin harmoninen ja rauhallinen. Tunsin kuinka jännittyneet lihakseni antoivat periksi ja lämpö tulvi kroppaani. Saaran kädet siirtyivät kuin vaivihkaa hieromaan etupuoltakin. Kädet hivuttautuivat koko ajan alemmaksi ja lopulta ne laskeutuivat pienille rinnoilleni. Kosketus oli höyhenen keveää ja tuntui taivaalliselta. Huokasin hiljaa ja suljin silmäni. Kuin sähköimpulssi olisi kulkenut päästä varpaisiini. Saara puristi rintojani kevyesti. Nännini kovettuivat ja erottuivat selvästi yöpaidan läpi. Huokasin hiljaa ja suljin silmäni.

Saara hengitti kiihkeästi ja aistin poltteen hänen vartalossaan. Hän kumartui suutelemaan niskaani pehmeästi ja antoi huulensa vaellella ihollani. Kylmän väreet kulkivat pitkin vartaloani. Nojasin päätäni taaksepäin, jotta hän olisi ylettynyt paremmin hyväilemään rintojani, jotka odottivat kosketusta. Saara hyväili rintojani niin ihanasti, että mieleni teki voihkia ääneen. Hillitsin kuitenkin itseni. Hetken hyväiltyään hän pyysi minua istumaan ihan vierelleen ja otti oikean käteni lämpimään käteensä. Hän siirsi käteni toiselle rinnalleen ja sulki silmänsä. Hyväilin hänen kiinteitä, isoja rintojaan yöpaidan läpi. Nautinto alkoi näkyä hänen ilmeistään. Hengitimme molemmat kiihkeästi ja halusimme toisiamme enemmän kuin mitään koskaan.

Huulemme kohtasivat ja suutelimme hellästi. Saaran pehmeät huulet olivat kosteat ja aistilliset. Laitoin käteni hänen rinnoilleen ja kuulin, kuinka hän voihkaisi nautinnosta. Hän suuteli minua ahnaasti. Tunsin, kuinka jalkovälini alkoi kostua. Halusin Saaraa. Riisuin hänen läpikuultavan vaaleanpunaisen yöpaitansa ja annoin sen pudota lattialle. Hänen rintansa olivat upeat. Paljon isommat kuin minun rintani. Kumarruin eteenpäin ja hamusin huulillani hänen kovia nännejään. Tein kaiken kiduttavan hitaasti. Saara tarrautui hiuksiini. Puristelin välillä hellästi noita upeita rintoja ja välillä hyväilin niitä suullani. Tunsin suurta mielihyvää hyväillessäni Saaraa. Kostea pilluni sykki halusta. Siirryin hitaasti alemmas. Saaran rintakehä nousi ja laski nopeasti, kun hyväilin huulillani tuota pehmeää vatsaa. Hän piti hiuksistani kiinni ja voihki hiljaa. Riisuin hänen valkoiset silkkiset pikkuhousunsa ja edessäni oli kaunis, sileäksi ajeltu posliinipillu. Kaadoin Saaran hellästi, mutta määrätietoisesti sängylle. Laitoin tyynyn hänen pyllynsä alle ja levitin hänen jalkojaan, jotta hänen vaaleanpunainen, paljas pillunsa olisi tarjolla paremmin. Suutelin hänen maidonvaaleaa vartaloaan kaikkialle. Hyväilin lämpimillä käsilläni hänen herkkiä sopukoitaan. Hän kiemurteli nautinnosta ja tarrautui pitkiin hiuksiini. Lopulta tein sen, mitä kumpikin odotti malttamattomana. Painoin lämpimät huuleni hänen kosteaan pilluunsa. Saara päästi kiihottuneen voihkaisun. Suutelin pehmeästi hänen häpyhuuliaan. Lipaisin kielenkärjelläni paisunutta klitorista. Levitin sormillani hänen häpyhuuliaan ja nuolin hänen vakoaan. Annoin kieleni käväistä myös alempana. Tein kaiken hyvin hellästi ja kiduttavan hitaasti. Aloin hyväillä hänen klitoristaan. Imin sitä samalla kun työnsin keskisormeni hänen tiukkaan, kuumaan pilluunsa. Hänen pillunsa puristui tiukkana sormeni ympärille, kun liikuttelin sormeani kuumassa vaossa. Huomasin, että Saaran jalat alkoivat täristä. Orgasmi oli lähellä. Liikuttelin rytmikkäästi sormeani Saaran mehukkaassa pillussa ja samalla imin hellästi hänen klitoristaan. – Tuntuu taivaallisen ihanalta…älä lopeta, hän sopersi ja imin yhä kovemmin. Samassa hän laukesi nytkähdellen ihanaan orgasmiin. Hän tarrasi hiuksiini kovemmin ja voihki nautinnosta. Suutelin vielä hänen kosteaa posliiniaan hymyillen hänelle. – Se oli mahtavaa. Sain ihanan orgasmin, Saara sanoi. Hänen hengityksensä tasaantui pikkuhiljaa.

- Sinun vuorosi nauttia, Saara ilmoitti ja kaatoi minut mahalleni makaamaan. Sitä ennen hän riisui ohuen yöpaitani pois, mutta jätti pikkuhousut jalkaani. Hän alkoi hieroa vartaloani kevyesti. Välillä hän painoi kuumat huulensa pakaroilleni tai selkääni. Väristykset kulkivat pitkin kroppaani. Varovasti hän nosti peppuani ylemmäs ja jouduin olla polvieni varassa. Asento oli rietas. Nojasin käsivarsiini. Saara suuteli takareisiäni ja peppuani. Pilluni oli mehukkaan kostea ja odotti Saaran kosketusta. Klitorikseni sykki malttamattomana. Hän ohjasi kätensä kosteaan jalkoväliini ja alkoi hyväillä liukasta vakoani. Vaikeroin, kun hänen sormensa löysi vadelmankokoiseksi paisuneen klitorikseni. – Oih.. .tuntuu hyvältä.. .Voi Saara…sä osaat ihanasti, huohotin himosta sekaisin. Toisella kädellä hän hyväili kiinteitä rintojani puristellen niitä välillä hellästi. Saara halusi tulla jalkoväliini, niin että istuisin hänen päällään. Hän siirtyi makaamaan sängylle ja halusta tärisevin jaloin tarjosin pilluani hänelle. Istuin hajareisin hänen naaman edessä ja välillä nostin lantiotani korkeammalle. Nojasin toisella kädellä seinään ja suljin silmäni. Saara liikutteli kieltään pillussani ja tunsin kuinka orgasmi teki tuloaan. Inisin nautinnosta. Saara otti klitorikseni märkien huultensa väliin ja puristeli. – Mä laukean…Voi luoja.., huusin. Tunsin kipinöiden lentelevän koko kropassani, kun paisunutta klitoristani hyväiltiin ihanasti. Saara otti kokonaan klitorikseni kuumaan suuhunsa ja imi niin, että laukesin räjähtävään orgasmiin. Vaikeroin kovaan ääneen ja kerroin, kuinka mahtavaa oli laueta hänen suuhunsa. Pilluni oli aivan märkä, mutta niin oli Saarankin. Suutelimme hellästi ja maistomme toistemme makuja huuliltamme. Nukahdimme raukeina ihanien orgasmien uuvuttamana.

Heräsimme keskellä yötä ovikellon soittoon. - Kuka ihmeessä se voi olla, Saara kysyi unisena. –Ei aavistustakaan. Ei mennä avaamaan, sanoin. - Jos jollakin on joku hätä, Saara intti. Kietaisimme kylpytakit yllemme ja päätimme mennä avaamaan. Oven takana seisoi kaksi noin kolmekymppistä miestä. Molemmilla oli yllään farkut ja T-paita. Heidän kätensä olivat öljyiset ja likaiset. – Anteeksi, että häiritään. Tuota, onko täällä miesväkeä paikalla?, toinen miehistä kysyi. – Ei ole. Vain me, Saara vastasi. – Tarvittaisiin vähän apua auton kanssa. Se simahti tuohon muutaman kilometrin päähän, lyhyempi ja lihaksikkaampi mies vastasi viittoillen tielle päin. Hän oli hyvännäköinen. Kutsuimme miehet sisään ja keitimme heille kahvit. Lyhyempi miehistä tuijotteli minua merkitsevästi. Pelkäsin, että meistä näkyi päällepäin, mitä olimme aikaisemmin tehneet. Huulemme näyttivät varmasti verenpunaisilta ja paisuneilta orgasmin jäljiltä, ajattelin. Pidempi mies esittäytyi Villeksi. Hänellä oli vaalea pystytukka ja siniset silmät. Mielestäni hänkin oli komea ja hänen kropastaan näki, että hän harrasti urheilua. Lyhyempi kaveri oli tummatukkainen ja hänellä oli vihreät, hauskannäköiset silmät. Hän esittäytyi Mikaksi. Rupattelimme kaikki neljä keittiön pöydän ääressä ja lopulta päätimme, että pojat voisivat jäädä yöksi. Aamulla olisi helpompi saada apua autonkorjaukseen.

Ville ja Mika kävivät suihkussa pesemässä öljyiset ihonsa puhtaiksi. Tirskuimme Saaran kanssa keittiössä ja saimme välillä hillittömiä naurukohtauksia. – Shh…Nyt ollaan hiljaa, ettei ne pidä meitä ihan pentuina, Saara komensi. Saimme hillittyä itsemme ja pojat ilmestyivät suihkunraikkaina keittiöön. - Me voidaan nukkua kaikki yläkerrassa. Siellä on kaksi makuuhuonetta., Saara sanoi. Siirryimme yläkertaan ja menimme nukkumaan. Ville ja Mika menivät viereiseen huoneeseen, jossa he nukkuivat leveässä sängyssä kahdestaan. Saara ja minä pujahdimme alastomina peiton alle. –Aika jännää, sanoin Saaralle ja purskahdimme nauruun. Myöhemmin yöllä kumpikin liikehti levottomana eikä uni tullut silmään. Yhtäkkiä Saara tunnutsteli sormellaan pilluani, mikä sai vartaloni värähtämään. Hän alkoi liikutella sormeaan hellästi liukkaassa vaossani. Äännähdin hiljaa. Aloimme suudella kiihkeästi ja siirsin käteni Saaran jalkoväliin. Hänen pehmeä, paljas pillunsa tuntui ihanalta. Heidän kiihkonsa herätti viereisen huoneen muukalaiset. Yhtäkkiä molemmat miehet seisoivat oviaukossa alasti, kalut jäykkinä kuin rautakanget. – Maistuisko tytöille yöpala?, Ville kysyi ja he tulivat seisomaan vuoteemme viereen ilkosen alasti. Ville käveli Liisan puolelle ja Mika minun puolelleni. Kalut kovina he pyysivät meitä ottamaan suihin. – Vai osaakos tytöt?, Mika kysyi haastavasti. - Totta kai me osataan, sanoin itsevarmasti ja peli oli sen jälkeen selvä.

Mika piti kovan kullinsa juuresta kiinni ja tarjosi terskaansa suuhuni. Istuin sängyn reunalla alasti pienet rinnat terhakkaina ja tein työtä käskettyä. Hyväilin silkinsileältä tuntuvaa terskanpäätä huulillani ja kielelläni. Mika voihkaisi kuuluvasti. Myös sängyn toiselta laidalta kuului nautinnollisia ähkäisyjä. Mika tarrasi hiuksistani voimakkaalla otteella ja ohjasi päätäni lähemmäs kivikovaa kaluaan. - Hei beibi, otahan se kokonaan suuhun. Kuuma ja sykkivä kyrpä upposi pikkuhiljaa suuhuni ja Mikä ähkäisi. –Ei jumalauta, että tekee hyvää. Kullin päässä maistui suolainen kiima. Mikalla oli hyvät näkymät sängyn toiselle puolelle, jossa Saara touhusi Villen kalun kanssa. Mikan kyrpä tuskin mahtui suuhuni, sillä se oli valtavan kokoinen. Tunsin kullin kaikki verisuonet pulleina ja sykkivinä suussani. Mika työnsi lantiotaan edestakaisin ja otin rytmikkäästi suihin. Hieroin märkää pilluani toisella kädelläni ja päästin tukahtuneita voihkaisuja - olihan iso kyrpä suussani. –Mä en kestä enää. Mä tuun ihan just, Mika huusi ja samassa kuuma, iso lasti spermaa purkautui hänen isosta kalustaan suuhuni. Tunsin hänen kalunsa nytkähtelevän ja sperman syöksyvän paineella ulos. Nieleskelin ja osa spermasta valui pitkin suupieliäni. Mika huokaili tyytyväisenä ja silitteli vaaleaa tukkaani. – Sä olit magee, Mika kehui. Myhäilin tyytyväisenä, mutta pillussani pakotti ja halusin itsekin tyydytyksen. Ville ja Saara olivat siirtyneet huoneen nurkassa olevaan nojatuoliin, jossa Saara istui hajareisin Villen sylissä. He voihkivat ja Saara liikutteli itseään Villen kovaa kyrpää vasten. Näky kiihotti meitä molempia.

Mika meni makaamaan sängylle ja kalu oli taas täydessä erektiossa. Nousin hajareisin Mikan päälle ja leikittelin hetken terskanpäällä liukasta pilluani vasten. –Ota se sisään. Pliis…, Mika anoi. Asetin kullin häpyhuulteni väliin ja laskeuduin ihan vähän, niin, että terska upposi juuri ja juuri tiukkaan, kosteaan pilluuni. – Älä kiusaa, Mika vaikersi. Työnsin itseäni kiduttavan hitaasti alaspäin ja kalu upposi kireään pilluuni sentti sentiltä. Tunsin, että paikkani melkein repeytyivät, koska kulli oli niin valtava ja kova kuin kivi. Viimein kalu oli ihan pohjassa ja juuri kun Mika aikoi työnnellä lantiotaan pilluani vasten, vetäisin itseäni ylöspäin, niin että vain terska jäi pilluni uumeniin. – Ei jumalauta, älä beibi härnää mua, Mika sopersi. Hieroin vasemmalla kädelläni rintojani, samalla kuin annoin kivikovan kyrvän tunkeutua kostean kuumaan pilluuni. Olin itsekin jo kiihkosta suunniltani, joten aloin ratsastaa kunnolla isolla kullilla. Painauduin Mikan lantiota vasten ja annoin kalun upota välillä pilluni pohjaan saakka. Vaikersin kivunsekaisesta nautinnosta, kun iso kalu teki hyvää ja kipeää yhtä aikaa. – Nussi mua, senkin pikku hutsu, Mika sanoi rivolla äänellä. Huomasin kiihottuvani äärimmilleen tuhmista sanoista ja pyysin Mikaa puhumaan lisää tuhmia. Kun olin lähellä laukeamista, aloin hieroa klitoristani samalla kun annoin kovan kalun soutaa sisälläni. Aloin täristä ja Mika huohotti lähellä kliimaksia. Pyöritin sormellani liukasta klitorista yhä voimakkaammin. – Mä tuun. Mä tuun, Mika huusi ja tunsin, kuinka sperma ryöpsähteli pilluni uumeniin räjähtävällä voimalla. Tuntiessani Mikan orgasmin, räjähdin itsekin koko vartaloani tärisyttävään orgasmiin. Tunne oli taivaallinen. Orgasmi kesti useita sekunteja ja tuntui varpaissa asti. Kesti kauan, ennen kuin palasin todellisuuteen. Saara ja Ville olivat siirtyneet toiseen huoneeseen. Makasin pitkään Mikan päällä puolikova kalu sisälläni. Vartalomme olivat hiestä märät. Nousin varovasti Mikan päältä pois ja spermasta liukas kalu valahti Mikan reiden päälle. Suutelimme raukeina, kunnes nukahdimme syvään ja rauhalliseen uneen.

Aamulla, kun pojat olivat lähteneet katsoimme Saaran kanssa toisiamme pitkään silmiin. Olimme kokeneet jotakin ainutlaatuista, jotakin sellaista, jota kumpikaan ei koskaan tule unohtamaan. - Kuule Anna, mun täytyy kertoa sulle jotain, Saara sanoi vakavalla äänellä ja jatkoi – Mä lähden kahden viikon päästä Australiaan. Isän serkku järkkäs mulle sieltä hyvän duunin. Tää on mulle sairaan hyvä mahdollisuus. Kuuntelin järkyttyneenä. Tuntui, kuin terävä tikari olisi isketty vatsaani. Nieleskelin ja tunsin, kuinka kuumat kyyneleet alkoivat poltella silmiäni. –Ka..kauanko sä olet siellä?, sopersin itkunsekaisella äänellä. - Aluksi ainakin vuoden, ehkä pidempäänkin. Riippuu siitä, että tykkääkö ne musta, Saara vastasi ja jatkoi - No älähän nyt. Hän sipaisi pois pitkin poskia valuvat kyyneleeni. Hän kietoi kätensä kaulaani ja halasimme toisiamme ikuisuudelta tuntuvan hetken. Vasta nyt tajusin, mitä nämä kaikki vuodet olivat merkinneet – mitä Saara oli minulle merkinnyt.
47820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sujuva ja kiihottava tarina. Laadukkaasti kirjoitettu huolellinen tarina on iloa lukea.

Äänestä
  • Huolellinen tarina? Toisessa kohdassa toinen tytöistä on Liisa ja toisessa Anna. Nimet pitäisi olla kohdallaan.

    Äänestä

on todella hienoa, että täälläkin pääsee välillä nauttimaan todella sujuvasta tekstistä. Hienoa! Kaikki ainekset tasapainoisessa paketissa. Kyllä me miehetkin, no ainakin osa meistä, osaa nauttia tällaisesta...

Äänestä

Hyvin kirjoitettu, mutta tuntuu, että lopussa juoni unohtui. Miksi tytöt alkoivat hieromisen takia sekstailla? Jotain tunnetta pelissä? Ja miehet sattuivat paikalle juuri sopivasti... :D Homma lähti liikkeelle liian nopeasti hitaan alun jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lumpeenkukka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu