Onko kenelläkään kokemusta tosi ilkeästä naapurista?
Asumme omakotitalossa ja naapurissamme asuu 50-vuotias mies, joka on terrorisoinut meitä nyt viisi vuotta. Nurmikko katumme vieressä on kuin perunapelto, koska naapuri kurvaa autolla lähtiessään renkaat sutien nurmikon kautta. Tonttimme raja ei yllä ihan tielle asti, joten alue on kaupungin (nurmikko meidän) ja sksi poliisi ei voi tehdä mitään. Kiusa on sellaisissa rajoissa, että siihen on vaikea puuttua, koska ei ole näyttöä. Mm postilaatikkomme hän on vienyt kaksi kertaa, eka kerralla se löytyi, toisella (viikko ed. jälkeen) ei enää löytynytkään. Pari vuotta sitten oli postilaatikko tampattu täyteen lunta. Keväällä oli iso tuhkakuppi tyhjennetty meidän pihaan.
Syy tähän on ilmeisesti, että pojallani on bändi ja he soittavat meidän kellarissa, eivät kuitenkaan läheskään päivittäin, nykyään ehkä keskimäärin 3 kertaa 2 viikossa. Musiikki on rankkaa heviä, mutta he eivät soita klo 20 jälkeen illalla, ehdoton takaraja on 21 ja siitä on pidetty kiinni.
Yksi rikosilmoitus on pystytty tekemään, koska hän oli pysäyttänyt poikani polkupyörän ja uhannut, että ellei musiikki lopu, hän pieksää pojan. Muitakin ukauksia olemme saaneet kuulla.
Voi kuulostaa vainoharhaiselta, mutta nyt hän on ilmeisesti myrkyttänyt ksveja rajaltamme, koska osa vattupuskista ja osa eräästä isosta tatar-kasvista on yllättäen kuihtunut. Tästä soitin poliisille, joka vaatii ensin näytetuloksen maaperästä ennenkuin alkaa tutkia asiaa.
Tässä nyt osa tekosista. Ennen meitä hän kiusasi toista naapuriamme useita vuosia eli hänellä täytyy aina olla joku. Toimita on ihan psykopaattista. Olemme yrittäneet olla kuin emme huomaisikaan toivoen, että hän kyllästyisi, mutta ei, hän vain jatkaa sinnikkäästi. Tämä vie ihan oikeasti todella energiaa ja ahdistaa.
Hänen kanssaan ei voi keskustella, varsinkaan naista hän ei kuuntele, joten hyvät neuvot ovat tervetulleita!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Niistä myrkytetyistä kasveista...
Ota mieluummin näyte kasvista kuin maaperästä. Ylivoimaisesti yleisin puutarhoissa käytettävä kasvimyrkky on vihreiden kasvinosien kautta vaikuttava neste jossa varsinainen vaikuttava aine on glyfosaatti. Kauppanimiä on useita, mm. Round Up, riippuu valmistajasta. En tiedä miten glyfosaatti säilyy näytteessä. Labrassa varmaan tietävät, mitä hajoamistuotteita pitää löytyä.
Ei mikään erityisen kova aine, kuka vaan saa.
Toine juttu, olisiko parempi että poikasi hommaa jonkun treenikämpän? Sellaista rytinää ei kukaan viitsi edes naapuritalossa kuunnella.
ei auta muu kuin järeät keinot. Eli hommaatte nauhoittavan kameravavonnan läpivuorokauden alueellenne. Nauhoitatte keskustelut. Meteliä pitävät liiketunnistimiet tiettyihin paikkoihin jonka laukaisee vain ihmispaino.
kertokaa naapurillenne toimenpiteistänne. Usein riittää että naapurille tieto siitä valvonnasta ja jättävät rauhaan. Ilman todisteita ei voi yhtään mitään vain hankkimalla todisteet voitte toimia häntä vastaan.
Kun on tyodisteet niin
oikeuteen, lähestymiskiellonhaku, korvauksia henkisestä väkivallasta sekä mahdollisista materiaalisista vahingoista.
Voi swiddu, teidäthän tässä pitäs rajäyttää ilmaan eikä sitä teidän naapurinukkoa.
Taidatte olla koko perhe psykoja. Lopettakaa itte terrosi, niin naapurustokin alkaa pikku hiljaa voimaan hyvin ja pyytäkää käyttäytymistänne julkisesti anteeksi.
Voitko perustella vastaustasi eli mitäköhän käyttäytymistä meidän pitäisi pyytää anteeksi? Ja kyseessähän ei ole naapurusto vaan yksi ainoa naapuri.
Muiden ihmisten kanssa tulemme ja olemme aina tulleet toimmen. Ja musiikin soitto ei häiritse muita kuin tätä yhtä naapuria, totta kai asia on tarkistettu
Ehdota maksullista eukkoa,josko äikällä helpottaisi.Kuse äikän postilaatikkoon,ja hiero paskaa seiniin,joskohan ymmärtää,ettei teille kannata vittuilla,tai takas tulee paljon pahemmin-
mustalaisille.
prätkäjengille!
ei mikään huono idea!!!
Eräs tuttuni asui Vantaalla ja kärsi kovasti jonkun naapurin terrorista. Joutui lopulta muuttamaan pois, kun pelkäsi perheensä puolesta. Häirikkö on samaa ikäluokkaa (noin 50) oleva mieshenkilö. Tuo mies oli ajanut siltä alueelta aikaisemminkin asukkaita pois. Tuttu oli jopa oikeudessa tuota miestä vastaan, mutta eihän sille kuria saatu. Häirikkö maksoi pienet sakot ja homma jatkui samalla tavalla.
En asu Vantaalla, kylläkin Etelä-Suomen pikkukaupungissa