mitäköhän tämä on..

Ajattelin nyt täälä kysyä, kun lueskellessani näitä kirjoituksia huomasin että todella monet ovat täällä pohtimassa näitä raskaus/kuukautisoireita.

Itselläni alkoi aivan käsittämätön alavatsa kipu kaksi viikkoa sitten. Muutama päivä meni jopa niin pahaksi että pysyin vaan makaamaan sängyssä ja pitämään lämmintä käärettä mahallani. Ajattelin silloin että nyt onkin tulossa pahemman luokan kuukautiskivut. (lasta olemme yrittäneet jo aika pitkään)

Kuukautiset sitten alkoivatkin ihan normaalina päivänä. Maha kipuni alkoi siis tiistaina ja lauantaina alkoi menkat eli kivut eivät ehkäpä kuitenkaan johtuneet kuukautisista?

No koko kuukautisten ajan mahakipu jatkui. Välillä tuli tosi suuria vihlasuja ja ne kesti jonkin aikaa. Muulloin oli kokoajan sellaista pientä kipua alavatsassa ja aina välillä se kasvoi todella isoksi ja kovaksi kivuksi ja päivä meni sitten vain sohvalla maaten.

Kuitenkin kuukautisteni loppumisen jälkeen tämä kipu vaan jatkui. Eli kahen päivän päästä tämä kipu on kestänyt kaksi viikkoa. Muuten en tälläistä olisi laskenut tai mitään, mutta se kipu on jotain käsittämätöntä ja kovaa niin se on jäänyt mieleen. Ensin ajattelin tosiaan että lääkäriin en menisi koska kipu voisi olla kuukautiskipuja, mutta tuskin ne nyt ihan näin kauaa kestäisi. Minulla ei melkeinpä koskaan ole näitä menkkakipuja ollut ja jos on jotain pientä ollut niin se on kestänyt siitä päivästä kun menkat alkaa niin ainoastaan kaksi päivää.

Mielestäni kuukautiseni olivat ihan normaalit, eli ei mitään erityistä muutosta, ei ollut niukemmat, ei kovemmat eikä mitään muutakaan.

Nyt näiden kuukautisten jälkeen olen aivan väsynyt kokoajan, vaikka olen nukkunut hyvin. Alamahaan koskee nytkin aivan hirveästi. Minulla on tosi kipeä olo ja tuntuu kokoajan että pyörtyisi, välillä oikeen "kouraisee" päästä ja tuntuu että taju lähtee.

Ajattelin että huomenna soittaisin lääkärille ja kysyisin että mikä on, mutta sitä ennen ajattelin että jos täältä saisi jotain vastauksta tai neuvoa. Onko kellään ollut tälläistä, voisiko tämä olla raskausoire, tai sitten oireilua kohdunulkoisesta raskaudesta?

Mietin että pitäisikö sitä käydä apteekissa varmuuden vuoksi ostamassa raskaustesti vai vaan soittaa raakasti huomennä lääkäriin ja kysyä mikä mättää.

Ja kun sanoin että on kipeä olo, niin ei ole siis mitään kuumetta eikä muulla tavalla pahaa oloa. Muutaman kerran on tullut tosi oksettava olo ja kerran tai kaksi olen oksentanut. Itse on enää jaksa uskoa ja toivoa raskautta varsinkin kun kuukautisetkin olivat ja mielestäni aivan tavallisetkin oli. Mutta onko jollain jotain kokemusta tälläisestä. Kannattaako minun olla huolissani ja tosiaan soittaa sinne lääkäriin vai voisiko tämä mennä ohitse ihan näin?
4597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tässä pari linkkiä joissa tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta ja sen oireista.

http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00015

http://www.nettineuvo.fi/nettineuvo/fi/01_Aeitiys_ja_isyys/05_Raskaus/04_Raskaudenajan_haeirioet_ja_niiden_syyt/02_Kohdunulkoinen_raskaus/index.jsp

Muistele oireitasi ja soita varmuuden vuoksi lääkärille. Et menetä mitään sillä pahimmassa tapauksessa viivyttely voi auheuttaa sinulle lapsettomuutta. Oman mielenterveydenkin kannalta voi olla hyvä varmistaa asia. Jatkuva kipu ei koskaan ole normaalia. Tsemppiä ja kerro sit mitä sulle sanottiin.

Äänestä
  • Kävin nyt tänään lääkärissä. Ensin ne otti multa pissanäytteen ja sit verikokeen missä otettiin 5 putkiloa verta. Jotain tulehdusjuttuja ne siitä katto. Sitten se lääkäri pisti mut vielä uudestaan verikokeisiin joidenka tuloksen saan tässä tän päivän aikana. Eli ainakaan ei mitään tulehdus juttuja ollut.

    Käsittääkseni tässä verikokeessa mikä nyt otettiin niin katsotaan samalla se raskaustesti.
    Olisihan se ihanaa jos olisin raskaana, mutta en jaksa enää uskoa siihen. Jos mitään näistäkään verikokeista ei löydy niin sitten uudestaan lääkäriin.. No toivottavasti kaikki on hyvin, ettei mitään vakavaa löydy..

    Äänestä

  • Mirsku kirjoitti:

    Kävin nyt tänään lääkärissä. Ensin ne otti multa pissanäytteen ja sit verikokeen missä otettiin 5 putkiloa verta. Jotain tulehdusjuttuja ne siitä katto. Sitten se lääkäri pisti mut vielä uudestaan verikokeisiin joidenka tuloksen saan tässä tän päivän aikana. Eli ainakaan ei mitään tulehdus juttuja ollut.

    Käsittääkseni tässä verikokeessa mikä nyt otettiin niin katsotaan samalla se raskaustesti.
    Olisihan se ihanaa jos olisin raskaana, mutta en jaksa enää uskoa siihen. Jos mitään näistäkään verikokeista ei löydy niin sitten uudestaan lääkäriin.. No toivottavasti kaikki on hyvin, ettei mitään vakavaa löydy..

    Saatpahan nyt edes vähän vastauksia, suuntaan tai toiseen... Kerrohan sitten miten kävi :)

    Äänestä

Joo eli ei ainakaan raskautta ollut. Nyt sitten lääkäri katsoo vielä jotain niitä tuloksia mitä tuli kookeista.. Noh, vauva puuhia jatketaan ja toivoa pidetään yllä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirsku kirjoitti:

Ajattelin nyt täälä kysyä, kun lueskellessani näitä kirjoituksia huomasin että todella monet ovat täällä pohtimassa näitä raskaus/kuukautisoireita.

Itselläni alkoi aivan käsittämätön alavatsa kipu kaksi viikkoa sitten. Muutama päivä meni jopa niin pahaksi että pysyin vaan makaamaan sängyssä ja pitämään lämmintä käärettä mahallani. Ajattelin silloin että nyt onkin tulossa pahemman luokan kuukautiskivut. (lasta olemme yrittäneet jo aika pitkään)

Kuukautiset sitten alkoivatkin ihan normaalina päivänä. Maha kipuni alkoi siis tiistaina ja lauantaina alkoi menkat eli kivut eivät ehkäpä kuitenkaan johtuneet kuukautisista?

No koko kuukautisten ajan mahakipu jatkui. Välillä tuli tosi suuria vihlasuja ja ne kesti jonkin aikaa. Muulloin oli kokoajan sellaista pientä kipua alavatsassa ja aina välillä se kasvoi todella isoksi ja kovaksi kivuksi ja päivä meni sitten vain sohvalla maaten.

Kuitenkin kuukautisteni loppumisen jälkeen tämä kipu vaan jatkui. Eli kahen päivän päästä tämä kipu on kestänyt kaksi viikkoa. Muuten en tälläistä olisi laskenut tai mitään, mutta se kipu on jotain käsittämätöntä ja kovaa niin se on jäänyt mieleen. Ensin ajattelin tosiaan että lääkäriin en menisi koska kipu voisi olla kuukautiskipuja, mutta tuskin ne nyt ihan näin kauaa kestäisi. Minulla ei melkeinpä koskaan ole näitä menkkakipuja ollut ja jos on jotain pientä ollut niin se on kestänyt siitä päivästä kun menkat alkaa niin ainoastaan kaksi päivää.

Mielestäni kuukautiseni olivat ihan normaalit, eli ei mitään erityistä muutosta, ei ollut niukemmat, ei kovemmat eikä mitään muutakaan.

Nyt näiden kuukautisten jälkeen olen aivan väsynyt kokoajan, vaikka olen nukkunut hyvin. Alamahaan koskee nytkin aivan hirveästi. Minulla on tosi kipeä olo ja tuntuu kokoajan että pyörtyisi, välillä oikeen "kouraisee" päästä ja tuntuu että taju lähtee.

Ajattelin että huomenna soittaisin lääkärille ja kysyisin että mikä on, mutta sitä ennen ajattelin että jos täältä saisi jotain vastauksta tai neuvoa. Onko kellään ollut tälläistä, voisiko tämä olla raskausoire, tai sitten oireilua kohdunulkoisesta raskaudesta?

Mietin että pitäisikö sitä käydä apteekissa varmuuden vuoksi ostamassa raskaustesti vai vaan soittaa raakasti huomennä lääkäriin ja kysyä mikä mättää.

Ja kun sanoin että on kipeä olo, niin ei ole siis mitään kuumetta eikä muulla tavalla pahaa oloa. Muutaman kerran on tullut tosi oksettava olo ja kerran tai kaksi olen oksentanut. Itse on enää jaksa uskoa ja toivoa raskautta varsinkin kun kuukautisetkin olivat ja mielestäni aivan tavallisetkin oli. Mutta onko jollain jotain kokemusta tälläisestä. Kannattaako minun olla huolissani ja tosiaan soittaa sinne lääkäriin vai voisiko tämä mennä ohitse ihan näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu