Oulun rakennusvalvonta ok+

hidari

Palstalla on kirjoiteltu ikävistä kokemusksista byrokratian hampaissa. Mukaan mahtunee myön myönteinen kokemus, mielesteni virkamiehet ansaitsevat kiitoksen myös hyvästä työstä.

Olemme rakentamassa ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä okt:a Ouluun. Kokemukset rakennusvalvonnasta tässä vaiheessa (rakennuslupa saatu, aloituskokouspidetty) todella plussan puolella. Palvelu ystävällistä, kohtuu nopeaa ja asiantuntevaa. Ainoa miinus oli luvan hinta, mutta senhän päättävät ihan toiset henkilöt.Alueella kesän aikana myös rakennusvalvonnan palvelupiste, minne saa mennä piirustusten kanssa kyselemään. Missään vaiheessa ei ole tullut mieleen, että olisivat kyyläämässä vaan auttamassa yhteisessä tavoitteessa, että rakennetaan meille hyvä ja laadukas talo.

Ei ole maksettu mainos mutta luulen että Oulun rakennusvalvonta on vähän edellä muutenkin, ollut mukana kehittämässä pientalon laatua, lisää aiheesta täällä http://www.pientalonlaatu.fi/ Vaikka ei viiden tähden taloa rakentaisikaan, kannattaa käydä läpi, meillä tähtäimessä noin kolme tähteä.

hyvää ja aurinkoisa kesää kaikille rakentajille

12

5669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuallakin

      ollaan pikku hiljaa siirtymässä.

    • pientalonlaatujuttu

      kyllä vähintäänkin naurettava.

      • Oululainen

        Sinun mielestäsikö pientaloraketnamisessa ei ole mitään kehitettävää enää? Minusta tuollainen laadunvalvontaprojekti on vain positiivinen juttu, siitä voidaan tehdä samalla hyviä tutkimuksia pien talojen laadusta ja eroista niihin taloihin joissa kaikki on tehty rimaa hipoen. Itse en kyseiseen projektiin osallistunut koska siihen sioutuminen olisi nostanut kustannuksia (perustuu vapaaehtoisiin osallistujiin sopivaan aikaan rakentavista.


    • touhu

      touhu on lähinnä rintamusten killottelua. Pidetään "hienoja" korttelipalavereja ja noilla ei kuitenkaan ole mitään virkaa. Naapurini valittaa, kun autotalli tuli 40 senttiä liian korkealle eikä pihaa pysty tekemään, kun vedet kaataa taloon päin. Suunnitelmathan tässä vikana ovat, mutta nämä laatutietoiseksi itseään mainostavat virkamiehet hyväksyvät tämmöisiä. Nyt naapurin sadevedet kaatuvat myös omaa taloani kohti. Täytyy miettiä korvausvaatimusta näiltä "laatumiehiltä".
      Onko virkamiehellä mitään vastuuta???

      • tpo1

        Oulun rakennusvalvonta tai tarkastus on pikkusieluisten virkamiesten leikkiä normi ihmisten pomputtelua ja siksi ouluun ei kannata kenenkään rakentaa mitään


      • Anonyymi
        tpo1 kirjoitti:

        Oulun rakennusvalvonta tai tarkastus on pikkusieluisten virkamiesten leikkiä normi ihmisten pomputtelua ja siksi ouluun ei kannata kenenkään rakentaa mitään

        Totta on. Toiminta hidasta ja byrokraattista. Kun tilasin mökkitarvikkeet valmistajalta ja kysyin heiltä rakennusluvasta. Kun kuulivat, että Ouluun niin sanoivat, että vaikein ja hitain mahdollinen paikkakunta ja piti paikkansa....
        Voin vain kuvitella jos rakentaa omakotitalon......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta on. Toiminta hidasta ja byrokraattista. Kun tilasin mökkitarvikkeet valmistajalta ja kysyin heiltä rakennusluvasta. Kun kuulivat, että Ouluun niin sanoivat, että vaikein ja hitain mahdollinen paikkakunta ja piti paikkansa....
        Voin vain kuvitella jos rakentaa omakotitalon......

        Ei Espoota varmaan ylitä mikään muu kuin Itä-Saksa.


    • Anonyymi

      Oulun kaupungin rakennusvalvonta on todella syvältä! Kokousta koukouksen perään, vastauksia et saa ennakkoneuvottelulla, et sähköpostilla, et saa ketään puhelimitse kiinni. Kun menet paikanpäälle, siellä on jono odottamassa pääsyä ”tämän erään lupavalmistelijan juttusille”. Ja vastausta et siltikään saa! Niin turhauttavaa ja pompottelevaa on tämä kyseisen herran toiminta!! Ei ole normaalia, jos puoli vuotta käyt ”neuvottelua” rakennusluvasta tavallisesta, määräysten mukaisesta talosta. Näin tämä homma ei vain toimi.
      Ennen luvan on saanut noin kahdessa, kolmessa viikossa Oulussa!

      • Anonyymi

        Voin yhtyä samoille linjoille kanssasi ystäväni.
        Me yksityisellä puolella työssä käyvät ihmiset maksamme ansaitusta palkasta verot jolla rahoitamme Rakennus viranomaisen työpäivän palkan käytännössä.

        Kyllä tämä asia menee nyt pidemmälle vaikka hallinto-oikeuteen liittyen: Erääseen oulun rakennusvalvonnan ennakkokäsittelijän/lupavalmistelijän liittyvistä töistä ja sen käytöksestä. Olen kuullut monilta muiltakin samasta asiasta samaa. Ennakkokäsittelijä/lupavalmistelija on ollut todella töykeä monia ihmisiä kohtaan ja virallista lainvoimaista päätöstä hankkeesta ei ole uskallettu viedä loppuun kun on tiedetty, että on toimittu työssään lainvastaisesti.


    • Anonyymi

      Todellakin!

    • Anonyymi

      Pilkuntarkkaa nillitystä ja epätarkkoja ohjeita. Hakemus tarkastetaan ensin osin ja palautetaan korjattavaksi, sitten taas osin ja palautetaan uudelleen korjattavaksi. Puheluihin ei vastata, ettei vahingossakaan jouduta vastaamaan kysymyksiin. Kiusaavat työpaikalla toisiaan ja asiakkaita

    • Anonyymi

      Samat kokemukset itsellä. Esimerkkinä minulta on kysytty asioita joita selvittäessä ilmeni ettei niitä tarvita, siihen rakennusvalvonnan kpää vastasi, että ”sitten sitä ei tarvittakaan”. Aivan naurettavaa toimintaa, kysyvät esimerkiksi valmistajaa jollekkin yksittäiselle materiaalille, mitähän se heille edes kuuluu onko se lankun pätkä sahattu missä. Toivon, että en enää ikinä joudu asioimaan heidän kanssa!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2015
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1883
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1773
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1421
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1389
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1265
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1229
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1112
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      963
    Aihe