Olen seurustellut rakkaan mieheni kanssa reilu 3 kk, hän osoittaa rakkautensa teoin, olen 22v. ja hän on 23 v. Haluaisin muuttaa jo hänen kanssaan yhteen asumaan, hän asuu yksin, minä perheeni luona. Kun naisena on aika rankkaa raahata joka päivä tavaroita: kirjoja, salikamoja, meikit, vaatteet.. edes takaisin.. meillä on reilu tunnin välimata, asun Helsingis ja hän Espoossa.Huomenna näemme, ja kysyn häneltä mielipidettä yhteenmuutosta.
Olemme puhuneet tulevaisuudestamme, hän on sanonut, että ei tiedä syytä miksei haluisi olla mun kans lopun elämäänsä ja ollaan puhuttu et 2- 5 lasta teemme, ja hän haluaa et muutamme pois pääkaupunkiseudulta ja rakentaa tiiliomakotitalon..n. 2 v. päästä kun olemme valmistuneet opiskeluistamme.. kaikkea olemme puhuneet tulevaisuudesta..
Olin 2 vkoa sitten baarissa, ja soitin sieltä Hänelle sitten pienes huppelis ja sanoin et taidan rakastaa Sua!!Sanoin sen pari kertaa. Tosin sanoin sen kasvotusten ennen nukkumaanmenoa Hänelle vakavammin viikko sitten. Hän nukahti heti...Myöhemmin olen kysynyt siitä..hänen tunteistaan siis..niin ei tiedä rakastaako.. On sanonut mulle alusta asti kuitenkin tosi usein et olen hänelle Todella tärkeä, ja ei halua muita kuin mut..ja sanoo koko ajan et olen niin ihana..ja et on onnellinen.
Mua vaivaa se, et rakastaakohan Hän koskaan mua..kestääkö miehillä hitaammin tunne rakastamisesta..? Hänet on 2 kertaa jätetty..(ollut vain 2 tyttöystävää) oisko siin mitää syytä mihinkään..??Ja hän on sanonut et ei halua näyttää mua kaikille kavereilleen kun jos ne nappaa mut.. .Yks hänen kaverinsa nappas hänen ex- tyttöystävänsä..Pitääkö mun vain odottaa, et hän sanoo joskus ehkä rakastavansa minua..Must tuntuu NIIn hyvältä et sain sen hänelle sanottua, kun tuntui et mun sydän räjähtää mun tunteista Häntä kohtaan! Nyt olo tuntuu "kevyemmältä". Olen täysin varma tunteistani häntä kohtaan!
Onko 4 kk liian aikaista kihlaukselle..? Tai 6 kk? Jos niin aikaisin mun toiveet täyttyisivät? Olen sanonut hänelle et haluan olla Hänen kanssaan lopun elämääni ja saada perhe Hänen kanssaan. Onko hyvä, et mieheni, oma rakkaani tietää kaikki mun ajatukset ja tunteeni???Etten salaile rakkauttani?
Olemme puhuneet tulevaisuudestamme, hän on sanonut, että ei tiedä syytä miksei haluisi olla mun kans lopun elämäänsä ja ollaan puhuttu et 2- 5 lasta teemme, ja hän haluaa et muutamme pois pääkaupunkiseudulta ja rakentaa tiiliomakotitalon..n. 2 v. päästä kun olemme valmistuneet opiskeluistamme.. kaikkea olemme puhuneet tulevaisuudesta..
Olin 2 vkoa sitten baarissa, ja soitin sieltä Hänelle sitten pienes huppelis ja sanoin et taidan rakastaa Sua!!Sanoin sen pari kertaa. Tosin sanoin sen kasvotusten ennen nukkumaanmenoa Hänelle vakavammin viikko sitten. Hän nukahti heti...Myöhemmin olen kysynyt siitä..hänen tunteistaan siis..niin ei tiedä rakastaako.. On sanonut mulle alusta asti kuitenkin tosi usein et olen hänelle Todella tärkeä, ja ei halua muita kuin mut..ja sanoo koko ajan et olen niin ihana..ja et on onnellinen.
Mua vaivaa se, et rakastaakohan Hän koskaan mua..kestääkö miehillä hitaammin tunne rakastamisesta..? Hänet on 2 kertaa jätetty..(ollut vain 2 tyttöystävää) oisko siin mitää syytä mihinkään..??Ja hän on sanonut et ei halua näyttää mua kaikille kavereilleen kun jos ne nappaa mut.. .Yks hänen kaverinsa nappas hänen ex- tyttöystävänsä..Pitääkö mun vain odottaa, et hän sanoo joskus ehkä rakastavansa minua..Must tuntuu NIIn hyvältä et sain sen hänelle sanottua, kun tuntui et mun sydän räjähtää mun tunteista Häntä kohtaan! Nyt olo tuntuu "kevyemmältä". Olen täysin varma tunteistani häntä kohtaan!
Onko 4 kk liian aikaista kihlaukselle..? Tai 6 kk? Jos niin aikaisin mun toiveet täyttyisivät? Olen sanonut hänelle et haluan olla Hänen kanssaan lopun elämääni ja saada perhe Hänen kanssaan. Onko hyvä, et mieheni, oma rakkaani tietää kaikki mun ajatukset ja tunteeni???Etten salaile rakkauttani?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minusta sinä jo tuossa tekstissäsi vastasit kysymykseen, kannattaako mennä kihloihin JO. Eli ei. Jos toinen ei kuitenkaan ole aivan varma nitä oikeasti tuntee, eikä kavereilleen esittele, niin kannattaisi varmaan vielä odotella. Ja mikä kiire sitä on valmiissa maailmassa kihloihin mennä?? Ei muutamassa kuukaudessa toista opi tuntemaan niin hyvin kuitenkaan. Ja nyt en tarkoita, että olisi väärin mennä kihloihin lyhyen tuntemisen jälkeen.
Elikkä jos täällä joudut muilta kyseleen et onko niin varmaan on. Jos olisit itekki ihan varma niin et muilta mielipiteitä kyselis.
ei miehillä aina kestä kauaa sanoa että rakastaa toista.Oma kulta sanoi sen minulle ensimmäisen kerran ja oli selvin päin :)
Juu juu tiedän... nuori
Mielestäni 4 kk on aivan liian lyhyt aika kihlaukselle, JOS sinulle kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta. Mutta jos se on sinulle vain tapa näyttää muille että seurustelet niin ei. 4kk on niin lyhyt aika ettei siinä ole mielestäni alku kiintymys vielä lähtenyt. Vasta kun on hetken elänyt suhteen arkea ja todennut että sehän toimii niin on aika kihlaukselle. Tosin monet ihmiset ovat kanssani erimieltä. Itse olen seurustellut vakavamielisesti 2 vuotta eikä minulla ole mikään kiire kihloihin/naimisiin. Muutamme nyt syksyllä yhteiseen kämppään ja katsomme jaksaako suhde arkea. Ajattelin odottaa kihlauksen kanssa ainakin vielä seuraavat 2 vuotta. 4 vuotta on lyhyt aika testata toimiiko suhde kun ajattelee että naimisissa olo kestää sellaiset ~40-80 vuotta (tjsp.) Mutta onnea tähän rakkauteen, toivottavasti onnistutte suhteessa ^^
3kk ei ole vielä aika eikä mikään suunnitella lapsia, kihlausta eikä talojen rakentamista. Suosittelen lämpimästi, että muutatte ensin yhteen ja opettelette elämään yhdessä arjessa. Katselkaa sitten siitä vielä vuosi eteenpäin, että vieläkö haluatte jatkaa loppu elämänne yhdessä.
Jos poikaystäväsi ei edes tiedä rakastaako hän sinua, niin lupaus avioliittoon ei taida olla ajankohtainen.
Viestisi kuulostaa muutenkin siltä, että et ole miehestä yhtä innoissasi kuin sormuksesta ja kaikesta siitä, mitä se edustaisi.
Minun mieheni kertoi rakastavansa minua vasta yli vuoden seurustelun jälkeen. Yhteen muutettiin asumaan ja kihloihin mentiin vasta yli 3 vuoden yhdessä olon jälkeen. Vieläkään en menisi tuulettamaan yhteisistä eläkepäivistä, vaikka paljon häntä rakastankin.
Jäitä hattuun nyt. Teillä on vielä "rakastumisvaihe" kesken..
Paljonkos sitä ikää oli???? Ei tuossa vaiheessa mietitä kihlausta. Muuta nyt ensin pois vanhempien helmoista mieluimmin vielä ilman kultiasi niin näet mitä elämän realiteetit ovat, vasta sen jälkeen olet valmis elämään jonkun muun kanssa yhteiseloa ja näkemään onko hän sittenkään se ihminen kenen kanssa haluat viettää aikaasi saatikaan sitten loppuelämääsi. Kihloihin menemisellä ei ole kiire!!! Itse seurustellut 6,5 vuotta eikä sormuksia näy, vaikka naimisiinmenosta puhuttukkin.
Miusta ei kihloihin kannata noin nopsaan mennä, koska sehän on lupaus avioliitosta! Vaikka kovin innostuneelta vaikutitkin, niin väittäisin siun kuitenkin olevan vasta ihastunut. Mutta eihän sitä tiedä...
Kuitenkin sinuna palaisin takaisin maanpinnalle pilvilinnoista ja odottelemaan suhteen vakiintumista. Sitten kun arkikin sujuu, niin ehkä sitten sitä naimisiinmenoa ja kihlausta voisi harkita. =)
Itselläni ei oo mikään kiire naimisiin ja kihloihin, vaikka myönnän, että haaveilen omista häistä, yhteisestä kodista, lapsista, yhteisestä loppuelämästä... Niin, mehän ollaan seurusteltu vasta reilu vuosi ja ollaan vasta parikymppisiä.
PS.Tuli muuten mieleen, että jos noin lyhyen seurustelun jälkeen jotkut menee kihloihin, niin ei se näytä ystävien ja sukulaisten silmissä uskottavalta. Kaiken lisäks olis tosi NOLOA, jos tulis ero... Tietenkin on poikkeuksia, mut parempi katsoa kuin katua.
Mä olen nähnyt paljon elämää, siis todella paljon kaikkia vaikeuksia, enemmän kuin kukaan kaverini. Ja myös he tietävät sen.Mä olen kokenut paljon menetystä, oman erittäin vakavan sairauden ja siitä paranemisen ja totaalisen kuntoutumisen..ja kaikkea muuta. Et ne, joilla ei ole oikeasti ollut pahoja vastoinkäymisiä niin niiden on täysin turha sanoa et näkee vähän elämää tms..vasta kun asuu yksin!!Ei pidä paikkaansa.
Ja olen ollut aiemmin 5kk suhtees, sen jälkeen 4v.Toi 4- vuotinen suhde niin ei siitä tullu mitään,vaikka siis olimme niin kauan yhdessä ilman et asuttiin yhdessä, eikä oltu kihloissa.Tosin mulla olikin koko sen suhteen ajan sellanen tunne et tuskin tost mitään tulee ku olemme NIIn erilaisia, siis se lihovaa sorttia (elämäntavat) kun taas mä urheilullinen ja tarkka asioista... Niitä ennnen olen tavannut kerran tai kaksi ainakin 20 erilaista miestä. Ja yksikään mies EI ole kolahtanut niin kuin tämä nykyiseni!!!Ja Hän tuntee kuulema samoin minua kohtaan.
Ja mielestäni se ei ole välttämätöntä asua ensin yksin, ennen kuin muuttaa rakkaansa kanssa yhteen tai menee kihloihin =naimisiin menemisen lupaus!!!Ei siin nyt vain mielestäni ole järkeä asua yksin ennen muuttamista yhteen kultansa kanssa. Koska pärjään hyvin kaikissa asioissa, mitä ihmeen juttuja mun pitäis erilaista osata, kuin teen nyt kotona? Ihan samoja asioita.
Toki voisin ostaa vaikka heti asunnon itselleni, koska mul on niin paljon säästöjä, pankistakin ollaan mulle soitettu, et joko haluisit ostaa asunnon, et voitas sopia aikaa....Sanoin ei kiitos vielä..
mutta yksin asuessa joutuu YKSIN vastaamaan kaikesta, vuokra/vastike, sähkö, puhelin,vesi, laskut, ruuat, vaatteet AIVAN KAIKEN. Saat nauttia hiljaisuudesta. Silti rakkaasi voi vierailla luonasi päivittäin eikä se suhdetta huononna. Päinvastoin.
Yksin asuessa itsenäistyy erilailla kun yhdessä asuessa. Silloin tiedät, että pärjäät myös yksin.Sairaudet tai muut vaikeudet eivät sitä opeta samalla tavalla.
..ei olekaan siitä, että pitäisi osata tehdä jotain ennen, kun muuttaa asumaan jonkun kanssa. Sinun pitäisi osata ensin olla kunnolla YKSIN ennen, kun alat parisuhteeseen. Kuinka voisit osata huolehtia parisuhteesta, kun et ole vielä opetellut huolehtimaan itsestäsikään. Äläkä nyt selitä, kuinka paljon olet vastoinkäymisiä kokenut. Ne eivät kerro elämänkokemuksesta vielä mitään.
Voit rakentaa terveen parisuhteen vasta, kun olet kunnolla itsenäinen ja yksilö. Tätä ei mitata työn tai säästetyn rahan määrällä. Vanhempien helmoista miehen helmoihin siirtyminen ei taatusti luo kestävää parisuhdetta. Tämä on nähty kymmeniä kertoja.
Yritä nyt vain rauhoittua ja anna suhteellenne aikaa. Odota vaikka täysin painostamatta, että "miehesi" ensin sanoo rakastavansa sinua. Äläkä siis yhtään tivaa ja painosta häntä asian suhteen. Jos mies vielä kypsyttelee asioita, niin silloin on syytä sinunkin miettiä.
3kk:ssa ehtii käydä vain muutamilla kunnon treffeillä, jos tekee töitä ja elää muuten normaalia AIKUISTEN elämää..
Kirjoituksesi ja ennen kaikkea sen sisältö kielii vielä kovin keskenkasvuisesta ajatusmaailmasta, anteeksi vain. Sinulla ei todellakaan ole mitään käsitystä siitä, mitä vuosien VAKAVA parisuhde vaatii ja pitää sisällään.
oma mielipiteeni on (kun sitä kerta tässä kysytään) se, ettei todellakaan kannata mennä muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin - varsinkaan kun toinen osapuoli ei tunnu olevan kovin varma tunteistaan? Ja vaikka kuinka olisi elämässä ollut vastoinkäymisiä ja rahaa löytyy omaan taloon vaikka heti niin ei se sitä omaa elämänkokemusta tuo - sitä millä mitataan omaa pärjäämistä ilman poikaystävän, äidin ja isän helmoissa pyörimistä.
Jokainen suhde on toki erilainen, mutta suhteen luonne ja varmuus kypsyy ajan kanssa - ei muutamassa kuukaudessa. Toki voi mennä vaikka heti naimisiin ja sen jälkeen ottaa vastaan kaikki mitä suhde tuo tullessaan ja kypsyä siinä samalla yhteiselämään ja opetella tuntemaan toinen, mutta itse suosittelen ensin kunnon seurustelua. Ja kun todella on varma puolin ja toisin niin sitten vasta kihloihin. Oikeastaan voi pelata ns. varman päälle ja katsella yhteiselämää ensin tai sitten pelata arpapeliä ja elää sillä mitä saa. Kumpi parempi, sitä ei tiedä, mutta itse odottaisin.
Nyt kiviä taskuun. Mitä enempi tivaat, kyselet taikka itse ehdotat omaa muuttoasi poikaystäväsi kotiin.. Niin hyvin todennäköisesti karkoitat poika rassukan suurimmatkin tunteet piilosalle. Kuka nyt ei pelästyisi noin nopeasta tahdista..
Asia olisi erikseen jos poikaystävsi olisi jo tässä vaiheessa vastannut itsekkin rakkauden tunnustuksiin. Mutta niin vanha juttu kun tämä onkin, niin ei tuu mitään jos toinen muuttaa suoraan vanhempien helmoista toisen jo asuessa yksin. Ja olisiko se sustakaan kiva muuttaa toisen kotiin, valmiiksi laitettuun, jos sulla kerta jo itelekkin soitellaan pankista isojen säästöjesi takia.. Kivahan se on eka koti laittaa oma maun mukaan. Sitäkään et voi mennä toisen kotiin tekemään, vaikka se olisin kuinka yhteinen sitten.
Jäitä hattuun nyt. Tolla menolla voi tehdä vaikeaa päästä edes sinne 6kk.. Ensi huumat kun rupiaa taantumaan. Toivottavasti olen väärässä.
..Harvoin niin vaan käy ;)
Ja ne kihlat.. :) Mitäs jos samalla kysäset josko tekisitte samalla pari penskaa ja sijoittasitki ne omat säästöt tonttiin, sille suunnittelemallenne omakotitalolle. Ja mielellään vielä järjestät poikaystävän sukulaisille kahvikutsut tässä samalla ni saat itse esiteltyä ittes kaikille ;D
Jäitä hattuun vaan. Minä olen seurustellut vajaa 7 vuotta, ja kihloissa ollaan oltu 2 vuotta siitä. Emme asu yhdessä vieläkään, ja se johtuu siis lähinnä poikaystävästä. Minä olen sellainen että haluaisin kaikki heti ja nyt..naimisiin on ollut kova hinku ja yhteenmuuttoonkin, mutta poikaystävä ei ole yhtä impulsiivinen hössöttäjä kuin minä, hän on erittäin harkitseva. Onneksini tiedän että hän aikoo viedä minut vihille ja olla kanssani loppuelämän, mutta hän tarvii aikaa! Olen meinannut hänet jättää joskus koska olen ollut niin kärsimätön ja olen vain halunnut kaikkea, mutta nyt 7 yhdessä olo vuoden kohdalla tiedän että ne kaikki haluamani asiat ovat kohta ihan lähellä toteutua. Ja olen itseasiassa hyvin onnellinen että olemme olleet näin siis asuneet erillään, mutta vapaa-ajat olemme kyllä aina olleet yhdessä. Nämä kaikki vuodet on valmistaneet meitä yhteiseen koitokseen, avioliittoon.Täytän tänä vuonna 25 v ja sulhaseni on saman ikäinen. Nyt tuntuu että kohta ehkä olemme kypsiä yhteiseen elämään. Kun tapasimme olin 18, eli tässä välissä on nyt kerennyt itsenäistyä rauhassa, vaikka välillä onkin ottanut päähän että miksi ei jo nyt sitä ja tätä. Joskus odottaminen kannattaa :) Ehkä;)
On ihan hyvä kertoa tunteistaan, kunhan se ei mene jankkaamisen puolelle. Eli, kunhan et hoe rakastavasi vain siksi, että haluat kuulla häneltä saman.
Itse en pysty sanomaan avomiehelleni, että rakastan häntä, koska en tiedä onko tuntemani rakkautta, joten miksi vain hokea. Tiedän kuitenkin välittäväni hänestä paljon ja haluavani hänen kanssaan yhteisen tulevaisuuden. Samalla kuitenkin tiedän, että hän ei ole juuri se, mitä halusin, mutta hyvä näin. Koska tunteideni taso on eri sfääriä (vaikkei varmasti heikompi), en halua kihloihin tai naimisiin, vaan minulle riittää arki tässä ja nyt. Olen kuitenkin luonteeltani realisti ja voin uskoa joskus kokevani vielä totaalisen hullaantumisen jonkun muun kanssa. Toisaalta hullaantuminen ei ole kiintymystä ja on tunteena haihtuva.
Rakkaus on vaan todella vaikea määrriteltävä, etenkin jos monen opetuksen jälkeen uskaltaa jälleen välittää -se riittää hetkeksi aikaa.
Joten älä painosta häntä, jos välität!
Me seurusteltiin n. 6,5 kk ennen kuin sulhaseni kosi. Noin 11 kk kuluu kihloihin menosta kun on jo häät.
Ehkä kannattaa odottaa vielä, että poikaystäväsi on myös varma tunteistaan. Miehet ovat mielestäni meitä naisia hitaampia yleensä.. Ja aiemmat pettymykset varmasti vaikuttavat.
Mutta haluan rohkaista sinua. On hienoa mennä reilusti kihloihin ja naimisiin jos toisesta tykkää. Onhan se pieni riski mutta riskejä on otettava. Ja se, miten kypsä on avioliittoon ja toiseen vakavasti sitoutumiseen on myös paljon luonteesta kiinni, ei iästä tai kenen kanssa, yksin vai kotona, olet asunut. Uskon että aivan kaikille tulee niitä vaikeampiakin hetkiä, ja silloin rakkaus on enemmän päätös kuin tunne. Ja avioliittoa kannattaa hoitaa :)
On mielestäni outoa asua kauan yhdessä avoliitossa ja sitten vasta naimisiin, kun ollaan "varmoja". Voiko sitten ihminen koskaan olla sellaisesta asiasta aivan varma? Miksi epäröidä niin kauan? Anteeksi vain nyt kaikille jotka noin tekevät, mutta paljon romanttisempaa on mennä rohkeasti nuorena naimisiin jos on sulhonsa löytänyt. Näin minä teen, mutta se on jokaisen oma asia tietysti.
Hyvää jatkoa sinulle!
hei,
Kannustan myös sinua kuuntelemaan omaa sydäntäsi, mutta samalla ole varovainen, ettet ahdista rakastasi. Kuuluuhan avioliitto perinteen mukaan solmia nuorena, rakastuneena, eikä 30-100 vuotiaana kun on ensin asunut X vuotta miehen kanssa vain testatakseen, että "sujuuko arki". Höpöhöpö, on aiemminkin suhteet ketsäneet, vaikka onkin solmittu rakkauden huumassa, ennen kuin muutetaan yhteen asumaan!
Itse olin varma tunteistani heti kun aloimme seurustelemaan ja olisin ollut valmis menemään kihloihin heti, mutta en halunnut ottaa riskiä ja ahdistaa poikakaveriani. niinpä odotin että hän kosisi, ja niin kosikin, viime syksynä, 3 vuoden seurustelun jälkeen, ja nyt häät ensi vuonna!
Itse olisin luottanut tunteisiini ja karannut naimisiin rakkauden huumassa, mutta koska poikaystäväni on enemmän realisti, odottelin kiltisti että hän olisi myös varma asiasta. 8vaikka itse hän vitsailikin vievänsä minut las vegasiin, minä odotin mutta reissua ei kuulunut :D)
ei se seurustelun pituus, vaan se laatu :)
Miestä ei saa ahdistaa! Se on paras tapa ajaa hänet tiehensä. Anna sille aikaa. Miehen pitää saada "itse" päättää. Tietenkin voit hienovaraisesti ohjailla asioita... Minua kammottaa nämä rakkaudentunnustukset ja lasten suunnittelut. Oma mieheni oli valmis rakkaudentunnustukseen vasta 20 v yhdessäolon jälkeen, sitten kun olin sanonut jättäväni hänet välinpitämättömyyden takia.
Miksi et voi styylata rauhassa, kun kerran rakastat noin kauheesti? Mitä kihlaus ratkaisee? Eihän se muuta mitään. Vai haluatko naimisiin? Mitä se sitten on? Oletkin yhtäkkiä huonekalu miehellesi - eli itsestäänselvyys. Miestä pitää pitää jännityksessä (ja pienessä pelossa).
"Miestä pitää pitää jännityksessä (ja pienessä pelossa). "
Ainakin nainen tottelee paremmin, kun se elää pelossa ja jännityksessä.
Itse ainakin aikoinani, vielä kihloissa olemattomana tietyllä, ehkä joidenkin mielestä erikoisella tavalla arvostin sitä, etten koskaan ollut ollut kihloissa. Minulle kihloihin meno on ollut vähän sama kuin neitsyyden menetys. Niin kauan, kun ei vielä koskaan ole ollut kihloissa, on tietyllä tavalla "puhtaampi" kuin kihloista tai naimisista eronneena.
Sinun laillasi olin minäkin seurustellut aiemminkin, vakituisestikin ja olivat aiemmat poikaystäväni kihloistakin puhuneet, onneksi en suostunut.
Itse ainakin ajattelin silloin, kun en vielä ollut ollut kihloissa, että avioituisin ennemmin sellaisen henkilön kanssa, joka ei aiemmin olisi ollut kihloissa eikä naimisissa. Nykyinen kihlattunikin ajatteli samoin.
Kihlauduin lähes puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen viime kesänä ja häät ovat tasan vuoden päästä. Olen tulevalle aviomiehelleni ensimmäinen kihlattu ja ensimmäinen aviopuoliso, kuten myös hän minulle. Lisättäköön vielä, että olin melko varma siitä, että hän oli se oikea, jo toisella tapaamisellamme ja mielestäni täysin varma puolen vuoden seurustelun jäökeen. Juuri siksi, että arvostin kihloissa olemattomuuttani niin suuresti, niin päätin vielä odottaa kihlojen kanssa, sillä ajattelin, että mikäli hän ajattelee kuten minä, ei hän ainakaan jätä, vaikken heti kihloihin menisikään. Halusin varmistua siitä, että ensimmäinen kihlattu olisi ja pysyisi sinä oikeana. Eihän sitä koskaan tulevasta tiedä, mutta mikäli malttaa mielensä voi ainakin olla varmempi.
Eikö olisi noloa jos nyt, 22-vuotiaana menisit luottavaisin mielin kihloihin ja sitten tulisikin ero? Menettäisit osan koskemattomuuttasi ja siveyttäsi "väärälle" miehelle.
Poikaystäväsi saattaa pelätä rakastumista. Jos häneltä on kaveri vienyt tyttöystävän, se voi varmasti jättää jäljen sydämeen.Hän haluaa ehkä edetä vähän hitaammin. Nimittäin ei 4 kk:ssa välttämättä ole oppinut tuntemaan toista läpikotasin. Hän haluaa olla varma, että tällä kertaa hän on saanut sen oikean, sut, eikä kukaan tuu teidän väliin.On tietenki hyvä, että mies tietää miten tunnet, niin se antaa hänelle rohkeutta rakastaa, mutta anna hänelle aikaa. Kaikki eivät hetkessä rakasta. (Tosin poikaystäväni sanoi mulle sen jo kuukauden jälkeen) Voin sanoa, että mua alussa pelotti, että rakastaako mun poikaystävä mua, sillä mua oli ennen tätä petetty. Nyt oon täysin varma, ja kohta ollaan jo vuosi oltu. Kyllä poikakaverisi jossain vaiheessa unohtaa menneisyyden haamut. Onnea teille! :)
Aika kiire sulla kyllä valitettavasti tuntuu munkin mielestä olevan. Ja se, että elämä ja sairaudet opettaa...No, mä muutin kotoo pois 16-vuotiaana. Lukion jälkeen 18-vuotiaana lähdin vuodeksi ulkomaille yksin, eikä kohteessa tod. ollut muita suomalaisiakaan, joten opettelin ekat kuukaudet kieltä ja työtäni. Palattuani menin kouluun, ja ekana koulupäivänä kuuli sairastavani pitkäaikaissairautta. Tällöin olin 21-vuotias. Sen lisäksi olin jo 15-vuotiaana kuullut, että lasten saaminen tulee minulle olemaan vaikeampaa kuin muille. No, tämä kaikki yksin asuen. Eli elämä todellakin kouli.
Tapasin toisen vakavan suhteeni, ja ensimmäisestä viikosta muutettiin yhteen. Yhdessä on asuttu nyt 2½ vuotta, ensimmäinen vuosi solukämpässä, jossa oli kämppiksenä muutama muukin korsto. :) Kaikenlaiset koettelemukset on käyty läpi, erota on meinattu kaksi kertaa. Yhdessä on sitten käyty hakemassa ulkopuolisen mielipidettä ja apua jatkuviin kuluttaviin riitoihin.
Suhde on parempi, kuin koskaan, eikä onneksi olla luovutettu heti pienessä ylämäessä. Eikä isommassakaan. Ensi kuussa edessä on erilleen muutto, toisella on opiskelupaikka ja toisella työpaikka, eri kaupungeissa.
Kihloissa ei olla, eikä ole edes ajateltu asiaa kunnolla kertaakaan, vaikka yhteistä tulevaisuutta odotetaankin innolla. Odotellaan vielä, ja annetaan elämän jatkaa koulimistaan.
Tämä vain mielipiteenäni siitä, ettei pelkkä sairaus riitä syyksi, että on oppinut elämää. Ei edes yksin asuminen. Tai ne yhdessä. Tottakai ne opettaa, mutta ajattelepa kuinka paljon sinulla on vielä edessä oppimista, niinkuin minullakin. Nyt olen 23, ja varmasti joku päivä kihloissa, mutta se on vielä jossain tulevaisuudessa.
Alkuhuuma valitettavasti karisee, ja jotkut selviää siitä helpommalla, jotkut vaikeammalla, niinkuin me. Ei tarvitse antaa periksi, eikä pidäkään, mutta anna aikaa. Kyllä ne rakkaudet tulee sieltä sitten, kun on aika. Nauti nyt vaan olostasi. Onhan sulla jo joku, jota rakastaa! Ei siihen onneen ainakaan nyt heti muuta tarvitakaan! :)
tällaisia asioita ei edes pitäisi kysellä muilta. jos tuntuu, että on valmis menemään kihloihin, miksi ei menisi? kihloihin ei mennä muiden takia, ainoastaan oman itsensä, merkityskin on suhteen osapuolille oma.