Outi Koski, nimisessä naisessa, kun ei saanut pitää itsesynnyttämiään poikia itsellään?
Mikä vika on...
angi
15813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
on varmaan tyytyminen tuomioistuimen päätökseen. Tuskin meistä kukaan osaisi sitä asiaa paremmin ratkaista. Aina ei riitä, että on nainen.
Isäkin voi olla hyvä. Ei ilman isää lapsiakaan olisi.
onhan maailmassa naisia vaikka kuinka paljon, jotka ei ole saaneet pitää synnyttämiään lapsia, syystä tai toisesta. En nyt viitsi luetella niitä syitä.
Laki on laki ja sitä noudatettakoon.
tuntuu niin pahalta..
Syynä yksinomaan,että isä Amerikkalainen ja Suomen valtio ei lähde käymään kiistaa sitä vastaan,kun raha ratkaisee.
niin lapset ovat USA n.kansalaisia ja äiti kidnappasi lapset suomeen kun sai heidät haettua lomalle luokseen.
Vaikea on valtion lähteä puolustamaan äitiä, joka syyllistyy sellaiseen vakavaan laittomuuteen.
Oli kyse vaikka äidin rakkaudesta tekemään suureen virheeseen.
Aina pitäisi pystyä toimimaan lain puitteissa, ja mitä vakavammasta asiasta on kyse, sen tarkemmin pitäisi pystyä itse elämään lakeja tarkasti noudattaen.
Trageria sinänsä,mutta yhteiskunta ja maiden omat ja keskinäiset lait ovat yksilön yläpuolella ja jos jotain muutosta hakee, siihen ei "lain ottaminen omiin käsiin" ole se ratkaisu. Esim, tässä tapauksessa äiti joutuisi amerikassa oikeuteen lapsiensa kidnappauksesta syytettynä, jos menisi sinne paikan päälle käymään oikeudessa muutosta.
Heidän tuomioistuimeen asian käsittely kuuluu, koska "rikos" tehtiin heidän maaperällään ja lisäksi lapset, ei suinkaa pelkästään isä, ovat ko.maan kansalaisia.
Oikeus käydään sen maan ja paikan mukaan,missä rikos tapahtuu, kansalaisuudella ei sinällään vaikutusta.
Äidin pahan virheen vuoksi lapset joutuvat todennäköisesti olemaan isän kasvatettavana, kunnes ovat täysi-ikäisiä ja voivat itse päättää asioistaan.
varrmasti oli paljonkin vikaa,
sitä kukaan ei voi täällä tietää.
Mutta sääliksi käy lapsia,
kuinka Äiti pieniä lapsia kohteli,
ei mielestäni sellainen tarvitse lapsia.
ihminen merkitse nyky elämässä enään mitään?
Ymmärrän minä sen että laki se on joka päättää. Mutta minusta tässä äidin käytöksessä on lieventävät asianhaarat joita suomi ei uskaltanut mennä puolustamaan.
Mitä Outi teki sellaista josta häneltä evätään äidin oikeudet?
Avioituessaan ulkomaalaisen miehen kanssa, naisten tulisi ottaa huomioon se tosiasia, että JOS ero tulee, niin lapset ovat syntymämaansa kansalaisia. Ja kyseisen maan laet pätevät huoltajuusasioissa heihin. Jos siellä on oikeus tehnyt päätöksen lastenhuoltajuudesta isän hyväksi, niin sille harvemmin voi paljonkaan mitään.
Täysi-ikäisenä pojilla on mahdollisuus sitten joskus tehdä se lopullinen päätös siitä, missä haluavat olla.
Tietysti tällainen on ikävää äidille, mutta ei hänen auta kun sopeutua tilanteeseen ja odottaa poikien kasvamista.
..olla. Kyllä se siitä kun Outi saa vain tukea ettei romahda lopullisesti. On hänellä kuitenkin se ilo että hänellä on tulevaisuudessa mahdollisuus tavata heitä. Toista se on heillä jotka ovat menettäneet ikuisiksiajoiksi lapsesnsa onnettomuuksien tai sairauksien vuoksi.
Jestas sentään, eikö isillä tässä maailmassa ole mitään oikeutta? Äitikö saa vaikka kidnapata ja aina on vaan "hyvä äiti"?
Mietipä asiaa niin päin, että pojilla olisi ollut suomalainen isä ja jenkkiäiti, lapset olisivat asuneet täällä koko ikänsä. Sitten tämä jenkkiäisti olisi kidnapannut yhtäkkiä namä isän huoltoon tuomitut lapset usaan. Sekö olisi ollut OK, vai kuka siinä tapauksesa olisi ollut tarinan värintekijä.
Kyllä taas lehdet kirjoittivat tämänkin asian alkuun niin poskelleen, etteihän siitä oikeaa kuvaa tullut enää millään, vaikkakin myöhemmin yritettiin linjaa jotenkin oikaista.
Se mies on niiden lasten isä, SIIS ISÄ ja myös oikeuden HUOLTAJAKSi määräämä, sikäli kuin asiaa muistelen.
Jos asenteet ovat yleisemminkin tällaisia, niin parasta naisten olisi tehdä ne lapsensa tuntemattomien luovuttajien siemennesteellä ja häivyttää isät maailmasta kokonaan.
No sellaista maailmaa en kyllä minä tahdo!
puolta joka haki lapsensa itselleen vaikka usa:han.
Minä olen sitä mieltä että äiti kantaa lasta itsessään 9 kk kestää kaiken maailman närästykset ja oksennustaudit, hän voi jopa heiketä raskauden aikana lapsensa tähden. Sitten hän synnyttää kovan tuskan saattelemana kestää hirveitä tuskia saadakseen tämän ihmisen maailmaan. Sitten hän imettää monta kuukautta lasta. Tässä tapauksessa Outi on ollut synnytyskone Anmerikkalaiselle miehelle.
Outilla oli kaksi tälläistä kokemusta.
Mitäs miehet kärsivät? Hehän ovat vain naatiskelleet niitä tehdessään. Jos Nainen haluaa lapsensa niin hänen tulisi saada ne itselleen.
Se on niin väärin että minua oikein oksettaa ajatus että joku voi toiselle tehdä vaikka kostona tämän. Vaikka ne siellä amerikassa päättivät isän huoltajaksi niin ei kukaan voi tietää mikä oli perus taka-ajatus. Se saattoi olla vain se että amerikka halusi pitää oman maansa alkuperäisen puolta.
Halusivat että urin-folck saa tahtonsa periksi. Jos olisi ollut toisin päin että hän olisi ollut nainen niin ei ameriia olisi antanut poikia miehellekkään, että turha luulla.
kuitenkin on pyyteettömämpää ja vahvempaa kuin isänrakkaus, vaikka miehenä kuinka kovasti muuta haluaisit väittää.
Minä en sitä väitä etteikö isätkin lapsiaan rakastaisi, KYLLÄ VAIN... Mutta jos lapsista taistellaan niin aina äidillä pitäisi olla ensimmäinen oikeus, saada heidät.