Useampi

Minulla on muutama kokemus lomaromansseista. Osa eteni pitkällekin, osa jäi halailun asteelle.

Ylivoimaisesti mukavimmat kokemukset on supisuomalaisten tyttöjen kanssa. Kivoimpia ovat olleet naimisissa olevat noin 40-kymppiset naiset. Nämä rouvat ovat ymmärtäneet olevansa ottamassa etäisyyttä arkeen. Seksi on on ollut kiihkeää ja osaavaa eikä ole tarvinnut hullunlailla piparaa vongata. Hauskaa on ollut muutenkin.

Muutaman lomalla tavatun rouvan kanssa on pidetty yhteyttä myöhemminkin. Sänkyyn ei ole menty. Täytyy toisen puolisoa arjessa sen verran kunnioittaa. Kaffet on juotu ja mukavia muisteltu.

Säälittäviä ovat saman ikäluokan eronneet. Ensin ne puoliväkisin tunkee 10 minuutin tuttavuuden jälkeen petiin. Sitten ne kuvittelee jotain suurta rakkautta syntyneen parista panosta; toinen takaa, toinen väsyneenä kyljellään. Siitä nyt pitäisi ruveta suhdetta synnyttämään.

Ulkomaalaisten naisten kanssa touhu on jäänyt yleensä, sinänsä kyllä hyvän, seksin asteelle. Muu hauskanpito on ollut vaisumpaa.

Että turhaa minusta on suomalaisia naisia mollata. Kyllä parhaat, huumorintajuiset ja itsenäiset naiset on Suomessa.
222708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

tykkää kuitenkaan siitä itsenäisyydestä. Juuri siitä suomalaisia naisia arvostellaan. Monet miehet pitävät suomalaista naista LIIAN itsenäisenä (itsekkäänä?) ja kehuvat muiden maiden naisia kodin hengettärinä, jotka tekevät kaikkensa kodin, miehensä ja lapsiensa puolesta.

Tässä vaiheessa menee monelta ajatus ja muu maailma sekaisin. Mitä oikeasti haetaan ja mitä toiselta odotetaan? Joku haluaa vain hyviä seksintäyteisiä ja rentoja hetkiä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ja toinen taas elämän mittaista sopimusta suhteesta ja sitovuudesta perheeseen. Tässä menneekin moni sekaisin, kun kuitenkin perinteisesti odotetaan mieheltä jämäkkyyttä pitämään perheestä huolta mm. taloudellisesti ja naisen oletetaan olevan kotona pitämässä huolta kaikesta arjesta ja kodin hengestä. Suomalaisessa yhteiskunnassa vaan on niin, että harva mies pystyy pitämään koko taloutta yllä ja siksikin moni nainen haluaa oman uran ja vielä eläkettäkin saada jos mies lähtee ja jättää perheen.

Olisikohan roolit joillakin sekaisin? Ei siihen pullantuoksuun päästä enää millään. Mielestäni ei tarvitse naiseuden edes kärsiä jos nainen on itsenäinen. Tosi moni mies myös arvostaa fiksua naista, jolla on omakin ura. Näin ainakin minun tuttavapiirissäni.

Äänestä
  • Nainen keskittyy epäolennaisuuksiin.

    Tuskinpa moniakaan miehiä haittaa, vaikka bimbot muuttaisivat sankoin joukoin Turkin ihmemaahan itselleen paratiisia rakentamaan, mutta kun niin ei tapahdu. Päinvastoin, sieltä haetaan yksi kerrallaan turhia elättejä suomeen veronmaksajien kustannettavaksi. Usko tai älä, sillekin rahalle, mitä jonkun parin vuoden avioliitto sen turkin miehen kanssa kestää, tulee paljon hintaa meille muille. Tottakai nainen luulee, että hänhän se eniten on joutunut kärsimään, kun suhdekin päättyi niin tai näin, mutta lasketaanpas hieman suuntaa-antavasti:

    450€/kk vuokra 550€/kk ( sairauskustannukset, hammashoitokustannukset, terveyskeskuskustannukset, sairaalakustannukset, lääkekustannukset, kustannukset kursseista, osuus sosiaaliviranomaisten ja maahanmuuttoviranomaisten kasvaneista kuluista, kotiuttamistuet, ylimääräiset avustukset mm. vaatteiden, huonekalujen yms. hankintaan, mitä on vaikea edes arvioida. Lisäksi mahd. poliisin, oikeuslaitoksen ja asianajajien kulut ja tietenkin elatusavut, jotka kunta joutuu maksamaan).

    Jätetään yksinkertaisuuden vuoksi kaikki suluissa olevat kustannukset pois, ikäänkuin niitä ei olisikaan.

    1000€/kk * 55v. = 12000€ * 55 = 660.000€ pelkästään ruoasta ja kämpästä. Vanhassa rahassa se on vajaat 4 miljoonaa markkaa; niille olisi parempaakin käyttöä.

    Äänestä

  • gertgret kirjoitti:

    Nainen keskittyy epäolennaisuuksiin.

    Miten vuodatuksesi liittyy tähän keskusteluun? Minusta molemmat edelliset viestit avasivat mukavan jutun kulun.

    Voisit pysyä pellollasi pösilö.

    Äänestä

  • gertgret kirjoitti:

    Nainen keskittyy epäolennaisuuksiin.

    Tuskinpa moniakaan miehiä haittaa, vaikka bimbot muuttaisivat sankoin joukoin Turkin ihmemaahan itselleen paratiisia rakentamaan, mutta kun niin ei tapahdu. Päinvastoin, sieltä haetaan yksi kerrallaan turhia elättejä suomeen veronmaksajien kustannettavaksi. Usko tai älä, sillekin rahalle, mitä jonkun parin vuoden avioliitto sen turkin miehen kanssa kestää, tulee paljon hintaa meille muille. Tottakai nainen luulee, että hänhän se eniten on joutunut kärsimään, kun suhdekin päättyi niin tai näin, mutta lasketaanpas hieman suuntaa-antavasti:

    450€/kk vuokra 550€/kk ( sairauskustannukset, hammashoitokustannukset, terveyskeskuskustannukset, sairaalakustannukset, lääkekustannukset, kustannukset kursseista, osuus sosiaaliviranomaisten ja maahanmuuttoviranomaisten kasvaneista kuluista, kotiuttamistuet, ylimääräiset avustukset mm. vaatteiden, huonekalujen yms. hankintaan, mitä on vaikea edes arvioida. Lisäksi mahd. poliisin, oikeuslaitoksen ja asianajajien kulut ja tietenkin elatusavut, jotka kunta joutuu maksamaan).

    Jätetään yksinkertaisuuden vuoksi kaikki suluissa olevat kustannukset pois, ikäänkuin niitä ei olisikaan.

    1000€/kk * 55v. = 12000€ * 55 = 660.000€ pelkästään ruoasta ja kämpästä. Vanhassa rahassa se on vajaat 4 miljoonaa markkaa; niille olisi parempaakin käyttöä.

    mies joka pitää niitä naisia bimboina joilla on turkkilainen mies. Yleistät ja laitat meidät kaikki samaan muottiin. En kiellä sitä etteikö joukossamme olisi bimbojakin, mutta varmasti vähemmän. Ja olet näemmä vahvasti sitä mieltä, että Turkista miehiä haetaan tänne yksi kerrallaan veronmaksajien kustannettavaksi. Ja edelleen; puhut kovin kovin varmalla sävyllä siitä, että solmitut avioliitot turkkilaisen kanssa kestää vain pari vuotta. On sellaisiakin jotka päättyvät todellakin eroon parin vuoden päästä, mutta ihmiset avioituvat, eroavat, solmivat uusia suhteita ja avioituvat uudelleen eikä siihen sisälly sen suurempaa dramatiikkaa.
    Näin tapahtuu vaikkei se toinen osapuoli olisi turkkilainen. Ja on niitäkin suomalais-turkkilaisia pareja, joiden liitto kestää läpi elämän, usko tai älä.
    Sinulla on kova huoli siitä mitä me veronmaksajat joudumme kustantamaan. Maahanmuuttajat ovat suhteellisen pieni osa siitä. Joskus kannattaisi myös miettiä niitä kotimaisia sosiaalipummeja, joiden kustannuksiin työtä tekevät maahanmuuttajat verorahoillaan osallistuvat.
    Oletko miettinyt asiaa näin päin koskaan?

    Äänestä

  • gertgret kirjoitti:

    Nainen keskittyy epäolennaisuuksiin.

    Tuskinpa moniakaan miehiä haittaa, vaikka bimbot muuttaisivat sankoin joukoin Turkin ihmemaahan itselleen paratiisia rakentamaan, mutta kun niin ei tapahdu. Päinvastoin, sieltä haetaan yksi kerrallaan turhia elättejä suomeen veronmaksajien kustannettavaksi. Usko tai älä, sillekin rahalle, mitä jonkun parin vuoden avioliitto sen turkin miehen kanssa kestää, tulee paljon hintaa meille muille. Tottakai nainen luulee, että hänhän se eniten on joutunut kärsimään, kun suhdekin päättyi niin tai näin, mutta lasketaanpas hieman suuntaa-antavasti:

    450€/kk vuokra 550€/kk ( sairauskustannukset, hammashoitokustannukset, terveyskeskuskustannukset, sairaalakustannukset, lääkekustannukset, kustannukset kursseista, osuus sosiaaliviranomaisten ja maahanmuuttoviranomaisten kasvaneista kuluista, kotiuttamistuet, ylimääräiset avustukset mm. vaatteiden, huonekalujen yms. hankintaan, mitä on vaikea edes arvioida. Lisäksi mahd. poliisin, oikeuslaitoksen ja asianajajien kulut ja tietenkin elatusavut, jotka kunta joutuu maksamaan).

    Jätetään yksinkertaisuuden vuoksi kaikki suluissa olevat kustannukset pois, ikäänkuin niitä ei olisikaan.

    1000€/kk * 55v. = 12000€ * 55 = 660.000€ pelkästään ruoasta ja kämpästä. Vanhassa rahassa se on vajaat 4 miljoonaa markkaa; niille olisi parempaakin käyttöä.

    Samoin on asia venakoiden ja thaikkujen sun muiden tuntivaimojen kohdalla. Samalla tavalla niistä tulee yhteiskunnallemme kustannuksia kuin näistä miehistäkin sosiaalipalveluineen, neuvoloineen, lääkkeineen ja äityispakkauksineen jne. Sinne vaan takaisin omaan maahan rakentamaan yhteiskuntaa paremmaksi eikä loisimaan tänne "hierontalaitosten varjoihin." Tervemenoa vaan kaikki loiset ja horot. Voisvat viedä nämä ukkonsankin mukana. Jos elämä niin auvoista on yhdessä, niin miksi sitä ei asuttaisi siellä missä on tavattukin.

    Äänestä

  • gertgret kirjoitti:

    Nainen keskittyy epäolennaisuuksiin.

    Tuskinpa moniakaan miehiä haittaa, vaikka bimbot muuttaisivat sankoin joukoin Turkin ihmemaahan itselleen paratiisia rakentamaan, mutta kun niin ei tapahdu. Päinvastoin, sieltä haetaan yksi kerrallaan turhia elättejä suomeen veronmaksajien kustannettavaksi. Usko tai älä, sillekin rahalle, mitä jonkun parin vuoden avioliitto sen turkin miehen kanssa kestää, tulee paljon hintaa meille muille. Tottakai nainen luulee, että hänhän se eniten on joutunut kärsimään, kun suhdekin päättyi niin tai näin, mutta lasketaanpas hieman suuntaa-antavasti:

    450€/kk vuokra 550€/kk ( sairauskustannukset, hammashoitokustannukset, terveyskeskuskustannukset, sairaalakustannukset, lääkekustannukset, kustannukset kursseista, osuus sosiaaliviranomaisten ja maahanmuuttoviranomaisten kasvaneista kuluista, kotiuttamistuet, ylimääräiset avustukset mm. vaatteiden, huonekalujen yms. hankintaan, mitä on vaikea edes arvioida. Lisäksi mahd. poliisin, oikeuslaitoksen ja asianajajien kulut ja tietenkin elatusavut, jotka kunta joutuu maksamaan).

    Jätetään yksinkertaisuuden vuoksi kaikki suluissa olevat kustannukset pois, ikäänkuin niitä ei olisikaan.

    1000€/kk * 55v. = 12000€ * 55 = 660.000€ pelkästään ruoasta ja kämpästä. Vanhassa rahassa se on vajaat 4 miljoonaa markkaa; niille olisi parempaakin käyttöä.

    Sinulle siis olennaista on ottaa turkkilaisten elättäminen tähänkin keskusteluun mukaan. Siitä en puhunut, eikä myöskään ap. Kertoo maailmastasi ja siihen liittyvistä peloistasi kun noin paljon olet asiaa miettinyt. Nyt en oikein tiedä enää mitä sanoa. Mutta on kaunis kesäpäivä ja minä ainakin nautin siitä ;)

    Äänestä

  • gertgret kirjoitti:

    Nainen keskittyy epäolennaisuuksiin.

    Tuskinpa moniakaan miehiä haittaa, vaikka bimbot muuttaisivat sankoin joukoin Turkin ihmemaahan itselleen paratiisia rakentamaan, mutta kun niin ei tapahdu. Päinvastoin, sieltä haetaan yksi kerrallaan turhia elättejä suomeen veronmaksajien kustannettavaksi. Usko tai älä, sillekin rahalle, mitä jonkun parin vuoden avioliitto sen turkin miehen kanssa kestää, tulee paljon hintaa meille muille. Tottakai nainen luulee, että hänhän se eniten on joutunut kärsimään, kun suhdekin päättyi niin tai näin, mutta lasketaanpas hieman suuntaa-antavasti:

    450€/kk vuokra 550€/kk ( sairauskustannukset, hammashoitokustannukset, terveyskeskuskustannukset, sairaalakustannukset, lääkekustannukset, kustannukset kursseista, osuus sosiaaliviranomaisten ja maahanmuuttoviranomaisten kasvaneista kuluista, kotiuttamistuet, ylimääräiset avustukset mm. vaatteiden, huonekalujen yms. hankintaan, mitä on vaikea edes arvioida. Lisäksi mahd. poliisin, oikeuslaitoksen ja asianajajien kulut ja tietenkin elatusavut, jotka kunta joutuu maksamaan).

    Jätetään yksinkertaisuuden vuoksi kaikki suluissa olevat kustannukset pois, ikäänkuin niitä ei olisikaan.

    1000€/kk * 55v. = 12000€ * 55 = 660.000€ pelkästään ruoasta ja kämpästä. Vanhassa rahassa se on vajaat 4 miljoonaa markkaa; niille olisi parempaakin käyttöä.

    Kaikille näille Turkkilaisia vihaaville maaseudun peräkammarinpojille: Sinä ja sinun sukusi olette maataloustukia nostamalla tulleet paljon kalliimmiksi tälle maalle kuin ulkomaalaiset.

    Hyppää Zetorisi selkään ja karauta rakkaiden lakeuksiesi ensimmäisen kirkonkylään. Mitä näette? Ainoa siisti, mukava ruokapaikka on turkkilaisen YRITTÄJÄN pitämä kebabkioski. Ne pojat painaa pitkää paivää eivätkä soita suutaan teidän maalaistollojen turhuudesta. Ne on töissä.

    Turkkilaisten ja muiden tummien maahanmuuttajien täällä oloon on ainakin kolme syytä:
    1) Minä saan hyvää ruokaa
    2) Teidän siskot saa hyvää seksiä
    3) Teidän äidit saa hyvät seksiä.

    Kunhan Gert tumputtamiselta kerkiät, niin käy kebabilla. Sinullahan rahat riittää ulkona syömiseen sen järjettömän naamaasi mättämän viinamäärän jälkeenkin, sillä olet maataloustukesi varmasti taas kinunnut.

    Ja selvyyden vuoksi: Olen Mies.

    Äänestä

  • jollottaa kirjoitti:

    Olisihan se pitänyt muistaa että myös joillain suomalaisilla miehillä on lomaromansseja turkkilaisten miesten kanssa. Nauti vaan kebabbia sen turkkilaisen poikaystäväsi kanssa. Joko olet virallistanut suhteesi?

    Äänestä

  • miehilläkin kirjoitti:

    Olisihan se pitänyt muistaa että myös joillain suomalaisilla miehillä on lomaromansseja turkkilaisten miesten kanssa. Nauti vaan kebabbia sen turkkilaisen poikaystäväsi kanssa. Joko olet virallistanut suhteesi?

    näet sitä seksiä jopa kebabpaikoissa. Jokainen joka siellä käy on mielestäsi vonkaamassa muutakin kuin syötävää. No, näkökantansa kullakin, vaikka siellä päin ei kai niitä kebab-baarejakaan ole. Ei ne niin pahoja ole.

    Äänestä

  • jollottaa kirjoitti:

    Kaikille näille Turkkilaisia vihaaville maaseudun peräkammarinpojille: Sinä ja sinun sukusi olette maataloustukia nostamalla tulleet paljon kalliimmiksi tälle maalle kuin ulkomaalaiset.

    Hyppää Zetorisi selkään ja karauta rakkaiden lakeuksiesi ensimmäisen kirkonkylään. Mitä näette? Ainoa siisti, mukava ruokapaikka on turkkilaisen YRITTÄJÄN pitämä kebabkioski. Ne pojat painaa pitkää paivää eivätkä soita suutaan teidän maalaistollojen turhuudesta. Ne on töissä.

    Turkkilaisten ja muiden tummien maahanmuuttajien täällä oloon on ainakin kolme syytä:
    1) Minä saan hyvää ruokaa
    2) Teidän siskot saa hyvää seksiä
    3) Teidän äidit saa hyvät seksiä.

    Kunhan Gert tumputtamiselta kerkiät, niin käy kebabilla. Sinullahan rahat riittää ulkona syömiseen sen järjettömän naamaasi mättämän viinamäärän jälkeenkin, sillä olet maataloustukesi varmasti taas kinunnut.

    Ja selvyyden vuoksi: Olen Mies.

    Eräs tuttavani on niin pirullinen, että maksaa turkkilaisten "yrittäjien" kebab-paikoissa aina pankkikortilla.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Nämä terveysviranomaisten ongelmapesäkkeet ovat ongelmapesäkkeitä myös harmaata taloutta tutkiville veroviranomaisille.

    Äänestä

  • jollottaa kirjoitti:

    Kaikille näille Turkkilaisia vihaaville maaseudun peräkammarinpojille: Sinä ja sinun sukusi olette maataloustukia nostamalla tulleet paljon kalliimmiksi tälle maalle kuin ulkomaalaiset.

    Hyppää Zetorisi selkään ja karauta rakkaiden lakeuksiesi ensimmäisen kirkonkylään. Mitä näette? Ainoa siisti, mukava ruokapaikka on turkkilaisen YRITTÄJÄN pitämä kebabkioski. Ne pojat painaa pitkää paivää eivätkä soita suutaan teidän maalaistollojen turhuudesta. Ne on töissä.

    Turkkilaisten ja muiden tummien maahanmuuttajien täällä oloon on ainakin kolme syytä:
    1) Minä saan hyvää ruokaa
    2) Teidän siskot saa hyvää seksiä
    3) Teidän äidit saa hyvät seksiä.

    Kunhan Gert tumputtamiselta kerkiät, niin käy kebabilla. Sinullahan rahat riittää ulkona syömiseen sen järjettömän naamaasi mättämän viinamäärän jälkeenkin, sillä olet maataloustukesi varmasti taas kinunnut.

    Ja selvyyden vuoksi: Olen Mies.

    Sattuiko?

    "Turkkilaisten ja muiden tummien maahanmuuttajien täällä oloon on ainakin kolme syytä:
    1) Minä saan hyvää ruokaa
    2) Teidän siskot saa hyvää seksiä
    3) Teidän äidit saa hyvät seksiä...

    ...Ja selvyyden vuoksi: Olen Mies."

    Sinä et ole miestä nähnytkään, paitsi ehkä kännissä Alanyassa jonkun turkkilaisen.

    Äänestä

  • Kukka-Molli kirjoitti:

    Eräs tuttavani on niin pirullinen, että maksaa turkkilaisten "yrittäjien" kebab-paikoissa aina pankkikortilla.

    Hänen ei tosiaan kannata mennä samaan paikkaan kahta kertaa, koska seuraavalla kerralla "ruoka" on vieläkin epäterveellisempää, heh. (Ja kaikille bimboille tiedoksi, että luottokortti on kebab-"yrittäjän" painajainen, koska se ei ole käteistä, joka voi jättää lyömättä kassaan ja pistää suoraan liiveihin).

    Äänestä

  • Gertgret kirjoitti:

    Sattuiko?

    "Turkkilaisten ja muiden tummien maahanmuuttajien täällä oloon on ainakin kolme syytä:
    1) Minä saan hyvää ruokaa
    2) Teidän siskot saa hyvää seksiä
    3) Teidän äidit saa hyvät seksiä...

    ...Ja selvyyden vuoksi: Olen Mies."

    Sinä et ole miestä nähnytkään, paitsi ehkä kännissä Alanyassa jonkun turkkilaisen.

    Oikeesti Gert, Jallu sängyn alle ja Zetor hultoon.Pääset kylillä käymään.

    Äänestä

  • Kukka-Molli kirjoitti:

    Eräs tuttavani on niin pirullinen, että maksaa turkkilaisten "yrittäjien" kebab-paikoissa aina pankkikortilla.

    tiedoksi, että tuttaviesi piruilu ei taida oikein purra turkkilaisten yrittäjien kebab-paikoissa. Katsos, heille on aivan sama maksaako pankkikortilla vai käteisellä. Pääasia, että maksaa!

    Äänestä

  • ceylan250 kirjoitti:

    tiedoksi, että tuttaviesi piruilu ei taida oikein purra turkkilaisten yrittäjien kebab-paikoissa. Katsos, heille on aivan sama maksaako pankkikortilla vai käteisellä. Pääasia, että maksaa!

    Eivät ko. yrittäjät ainakaan mitään huonoja liikeihmisiä ole, kun (jos) saavat niillä hinnoilla, niillä asiakasmäärillä ja niillä tilavuokrilla toiminnan kannattamaan. Vai jatkaisiko serkkupoika starttirahan turvin siitä mihin edellinen jäi?

    Äänestä

  • Kukka-Molli kirjoitti:

    Eivät ko. yrittäjät ainakaan mitään huonoja liikeihmisiä ole, kun (jos) saavat niillä hinnoilla, niillä asiakasmäärillä ja niillä tilavuokrilla toiminnan kannattamaan. Vai jatkaisiko serkkupoika starttirahan turvin siitä mihin edellinen jäi?

    Eivät ole huonoja liikeihmisiä, ei. Saavat juuri ja juuri leipänsä tienattua ja ajelevat länsiautoilla kotiin ne pankkikorttitositteet takataskussa.(lompuukissa). Starttirahoja ei täällä oikein kernaasti heille jaella, onhan tuo bisnes niin kovin kannattamatonta.

    Äänestä

  • Gertgret kirjoitti:

    Sattuiko?

    "Turkkilaisten ja muiden tummien maahanmuuttajien täällä oloon on ainakin kolme syytä:
    1) Minä saan hyvää ruokaa
    2) Teidän siskot saa hyvää seksiä
    3) Teidän äidit saa hyvät seksiä...

    ...Ja selvyyden vuoksi: Olen Mies."

    Sinä et ole miestä nähnytkään, paitsi ehkä kännissä Alanyassa jonkun turkkilaisen.

    tapaa turkkilaisen miehen!

    Minun äitini on 80-vuotias, mutta turkkilaista naisia alistavaa ja hyväksikäyttävää muslimisikaa ei huolisi. Eivät myöskään 50-kymppiset siskoni. Heille ei alaluokan edustajat ole koskaan kelvanneet. Ei siis edes suomalaiset saatikka jotkut vitun pizzanvääntäjät eli todellinen pohjasakka.

    Ja se teidän ns. "hyvä seksi" tuntuu kelpaavan vain rikkinäisten työväenluokkaisten kotien lukiodropouteille, joita on käyetty kotona kännissä hyväksi tai potkittu ulos kokonaan ja elämän ilot täytyy repiä niinkin epätoivoisesta asiasta kuin turkkilainen shovinistisika.

    Äänestä

Kaikkein paras lomaromanssi on kun siihen ei liity seksiä, muutama suukko sallittakoon. Voi sit hyvällä omalla tunnolla muistella niitä hetkiä ja ei tarvitse hävetä vaikka joskus tulisikin kadulla vastaan.

Äänestä

taitaa olla vain aikamiespojan toiveunia

Äänestä
  • Tarkoitatko, että sinun on vaikea saada 40-vuotiaalta rouvalta lomalla? Vai miksi epäilet tarinaani?

    Jos alle 40-kymppinen paljon urheileva sinkkumies ei saa lomalla joka ilta eri naiselta, niin vika on itsessä. Ai niin, unohdin sanoa, että ei saa vetää örvelökännejä ja täytyy osata käyttää veistä ja haarukkaa. Naisilta kannattaa kysellä mitä NIILLE kuuluu ja jättää se oma Toyotan uusin malli kehumatta. Ehkäpä tämä juuri erottaa minut sinusta.

    Leikkaa nenäkarvasi, käy suihkussa ja laita antabus ihon alle. Tervetuloa baanalle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hieno kokemus kirjoitti:

Minulla on muutama kokemus lomaromansseista. Osa eteni pitkällekin, osa jäi halailun asteelle.

Ylivoimaisesti mukavimmat kokemukset on supisuomalaisten tyttöjen kanssa. Kivoimpia ovat olleet naimisissa olevat noin 40-kymppiset naiset. Nämä rouvat ovat ymmärtäneet olevansa ottamassa etäisyyttä arkeen. Seksi on on ollut kiihkeää ja osaavaa eikä ole tarvinnut hullunlailla piparaa vongata. Hauskaa on ollut muutenkin.

Muutaman lomalla tavatun rouvan kanssa on pidetty yhteyttä myöhemminkin. Sänkyyn ei ole menty. Täytyy toisen puolisoa arjessa sen verran kunnioittaa. Kaffet on juotu ja mukavia muisteltu.

Säälittäviä ovat saman ikäluokan eronneet. Ensin ne puoliväkisin tunkee 10 minuutin tuttavuuden jälkeen petiin. Sitten ne kuvittelee jotain suurta rakkautta syntyneen parista panosta; toinen takaa, toinen väsyneenä kyljellään. Siitä nyt pitäisi ruveta suhdetta synnyttämään.

Ulkomaalaisten naisten kanssa touhu on jäänyt yleensä, sinänsä kyllä hyvän, seksin asteelle. Muu hauskanpito on ollut vaisumpaa.

Että turhaa minusta on suomalaisia naisia mollata. Kyllä parhaat, huumorintajuiset ja itsenäiset naiset on Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu