Suomeen adoptoitiin noin 50-lasta vuosittain 20-vuotta sitten. Nyt määrä on yli 300-vuodessa, joten se on yli kuusinkertaistunut viimeisen 20-vuoden aikana!
Tämä on HYVIN vakava virhe, mutta ihmiset eivät tunnu tajuavan sitä. VÄHINTÄÄN kolmannes näistä lapsista tulee syrjäytymään tulevaisuudessa, joten se tekee siis 100 syrjäytynyttä adoptiolasta vuodessa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tämän virheen vakavuutta! Tämä(kuten muukin täysin PÄÄTÖN siirtolaispolitiikka)tulee vielä meille kaikille HYVIN HYVIN kalliiksi!!!
Tämä on HYVIN vakava virhe, mutta ihmiset eivät tunnu tajuavan sitä. VÄHINTÄÄN kolmannes näistä lapsista tulee syrjäytymään tulevaisuudessa, joten se tekee siis 100 syrjäytynyttä adoptiolasta vuodessa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tämän virheen vakavuutta! Tämä(kuten muukin täysin PÄÄTÖN siirtolaispolitiikka)tulee vielä meille kaikille HYVIN HYVIN kalliiksi!!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Adoptio ei ole siirtolaispolitiikkaa!!!
Jos kykenisimme ennustamaan tulevaisuutta ja sitä kuka yhteiskunnassa voi huonosti 10-20 vuoden kuluttua, niin saisi varmasti jonkun kunniamerkin. Ei voi ennustaa kuka tulee sairastumaan esim. alkoholismiin, masennukseen, syöpään ym..Joiden hoito tulee myös yhteiskunnalle kalliiksi. Joten miksi tuijottaa ihonväriin tai kansallisuuteen tulevaisuuden ongelmia ennustettaessa.
Myönnän, että ulkomailta adoptoidun voi olla hankala sopeutua tänne peräpohjolaan, mutta vanhempien, läheisten ja ylipäätänsä ihmisten asenteet vaikuttavat siihen, kokevatko he olonsa tervetulleeksi sisäsiittoiseen maahamme vaiko ei.
Meidän pitäisi vain elää rauhassa keskenämme.
Laittaa rajat kiinni eikä päästää tänne ketään ulkopuolista.
Nauttia kaikki tuottamamme ja ei ottaa mitään vastaan ulkomailta.
Kuolkoot köyhät omassa maassa, me emme auta.
Jääkööt lapset kaduille ja lastenkoteihin.
Kärsikööt pakolaiset synnyinmaassa.
Tänne he eivät ole tervetulleita.
Me haluamme olla itsekkäitä paskiaisia!
Näinkö?
Kirjoitinko oikein?
Tätäkö rakas Toinen tuleminen ihan tosissasi haluat?
Jos näin on, niin pyydän, hae apua!
Tuollainen ajattelu ei ole ihan ok.
Kaikessa on riskinsä.
Mutta se ei tarkoita etteikö kannata yrittää.
Niin kauan kannattaa yrittää kun on elämää.
Ja jos emme ottaisi siksi ulkomaalaisia ihmisiä kotimaahanne että he voisivat syrjäytyä täällä, niin luuletko ettei maassamme olisi sen jälkeen syrjääntyneitä?
Meitä ihmisiä on paljon ja olemme erilaisia.
Siihen ei vaikuta se mistä ihmiset tulevat.
Tähän maahan syntyy joka vuosi kymmeniä tuhansia lapsia ja heistä reilusti enemmän kuin 100 tulee syrjäytymään. Ja ajatelkaa, miten karmea tilanne on kehitysmaissa! Tehkää jotakin asian eteen: vaikka pakkosterilisaatio ja adoptiokielto kaikille.
Adoption tarkoituksena ajatellaankin olevan lasten suojelu ja paremman elämän tarjoaminen. Ikävää on että niin moni adoptoitu kuitenkin syrjäytyy tai voi pahoin. Tätä ei kai voi verrata biolapsien syrjäytymiseen suoraan?
Millä perustein sanot, että ad-lapsista tulee tietty osa syrjäytymään. En ymmärrä ollenkaan!? Ad-lapset ovat perheeseen todella odotettuja lapsia pitkien lapsettomuushoitojen ja lapsettomuuden kokemisen jälkeen. Miten he muka syrjäytyvät? Mielestäni ad-lapset saavat hyvät ja paremmat elinolosuhteet kuin monesti tavallisten perheiden bio-lapset. Heitä rakastetaan ja heistä välitetään.
Perustuuko tuo tutkimustulokseen vai mihin??? Aika tarkoitushakuiselta tuntuu.
Jossain kevään Neuvola-lehdessä oli artikkeli adoptiosta ja adoptioperheiden tukemisesta nauvolatyössä. Siinä mainittiin tutkimuksesta, jossa kyllä havaittiin adoptiolasten syrjäytymisen olevan yleisempää kuin biologisten lapsien. Jos olette yhtään tutustuneen kiintymys/kiinnittymissuhdeteoriaan (englantilainen psykologi John Bowlby), niin ymmärrätte, ett äadoptiolapsi on kokemus suuren trauman, hylkäämisen, joka voi jättää elinikäisen arven hänen psyykeeseen, riippuen tietenkin millainen temperamentti ja muut henkisen ominaisuuden lapsella on, millaista hänen hoito oli hoitolaitoksessa ja miten hyvin uudet vanhemmat pystyvät tukemaan hänen kehitystään ja identiteettiään. Minusta ei pidä tosiaan ummistaa silmiään tälle tosiasialle: adoptiolapsi tarvitsee enemmän tukea kehitykselleen kuin biologinen lapsi! Luulisin, ettei kaikista adoptioperheistä ei ole tähän, olivat he testattuja (kotitarkastus) miten tarkkaan tahansa. Mutta niinhän se on biologisten lastenkin kanssa, aika monet heistäkin taitavat nykyään syrjäytyä.
Syrjäytymisriskiä yritetään tietääkseni koko ajan pienentää sillä, että adoptiolasten identiteetin muodostuksen helpottamiseksi on alettu kiinnittää koko ajan enemmän huomiota adoptiojärjestöissä, jotka taas välittävät tietoa vanhemmille ja järjestävät tätä tukevaa toimintaa. Minusta adoptiokäytännön lopettaminen ei ole siis oikea keino puuttua syrjäytymisriskiin, joka siis todella on olemassa, sitä ei adoptiovanhemmat todellakaan saa jättää huomioimatta (minusta syrjäytymisriskin kieltävät ihmiset eivät ole soveliaita adoptiovanhemmiksi, riski on tiedostettava, hyväksyttävä ja on ymmärrettävä, ett äadoptiolapsi tarvitsee huomattavan paljon tukea identiteettinsä tukemiseen).
Tätä mieltä olen siis minä, joka olen adoptoitu -, en onneksi syrjäytynyt, vaikka elämäni onkin monessa suhteessa ollut välillä vaikeaa ja syrjäytymisvaara on voinut siten olla lähellä.
Minä olen siis perimältäni suomalainen, kotimaista adoptiota. Myös meidän syrjäytymisriski on biolapsia suurempi - he joilla on erilainen etninen tausta, identiteetin muodostus ja sopeutuminen (tai paremminkin muiden suomalaisten sopetuminen heihin) on vielä monin verroin vaikeampaa.Siten varmasti syrjäytymisriskikin on suurempi. Suomalaiset lapsetvarmaan adoptoidaan nuorempina kuin jostain muusta, kaukaisemmasta kulttuurista tulevat, ja lapsen ikä (adoptoitaessa) tietenkin vaikuttaa osaltaan siihen, millaiseksi hänen kiinnittymissuhde muodostuu samoin kuin sen hoivan laatu, mitä hän on saanut lähtömaassaan, millainen tausta hänellä on. Jossain tapauksissa hyvä, lapsen tarpeisiin oikealla tavalla vastaava vanhemmuus varmasti pystyy tukemaan lapselle vahvan identiteetin ja psyykeen, joskus taas traumoja ja muuta kuormittavia tekijöitä on liikaa ja lapsi voi huonosti ja syrjäytyy.
Jos olet aikeissa adoptoida, kannattaa siis hakea tietoa kiinnittymis/kiintymyssuhteesta ja keinoista miten sitä voi tukea. Kiinnittymissuhteesta on tietoa esim. kirjoissa Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen sekä Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus (tai jotain sen tapaista).
Enemmänkin olisin huolissani tunnistamattoman ADHD:n periytymisestä. Usein adoptoiduilla on vanhemmat joilla on diagnosoimaton ADHD, joka aiheuttaa alkoholismin ja huumeidenkäytön.
Useimmat adoptioon annettavat lapset ovat huumeidenkäyttäjien tai alkoholistien lapsia. Vanhemmat periyttävät ADHD:n, jota ei lapsessa tunnisteta välttämättä koskaan, joka taas aiheuttaa suuremman syrjäytymisriskin.
Hyvä että muistit muistuttaa meitä kaikkia todellisesta adoptiolapsia syrjäyttävästä asiasta. Tietenkin ne ovat ne geenit! Adoptiolapsillahan on oikeastaan aina sellaiset geenit, että eihän heistä saa tehtyä kunnon ihmisiä tasapainoisissa adoptiokodeissakaan. Vaikka adoptiovanhemmat yrittävät kaikkensa niin eiväthän he voi mitään niille geeneille. Tämä on todella tärkeä huomio.
On se niin väärin, että näillä lapsilla on niin huonot geenit. Itkujen itku kyynelten kera.
Mikä nyt on huono ja mikä hyvä ihminen. Ilman ADHD-syndroomaa ei olisi suuria taitelijoita. Suurimmalla osalla taiteilijoista on boheemi taitelijaluonne (ADHD).
Samoin tieteessä on paljon ADHD-aikuisia. Yrittäjät ovat usein ADHD-ihmisiä. Samoin sotilaan ja opettajan ammattiin usein hakeutuu ADHD-persoonat. Yritä katsoa asian positiivista puolta.
adhd:n syntymekanismia vasta selvitellään,ja ilmeisesti sen kehittymiseen vaikuttavat monet tekijät yhdessä. Monesti Adhd-tyyppiset oireet johtuvat ympäristötekijöistä, eivätkä ole perinnöllisiä. Pelkästään liian virikkeellinen ympäristö ja (melua kuten radio/tv) ja liian kiireinen elinympäristö aikaansaa lapsissa yliaktiivisuusoireilua. Joten asia ei ole ihan niin yksiviivainen kuin kirjoittaja tuossa aikaisemmin asian esittää.
kun tunnut niin hyvin tietävän että nämä lapset syrjäytyvät?