karannut

Kuinka pitkään kissa saattaa olla reissun päällä pisimpään ja tulla sitten takaisin? Meidän kissamme nimittäin karkasi n. 6 viikkoa sitten, eikä ole sen koommin näkynyt eikä kuulunut. Olemme jo asennoituneet siihen, ettei se ehkä enää palaakkaan. Saattanut jäädä auton alle, joku ampua, kyykäärme purra ym. Mutta kun ikinä ei voi olla varmaa, niin ajattelin täältä kysäistä, onko kellään itsellä kokemuksia, että kissa olisi ollut kauankin hukanteillä ja sitten palannut kotiin?
2206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyl se voi viel tulla takasi. meiän uroskissalla oli joskus hurjassa nuoruudessaan aina tapana tehdä kesäisin 4-8 viikon kesäreissu. se tapahtui ehkä 3-4 kesänä peräkkäin. silloin kun oltiin kaikki katoamisilmoitukset ym. ehditty laittaa, niin kissa palasi aina takaisin. yhen tutun kissa katosi 2 vuodeksi, kunnes se palasi takaisin aivan yhtäkkiä ja asettui uudestaan taloksi. mielenkiintoista olisi kuulla, että mimmonen matkakertomus sillä olisi kerrottavanaan, jos se vaan osaisi puhua :D. mutta joo, tämmöstä se on joskus ulkokissojen kanssa.

Äänestä

mutta käsittääkseni voivat olla todella kauan, varsinkin leikkaamaton, olettehan ilmoittaneet katoamisesta lähimmälle eläinsuojeluyhdistykselle, jos, siltikin kannattaa itse olla aktiivinen kyselijä.. toisaalta joku on voinut alkaa ruokkia sitä luullen kulkuriksi, kissa vaihtaa kotia aika helposti, laittakaa paljon ilmoituksia ympäriinsä. joku voi loukuttaa kiinni vasta kylmän tullen ja toimittaa löytötaloon. sitkeys ja aktiivisuus etsinnässä palkitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirre kirjoitti:

Kuinka pitkään kissa saattaa olla reissun päällä pisimpään ja tulla sitten takaisin? Meidän kissamme nimittäin karkasi n. 6 viikkoa sitten, eikä ole sen koommin näkynyt eikä kuulunut. Olemme jo asennoituneet siihen, ettei se ehkä enää palaakkaan. Saattanut jäädä auton alle, joku ampua, kyykäärme purra ym. Mutta kun ikinä ei voi olla varmaa, niin ajattelin täältä kysäistä, onko kellään itsellä kokemuksia, että kissa olisi ollut kauankin hukanteillä ja sitten palannut kotiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu