Tarvisin kipeästi neuvoja, kommentteja, mitä vain... en enää tiedä mitä tekisin..toivottavasti joku jaksaa tämän lukea
isäni joi siitä lähiten ku muistan, koko lapsuuteni vanhempani myös riitelivät.Isäni sairastui myös masennukseen ja oli hoidossa 4:ssä eri laitoksessa. vanhempani erosivat kun olin 13v. veljeni kanssa yritin pitää huolta isästä.. olin päivät isäni luona ja menetin lähes kaikki kaverini.
Nyt olen 17v. n.1.5v. sitten isäni teki itsemurhan, mitä en voinut uskoa.. olin sokea isän sairauden suhteen, enkä koskaan kyennyt puhumaan siitä hänelle suoraan, mitä nyt kadun enemmän kuin mitään muuta, sillä isällä ja minulla oli erityinen suhde, hän oli kuin paras kaverini, ja oli silmissäni "sankari".. ei juoppo
nykyään syytän itseäni isän kuolemasta mikä saattaa kuulostaa itsekkäältä mutta luulen että oisin voinut vaikuttaa siihen vain avaamalla suuni.
kävin puoli vuotta isän kuoleman jälkeen psykiatrilla mistä ei kuitenkaan ollut juurikaan hyötyä, sillä en pystynyt täysin "avautumaan" tuntemattomalle
toisaalta olen kasvanut kokemani perusteella vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi, koska on ollut pakko, mutta samalla olen kääntynyt sisäänpäin.
olen hyvin yksinäinen. äitini ei ole lähes koskaan kotona ja kun on hän juo ja jos yritän puhua olisi aivan sama olla hiljaa.kaiken lisäksi perheemme on taloudellisissa vaikeuksissa ja kun kysyn asiasta en saa vastausta. ainoa henkilö keneen voin tällä hetkellä luottaa on isoveljeni, mutta en voi hänellekään kertoa kaikkea.. en vain pysty.. emme ole niin läheisiä.. hänkin on tuskin koskaan kotona ja muuttaa syksyllä pois opiskelemaan.
jään siis aivan yksin..
luulin lukioon mennessäni saavani paljon ystäviä, mutta ei. olen jotenkin eristäytynyt. en jaksa enää tehdä mitään.. olen sekä henkisesti että fyysisesti aivan uupunut, mikä purkautuu itkuna.. jos elämän voisi päättää vain nappia painamalla, tekisin sen.. itsemurhaan en kykenisi ikinä, koska en sitä hyväksy. pelkään vain että sekoan.. että tulen hulluksi omien ajatuksieni kanssa.
en todella tiedä mitä tehdä;(
isäni joi siitä lähiten ku muistan, koko lapsuuteni vanhempani myös riitelivät.Isäni sairastui myös masennukseen ja oli hoidossa 4:ssä eri laitoksessa. vanhempani erosivat kun olin 13v. veljeni kanssa yritin pitää huolta isästä.. olin päivät isäni luona ja menetin lähes kaikki kaverini.
Nyt olen 17v. n.1.5v. sitten isäni teki itsemurhan, mitä en voinut uskoa.. olin sokea isän sairauden suhteen, enkä koskaan kyennyt puhumaan siitä hänelle suoraan, mitä nyt kadun enemmän kuin mitään muuta, sillä isällä ja minulla oli erityinen suhde, hän oli kuin paras kaverini, ja oli silmissäni "sankari".. ei juoppo
nykyään syytän itseäni isän kuolemasta mikä saattaa kuulostaa itsekkäältä mutta luulen että oisin voinut vaikuttaa siihen vain avaamalla suuni.
kävin puoli vuotta isän kuoleman jälkeen psykiatrilla mistä ei kuitenkaan ollut juurikaan hyötyä, sillä en pystynyt täysin "avautumaan" tuntemattomalle
toisaalta olen kasvanut kokemani perusteella vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi, koska on ollut pakko, mutta samalla olen kääntynyt sisäänpäin.
olen hyvin yksinäinen. äitini ei ole lähes koskaan kotona ja kun on hän juo ja jos yritän puhua olisi aivan sama olla hiljaa.kaiken lisäksi perheemme on taloudellisissa vaikeuksissa ja kun kysyn asiasta en saa vastausta. ainoa henkilö keneen voin tällä hetkellä luottaa on isoveljeni, mutta en voi hänellekään kertoa kaikkea.. en vain pysty.. emme ole niin läheisiä.. hänkin on tuskin koskaan kotona ja muuttaa syksyllä pois opiskelemaan.
jään siis aivan yksin..
luulin lukioon mennessäni saavani paljon ystäviä, mutta ei. olen jotenkin eristäytynyt. en jaksa enää tehdä mitään.. olen sekä henkisesti että fyysisesti aivan uupunut, mikä purkautuu itkuna.. jos elämän voisi päättää vain nappia painamalla, tekisin sen.. itsemurhaan en kykenisi ikinä, koska en sitä hyväksy. pelkään vain että sekoan.. että tulen hulluksi omien ajatuksieni kanssa.
en todella tiedä mitä tehdä;(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi sua!
Olet vaikeassa tilanteessa, mutta et mahdottomassa. Aina on tie ylospain, usko se, vaikka ei silta tuntuisikaan. Tiian ettei naa sanat auta. Voisinpa tehda jotakin konkreettista. Ainakin rukoilen plestasi.
Jos haluat voit kirjoittaa minulle: [email protected]
Voit purkaa ajatuksiasi, jos haluat.
On myos omaa kokemusta siita, kun on masennusta ja alko-ongelmaa perheessa...
Halauksia!
kiitos lauranen.. kyllähän kaikki rohkaiseva auttaa, ainakin vähän kohottaa mieltä.. en minä täältä mitään "ihmeparantumista" odotakaan...
laittakaa muutkin vaan kommenttia.. mitä vaan.. aika moni on kyllä ainakin avannut tän sivun.. ei varmaan sitten lukenut;(
Jaksamisia sulle ja hyvää kesää. Muista käydä uimassa :)
Ei sinun tarvitse olla "se aikuinen". Sinä olet nuori ja sinun pitäisi elää omaa elämää, eikä joutua kokemaan tuollaista.
Suosittelen, että soittaisit tai menisit käymään sossussa ja pyytäisit saada puhua sosiaalityöntekijän kanssa. Todennäköisesti sinulle varataan aika ja asioitasi käsitellään paremmin.
Olet ala-ikäinen, joten lastensuojelun tulisi myös puuttua tilanteeseesi.
Jos asut suuressa kaupungissa asuinkaupungissani on todennäköisesti sosiaalipäivystys.Sinun kannattaa soittaa aivan ensin sinne. Sieltä osataan varmasti neuvoa eteenpäin.
Yhteiskunta on velvollinen auttamaan sinua, mutta ilman oma-aloitteisuuttasi et apua saa. Uskalla siis rohkeasti ja tarvittaessa ääntäsi korottamalla vaatia sitä, mikä sinulle kuuluu. Totuus on, että jos itse apua hae, et sitä myöskään saa.
minä tiedän tunteen mulla oli melkein tälleen äiti masentu ite huomasin vasta kun oli kokeillut itsaria
mutta hän pääsi eroon viinasta ja masennuksesta ja muista aina on mahollisuuksia se voisi olla yks vaito ehto että kävis siellä sossussa mutta toinen on mielenterveys toimisto siitä oli aina kin apua isälleni ja veljelleni ja olihan se vaikeata elää aja tuksen kanssa etttä oma äiti sattaa tehä itsarin mutta yritin olla ajattala matta sitä ja ajattelin että on aina mahdollisuuksia päästä elämässä eteen päin
Olet ehkä kokenut nyt kovia... Mutta edessä voi olla vielä se "hyvä aika" moni joutuu kokea samantyyppiset asiat tulevaisuudessa... Mut sun ei enää tarvitse... voit yrittää puhua asiasta ja päästä siitä yli... Katso tulevaan ja ajattele niitä kauniita asioita joita sulla on tai tulee olemaan.
Mä oon yrittänyt itsaria mutta joku enkeli esti asian se ei tosiaankaan ole ratkaisu MIHINKÄÄN.. sieltä ei nimittäin ole paluuta...
Joskus elämä on raskasta mutta kyllä tunnelin päästä pian näkyy valoa...
Hyvää kesää sinulle ja TODELLA paljon voimia... Ja halauksia... Yritä selvitä...
Olen kokoajan keskustelussa mukana :)
voit puhua. Ei kaikkien kanssa synkkaa. Puhuminen nimittäin auttaisi. Kun tulisit luottavaisemmaksi saisit myös kavereita ja osaisit pitää hauskaa. Yksi juttu voisi olla mennä juttelee itsemurhan kokeneiden läheisten kanssa. Sellaisen löyttä Surunauha ry kautta.
kiitos neuvoista.. autoitte kyllä paljon.. ja lisää saa laittaa.. ja jos on samantyyppisiä kokemuksia itellä nii mielellään luen:)
voisin kyllä tosiaan vielä yrittää löytää itelle sopivaa terapeuttia, mutta se vaan tuntuu jotenki turhauttavalta, ku eivät he kuitenkaan oo ollu samassa tilanteessa, ku minä, niistä tulee vaan semmonen tunne että säälisivät mua, mitä vähiten kaipaan. olis tosiaan mukava jutella semmosten ihmisten kanssa jotka omien kokemuksiensa kautta voivat ymmärtääkin mua. eli... jos tiedätte mistä semmosia ihmisiä löytäis, nii olisin kiitollinen jos kertoisitte:)