Väkisin

Violetta

Tämä tarina käsittelee fantasiaa raiskauksesta. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisin raiskaamisen oikeasti tai että haluaisin tulla raiskatuksi. Ei. Raiskaus on aina tuomittava rikos, enkä hyväksy sitä. Tämä on kuitenkin vain fantasiaa. Älä lue jos ei kiinnosta, sinua on varotettu joten turha moralisoida tai ruikuttaa!

----------------------

Olin 17-vuotias kokematon tyttönen. Olin seurustellut poikaystäväni Tapion kanssa jo pari kuukautta, ja olin huomannut, että hän olisi jo halunnut pidemmälle kuin olimme menneet. Olimme hyväilleet toisiamme käsin, ja olin tehnyt sen Tapiolle loppuun asti käsin. En tuntenut silti olevani valmis menemään loppuun asti, en ollut vielä halukas yhdyntään.

Olimme viettäneet pari yötäkin yhdessä, ja Tapio oli joutunut aina antamaan periksi ja viettämään yön vain kiltisti nukkuen. Pieniä mutinoita lukuunottamatta hän oli ottanut asian hyvin, joten en osannut odottaa mitään kamalaa tapahtuvaksi, vaikka olimmekin ensimmäistä kertaa kahden yötä Tapion luona. Aina ennen Tapion vanhemmat olivat olleet kotona.

Ilta alkoi mukavasti. Söimme pizzaa, joimme siideriä ja katsoimme sohvalla leffaa elokuvakanavalta. Tapio oli ehkä ottanut yhden siiderin enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Kun elokuva loppui, aloimme suudella kiihkeästi. Annoin Tapion nostaa paitani ylös ja suudella terhakkaita pysyjä rintojani, leipoa nitiä, näykkiä nännejäni. Se tuntui ihan mukavalta, ja pimppani alkoi kostua. Annoin Tapion työntää kätensä housuihini. "Sulla on ihanan märkä pillu", hän kähisi korvaani. En pitänyt tuollaisesta kielenkäytöstä, joten pyysin häntä lopettamaan koko touhun. "Mun on pakko saada laueta, runkkaa mua, jooko", hän pyysi. "Mun ei nyt tekis mieli tehdä mitään tämmöstä, voitaisko me mennä ihan vaan nukkumaan jo?", kysyin ja nousin mennäkseni iltapesulle.

Kun tulin vessasta takaisin olohuoneeseen, näin Tapion katsovan pornoa telkkarista. Hän hieroi kaluaan housujen läpi. Kun hän huomasi minut, hän pyysi minut luokseen. Kävelin sohvan viereen. "Mentäiskö nukkumaan, hani?", pyysin Tapiolta. Hän otti minua kädestä kiinni ja kiskaisi sohvalle viereensä. "Voitaisko ensin vähän leikkiä, kultsi?" Ajattelin, että ehkä Tapio rauhoittuu kun saa vähän peuhata, joten suostuin. "Mee polvilles lattialle", hän käski minua. En toiminut tarpeeksi nopeasti, joten hän painoi minut itse alas. "Sitten, ota mun muna esiin". Tein työtä käskettyä. Hänen kalunsa oli aivan kivikova, ja se näytti valtavan suurelta. Aloin hieroa sitä käsilläni, kuten olin tehnyt aiemminkin.
"Tällä kertaa sä saat tehdä jotain muuta. Maista sitä." Tapio määräsi. Katsoin häntä järkyttyneenä. Kyrvän suuhun ottaminen ei todellakaan tuntunut hyvältä ajatukselta. "Ota se suuhun, mä sanoin. Ota, ota!" Tapio toisti. Lipaisin kielen kärjellä varovasti kalun päätä. "Anna mennä nyt vaan, kunnolla, beibi!" Tapio jatkoi kiimaisena. Avasin suun ottaakseni kalun varovasti suuhuni, kun Tapio tarttui hiuksiini ja työnsi kullinsa syvälle suuhuni. Menin paniikkiin ja yritin vetäytyä pois, ja hädissäni puraisin suussani olevaa kalua. "Ai, saatanan huora!" hän huusi ja läimäytti minua kasvoille. "Anteeksi, se oli vahinko!" huusin pelästyneenä. "Nyt yritetään uudelleen, ja jos sä vielä puret, niin mä nussin sulta aivot pihalle!" Tapio huusi.
Olin kauhuissani, eikä minun auttanut muu kuin ottaa kovana sykkivä suonikas kyrpä takaisin suuhuni. Tapio otti tiukan otteen takaraivostani ja alkoi naida minua suuhun. Minua kuvotti ja pelotti. Yritin sanoa, että Tapio lopettaisi, mutta eihän puhumisesta tullut mitään. Tapio vain katsoi minua julma ilme kasvoillaan, huohotti ja nai minua kiihtyvään tahtiin suuhun. "Sä oot ihana ottamaan suihin, kultsi. Aaah, tuntuu tosi hyvältä... Hyväile mun palleja käsin!" hän huohotti kiimaisena. Tottelin häntä, kun en muutakaan voinut. "Multa tulee ihan kohta... Mä ammun kuumat spermani sun suunun... Tuleekin kunnon lasti, sä saat sen kaiken...!" Hän voihki ja samassa tunsin, kuinka hänen kalunsa alkoi sykkiä rajusti ja kuumaa spermaa tulvi suuhuni. Sitä tuntui tulevan loputtomasti. Minua yökötti. "Niele se kaikki!" Tapio vaati, mutta minä en nielaissut. Kun hän veti kalunsa suustani, syljin kaiken sperman ulos. Osa siitä valui leualleni, osa putosi lattialle.
"Mitä sä teit? Mä käskin sun niellä sen!" Tapio suuttui minulle."Mut se on niin pahaa!" huusin, ja tajusin samassa, että sitä minun ei olisi pitänyt sanoa. Tapio raivostui. Hän tönäisi minut vatsalleni lattialle ja alkoi kihnuttaa housuja jalastani. Tappelin vastaan, ja hän sai ne lasketuksi vain polviin asti. "Nyt mä näytän sulle, saatanan pihtaaja, kullinseisottaja" Tapio raivosi minulle ja samassa tunsin läimäyksen pyllylläni. Aloin itkeä kivusta ja nöyryytyksestä. "Lopeta, lopeta", huusin. Tapio löi vielä muutaman kerran kovaa. "Sun pakarat näyttää tosi seksikkäiltä kun ne punottaa näin... Sä oot niin kiihottavan näköinen, tosi pantava muija!" Tapio kähisi. "Mä haluan naida sua tänne!" hän läähätti ja työnsi sormensa kuivaa pimpsaani vasten.
"Ei tää oo oikea tapa menettää neitsyyttä, tehdään se joskus ihan eri tavalla..." yritin taivuttaa Tapiota luopumaan aikeistaan. Olimmehan kumpikin neitsyitä. "Neitsyys... hah. Jos sä oisit vähän halukkaampi muija, niin mun ei ois tarvinnut mennä sänkyyn Marjan kanssa. Se oli kyllä tosi kuuma kimuli!" Tapio nauroi. Olin aivan järkyttynyt, Marja oli yksi ystävistäni. "Mä en usko tota!" huusin ja yritin päästä pois Tapion otteesta. Hän kuitenkin painoi minut vasten lattiaa ja tuli päälleni makaamaan. "Täähän on paljon haastavampaa jos sä tappelet vastaan... joten anna mennä vaan, huora!" Tapio huusi. Nyyhkytin peloissani, ja jäin paikalleni. Hän nousi päältäni ja nosti minut kontalleni. "No niin, nyt sä voit kertoa mulle, miten paljon sä haluat että mä runkkaan sua!" "En mä halua..." aloitin, mutta tunsin taas lyönnin paljaalla pepullani. "Ei, kun sanot, että sä haluat mua ihan valtavasti... että sä haluat, että mä nain sua rajusti takaapäin!" hän vaati. "Ole kiltti ja päästä mut!" Tällä kertaa lyönti oli paljon kovempi kuin aiemmat, ja sattui ihan hirveästi. "Mä haluan, että sä nait mua takaapäin..." sanoin nopeasti.
"As you wish!" Tapio naurahti ja tunsin hänen kovan kyrpänsä tökkivän tiukkaa, koskematonta pimpsaani. Kyyneleet valuivat poskilleni, kun tunsin, kuinka hän hitaasti työntyi eteenpäin vieden neitsyyteni. Kun hän oli aivan pohjalla, hän veti kalunsa kerralla ulos, ja uppotti taas aivan pohjaan.
Minuun sattui, ja valitin hiljaa. Tapio huohotti himoissaan. Hän nai minua rajusti, ja kuului irstas läiske, aina kun peppuni osui hänen lantiotaan vasten. "Sulla on ihanan tiukka pillu... Aaah... Mä tiiän että säkin oot odottanut tätä... Eikö mulla olekin ihanan kova ja iso kulli?" hän vaati minua sanomaan, joten toistin: "Sulla on ihanan iso ja kova kyrpä ja olen odottanut, että naisit mua." "Sä alat oppia, lutka. Aaah... Kiimaperse... Ihanaa nussia sua... Niin tiukka pillu, niin viaton... Niin herkkupillu... Ihanaa naida...Mmmmmmmmh! Mä laukean pian, tuntuu niin hyvältä..." hän huohotti ja vetäytyi nopeasti ulos.
"Käänny selälles, äkkiä!" hän sanoi ja väänsi minut oikein päin. "Nyt, runkkaa mut loppuun, mä haluun laueta sun rinnoille!" hän keksi, ja aloin tyydyttää häntä kädelläni. "Oioioi, tää on aivan upeeta... mun oma panokone... sä oot niin kiihottava, himottava... Sulla on niin seksikkäät rinnat... Mmmmm... mä tuuuuuuun!" hän huusi ja sain spermalastin rinnoilleni. Tapio halusi vielä, että levittäisin sen käsin ympäri rintojani. Jäin yöksi Tapion luo, koska olin liian häpeissäni mennäkseni kotiin, ja käveleminen olisi ollut tuskallistakin, sillä pimppiäni aristi moisen paukutuksen jälkeen. Aamulla Tapio pyyteli moneen kertaan anteeksi, ja sanoi, että hänen käytöksensä johtui liiasta siideristä, eikä tulisi ikinä toistumaan. Uskoin häntä, sillä en halunnut menettää poikaystävääni.

20

13500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niina =)

      Ihanan kiihottava tarina, vaikka en itsekään hyväksy raiskausta! =)

    • Sademies

      Hello Violetta!
      Oli hyvä, että tarinasi alkuun laitoit tuomitsevasi raiskauksen ja juttusi olevan fantasiaa. Olen täysin samaa mieltä! Fantasia ja todellisuus ovat onneksi tässä tapauksessa aivan eri asia. Ajattelin pikaisesti raapustaa tarinan, mikä ei todellakaan kuvaa itseäni, se on vain tarina.

      Kesätyttö

      Pienen toimistomme ilma seisoi kellon lähestyessä 16.00. Päivä oli ollut kuuma ja työn täyteinen. Istuin huoneessani keinuen suuressa tuolissani. Porukka oli jo kotiin menossa ja rakennus tyhjenisi pian. Kaksi viikkoa sitten aloittanut kesätyttö Annika järjesteli papereita viereisessä huoneessa. Annika oli nätti pikkupimu, joka sai miesten päät kääntymään. Näin helteellä hän pukeutui vain tiukkaan toppiin ja lyhyisiin hameisiin. Tiesi olevansa kuuma pakkaus, mikä ärsytti minua. Tahallaan pyllisteli ympäriinsä ja kerjäsi munaa.

      Hän käveli huoneeni ohi ja oli kotiin menossa. –Heippa!, hän huikkasi ja asteli ovelle päin.
      _Annika, venaas vähän, huusin ja nousin tuoliltani. –Tota, voisitsä jäädä vähän aikaan, kun pitäis tsekata yksien tulosteiden luvut kohalleen.
      -Öö, meneeks kauan?, hän kysyi.
      -Eiku hetki vaan, pistä vähän kahvia tulemaan niin hoidetaan tää homma pois alta, Ok?
      -Okei, hän vastasi ja suuntasi keittiöön. Katselin hänen peräänsä ja nautiskelin tiukan perseen keinunnasta. Topin alta pienet rinnat törröttivät pystyssä, pikkulikka.. Kävelin hiljaa hänen peräänsä ja huomaamattani hieroin kaluani housujen läpi. Annika oli saanut kahvin tippumaan ja kääntyi säpsähtäen nähtyään minut edessään.

      -Oih, kun mä säikähdin!
      -Mjaa, sanoin ja tarkastelin Annikan pystyjä rintoja. Ojensin käteni ja puristin kovakouraisesti molempia pikkutissejä. –Hei, lopeta,hän tiuskaisi ja pujahti ohitseni. –Älä nyt leikistä suutu, tyynnyttelin ja harpoin hänen peräänsä. Annika keräili kamojaan ja oli pois menossa. Otin häntä käsivarresta ja riuhtaisin hänet huoneeseeni lukiten oven takanani. –Kai sun nyt vähän tekis mieli, sanoin ja otin häntä olkapäistä kiinni vetäen hänet itseäni vasten. Työnsin käden hänen pakaroilleen ja puristelin ja levittelin niitä himoissani. –Ihana perse, kuiskasin. –Saatana, päästä mut!, hän huusi ja survaisi polvellaan haaroihini.-Huora!, huusin ja läpsäytin avokämmenellä. Annikan silmistä näkyi kauhu posken punertuessa iskuni voimasta. Tartuin hänen kapeaan uumaansa ja käänsin hänet ympäri kaataen hänet pöydälle. Työnsin niskasta hänet pöydälle ja työnsin käteni hänen haaroihinsa. Hinkkasin pillua housujen läpi edestakaisin ja avasin samalla housuni. Kampesin kyrpäni esiin ja painauduin hänen taakseen. Työntelin kulliani pitkin persvakoa ja haaroja kuitenkaan upottamatta sitä.. –Tiukka ihana perse sulla. Kai sä vähän mua haluut.

      Menin muna kädessäni hänen eteensä istumaan tuolilleni. –Nouse pöydälle ja runkkaa mun edessä, sanoin ja sivelin kyrpääni. –Emmä haluu.., hän sanoi hiljaa. –Saatana sä haluut jos mä sanon! Annika nousi istumaan pöydän reunalle. –mee polvilles ja istu kantapäittes päälle. Annika totteli. –Toppi ja hame veke ja hiero ittees. Annika riisui toppinsa ja hameensa. Rinnat ponnahtivat esiin ja hän silitteli itseään. Näin hänen pikkupillunsa housujen läpi. Kyrpäni seisoi kovana ja vetelin esinahkaa hitaasti edestakaisin. – Mee selälles ja ota mun kalusta kiinni, sanoin ja poimin viivottimen pöydältä. Annika makasi selällään pidellen hennosti toisella kädellään mulkustani. Liikuttelin munaani hänen kädessään ja vaadin häntä puristamaan lujempaa. Nostin Annikan jalat koukkuun ja läpsäytin viivottimella hänen reisiään. Kourin rintoja ja läpsin viivottimella hänen pilluaan. Annika säpsähti joka kerta kun viivotin löysi herkimmät alueet. Käänsin viivotinta ja upotin sen pitkittäin pilluun ja levittelin huulia. –Jatka runkkaamista, sulla on niin ihana pikku vittu, sanoin kun hänen tahtinsa hidastui, -Aah, kohta lähtee, sanoin työntäessäni kyrpääni pienessä kädessä. Haistoin viivotinta ja siinä tuntui pikkupillun imelä haju.

      -Mee lattialle niin naidaan oikein kunnolla, huusin ja tempaisin kaluni hänen kädestään. Annika asettui selälleen ja minä hänen ylleen. Heitin hänen housunsa nurkkaan ja työnsin kaksi sormea tiukkaan pilluun. Tyttö kiljaisi. Painoin hänen jalkansa koukkuun ja yhteen ja survoin sormia huulien väliin. –Täällähän onkin ahdasta! sanoin ja kourin hänen pilluaan. Annika vikisi. Kyrpäni seisoi kovana ja asetuin hänen haarojen väliin työntäen äsken pillussa olleet sormet hänen suuhunsa. –Ime, niin edes vähän kastuis!, komensin ja survisin suoran kovan kalun kerralla pohjaan.- Aiih, Annika huusi naama irvistyksessä. – Kerrankin saat kunnon melaa, aah ku on tiukkaa sanoin ja nussin pientä vittua kiimassa. Vedin sormillani suupieltä ja puristi rintaa voimalla. Joka työnnöllä Annika voihkaisi ja otsa rypistyi. Nussin pikkuhuoraa, pallini hakkasivat pikkupersettä. Nopeasti vedin kaluni ulos ja asetuin hajareisin hänen naamansa eteen. Makasin vatsallani nojaten käsilläni kauas hänen päänsä yläpuolelle.- Ota se suuhun, vaadin ja annika raotti huuliaan. Ohjasin kyrvän suuhun. Kyrpä hänen pienessä suussaan aloin nussia häntä syvälle suuhun. Annikan suusta pääsi vain muminaa kun paksu kaluni sousi huulien välissä. Hakkasin lantiotani vasten hänen kasvojaan ja tukistin hiuksista. Katsoin kuinka kaluni syöksyi edestakaisin. Tunsin laukeavani ja tempaisin mulkkuni ulos ja runkkasin rajusti mällit hänen naamalleen.- Ime se puhtaaks, sanoin ja työnsin kaluni takaisin Annikan pieneen suuhun. Hän imi sitä varovasti.

      Tunsin kiihkon vähenevän ja nousin hänen päältään. Annika makasi lattialla naama spermassa. Hän makasi alastomana hiljaa paikallaan, kun ojensin hänelle alushousuja ja mumisin: -Sori.

    • varma

      että kyseessä on taas joko hampaaton mätisäkkiäijänkäppänä, tai pojanpallero jolla ei ole vielä kiveksetkään laskeutuneet. Säälittävää piiloutua tuollaisten nickien taakse!

      • Violetta

        Niin, tietysti sä voit kuvitella mitä haluat. Uskotko siis tosiaan, että _kukaan_ nainen ei voisi _fantasioida_ väkivaltaisesta seksistä? Kuitenkin naiset usein haaveilevat alistetuksi tulemisesta - tämä kai juontaa juurensa siitä, että nainen ei perinteisesti "ole saanut" haluta seksiä tai nauttia seksistä...
        Enpä tässä mitenkään voi todistaa olevani nuorehko nainen, koska kuitenkin haluan pitää henkilöllisyyteni salassa - tietysti... :)
        Ja tarinasta vielä - se oli ensimmäiseni, joten vähän töksähtelevältähän se tuntui. Pahoitteluni. Mutta, kuten sanoin, eihän kenenkään ole pakko lukea tarinaa väkisinmakaamisesta, jos sellainen ei kiinnosta.


      • mies
        Violetta kirjoitti:

        Niin, tietysti sä voit kuvitella mitä haluat. Uskotko siis tosiaan, että _kukaan_ nainen ei voisi _fantasioida_ väkivaltaisesta seksistä? Kuitenkin naiset usein haaveilevat alistetuksi tulemisesta - tämä kai juontaa juurensa siitä, että nainen ei perinteisesti "ole saanut" haluta seksiä tai nauttia seksistä...
        Enpä tässä mitenkään voi todistaa olevani nuorehko nainen, koska kuitenkin haluan pitää henkilöllisyyteni salassa - tietysti... :)
        Ja tarinasta vielä - se oli ensimmäiseni, joten vähän töksähtelevältähän se tuntui. Pahoitteluni. Mutta, kuten sanoin, eihän kenenkään ole pakko lukea tarinaa väkisinmakaamisesta, jos sellainen ei kiinnosta.

        Onko väkisinmakaaminen väkisinmakaamista jos kerran fantasioit siitä? Eikö tuo ole jo lauseena hieman ristiriitainen...??????????


      • Violetta
        mies kirjoitti:

        Onko väkisinmakaaminen väkisinmakaamista jos kerran fantasioit siitä? Eikö tuo ole jo lauseena hieman ristiriitainen...??????????

        Enhän mä tietysti OIKEASTI halua tulla raiskatuksi, ja siinä tapauksessa se todellakin on väkisinmakaamista.


      • Violetta
        mies kirjoitti:

        Onko väkisinmakaaminen väkisinmakaamista jos kerran fantasioit siitä? Eikö tuo ole jo lauseena hieman ristiriitainen...??????????

        En oikein saa tosta sun kommentista mitään tolkkua. Vaikka mä kuinka fantasioinkin väkisinmakaamisesta, niin kyllä se väkisinmakaamisena pysyy... Vai oliko tarinan tyttö mielestäsi suostuvainen seksiin?


      • Anonyymi
        Violetta kirjoitti:

        Niin, tietysti sä voit kuvitella mitä haluat. Uskotko siis tosiaan, että _kukaan_ nainen ei voisi _fantasioida_ väkivaltaisesta seksistä? Kuitenkin naiset usein haaveilevat alistetuksi tulemisesta - tämä kai juontaa juurensa siitä, että nainen ei perinteisesti "ole saanut" haluta seksiä tai nauttia seksistä...
        Enpä tässä mitenkään voi todistaa olevani nuorehko nainen, koska kuitenkin haluan pitää henkilöllisyyteni salassa - tietysti... :)
        Ja tarinasta vielä - se oli ensimmäiseni, joten vähän töksähtelevältähän se tuntui. Pahoitteluni. Mutta, kuten sanoin, eihän kenenkään ole pakko lukea tarinaa väkisinmakaamisesta, jos sellainen ei kiinnosta.

        Itse olen juurikin nuori nainen ja luin kiimaisena tarinaa ja sain siitä hyvät orkut. Maailmassa tosiaan on myös naisia jotka fantasioivat fifty shades of Grey tyyppisestä seksistä!


    • harri

      Ei ennen tällaista saanut edes kirjoittaa! Missä on laki ja järjestys? Tämän ne huumeet ja rikollisuus saavat aikaan. Jo on aikoihin eletty.

      • Violetta

        Kamalaa on tämä nykymeno. Sanos muuta.


    • sykiatri

      näin sykiatrina voin sanoa että kannattaa hakuitua hoitoon te olette vaarallinen etsellenne
      näin pieni kysymys onko sinun lähisukulaista raiskattu esim. isäsi olisi raiskanut äitiäsi, tuo kirjoitus viittaavat selvästikkin ahdistukseen ja pelon tai kauhun peittämiseen olisi kiva jos mailaisit joni_seppala@soumi24.fi
      ainiin vielä mukavempaa jos tekisit sen ruotsiksi se olisi helpompaa minulle hej do

      • Hmps

        no mulla on ollu/on vieläkin fantasiana tälläinen raiskaus. en ymmärrä mix, oon tosi nuori tyttö joka on neitsyt. en ymmärrä mistä tää oikeen tulee... en kumminkaa haluis raiskatux.

        ristiriitasta, tiedän.


    • kuutyttö

      loistava tarina!
      Ome fantasiani on todella samanlainen. Olen hieman hämmentynyt siitä, sillä olen sisäistänyt sen vasta hetki sitten aloitettuani "seksi elämän", toisaalta en toivo tulevani raiskatuksi, mutta oman poikaystävän komentelu ja pieni "ylivoima" sängyssä kiihottaa minua.

      • Violetta

        Kyllä se taitaa aika yleinen fantasia olla naisilla... Ei välttämättä suoranaisesti raiskatuksi tuleminen, mutta juuri mainitsemasi miehinen ylivalta. Mikäs sen kivempaa kuin pieni roolileikki, jos molemmat haluavat olla siinä mukana. :)
        Jos mies ei innostu varsinaiseen raiskaajanrooliin, niin voithan sanoa hänelle, että haluat rakastella, mikäli hän saa otettua housusi pois... ja sitten vain pientä vastarintaa kehiin! :)

        Itsestäni vielä sen verran, että neitsyys on mennyt jo vuosia sitten. Tilanne ei ollut mitenkään väkivaltainen, mutta kyllä minuun sattui ja oikeassa neitsyydenmenetyksessä valtava kipu ei ollut mitenkään kiihottavaa.


    • Jake

      Oikeasti, todella mahtava juttu. Ja uskon, että todellisuudessa suurin osa miehistä haaveilee salaa, että saisi ottaa kauniin naisen väkisin. Sitä vaan ei saa ääneen sanoa. Ah, kumpa vielä joskus saisi neitsyttä.

    • (t)He Man

      Ex-muijanikin oli melkoisen kova raiskausta vastaan.
      Siltikin piti ajatuksesta että hän oli se osapuoli, eh..'jolta ei kysytty' ;)
      Itse asiassa, kerran otinkin hänet melko suoralta kädeltä, puoli-tosissaan vastaan rimpuilevaan tunkeutuminen päättyi rytmikkääseen, karvaisten pakaroiden liikkeeseen, ajelluiden jalkojen välissä.

      Mutta moisesta pitämisestä, että eiköhän tuo ole merkkinä piilo-s/m:stä, vai mitä?

      Mitenkä paljon tuossa stoorissasi muuten on todenperäisyyttä?

      • Violetta

        Ei siinä ole mitään todenperäistä. Luojan kiitos. :)

        Täällä on kova ruikutus siitä, miten voi muka fantasioida raiskauksesta, koska se sitten ei muka olisi enää raiskaamista... Minua taas ei juurikaan innosta "raiskaus"tarinat, joissa nainen on litimärkä parissa sekunnissa vaikka joutuukin raiskatuksi. Se vasta on epärealistista.


    • Daneon

      Taidokkaasti kirjotettu ja muutenkin kiva lukea.

      Alussa sanoit, ettet kannata raiskausta tai ettet oikeasti halua tulla raiskatuksi. Että ihan fantasiaa... Ja silti kirjotat siitä novellin...
      Siiderejä saa kyllä juoda hemmetisti, jotta tohon tilaan päästään.

      Huomaan valittavani pikkuasioista. Oikeen hyvä tä oli.

      • Violetta

        ...eihän se tarina kerro minusta. :)


      • Daneon
        Violetta kirjoitti:

        ...eihän se tarina kerro minusta. :)

        Mutta voisi kertoa, vai? Hyvä tarina se joka tapauksessa oli.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hannu lupailee kertovansa faktaa!

      Hannu oli ilmeisesti tyytymätön eksänsä Martinan antamaan haastatteluun Me Naisissa ja avautui puoliltaöin stoorissaan. Kuvassa Rambo pentu ja tekstiä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      418
      6999
    2. Sanna Ukkola: " Päivi Räsänen tuomiolla, Isis-naiset vapaina. Mitä ihmettä?"

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1c17b3d7-cced-47fe-8c55-858ccb9e24dc Suomi on järjetön maa.
      Maailman menoa
      713
      6078
    3. Rita ja Aki Manninen päästävät "köyhät" ökykotiinsa: Hulppeat terassit, saunaosasto, uima-allas...

      Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen päästävät kamerat kotiinsa Rikkaat ja rahattomat tv-sarjassa. Ja kyllä heillä onkin totta tosiaan hulppeat tilat..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      3974
    4. PIKKARAMBO LUE TÄMÄ!

      Nyt kun Martina on tehnyt ikävän tempun, ja eronne jälkeen antanut haastattelun Menaiset lehteen, jossa on kertonut yksityisiä asioita suhteestanne, t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      1373
    5. Voi kun Hannu niin ikävöi Martina omassa instas.

      Hannu on ihana ja rehellinen ja kertoo ikävästä, et itkeä pitää ja surra kun on äkkiä matto vedetty alta pois..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      905
    6. Voi ei! Antti Tuisku jakoi tukkakuvan - Sai huolestuneen viestin ulkomuodostaan: "Elä nyt laihu..."

      Tuisku on ehkä Suomen kovakuntoisin poppari. Mitä mieltä olet fanin palautteesta, onko aihetta huoleen? Tukka ainakin on mintissä... https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      891
    7. Anna mulle vielä mahdollisuus

      En osannut toimia kun rauta oli kuumaa :( Jos ne jutut oli ees mulle osoitettu Mä haluan sut
      Ikävä
      58
      794
    8. Tajuatko sä yhtään

      miten lämpimiä, suuria, valtavia, polttavia mun tunteet sua (miestä) kohtaan on?
      Ikävä
      49
      707
    9. YLE: Enää lyhyt aika ja sitten tulee runtua paperiliittolaisille

      https://yle.fi/uutiset/3-12290135 ” – Meidän on pakko löytää säästöjä, kun Suomessa aiheutetaan lakolla jopa pysyviä vahinkoja. Siinä joudutaan iso k
      Kuusankoski
      72
      697
    Aihe